Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

Hankala arvioida kuinka kauan siirtymäkausi olisi kestänyt, mutta kuukausista on hankala puhua. Saksa olisi voinut myös kansallistaa pikalailla konkurssipesän strategisesti tärkeät osat ja jatkaa kaasutoimituksia.

Ja nyt edulliset kaasutoimitukset ovat jatkuneet Saksan valtion myöntämän rahoituksen turvin. Saksalaiset veronmaksavat siis viime kädessä maksavat edullisesta kaasusta.

Miksi valehtelet ? Edulliset kaasutoimitukset ovat jatkuneet ennen sopimuksen tekoa kokonaan Uniperin varoilla (Fortum). Oliko se tappio muistaakseni jopa 12 miljardia (?), en jaksa nyt googlettaa.
Kesän sopimuksen (missä Marin tekstaili höyryissä kanslerin kanssa) jälkeen edullisesta kaasusta edelleen maksaa Uniper (Fortum) 10 %. Sopimuksessa Saksa sai hyvin halpaan hintaan osuuksia myös muista kuin kaasuun liittyvistä liiketoiminnoista.
Nyt alkaa lopullinen iltalypsy, jossa Saksa kaappaa itselleen loputkin Uniperista halvalla. Ei kaasun takia vaan nimenomaan muun energian (vesivoima, ydinvoima).

Kaiken kaikkiaan nämä sinun kirjoitukset vaikuttavat hieman tarkoituksenhakuisilta. Oletko todella sitä mieltä että kaikki on tässä nyt mennyt veronmaksijien kannalta hyvin ja kansallisomaisuutta on hallituksessa hoidettu vastuullisesti ? Sanot että valtio ei ole maksanut mitään vaan Fortum. Tiedät hyvin että ensinnäkin valtio omistaa Fortumia merkittävästi ja myös suomalaiset yksityssijoittajat ja yritykset.
 
Missä kohti valehtelen? Sanoin että edulliset kaasutoimitukset ovat jatkuneet Saksan rahoituksella. Jos Uniper ei olisi saanut rahoituspakettia heinäkuussa, olisi mitä luultavammin seurannut konkurssi, ja saksalaisille käyttäjille edulliset kaasusopimukset olisivat rauenneet. Ei Saksan iltalypsy johda siihen että Saksa saisi Uniperin halvalla. Uniperin arvo on kaasuliiketoiminnan riskien takia negatiivinen, eikä eurooppalainen konkurssilainsäädäntö mahdollista sitä, että kokonaisuudesta voitaisiin poimia kannattavia osia ja jättää kaasutoimintaa oman onnensa nojaan. Se joka ottaa Uniperin, saa kannattavat osat, mutta samalla sitoutuu maksamaan kaasuliiketoiminnan tappioita määrittelemättömän ajan.

Tämän Uniper-paketin ympärillä on helvetin monimutkainen kuvio, jossa on yksinkertaistettuna seuraavat osat
- Kaasukovenantteihin liittyvä liiketaloudellinen riski (riski on realisoitunut)
- Tämän riskin vaikutus Uniper sopimussuhteisiin (ei ole force majeure, eli sopimuksia ei voi neuvotella uusiksi)
- Konkurssilainsäädäntö ja samaistaminen (Uniperistä ei voi pilkkoa kannattavia osia, koska kaasupuolen velkojiensuoja)

Kun kaasukovenantteihin liittyvät riskit realisoituivat, koko homma levähti. Nyt jokaikinen kuutiometri kaasua jonka Uniper myy, tuottaa sille tappiota, mikä tekee koko firmasta konkurssikypsän. Ainoa liiketaloudellisesti järkevä vaihtoehto Fortumille on koittaa pitää Uniper pinnalla laittamatta Uniperiin enempää rahaa, jolloin Fortumilla on vielä mahdollisuus saada oma Uniperiin sijoittamistaan lainarahoista takaisin ja on olemassa pienenpieni mahdollisuus, että sota loppuu ja tilanne normalisoituu, jolloin Uniper muuttuisi taas voitolliseksi. Saksan ainoa intressi on pitää kaasuhanat pyörimässä, jonka se tekee joko Fortumin kanssa tai ilman, mutta on ymmärrettävä että kaasusopimusten negatiivinen arvo tällä hetkellä ylittää Uniperin toimivien osien arvon. Ei Saksakaan halua siis sorkkia Uniperia yhtään sen enempää kuin on pakko.

