Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

Kyse voi olla siitä, että kostoksi venäläiset voivat irtisanoa rajamenettelysopimuksen. Siis alkaa päästää matuja rajalle ilman viisumia ja estää niiden palauttamisen. Tehdä samat mitä Lapissa ja Puolan rajalla.

Ja Saksa, Ranska ja muut jatkavat turistiviisumien myöntämistä. Suomen on päästettävä rajan yli muiden shengen-maiden turistiviisumeilla tulijat...

Koko Baltian ja Puolan touhu on ihan teatteria, koska sama koskee niitä. Rajan yli tulee turisteja niin pitkään, kuin joku shengen-maa myöntää turistiviisumeita. Siksi vaatimus yhtenäisestä päätöksestä on perusteltu. Muu on ihan teatteria ja leikkiä.
Kyse on siis vain hallituksen heikkoudesta. Yhtäkään mamua ei tarvitse ottaa maahan jos ei halua, jokaisen Schengen-viisumin voi perua rajalla. Kun lentomatkustus suoraan ryssälästä on poikki, on ensiarvoisen tärkeää että maarajat laitetaan kiinni eikä Suomi ole mikään ryssien turvasatama maailmalle. Viro, Latvia, Liettua ja Puola ovat jo tehneet sen, ainoa maaraja vielä auki on Suomi. Se rajojen sulkeminen onnistui jo Covidin kanssa hienosti, ehkä venäjällä onkin huolestuttava uusi aalto iskemässä? Kylmä totuus on se että kun muut maat ilmoittivat että venäläiset eivät ole tervetulleita, Marinin hallitus Haaviston suulla ilmoitti välittömästi että Suomi ei tähän lähde.

Absurdi ajatus että maahantulon rajoittamisessa anotaan jostain EU:sta lupia, siinä on kyse kansallisesta turvallisuudesta.
 
Ja Saksa, Ranska ja muut jatkavat turistiviisumien myöntämistä. Koko Baltian ja Puolan touhu on ihan teatteria, vaatimus yhtenäisestä päätöksestä on perusteltu. Muu on ihan teatteria ja leikkiä.

Antaa Saksan ja vaikka Unkarin myöntää viisumit ja toimitaan siltä osin sopimusten mukaan, mutta mikä palkinto meitä odottaa siitä että jatketaan omalta osaltamme turistiviisumien myöntämistä?

Ei ole mitään perustetta olla laittamatta viisumirajaa kiinni Suomessa Baltian ja Puolan linjan mukaisesti. Näin toimittaessa annetaan selkeä viesti ryssälle siitä että sotivan maan ei tarvitse tulla Eurooppaan shoppailemaan ja disniländiin. Näin toimittaessa viestitään myös muille EU maille, miten kanan tulisi pissiä.

Ajatus, että kaiken ohjeen pitää tulla Brusselistä, ei vaan sovi tähän tilanteeseen jossa rajamaiden tulisi toimia raja sulkevasti. Selitelköön Saksa ja muut nössöt mitä haluavat.
EU:n ulkorajan sulkeutuessa rajamaat voisivat kääntyä sisäänpäin ja alkaa esittää kysymyksiä niille maille jotka vielä kehtaavat kirjoittaa viisumeja.
Tällaiseen toimintaanhan ei Suomella ole mitään muuta estettä kuin omat arat virkamiehet ja poliitikot. Ei rohkeus riitä kertoa Brusseliin jyrkkää mielipidettä.
.
 
Popsocket_G4723.jpg

Kategorinen kielto venäläisille myönnettäviin turistiviisumeihin ei näytä mahdolliselta, kertoo ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner.

Virossa sen sijaan on otettu tiukempi linja. Virossa ja muissa Baltian maissa on muun muassa päätetty jäädyttää jo myönnetyt venäläisten turistiviisumit.

Suomi ei ole lähtenyt samalla tielle. Asiaan kiinnitti huomiota Viron Ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik, joka kommentoi Twitterissä olevansa Suomen linjauksista hämillään.

