Laivue 2020

Olen eri mieltä. Ei tuon selkeämmin pysty kertomaan, että kyseessä on nimenomaan puoliaktiivinen versio.

Ohjus hakeutuu maalinsa puoliaktiivisen hakupäänsä avulla.
Kenraali sanoo näin: "”David’s Sling tuo ulottuvuutta maassa olevaan järjestelmään. Sitä kautta meillä on hyvä tilanne 2030-luvulla, kun vielä Laivue 2020 -hankkeen mukana tulee ESSM:n (Evolved Sea Sparrow) Block 2 -ohjus, joka on kantamaltaan varsin hyvä.”

Ja Block-2:ssa on "kaksois"hakupää jossa myös aktiivinen tutka. Mutta voidaan ampua myös puoliaktiivisena kun tilanne sitä vaatii.
Arvelisin, että ESSM konsortio saa viimeiset Block-1 -versiot lähiaikoina tai on jo saanut ne ja tuotantolinjalta ei tule enää muuta kuin Block-2:sta. Tämä on pelkkä tilannearvio, mutta uskoisin olevani oikeassa.
 
Minä siis kritisoin tuota linkittämääni hankintatiedotetta, jossa oli ilmeinen virhe.

Block 2 sieltä on varmasti tulossa ja hyvä niin. Puoliaktiivinen ohjus olisi ollut erikoinen hankinta tässä maailman ajassa.
 
Puoliaktiivinen on kova sana tietyissä tilanteissa. USN menestyneimmät it-ohjukset ovat nimenomaan puoliaktiivisia. ESSM kannattaa ampua ehdottomasti puoliaktiivisena jos maaleja ei ole yhdellä kertaa liian monta. USN ei halunnut myöskään luopua missään tapauksessa puoliaktiivisesta hakeutumisesta Block-2 kanssa.
 
ESSM on siitä hyvä ohjus, että siihen voi saada ohjuksia liittolaisilta.
 
Taatusti paremmin kuin Umkhontoa

No mutta, Afrikkahan on tärkein liittolaisemme ainakin rahavirtojen perusteella! Sitä paitsi eikös Afrikasta ole toimitettu T-72:n varaosia Ukrainaan??? Miksipä siis ei Umkhontoa tännekin. /s
 
Gepardisuikkamiesten laivastoilla ei vissiin ole tuota puikkoa jahdeillaan? Olisi kyllä mielenkiintoista tietää Umkhontojen valmistusmäärät. Tilanne voi olla saman tyyppinen, kuin VT-1:n kanssa.
 
Käytössä peräti kolmessa laivastossa, Suomen lisäksi Etelä-Afrikka ja Algeria. Wikipedian mukaan Algeria on ostanut 100 ohjusta ja sillä on 2x32 siiloa kahdella aluksella. Jos lasketaan Suomen (6x8) ja Etelä-Afrikan (4x16) siilot samalla suhteella, saadaan kokonaismääräksi 275 ohjusta. Vaikka meille olisi ostettu täydet kaksi kertatäyttöä ja EA maavoimat haluaa hommata pattereita myös, niin taitaa VT-1 silti viedä voiton kertaluokan mitalla. Sitten kun huomioidaan, että ITO-90M pystyy luultavasti ampumaan myös vanhempaa R440-ohjusta niin vertailijaa voi alkaa jo naurattaa hallitsemattomasti... 🤣
 
Onko Valoureissa vain puolet siiloista käytössä? Tötteröitähän on 32kpl eikä nuo ole mitään yleiskäyttöisiä siiloja.
 
Jos VT-1:een vertaillaan, niin täytyy muistaa, että VT-1:t ovat jatkoajalla, koska tuotantoa ei koskaan saatu käyntiin Pohjois-Irlannissa, vaan maailman ainoat VT-1:t on valmistettu 90-luvulla USA:ssa. Algerian Umkhontot lienee 2010-luvulta? Lisäksi nyt Ukraina ampuu parhaillaan niitä VT-1:iä pois minkä kerkeää, ties vaikka jo/kohta meidänkin VT-1:iä...
 
Crotalen ohjuksista on tietysti ostettu heti lähdössä meille paljon suurempi prosenttiosuus, kuin Umkhontoista. Sen puoleen Umkhontoja olisi suhteessa tarpeeseen teoriassa helpompi täydentää.
 