Olen seurannut aika paljon tähän liittyvää keskustelua, ja ikävä kyllä mediassa ei vaikuta olevan sellaisia henkilöitä jotka osaisivat kirjoittaa asiasta järkevää analyysia, ottaen huomioon esim. sopimusten force majeure lausekkeet ja selittäisi sen taustan miksi tähän on päädytty.

Venäjä on minulle siinä mielessä punainen vaate, että en koskaan sijoita mihinkään Venäjällä operoivaan toimintaan, koska nähdäkseni maariskiä oli markkinoilla aliarvostettu reilusti. Uniperia ei koskaan olisi pitänyt ostaa, mutta kun se ostettiin, tilanne on nyt tämä, mikä se on. En usko että omistajaohjaus olisi voinut toimia tässä kovinkaan paljon tehokkaammin, ehkä olisi ollut mahdollista neuvotella Uniperin osuudeksi kaasulaskusta 8 % 10 % sijaan, mutta isossa kuvassa sillä ei olisi ollut merkitystä.
 
Vastasin tähän ketjuun, koska viisumiasia kytkeytyy eniten Euroopan talouspakotteisiin ja muihin sanktioihin.

Jos tässä se kansanmurhaa harjoittavan fasistisen roistovaltion kansalaisten yhdenvertaisuuden vaaliminen on niin vitun tärkeää niin kielletään sitten samaan syssyyn viisumit kaikkien kansanmurhaa harjoittavien fasististen roistovaltioiden kansalaisilta.

Näin voitaisiin toimia, mutta säädösvalta on EU:lla. Mielekkäintä olisi tehdä taloussanktioihin lisäys, jolla sanktion kohteeksi otetaan venäläisten turistiviisumit.

Tässä ne reaaliteetit joiden kanssa joudutaan toimimaan:

- tietty osa venäläisistä ovat turvallisuusuhkia ja näistä osa tunnetaan ja kyetään tunnistamaan etukäteen, muttei kaikkia
- koska kaikkia ei kyetä tunnistamaan, on riski että turvallisuusuhkia pääsee rajasta läpi ja sen jälkeen maahan tai EU-alueelle tekemään kukaties mitä
- ei ole näköpiirissä että turvallisuudesta vastaavien viranomaisten resurssit tultaisiin moninkertaistamaan lyhyellä aikavälillä ja vaikka näin tehtäisiinkin, ei ole takeita että ne riittävät kaikkien turvallisuusuhkien torjumiseen
- Euroopassa on sota ja Wagnerin edustajien suulla on jo kehoitettu "aktiivisiin toimiin" NATO:a ja Euroopan maita vastaan (jokainen voi tulkita tuota miten haluaa)
- Euroopan alueella on viime vuosina toimittu kaikista torjuntakeinoista huolimatta hyvinkin aktiivisesti (myrkytykset, räjäytykset yms.), uhka on siis oikea ja todellinen ja kyvyt sen torjuntaan rajalliset - ei ole syytä olettaa että sodan myötä tämä uhka olisi poistunut tai pienentynyt alkuunkaan, kenties päinvastoin

Nämä reaaliteetit tunnustaen yksi helpoimpia ja halvimpia keinoja torjua näitä uhkia on rajan sulkeminen kaikilta venäläisiltä. Silloin omat turvallisuudesta vastaavien viranomaisten resurssit voidaan keskittää "muista suunnista tuleviin uhkiin" eli ryssän yrityksiin tulla alueella muilla keinoilla.

Jokainen aikuinen tietysti ymmärtää ettei tämä riitä: vihollinen voi tulla alueelle toisen maan passilla tai väärennetyllä papereilla tai salakuljetettuna normaalien reittien ulkopuolelta yms yms. EU-maat ovat myös myöntäneet kaksoiskansalaisuuksia hyvin anteliaasti, tietyistä maista näitä on saanut ostaa hyvinkin helposti.

Mitä keinoja on tällaisten tapausten torjuntaan? Nämä joutunee tutkimaan tapauskohtaisesti ja silloinkin voisi olettaa että seulasta pääsee osa läpi. Toisaalta torjuntaan on peremman mahdollisuudet kun vihollinen on pakotettu käyttämään hankalampia teitä eikä vain riitä että hankkivat turistiviisuminen ja nousevat lentokoneeseen.

