Maanpuolustajan lempimusiikkia eli vastustajan tunnereaktioita

Samovarius

Ylipäällikkö
Näitä otsikon aiheen mukaisia uutisia ja erityisesti mielipidekirjoituksia on jaettu juuri tässä nautintamielessä noihin hävittäjäketjuihin ja huumoriketjuihin, minne ne eivät oikeastaan sovi. Kun erityisesti HX:n rauettua vasemmiston, suomettuneen keskustan ja käppäoikeiston puolustusalan asiantuntijat, kuten taiteilijat, psykologit ja betoniraudoittajat ovat päästäneet itkuvirtensä kuuluviin, ajattelin perustaa aiheelle ihan oman ketjun näin joululahjana maanpuolustajalle. Eli aina kun joku päivä vastustaa ja hommat menee päin honkia, voi lukea tätä ketjua ja lämmittää sydäntään suoraan sydämestä tulevilla tunnereaktioilla.

Sitaattien lukemista helpottaa niiden liittäminen kursiivilla tai upotuksena. Esitän, että linkatessanne mielipidekirjoituksen kopioitte itse tekstin suoraan ketjuun lähdeviitteen kanssa - ette varmaan halua nostaa tällaisten kirjoitusten näkyvyyttä klikkauksilla? Myös pilakuvat ja aiheeseen liittyvät videopurkaukset tervetulleita. Varsinaisesti vitseille, hullunkurisille uutisille ja hassuille kuville on jo omat ketjunsa, tämä ketju on tarkoitettu nimenomaan julkisuudessa esitetyille tunnereaktioille, ja vastaavasti liitetään ne niihin ketjuihin rönsyilevät mielipidekirjoitukset ja sen sellaiset tänne. Jätetään myös ne omat saunan taakse-tunnereaktiot pötsiin ja keskitytään hyväntuulisesti naureskelemaan ulinalle.

Aloitetaan:

Hävittäjien hehkutus kuulostaa pahalta rauhanaktivistin korvissa

Kun hävittäjäkaupat on tehty, kansalaisille opetetaan sotatekniikan huippua eikä sitä, mihin pommikoneita käytetään.

2:00
Suomalaiset sekä haikailevat että halveksivat yhtenäisyyskulttuurin aikoja, Kekkoslovakiaa, jossa toisinajattelijoita hiljennettiin. Vuoden kestäneet sotafestivaalit 64 pommikoneen ympärillä kertovat kuitenkin tukahduttavasta yksimielisyydestä. Olemme yhtä suurta perhettä, joka hankkii pommikoneita kuin perheautoja. Kansalaiset ovat voineet lentää upeilla hävittäjillä, ja kansakunnan kotialbumissa ihastellaan naispuolustusministeriä istumassa yhdysvaltalaisessa pommittajassa.

Kun hävittäjäkaupat on tehty, kansalaisille opetetaan sotatekniikan huippua. Vain harvoissa jutuissa on muistutettu, mihin pommikoneita käytetään: tuhoamiseen, tappamiseen, kaiken elollisen nitistämiseen. Klassisen sotapropagandan tavoin ostosten motiivina pidetään rakkaimpien, oman perheen ja oman kansan, suojelemista viholliselta.

Meidän tulisi samaistua Yhdysvaltojen pelkoon maailmanherruuden menettämisestä (Kiina), vaalia omia intressejä ja osallistua länsimaisten arvojen vientiin strategisesti tärkeisiin tai luonnonvaroiltaan rikkaisiin maailmankolkkiin. Olimmehan jo kuin huomaamatta 20 vuotta mukana Afganistanin sodassa, samoin tavoittein. Sotateollisuuden osakkeet ovat huipussaan, tekniikka häikäisee, eikä sotateollisuus osallistu ilmastotalkoisiin.

Olen asunut ja tehnyt töitä Lähi-idässä. Minulle hävittäjähankintojen kotialbumissa ovat Jemenin lapsiuhrit, Irakin ja Syyrian tuhotut tuhatvuotiset kaupungit, miljoonat pakolaisperheet, täsmäaselennokit asuinkortteleissa ja omantunnontuskaiset sotilaat. Nykyaseet sisältävät raskasmetalleja, kuten uraania, lyijyä, elohopeaa ja tinayhdisteitä, ja tutkimuksemme osoittavat, että altistuminen vaikuttaa kielteisesti lasten kehitykseen, ajatteluun ja muistiin.

Erityisesti sikiöt, vauvat ja heidän vanhempansa ovat haavoittuvia. Sotateollisuuden ylpeys myyntivaltistaan on ”sotaoloissa testattu”. Sota, hyökkäys ja mahtipolitiikka eivät ole koskaan tuoneet ratkaisua, asia, jonka unohdamme sotateollisuuden teknisen ylivoiman sokaisemina. Hehkutus siitä, miten hävittäjiemme kantokyky riittää Moskovaan saakka kuulostaa pahalta rauhanaktivistin korvissa.

Raija-Leena Punamäki

psykologi, tutkija

Helsinki

Valitettavasti tässä maailmassa oma miekka on lopun viimein se, joka estää tai rajoittaa sitä, ettei oma kansa joudu samanlaiseen myllyyn. Meillä ei ole tuhatvuotisia kaupunkeja, so what, niitä voi rakentaa uusiksi sodanjälkeisellä valuutalla, infra korjataan sukupolven mittaan....ihmiselämien suojaaminen on monta astetta tärkeämpi rasti.

Veikkaan, että jokainen rauhanpuolllustajakin osaa arvostaa suojelua, jota asevoima voi tuottaa, kun raketit lentää votvottavat omaan asuinkortteliin tai asevoima estää vieraan valtion kersanttia pesemästä saappaitaan kotipihan suihkulähteessä. Niin minä veikkaan. Ja uskon. :cool:
 
Omaan silmään ja korvaan tuo "rauhanaate" vaan kuulostaa niin itätuulella käyvältä.. Neuvostoliiton rauhanaseet jne, ja sama ralli vaan jatkuu vaikka se Neuvostoliitto on mennyt manan majoille jo kolme vuosikymmentä sitten.
 
Tämä Punamäki oli juuri äänessä Ylen politiikkaradiossa, aiheena rauhan saaminen Ukrainaan. Kovin purki katkeruuttaan Suomen nato- jäsenyydestä ja sen myötä.menetetystä mahdollisuudesta toimia rauhanvälittäjänä. Meidän pitäisi kuulemma myös lopettaa sodanlietsonta omalta osaltamme. Muistutti vielä Itä-Ukrainan venäläisyydestä. Kuulosti sen verran oudolta, että piti googlailla, mikä tyyppi Punamäki oikein on, ja foorumilta löytyikin tämä vitja asiasta.
 
Back
Top