Miehistön kuljetus

Savon Jääkäriprikaati oli kyseessä, ja ei kai niitä BTR:ä ollut kuin vähän reilu sata. 110? 108?
Todellinen rivivahvuus olisi sitten ollut asia erikseen. Sotaharjoituksien perusteella veikkaisin, että jos vähintään kolmasosa ei olisi ollut korjattavana koko ajan, niin se olisi ollut hyvä tilanne. Epäilemättä minkään muun prikaatin kalusto ei olisi pudonnut rivistä pois sitä tahtia pelkästään normaalilla ajamisella.

Ei niitä tosiaan olisi riittänyt kuin parille pataljoonalle vaikka kaikki olisivat olleet samanaikaisesti käytettävissä.
 
Ei kai tekamäärästä ole ollut parempaa tietoa kuin epämääräisesti "noin tuhat". Tuolla olisi varustanut noin 4 jääkäriprikaatia ja neljä niitä kai oli meininki pohjoisessa perustaakin.

Itselläni on samanlaisia muistikuvia lukemani perusteella noista tekoilla varustetuista JPR90:stä.

Mutta itse olen yllättänyt jos Paseja on riittänyt vain noin ripotellen. Jotenkin olen aina oletanut että niillä olisi saatu varustettua ainakin kolme prikaatia ja joitain erillisiä osastoja.

Tämä arvelu on perustunut myös näiden nykyisten valmareiden mukana kulkeviin Paseihin ja kun on vielä puhuttu julkisuudessa paikallispuolustuksen taisteluosastoista Paseilla.
 
Paikallispuolustuksessa ei ole mitään taisteluosastoja eikä Paseja.
 
Anteeksi alueellisilla joukoilla. Tässä sulattelen Rennyn uusimman taide-elokuvan jälimaininkeja erään neidon ja tuopin kanssa. Kun neito käy vessassa tai räplää käänykästä jotain kaverinsa turhaa draamaa, niin minä keskustelen sitten teidän kanssanne miehistönkuljetuksesta 90-luvun Suomessa.
 
Itselläni on samanlaisia muistikuvia lukemani perusteella noista tekoilla varustetuista JPR90:stä.

Mutta itse olen yllättänyt jos Paseja on riittänyt vain noin ripotellen. Jotenkin olen aina oletanut että niillä olisi saatu varustettua ainakin kolme prikaatia ja joitain erillisiä osastoja.

Tämä arvelu on perustunut myös näiden nykyisten valmareiden mukana kulkeviin Paseihin ja kun on vielä puhuttu julkisuudessa paikallispuolustuksen taisteluosastoista Paseilla.

valmiusprikaateilla on yhteensä 260 180/185-sarjan Pasia. Kyllä niitä siis pitäisi ainakin parille...kolmelle pataljoonalle tai tst-osastolle riittää prikaatien lisäksi. Yksi näistä lienee edelleen osa rannikkojoukkoja.
 
Näin itsekkin olen veikkaillut
 
valmiusprikaateilla on yhteensä 260 180/185-sarjan Pasia. Kyllä niitä siis pitäisi ainakin parille...kolmelle pataljoonalle tai tst-osastolle riittää prikaatien lisäksi. Yksi näistä lienee edelleen osa rannikkojoukkoja.

Rannikolla Paseja? Ei kai sentään.

Joskus aikoinaan oli se rannikkoprikaatikin, mutta eiköhän venekaluston yms kehittymisen myötä rannikkojoukot pyri pysäyttämään vihollisen toiminnan jo sinne saaristoon. Jos sitten vihollinen pääsee läpi ja tuo omia panssareitaan niin siinä ei muutama Pasi auta vaan vahvennuksiaä tarvitaan muualta.
 
Uudenmaan prikaatissa on vielä rannikkoprikaatin jälkeenkin tuotettu jääkäripataljoona. Olen olettanut sen olevan samaa perua ja siihen samaan vanhaan tehtävään tarkoitettu. 45 Pasia on ollut kyseisen varuskunnan vahvuudessa. Saattaa olla edelleen todellisuutta tai sitten ei?

Edit

Silloin kun Pasin modernisoinnista uutisoitiin näkyi mielestäni mainintoja siitä että hanke hyödyttää toteutuessaan ennen kaikkea Karjalan ja Porin sekä Uudenmaan prikaateja. Eli kyllä siellä Dragsvikissa jotain Pasien kanssa puuhastellaan. Mittakaava taitaa jäädä arvailujen varaan.
 
Viimeksi muokattu:
@Rannari oma käsitykseni on että ALTSTOS lisäksi Paseja on etelä-suomessa ja joukko jolle ne on sijoitettu kuuluu pk-seudun puolustamiseen.

Pääkaupunkiin tarkoitetut joukot ovat sellainen hämmentäjä jokan estää tehokkaasti tarkemmat arviot oikeastaan yhtään mistään.
 
Vammaskosken tehtaiden Jukosta tulivat tietokoneen syövereistä vastaan nämäkin kuvat, jotka olen tallentanut 2006, mutta en kyllä muista mistä/keneltä nämä sain. Ainakin krh-vaunun osalta on 20+ vuoden AMOS/Nemo-kokemuksella sanottava, että luvattu kuorma ei mahtuisi sisään kuin tahnaksi jauhettuna, jos silloinkaan.

VK-2_it_p1.jpg VK-2_korj-hin_p1.jpg VK-2_krh_p0.jpg VK-2_krh_p1.jpg VK-2_krh_p2.jpg VK-2_kulj_p1.jpg VK-2_kulj_p2.jpg VK-2_kulj_p3.jpg VK-2_mkulj_p0_AKS_VÄRI.jpg VK-2_mkulj_p1.jpg VK-2_mkulj_p2.jpg VK-2_pion_p1.jpg VK-2_pst_p1.jpg VK-2_pt-raiv_p1.jpg VK-2_tied_p1.jpg YK-Vääpeli_piirros_270672.jpg YK-Vääpeli_piirros_vs_291072.jpg
 
Uudenmaan prikaatissa on vielä rannikkoprikaatin jälkeenkin tuotettu jääkäripataljoona. Olen olettanut sen olevan samaa perua ja siihen samaan vanhaan tehtävään tarkoitettu. 45 Pasia on ollut kyseisen varuskunnan vahvuudessa. Saattaa olla edelleen todellisuutta tai sitten ei?

Edit

Silloin kun Pasin modernisoinnista uutisoitiin näkyi mielestäni mainintoja siitä että hanke hyödyttää toteutuessaan ennen kaikkea Karjalan ja Porin sekä Uudenmaan prikaateja. Eli kyllä siellä Dragsvikissa jotain Pasien kanssa puuhastellaan. Mittakaava taitaa jäädä arvailujen varaan.

Olin keväällä näkevinäni Paseja Dragsviikissa.
 
Viimeksi muokattu:
@PJ85, noista tekoista vielä sen verran, että ovat aivan huikeita vehkeitä. 12 henkinen tiedusteluryhmä kulkee varusteineen vaivattomasti tekoilla. Jääkärijoukkojen käytössä tekojen tilavuutta voisi hyödyntää kasvattamalla ryhmät 12 henkeen ml. kuski. 12 henkeä mahdollistaa taisteluteknisesti joustavamman toiminnan. Panssaritekat ovat parasta sitten ällien, mutten tajua miten ne maksavat miljoonan tai ylikin kappaleelta. TEKA TSTOS kykenee suorittamaan koukkauksia ja liikkeitä joihin muut ALJOn joukot eivät kykene sekä krh-tek mahdollistaa erittäin nopean tulenantokyvyn.
 
Back
Top