Hyvä myös muistaa että tässä ei puhuta samoista asioista kuin japanilaisten sulkemiset leireille toisen maailmansodan aikaan (ja vastaavat tapaukset muissa maissa eri aikoina).

Näissäkin asioissa on sävyeroja, kuten myös käytännön eroja. Oikeusvaltio kun ollaan, pitää mennä sen mukaan MUTTA näissäkin pitää olla pelivaraa: lain kirjaimen tulkinta ja tarvittaessa venyttäminen (kohtuuden rajoissa) täytyy olla mahdollista jos sen koetaan olevan Suomen edun kannalta tarpeellista. Historian tutkijat voivat sitten myöhemmin kiistellä, kuka teki ja mitä ja mikä oli liikaa tai liian vähän. Arkielämässäkin lakien lopullinen tulkinta (tapauskohtaisesti) saadaan tuomioistuimien päätöksistä ja nekin tekevät toisinaan keskenään ristiriitaisia tai muuten vaan outoja tulkintoja.

Tämä analyysi on oikeansuuntainen. Käsitykseni on kuitenkin se, että Suomen turvallisuusviranomaiset eivät pidä Venäjän solujen toimintaa Suomessa joko merkittävänä uhkana, tai sitten sellaisena uhkana, johon voitaisiin tehokkaasti puuttua kieltämällä turistiviisumit.

Äh. En jaksa alkaa sinua sivistämään jos ideologia ajaa ajattelun ylitse.

Jos oikeusvaltion ja lainmukaisuuden puolustaminen on sinusta ideologinen valinta, niin sitten minua voidaan pitää ideologisena.
 
Kuka tahansahan voi olla turvallisuusuhka, ihan minä tai sinäkin. Ei meillä ole ajatustenlukukonetta, jolla voisimme arvioida jokaisen maahantulijan motiiveja. Viranomaistoiminnassa pitää kuitenkin olla perusteltu syy pitää maahantulijaa turvallisuusuhkana, koska muuten eläisimme mielivallassa. Kansalaisuus ei voi olla yksinään tällainen kriteeri. Miten vaikkapa 4-vuotias lapsi, joka on Venäjän kansalainen ja matkustaa vanhemman kanssa, joka on Kazakstanin kansalainen, voisi olla objektiivisesti arvioituna turvallisuusuhka? Tästä syystä pelkkä kansalaisuus ei nähdäkseni voi olla kriteeri.
Tämä alleviivaa suomalaisen virkamiehen ajatusmaailmaa. Piperretään työpöydän takana paksut lasit naamalla, ja etsitään jostakin pykälä, ettei vaan tarvitsisi. Mikä asia milloinkin on kyseessä. Jokainen vaikkapa rakennusvalvonnan kanssa tekemisiin päässyt on nähnyt tämän - kun on vähän valtaa, on se kaikki käytettävä.

Ehdotan, että ota edes siviilissä hiukan korkeutta ja katso asiaa laajemmin. Venäjä on tehnyt laittomalla hyökkäyksellään, sotarikoksillaan, energiaan ja ruokahuoltoon liittyvillä toimillaan itsestään koko maailman vihollisen. Puhumattakaan Ukrainasta, jonka kansalaisia on kuollut sadoin tuhansin ellei miljoonissa, suuri osa maasta ja infrasta on raunioina, valtavia määriä ihmisiä on kidutettu ja pakkosiirretty Venäjälle. On päivänselvää, että yksilöt kärsivät syyttään tässä tilanteessa. Venäjän valtio syyllinen ja Venäjän valtio on sen kansa. Halusipa se itse sitä tai ei. Melko monet tosin haluavat, ja vielä useammat niistä joilla on mahdollisuus matkustella.

Helli Sinä @viran omainen mielikuvaasi 4-vuotiaasta lapsesta ja Kzakstanilaisesta vanhemmasta jotka kokisivat elämänsä vääryyden, jos Suomi pyrkisi rajoittamaan Venäjän kansalaisten liikkumista. Sopii viranomaisen maalimankuvaan, ja siihen mielikuvaan joka kansalaisella viranomaisesta on.

Siirsin Ukraina-ketjusta tänne.
 
Minä olen vain yrittänyt avata viisumiasian taustoja, koska ihmisten on hankala käsittää miksi Suomi toimii eri tavalla kuin Baltian maat ja Puola. Tuo esimerkki 4-vuotiaasta lapsesta on sellainen, että yksinkertaisemmankin tulisi sen perusteella ymmärtää miksi pelkkä kansalaisuus on ongelmallinen tekijä arvioitaessa jonkun henkilön luomaa turvallisuusuhkaa. Balttien ja Puolan linjaus tehdä viisumi- ja maahantulopäätöksiä pelkän kansalaisuuden perusteella on tästä syystä luultavasti lainvastainen. Väännän nyt vielä rautalangasta: se että joku kertoo mitä nykyinen lainsäädäntö tässä tilanteessa tarkoittaa, ei kerro tämän viestintuojan poliittisesta kannasta yhtään mitään. Jussi Tannerin saama kritiikki on pääosin täysin asiatonta.

Puola ja Baltit ovat nuoria demokratioita, ja Puolan oikeusvaltiotilanne on hyvin heikolla tasolla. En ymmärrä miten ihmiset viitsivät unohtaa tämän halutessaan Suomen ottavan näistä maista mallis. Kun Puolan ja Balttien tulkinta on mitä luultavimmin EU-oikeuden vastaista, on oikein, että Suomi ei lähde tekemään virkamiesjohtoisesti lainvastaisia linjauksia siksi, että huutokuoro kansalaisia näin haluaa. Jos venäläisten turistireissaaminen Euroopassa halutaan lopettaa, niin EU:n pitää tehdä päätös viisumien perumisesta. Suomi ei voi tehdä tällaista laintasoista päätöstä, koska Suomi on luovuttanut tässä asiassa lainsäädäntövallan Schengenin sopimuksen myötä EU:lle.

On varmasti helpompi unohtaa Suomen kansainvälispoliittinen asema ja monimutkainen oikeudellinen kehikko, jossa länsimaisten oikeusvaltioiden virkamiehet joutuvat operoimaan ja tyytyä vain haukkumaan sitä virkamiestä, joka joutuu asiasta julkisuudessa kertomaan. Jos haluaa ymmärtää miksi Suomi toimii niin kuin toimii, niin suosittelen vähän astumaan tuosta kuplasta ulos ja miettimään, että voisiko sinulla olla asiassa virheellinen käsitys.
 
Ehdotin, että otat hiukan etäisyyttä asiaan katsot noiden - sinänsä oikeiden asioiden ulkopuolelle.

Muuan roistovaltio tekee kansanmurhaa, jollaista ei olla nähty sitten toisen maailmansodan. Muuan kansainvälisen oikeuden - muistaakseni - professori lausui juuri, että liikkumavaraa asiassa on. Lainasin sitä Ukrainaketjuun.

Kun tarraudutaan ahtaimpaan tulkintaan sen sijaan, että etsittäisiin mahdollisuuksia, ollaan tällaisessa tilanteessa.

Vertailukohtana Suomi huutaa kansainvälisistä sopimuksista pakolaisasioissa, eikä voida yhtään poiketa koska oikeusvaltio. Mutta onko Viro joutunut millään tavoin ongelmiin kun se ei haali elättejä kaikin keinoin?
 
Tällaista väitetään:
Suojatakseen säästöjä tullin takavarikoilta, venäläiset hautaavat ne maan alle rajan lähellä olevaan metsään seuraavaan matkaan asti" (c) "Fontanka". Siitä on kuukausi, kun eurokäteistä ei voi kuljettaa EU:sta suoille ja Suomen tulliviranomaiset takavarikoivat sen.

Tarttee vissiin heittää toi metallinpaljastin autoon ja ajaa tommoset 60km, ni oon Vaalimaan liepeillä... Sitte vaan mettään ettimään euroja ;)
 
Tällaista väitetään:
Suojatakseen säästöjä tullin takavarikoilta, venäläiset hautaavat ne maan alle rajan lähellä olevaan metsään seuraavaan matkaan asti" (c) "Fontanka". Siitä on kuukausi, kun eurokäteistä ei voi kuljettaa EU:sta suoille ja Suomen tulliviranomaiset takavarikoivat sen.