Wikipedian mukaan joo, valmius olisi 32 siiloon mutta vain puolet on asennettu.

Taitaa mennä myös sitä vanhempaa puikkoa reilulla tahdilla. Eli kohta pitäisi saada taas linja käyntiin tai voidaan antaa crotalevaunutkin sinne kaikki.

Erittäin hyvä pointti tässäkin.
 
Jos uskoo silmiään, eikä Wikiä, niin Valoureissa on 32 siiloa asennettuna. Mut eihän siitä näy kuin kansi, joten ei voi tietää mitä sen alla on. Onko siellä sikari kotelossaan vai ei?

Crotale on auringonlaskun järjestelmä. Olisi yllätys mikäli joku lähtisi sitä vielä tekohengittämään. Toisaalta on niinkin, että SA-8 on näytellyt jonkinmoista roolia Ukrainassa ja se on Crotalea vaatimattomampi järjestelmä.

JOS Ukrainaan jäisi jäätynyt konflikti ja JOS meiltä lahjoitettaisiin sinne Crotale-lavetit omien ohjusten poistuttua, niin voisihan joku avustuksena laittaa puikkolinjan pyörimään. Mahdollista mutta epätodennäköistä siis.
 
Taitaa mennä myös sitä vanhempaa puikkoa reilulla tahdilla. Eli kohta pitäisi saada taas linja käyntiin tai voidaan antaa crotalevaunutkin sinne kaikki.
Crotale on auringonlaskun järjestelmä. Olisi yllätys mikäli joku lähtisi sitä vielä tekohengittämään. Toisaalta on niinkin, että SA-8 on näytellyt jonkinmoista roolia Ukrainassa ja se on Crotalea vaatimattomampi järjestelmä.

Kuten Kyylä mainitsee, Crotalella on vielä jonkinlaista käyttöarvoa. Ohjuksemmekin ovat hieman uudempia kuin mitä Ukraina ampuu neuvostoajan ilmatorjuntaohjusjärjestelmistä.

JOS Ukrainaan jäisi jäätynyt konflikti ja JOS meiltä lahjoitettaisiin sinne Crotale-lavetit omien ohjusten poistuttua, niin voisihan joku avustuksena laittaa puikkolinjan pyörimään. Mahdollista mutta epätodennäköistä siis.

Epätodennäköistä todellakin. Ohjuksen elektroniikkakomponenteista moni lienee poistunut tuotannosta jo kauan sitten, vaikkakaan komento-ohjatussa ohjuksessa ei liene niin paljoa elektroniikkaa kuin hakeutuvissa. Samalla lavettien kokonaismäärä on suhteellisen maltillinen. Eikä ole mitään tietoa, kestääkö sota Ukrainassa vielä 4 viikkoa, 4 kuukautta vai 4 vuotta - lyhyen aikavälin ongelmia ohjusten uustuotanto ei ratkaisisi.
 
Eiköhän Umkhonton pahin ongelma ole sen kehittäjä ja valmistusmaan oma tilanne. Sen muuttuminen siitä mitä se oli Umkhontojen alkuaikana. Ymmärtänette.

Kyllä, jatkokehityksen ja uusien hankintojen osalta. Ohjukset sinänsä on meidän omassa hallussa ja teemme niille mitä haluamme.

Umkhonton taru päättyy joka tapauksessa Haminoiden myötä. Muutama vuosi sinne tai tänne, onko sillä niin väliä?
 
Siksipä se ei ollut minkäänlainen vaihtoehto SQ2020:aan. Siellä tulee nyt parasta mitä voi olla: MK-41 -laukaisin jolla voidaan ampua laajaa kirjoa ohjuksia aina suto-ohjuksista aina BGM-109 TLAM -risteilyohjukseen. Ei lopu vaihtoehdot kesken jos alukselle halutaan antaa vaativampia tehtäviä.
 
Merivoimien komentaja esitti Umkhonton esimerkkinä korvettien it-ohjuksesta vielä 2015. On erittäin onnellista ettei tuon kanssa edetty.

Rahoituksen varmistuttua voitiin ambitiotasoa nostaa ja kasvuvara tuli merkittävänä osasen mukaan suunnitelmiin. Sen osalta näkisin, että fyysinen koko ja Mk41-siilot ovat kaksi olennaisinta tekijää.
 
Back
Top