– Olen hämilläni, ettei Suomi liity Baltian maiden ja Puolan tekemään päätökseen rajoittaa venäläisten turistien maahantuloa muissa EU-valtioissa myönnettyjen Schengen-viisumien nojalla. Suomi vetoaa oikeudellisiin syihin, mitä pidän epäuskottavana, Raik kirjoittaa.

Minusta Tanner on tässä juridisesti täysin oikeassa. Mielestäni on selvää, että Balttien päätös hylätä kaikki venäläisten viisumit on lainvastainen.

Yhdenvertaisuus on länsimaisen oikeuskäsityksen kulmakiviä, ja se on vahvistettu kansainvälisissä sopimuksissa, EU:n perussopimuksessa ja Suomen perustuslaissa. Perustuslain 6 §:n mukaan ketään ei saa ilman _hyväksyttävää_ perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, jossa Venäjän kansalainen A on syntynyt ja asunut koko ikänsä Uzbekistanissa. A lähtee ystävänsä, Uzbekistanin kansalainen B:n kanssa lomalle Eurooppaan. Oletetaan, että A ja B eivät ole kumpikaan turvallisuusuhka eikä A ja B viisumien myöntämiselle ole muutoinkaan estettä. A ja B saavat Ranskasta Schengenin viisumin ja matkustavat maitse Viron rajalle, jossa A:n maahantulo evätään siitä syystä, että hän on Venäjän kansalainen. B maahanpääsylle ei kuitenkaan ole mitään estettä, vaikka A:n ja B:n tilanne olisi A:n kansalaisuus poislukien muuten täysin identtinen.

On selvää, että pelkkä kansalaisuus ei voi olla hyväksyttävä syy kohdella henkilöitä eri tavalla tällaisessa tilanteessa. Turistiviisumi ei ole perusoikeus, mutta oikeus tasavertaiseen kohteluun viranomaisessa on perusoikeus.
 
Viimeksi muokattu:

On selvää, että pelkkä kansalaisuus ei voi olla hyväksyttävä syy kohdella henkilöitä eri tavalla tällaisessa tilanteessa.

No eihän se niin mene, että koska A ja B matkustavat yhdessä, niin kohtelun pitäisi olla samanlainen. On aivan yhdentekevää matkustaako ryssän kansalainen jonkun uzbekin kanssa vai yksin. Kun ryssille on Virossa asetettu maahantulokielto, niin ei kannata tulla Viroon. Kannattaa sitten lentää suoraan Ranskaan ja kysellä siellä paikanpäällä onko viisumi todella voimassa vai ei.
Jos Ranska tekee virheitä niin korjatkoon virheensä. Pääasia että ryssät pysyy maassaan niin kauan kunnes osaavat käyttäytyä kansainvälisellä foorumilla. Ihan sama millä tavoin.

Ei tietenkään merkitystä ole sillä matkustaako Venäjän kansalainen yksin vai seurueessa. Esimerkkini tarkoitus on tuoda esille se, että pelkän kansalaisuuden perusteella tehtävä arviointi on syrjivää ja voi johtaa oikeudellisesti kohtuuttomiin tilanteisiin.

Siitä olemme varmaan samaa mieltä, että venäläisten pääsy turistireissuille Eurooppaan pitäisi saada loppumaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomen viranomaiset syyllistyisivät syrjintään ja virkarikokseen jos he lopettaisivat viisumien myöntämisen turistiviisumin ehdot täyttäville henkilöille vain siitä syystä että näillä henkilöillä on Venäjän kansalaisuus.
 
Viimeksi muokattu:
pelkän kansalaisuuden perusteella tehtävä arviointi on syrjivää ja voi johtaa oikeudellisesti kohtuuttomiin tilanteisiin
Jaah, kyllähän tätä jo monessa asiassa tehdään. Esimerkiksi isäni arvioi hakemuksia erään valtiollisen tutkimusresurssin hyödyntämisestä, ja siinä on amerikkalaisen laitetoimittajan USA:n vientilainsäädäntöön perustuva ehto, että iranilaisille ei voi kategorisesti antaa lupia.
 