Suomalaiset votkaturistit teki neukkulan aikoina samaa. Ruplia ei saanut viedä länteen ja jos et kaikkia pystynyt juomaan, oli ihan fiksua piilottaa ruplat ennen rajanylitystä odottamaan seuraavaa dokausreissua Leningradiin.
 
Minä olen vain yrittänyt avata viisumiasian taustoja, koska ihmisten on hankala käsittää miksi Suomi toimii eri tavalla kuin Baltian maat ja Puola. Tuo esimerkki 4-vuotiaasta lapsesta on sellainen, että yksinkertaisemmankin tulisi sen perusteella ymmärtää miksi pelkkä kansalaisuus on ongelmallinen tekijä arvioitaessa jonkun henkilön luomaa turvallisuusuhkaa. Balttien ja Puolan linjaus tehdä viisumi- ja maahantulopäätöksiä pelkän kansalaisuuden perusteella on tästä syystä luultavasti lainvastainen. Väännän nyt vielä rautalangasta: se että joku kertoo mitä nykyinen lainsäädäntö tässä tilanteessa tarkoittaa, ei kerro tämän viestintuojan poliittisesta kannasta yhtään mitään. Jussi Tannerin saama kritiikki on pääosin täysin asiatonta.

Kun arvioidaan riskejä tämän kaltaisissa asioissa niin aina on pakko yleistää, koska jokaiseen hakijaan ei ole mahdollista tutustua syvällisesti. Eli siis kieltää kokonaisten ryhmien maahantulo sen sijaan, että katsottaisiin asioita yksilötasolla. Tietenkin se johtaa välillä selviin huteihin, mutta parempi niin kuin se, että maahan päästettäisiin suuri joukko vaarallisia tai muuten haitaksi olevia henkilöitä.
 
Azerbaidžan nostanut kaasuntuontia EU:alueelle jo 31 % verrattuna viimevuoteen ja määrän kiihdytys alkoi vasta kevät-kesällä. Tämän perusteella täyden vuoden vauhti olisi luokkaa ~15 MRD kuutiota ilman lisäkapasiteettia.

Radio Free Europen juttu asiasta

USA:ssa on jo valtava LNG kapasiteetti ja edelleen kasvamassa, samoin Qatarissa ja muutkin tuottajamaat kasvattavat kykyään. Kun Eurooppa rakentaa riittävästi LNG terminaaleja, leikkaa pois turhaa kulutusta ja muuttaa osissa kulutuskohteissa kaasun esimerkiksi sähköksi tai muuksi energiaksi niin tarve putkikaasun loppuu kokonaan. Tämä talvi on koetinkivi ja sen jälkeen pärjätään.

Hellenic Shipping News
 
Viimeksi muokattu:
Siinä ei mainita Venäjää ollenkaan.

Haisee kommunistien juonelta. En kannata.

Odotan parempaa. Natoasiassakin tuli parempi aloite hetken päästä jota pystyin kannattamaan. Ensimmäiset oli susia.
Ehkä niitä aloitteen tekijöiden taustoja kannattaa googlata.
Ehkä se auttaa mielipiteen muodostamisessa. Jos selviää jotain arveluttavaa niin julkaise porukoille.👍
.
 
Ehkä niitä aloitteen tekijöiden taustoja kannattaa googlata.
Ehkä se auttaa mielipiteen muodostamisessa. Jos selviää jotain arveluttavaa niin julkaise porukoille.👍
.
Mitä väliä niillä on?

Teksti ratkaisee ja se on joku avoin valtakirja tulkita mitä tahansa miksi tahansa.

Rajaus on aivan pielessä. Tässä ei pidä tehdä mitään naiivia rauhan-aatteen-puolesta-pahoja-aseita-vastaan-koko-maailmassa maailman syleilyä vaan estää Venäläisten vyöry rajan yli.
 
Mitä väliä niillä on?

Teksti ratkaisee ja se on joku avoin valtakirja tulkita mitä tahansa miksi tahansa.
Okei. Oletetaan että aloite ei mene läpi mutta se saa vaikka 35000 kannatusta. Kyllä siitä viestiä menee päättäjille.
Mulle on aivan sama millä vipusella ryssän viisumit ja matkailut loppuu. Kannatan kaikkia hankkeita.
.
 
