Pihatonttu
Respected Leader
Törmäsin vähän aikaa sitten aivan erinomaiseen määritelmään kunniasta. Se on peräisin Nassim Talebilta. (Jonka teoksia ja videoituja esiintymisiä suosittelen varauksetta kaikille ajattelemiseen kykeneville.)
"Kunnia on sitä, ettei siirrä piilotettuja riskejä muille."
Katson että tämä määritelmä on hyvin lähellä sitä, miten kunnia perinteisesti ymmärretään Suomessa. Samassa katson, että ns. kunniakulttuureille tyypillinen näkemys siitä, mitä kunnia on, on lähes vastakkainen. Tämä vastakkaisuus tekee asian käsittelyn samoilla termeillä, käsitteillä ja ajattelun tai normatiivisen säätelyn työkaluilla erittäin vaikeaksi.
Kunniaväkivallaksi kutsuttu ilmiö on täynnä sitä, että eri toimijat kaatavat itse aiheuttamiaan turvallisuus- ja hyvinvointiriskejä, tulevaisuuden mahdollisuuksiin liittyviä riskejä, sosiaalisia riskejä ja oikeastaan kaikkia mahdollisia riskejä muille niin piilotettuina kuin avoimina.
Silloinkin kun siirtäminen on avointa, se on luonteeltaan sellaista, että siirtämisen kohteella ei ole mahdollisuutta valita sitä, että suostuuko ottamaan riskien nousemisen tai realisoitumisen kontolleen.
Talebin kuvaaman ja mielestäni Suomessa perinteisen ja tyypillisen kunniakäsityksen valossa sellainen on törkeää, ala-arvoista ja täysin kunniatonta.
Kunniakulttuureiksi kutsuttujen kulttuurien näkökulmasta me olemme kunniattomia koska emme toimi, ajattele ja koe samoin kuin he.
Yhteensovittamattomuus on täysin ylivoimainen. Suomalainen kulttuuri tuhoutuisi jos omaksuisimme kunniakulttuureiksi kutsuttujen, usein islamilaisten kulttuurien kunniakäsityksen. Niistä kulttuureista tulleiden olisi mahdotonta pitää kiinni kulttuurillisen taustansa lähtökohdista jos omaksuisivat meidän kunniakäsityksemme.
Kyse on laajasta kulttuurillisesta ilmiöstä, joka liittyy sekä sisäiseen että ulkoiseen turvallisuuteen, hyvinvointiin, lähes jokaiseen politiikan osa-alueeseen, jihadismiin ja intifadaan, kotoutumismahdollisuuksiin ja etenkin niiden puuttumiseen monissa tapauksissa ja ties mihin muuhun.
Luettuani äsken erään artikkelin tulin siihen tulokseen että tämä aihe ansaitsee oman ketjunsa, joka perustuu tuohon Nassim Talebin määritelmään.
Sana on vapaa. Toivottavasti sana on myös älykäs, tarpeellinen ja öyhöttämätön. Olkaa hyvät!
"Kunnia on sitä, ettei siirrä piilotettuja riskejä muille."
Katson että tämä määritelmä on hyvin lähellä sitä, miten kunnia perinteisesti ymmärretään Suomessa. Samassa katson, että ns. kunniakulttuureille tyypillinen näkemys siitä, mitä kunnia on, on lähes vastakkainen. Tämä vastakkaisuus tekee asian käsittelyn samoilla termeillä, käsitteillä ja ajattelun tai normatiivisen säätelyn työkaluilla erittäin vaikeaksi.
Kunniaväkivallaksi kutsuttu ilmiö on täynnä sitä, että eri toimijat kaatavat itse aiheuttamiaan turvallisuus- ja hyvinvointiriskejä, tulevaisuuden mahdollisuuksiin liittyviä riskejä, sosiaalisia riskejä ja oikeastaan kaikkia mahdollisia riskejä muille niin piilotettuina kuin avoimina.
Silloinkin kun siirtäminen on avointa, se on luonteeltaan sellaista, että siirtämisen kohteella ei ole mahdollisuutta valita sitä, että suostuuko ottamaan riskien nousemisen tai realisoitumisen kontolleen.
Talebin kuvaaman ja mielestäni Suomessa perinteisen ja tyypillisen kunniakäsityksen valossa sellainen on törkeää, ala-arvoista ja täysin kunniatonta.
Kunniakulttuureiksi kutsuttujen kulttuurien näkökulmasta me olemme kunniattomia koska emme toimi, ajattele ja koe samoin kuin he.
Yhteensovittamattomuus on täysin ylivoimainen. Suomalainen kulttuuri tuhoutuisi jos omaksuisimme kunniakulttuureiksi kutsuttujen, usein islamilaisten kulttuurien kunniakäsityksen. Niistä kulttuureista tulleiden olisi mahdotonta pitää kiinni kulttuurillisen taustansa lähtökohdista jos omaksuisivat meidän kunniakäsityksemme.
Kyse on laajasta kulttuurillisesta ilmiöstä, joka liittyy sekä sisäiseen että ulkoiseen turvallisuuteen, hyvinvointiin, lähes jokaiseen politiikan osa-alueeseen, jihadismiin ja intifadaan, kotoutumismahdollisuuksiin ja etenkin niiden puuttumiseen monissa tapauksissa ja ties mihin muuhun.
Luettuani äsken erään artikkelin tulin siihen tulokseen että tämä aihe ansaitsee oman ketjunsa, joka perustuu tuohon Nassim Talebin määritelmään.
Sana on vapaa. Toivottavasti sana on myös älykäs, tarpeellinen ja öyhöttämätön. Olkaa hyvät!
Viimeksi muokattu:
