Natoon liittymisen seurantaketju

Status
Suljettu uusilta vastauksilta.
Olivat vuosikymmenet se jarru Naton ja pv:n rahoituksen tiellä. Nyt kansan kanta muuttui äkisti, ja demarit haluavat olla se taho joka sinetöi Nato-jäsenyyden. Se on puhdasta populismia ja sisäpolitiikkaa turvallisuuspolitiikan kustannuksella, eduskuntavaaleihin on alle vuosi.
Jotenkin ei edes jaksa kommentoida manifestiisi. Totean vain, että hallitus (vuoden 2014 jälkeen, jolloin tilanteen kehitys kai oli ammattilaisille näkyvissä), jonka vastuu puolueet olivat Persut, Kokoomus ja keskusta, ajoivat rajavartiolaitoksen rahoituksen alas, taidettiin sulkea elintärkeitä itärajan varuskuntia ja päästettiin tutkimatta julmettu määrä esim. FSB:n agentteja maahan.
 
Surkea hallitus kieltämättä. Mutta ketjun aihe on Nato, ja kaikki kyseiset puolueet ovat myönteisellä kannalla. Vielä odotellaan demareita.
 
Surkea hallitus kieltämättä. Mutta ketjun aihe on Nato, ja kaikki kyseiset puolueet ovat myönteisellä kannalla. Vielä odotellaan demareita.
Ja sieltä tulee se KYLLÄ. Aikatauluhan on sovittu jo takuulla kabinetissa Ruotsin/Usa/Brtitannia kanssa. Sitten katsellaan miten Venäläinen reagoi. Jos menee vain Venäjän kiukutteluna, niin Keskusta ja SDP nostavavat asemiaan seuraavissa edareissa Suomen Natoon viejinä. Persujen kannatusta laskee se, että Jussi ei ole mestarina (miksi Jussi jäi pois, se ehkä sitten selviää 9 vuoden päästä). Itse olisin toivonut, että Jusso jatkaa, koska rikkoo viiltävällä tyylillään Kokoomus/SDP/Keskusta rintamaa. Suomi on poliittisen pelin suhmurointikenttä. Persuja en kannata, koska siellä on mukana sellaista aineista, jota en voi hyväksyä.
 
Ihan oikeasti, yritä nyt lukea näitä viestejä vaikka selvästi kaikki kritiikki demareita kohtaan meneekin kovasti tunteisiin. Totesin jo aiemmin että kanta on tietysti kyllä, kansa ei yksinkertaisesti salli mitään muuta vastausta. Viivytyksen syynä on populistinen sisäpolitiikka, romahtava kannatus ja lähestyvät vaalit.
 
Nyt kyllä aika surkea yritys sinulta. Ensimmäiseksi en ole demari toiseksi kommentoin yleensä viestejäsi, koska niistä paistaa ikuinen kaunasi demareita kohtaan ja syytät heitä kaikesta. Ikävä kyllä nyt on niin, että Marinin Sannalla on munaa viedä Suomi Natoon. Lisäksi Sanna on ollut erittäin tahdikas ja tiukka koskien lausuntojaan koskien Venäjää/Putinia tässä kriisin keskellä ja ehkä ovat jopa löytäneet yhteistyön TP:n kanssa, joka myös on silmissäni hoitanut asian hyvin (pl. yksi haastattelu). Edleelleen kysyisin, että miksi Persut/kokkarit eivät kaudellaan vieneet Suomea Natoon? Olisivatko he hoitaneet tässä kriisissä asiat hyvin jää ikuiseksi arvoitukseksi. Yksilöt nousevat kriiseissä esiin, vaikka Kepu pettänee aina, niin Kaikkonen on nyt oikea mies puolustusministeriksi.
 
Viimeisin tilanne, hyvältä näyttää. Vielä odotellaan vasemmistoa.

RGgxwuW.png
 
Ensi viikolla tulee rutkasti päivitystä noihin EOS - ja ei kerro -kantoihin. Osa saattaa toki sanoa ei, mutta luulen että ensi viikonloppuna kyllä -ääniä on yli 150.
 
Vasemmistoliittokin näyttää tunnustaneen reaaliteetit melko selvästi. Tämä alkaa olla jo tekemistä, kun YYA-dinosaurukset ja vassaritkin suostuu enemmistön mielipiteeseen, vaikka tekee kipeää. Mikään muu maa ei osaa ottaa lusikkaa käteen samalla tavalla kuin Suomi.

HS:
17:50
Anderssonin mukaan äänet jakautuivat puolueen sisäisessä yhteiskokouksessa 52-10 hallituksen jäämisen puolesta, jos valtiojohto päättää esittää Natoon hakemista. Suomalaisten Nato-mielipiteen muutos siis näkyy myös puolueen sisällä.
 
En tiedä demareista, ei mikään suosikkipuolueeni (kaikkea muuta), mutta kyllä Marin on tätä Natoasiaa vetänyt osaltaan hyvin. Alkuun haki vähän askelmerkkejä Niinistön kanssa mutta sitten onkin ollut tätä selkeämpi ja jämptimpi. Harmi, että on niin vasemmalla näissä talousasioissa joilla teeseillä ei kyllä kestävää yrittämistä ja työntekoa saavuteta.
 
Samaa arvelen, kyllä se 150 puhkeaa.
Alusta asti näyttänyt sille että on vain kaksi jännitettävää asiaa. Saadaanko vassareista puolet hakemuksen taakse ja ketkä kaikki lipeävät koko äänestyksestä TYHJIÄ/POISSA-sektorille. Vastustajia ei taida ilmaantua kuin suunnilleen se odotusarvonkin mukainen likainen tusina.

5/6 annetuista äänistä tullee heittämällä täyteen vaikkei sitä vaaditakaan. Vahvistaa kuitenkin osaltaan ajatusta siitä ettei liikkeellä ole mikään pieni klikki kun vaikka perustuslakia voisi tuolla voimalla viilata kiireellisenä.
 
Joo, ei tämä ole tosiaan mikään pienen natsiklikin missio. :) Aina parempi kuta suurempi kannatus tällaiselle asialle löytyy ja löytyy näköjään.
 
Muutama kyllä -ääni tullut taas lisää. Mutta merkillepantavaa on, että ei-äänet ovat vähentyneet yhdellä.

Screenshot_20220509-182015~2.pngScreenshot_20220509-182122~2.png
 
Viimeksi muokattu:
Aikaisemmat tukensa ovat luvanneet kai ainakin Yhdysvallat ja Iso-britannia, ja nyt Natoon kuuluvat Pohjoismaat.

Lehti: Norja, Tanska ja Islanti lupaavat tukea Suomea ja Ruotsia ”harmaana aikana” Nato-hakemuksen jättämisen jälkeen https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008809331.html
 
Status
Suljettu uusilta vastauksilta.
Back
Top