Meidänkö pitää sitten jäädä odottelemaan että GRU saa syötettyä tarpeeksi väkeä Suomeen, Balttiaan tai Puolaan maamme kautta myyrän työtä tekemään? Joo, voihan ne tulla paskoilla saksalaisillakin viisumeillakin, mutta mitä vähemmän, sen parempi.
 
On selvää, että pelkkä kansalaisuus ei voi olla hyväksyttävä syy kohdella henkilöitä eri tavalla tällaisessa tilanteessa. Turistiviisumi ei ole perusoikeus, mutta oikeus tasavertaiseen kohteluun viranomaisessa on perusoikeus.

Kyllä kansalaisuus voi olla hyväksyttävä syy. Pystyy johtamaan mistä tahansa asiasta skenaarioita mikä "voi johtaa oikeudellisesti kohtuuttomiin tilanteisiin." kun tarpeeksi pyörittelee eri esimerkkejä.

Toivottavasti et nimimerkkisi mukaisesti ole oikeasti viranomainen. Vaikuttaa hieman köykäisiltä nuo perustelusi
 
Jaah, kyllähän tätä jo monessa asiassa tehdään. Esimerkiksi isäni arvioi hakemuksia erään valtiollisen tutkimusresurssin hyödyntämisestä, ja siinä on amerikkalaisen laitetoimittajan USA:n vientilainsäädäntöön perustuva ehto, että iranilaisille ei voi kategorisesti antaa lupia.
Iran lienee blokattu lainsäädännöllä, eikä virkamiehen omalla harkinnalla.

Onhan meilläkin jo tiukat rajoitteet monien tuotteiden viemiseen Venäjälle. Edes moottoriöljyä ei rajan yli saa viedä. Ratapihoilla seisoo satoja ryssän junanvaunuja, joita ei Suomesta saa palauttaa Venäjälle jne jne.

Kyllä se haluttaessa onnistuu Suomeltakin laittaa ryssän liikkeet jäihin. Ei tarvitse Amerikan ihmemaahan asti mennä.

Okei, EU:stä nämä päätökset vissiin tulivat ja suomalaiset vaan laittavat täytäntöön.
 
Jaah, kyllähän tätä jo monessa asiassa tehdään. Esimerkiksi isäni arvioi hakemuksia erään valtiollisen tutkimusresurssin hyödyntämisestä, ja siinä on amerikkalaisen laitetoimittajan USA:n vientilainsäädäntöön perustuva ehto, että iranilaisille ei voi kategorisesti antaa lupia.

Niin, tuo USA vientilainsäädäntö on se _hyväksyttävä_ syy tuolle poikkeukselle. Venäjän vientirajoitteista ja pakotteista on EU:ssa säädetty neuvoston asetuksella, joka on laintasoinen normi. Venäläisten turistiviisumien osalta ei ole olemassa tällaista normia, joten on hyvin mahdollista että Baltian maiden toiminta on EU-oikeuden vastaista.

Kyllä kansalaisuus voi olla hyväksyttävä syy. Pystyy johtamaan mistä tahansa asiasta skenaarioita mikä "voi johtaa oikeudellisesti kohtuuttomiin tilanteisiin." kun tarpeeksi pyörittelee eri esimerkkejä.

Toivottavasti et nimimerkkisi mukaisesti ole oikeasti viranomainen. Vaikuttaa hieman köykäisiltä nuo perustelusi

Hallintotoiminnan ja hallintopäätösten tulee perustua lakiin. Nyt viisumilainsäädännön erityisasiantuntijana toimiva konsulipäällikkö sanoo, että lakiperustetta toimia tietyllä tavalla ei ole olemassa. Minä en ole viisumilainsäädäntöön perehtynyt, mutta perus- ja ihmisoikeudet vaikuttavat kaikkien normien tulkinnan taustalla. Tuo pelkkä kansalaisuuteen perustuva viisumien epääminen pelkästään poliittisen tahdon perusteella, säätämättä mitään normia asiasta, loksahtaa kyllä hyvin syrjintäkiellon alueelle. Virkamiehet eivät säädä lakeja, he toimeenpanevat sen.

Ja kyllä, olen virkamies.
 
Minusta Tanner on tässä juridisesti täysin oikeassa. Mielestäni on selvää, että Balttien päätös hylätä kaikki venäläisten viisumit on lainvastainen.

Yhdenvertaisuus on länsimaisen oikeuskäsityksen kulmakiviä, ja se on vahvistettu kansainvälisissä sopimuksissa, EU:n perussopimuksessa ja Suomen perustuslaissa. Perustuslain 6 §:n mukaan ketään ei saa ilman _hyväksyttävää_ perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, jossa Venäjän kansalainen A on syntynyt ja asunut koko ikänsä Uzbekistanissa. A lähtee ystävänsä, Uzbekistanin kansalainen B:n kanssa lomalle Eurooppaan. Oletetaan, että A ja B eivät ole kumpikaan turvallisuusuhka eikä A ja B viisumien myöntämiselle ole muutoinkaan estettä. A ja B saavat Ranskasta Schengenin viisumin ja matkustavat maitse Viron rajalle, jossa A:n maahantulo evätään siitä syystä, että hän on Venäjän kansalainen. B maahanpääsylle ei kuitenkaan ole mitään estettä, vaikka A:n ja B:n tilanne olisi A:n kansalaisuus poislukien muuten täysin identtinen.

On selvää, että pelkkä kansalaisuus ei voi olla hyväksyttävä syy kohdella henkilöitä eri tavalla tällaisessa tilanteessa. Turistiviisumi ei ole perusoikeus, mutta oikeus tasavertaiseen kohteluun viranomaisessa on perusoikeus.
Hyväksyttävä syy on se, että ryssät eivät ole hoitaneet asioitaan niin, että heidän armeijansa ei hyökkäisi toiseen maahan. Jos katsot, että asiasta täytyisi laatia laki, niin sano sitten niin, äläkä sano, että tällaista hyväksyttävää syytä ei ole olemassa.
 
Hiilen vienti on laskussa Venäjältä Aasiaan siitä huolimatta, että tuotetta saa merkittävällä alennuksella.

Reutersin juttu asiasta

Putin on pelannut korttinsa kaasun kanssa ja Eurooppa on näillä näkymin selviämässä talven yli vaikka Venäjältä ei tulisi kuutiotakaan.

Atlantic Councilin juttu asiasta

Edit: seurataampa tätä hiilen vientiä sillä silmällä, että voi vahvistaa sen uutisen, joka liittyi junavaunujen laakereiden loppumiseen. Näillä hiilijunavaunuilla on raskas kuorma sekä valtavan pitkät kuljetusmatkat Venäjän läntisistä osista Kiinaan, Intiaan ja itäisen Venäjän satamiin.
 
On selvää, että pelkkä kansalaisuus ei voi olla hyväksyttävä syy kohdella henkilöitä eri tavalla tällaisessa tilanteessa. Turistiviisumi ei ole perusoikeus, mutta oikeus tasavertaiseen kohteluun viranomaisessa on perusoikeus.
Pelkkä kansalaisuus on aivan hyväksyttävä peruste jos niin vain halutaan. Kansalaisuuden nimenomainen ja suunnilleen ainoa idea on, että eri kansalaisuuksille saadaan voimaan eri säännöt.
 
Hyväksyttävä syy on se, että ryssät eivät ole hoitaneet asioitaan niin, että heidän armeijansa ei hyökkäisi toiseen maahan. Jos katsot, että asiasta täytyisi laatia laki, niin sano sitten niin, äläkä sano, että tällaista hyväksyttävää syytä ei ole olemassa.

Suomessa virkamenettelyyn ja päätöksiin tarvitaan laki. Onneksi. Virkamiehet eivät voi soveltaa mitä haluavat.

Siksi laintasoinen koko shengenin koskeva säännös tarvitaan. Mitään järkeä ei ole viritelmissä, joita voidaan kiertää.
 
Back
Top