Jos maahantuloa ei voida nyt evätä niin miksi sitä ei tehdä niin hankalaksi kuin mahdollista että loppuu se turistien ramppaus. Vain Raja-Joosepin asema jätetään auki ja kaikki muu kiinni. Tuskin kiinnostaa Rivieran matkaajalla enää ajaa tuhatta kilometriä Venäjän paska teitä, jonottaa perkeleesti rajan ylitystä keskellä ei mitään, ajaa vielä ainakin toistasataa kilometriä Suomen paska teitä, jättää loistoauto keskelle ei mitään lentokentän avoparkkikselle, lentää ja maksaa yksi reilu tunnin lento enemmän ja odotella lentokentällä viimein lentoa sinne Ranskaan tms. ja sama ruljanssi takaisin.
Tämä on täysin päättäjien käsissä eikä tarvitse mitään lakimuutoksia, vain päätöksen että kaikki rajan ylitykset tulee itärajalla suorittaa Raja-Joosepin aseman kautta.
Tuo vielä lisätuloja sille Finnairille ja Finavialle jos ne €€ on vain silmissä.
 
Oikeuskansleri kommentoi viisumijupakkaa.

Pöysti sanoo, että hänellä ei ole huomauttamista ratkaisuun, johon hallitus päätyi ulkoministeriön esittelyn pohjalta.

”Mutta onko se ainoa oikea toimintamalli, siitä toki voidaan keskustella, kun näissä normeissa on tulkinnanvaraa ja erilaisia mahdollisuuksia on”, hän summaa tilanteen STT:lle.

ULKOMINISTERIÖ on katsonut, että Suomen päätös lakata käsittelemästä venäläisten turistiviisumeja tai estää heidän saapumisensa maahan sellaisella olisi EU-oikeuden vastaista. Tämä käy ilmi ulkoministeriön elokuisesta muistiosta, jossa käsiteltiin mahdollisuuksia rajoittaa venäläisten matkailua.

Toisaalta STT:n saaman asiakirja-aineiston perusteella oikeuskansleri Pöysti on kuitenkin lausunut hallitukselle, että myös tietystä maasta tuleviin henkilöihin kohdistuvat yleisluontoiset rajoitukset ovat poikkeuksellisesti mahdollisia.

STT:lle Pöysti sanoo, että jos viisumien tai maahantulon rajoittamisessa mentäisiin tämänhetkisiä toimia pidemmälle, siihen tarvittaisiin joko EU:n päätös tai kansallista lainsäädäntöä, johon nojautua.

”Unionin päätös on siinä mielessä tehokkain, että se puree kaikkiin jäsenvaltioihin, ja se on helpoin Suomessa toimeenpanna”, Pöysti sanoo.

Pöysti kuitenkin katsoo, että Suomessa olisi perusteltua selvittää kansallista pakotelainsäädäntöä, jonka pohjalta myös esimerkiksi viisumeita ja maahantuloa voitaisiin rajoittaa.
 
Kaksi päinvastaista otsikkoa tuli lähekkäin, tosin eri maista, mutta koskee toki yleisesti EU:ta molemmat.

No niin, tässäpä hyvän mielen uutinen .

Näin se vanjan pandakaveri toimii, kun horjut matolla niin kaveri vähän nykäisee maton reunasta, notta varmasti kaadut.

Eli Kiina puuhailee Kirgistanin ja Uzbekistanin kanssa rautatieyhteyttä joka kiertää kokonaan Venäjän alueen. Tämähän on suoraa myrkkyä Putlerin keittoon, koska heiltä jäisi transito rahat saamatta, se lähentää Eurooppaa, Turkkia ja Kiinaa se erityisesti vahvistaa noiden eteläisten naapurivaltioiden elinvoimaisuutta (Uzb. & Kirg.). Tietenkin kaikki muut paitsi Venäjä hyötyvät useita päiviä lyheymmästä junakuljetusmahdollisuudesta Euroopan ja Kiinan välillä, mutta se ei ole homman pihvi vaan se, että Venäjän limaiset sormet eivät enää pääse kosketuksiin noiden kuljetusten kanssa. Voivat ns. pitää tunkkinsa.

Ai helvetti, että naurattaa makeasti 🤣

Ja Putler luuli, että sillä on ystäviä siellä Shanghain kokouksessa 😝
 
Back
Top