Pohjoismainen Mini-Nato on perusteilla - hyvä niin

Mutta kyllä Ilves on realisti, kun kertoo avoimesti, että maan puolustuskyky riittää siihen 4 tuntiin!
Ikävä kyllä, minusta tuntuu siltä, että suomen puolustuskyky ei ole yhtään tuota massiivisempi!

Jos Ilves on realisti, ilmoittaa hän siis että maa antautuu taistelutta. Mitään muuta selitystä tuolle neljälle tunnille ei ole.

Tuntumasi Suomen puolustuskyvystä on yksiselitteisen väärä.
 
Siksi pitäisi liittoutua svedujen kanssa kiireesti ja pyrkiä tekemään asejärjestelmien yhtishankintoja ja -kehitysprojekteja!!!!
Siis heti, eikä vasta ensivuosikymmenellä!

Huutonaurua!

Suomen asema Ruotsin kanssa tehtävässä liitossa on toimia puskurina joka tuhoutuessaan hidastaa ja kuluttaa venäläisiä joukkoja niin paljon että Ruotsin puolustuksella on aikaa järjestäytyä ja sillä on mahdollisuus torjua läpi päässeet joukot.

Asejärjestelmien yhteishankinnat taas tarkoittaisivat hankintojen keskittämistä ruotsalaisille toimittajille ja tämän kautta ajaa se vähä mitä Suomen puolustusvälineteollisuudesta on jäljellä alas.

Kehitysprojektit tarkoittaisivat sitä että suomalaiset luovuttaisivat oman vuosikymmenien mittaan hankitun kokemuksensa ja tieto-taitonsa korvauksetta ruotsalaisten kilpailijoittensa käyttöön.

Mutta epäilemättä tämäkin vaihtoehto nähdään monissa kinkeripiireissä parempana kuin loogisesti järkevin vaihtoehto eli NATO. Sen verran monilla on patologiset kriteerit täyttävä fiksaatio NATO:sta (Ja USA:sta ja EU:sta)
 
Hauskaa seurata muita kannanottoja.

Tuomioja:

– Tietenkin Venäjä on huolissaan Naton mahdollisesta laajentumisesta, mutta toisaalta mitään tällaisia suunnitelmia ei ole emmekä me nyt näe mitään erityistä uhkaa Venäjän suunnalta, joka tällaista perustelisi, Tuomioja toteaa.

http://yle.fi/uutiset/ulkoministeri...allaisia_ei_tietenkaan_haluaisi_nahda/7923796

Markku Kivinen:

– Venäläiset vastaavat pohjoismaisten puolustusministerien epäviisaasti tekemään provokaatioon.

http://yle.fi/uutiset/aleksanteri-i...e_antaneet_aihetta_venajan_lausuntoon/7923791
 
Oksennus tulee, juuri mitä ryssä haki.
 
Oksennus tulee, juuri mitä ryssä haki.

No, tuohan riippuu "nyt"-sanan määrityksestä. Puolustusvoimien komentajakin juuri sanoi, ettei Venäjä muodosta "akuuttia uhkaa tällä hetkellä". Ei muodostakaan - eivät ole lämmittämässä tankkien moottoreita rajan takana tai lietsomassa mellakoita Lappeenrannassa... Eipä silti, Erkki ei selvästikään pysty paasikiveläiseen realismiin ja joustavuuteen vaan on pasifistisen idealisminsa vanki eikä siksi valtiomiestasoa. Mutta en todellakaan usko, että hänellä olisi mitään sympatioita Putinin käytännössä fasistista hallintoa kohtaan.
 
Totta tuokin.

Edit: Erkki on idealisti ja kroonisen NATO-vastainen mutta nyky-ryssän kätyri se ei ole (toista varmaan silloin Neuvostoaikaan).

Hyvää on se että PV kom ja Stubido antoivat ihan miehekästä lausuntoa.
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on se kuuluisa kutina vasemmassa kannikassa. Nyt pelataan vaalit ja hirmu määrä äänestäjiä on tietyllä tapaa Nato-vastaista, nyt keskitytään keräämään vaalikarja aitauksiin ja annetaan laumalle sitä, mitä kukin haluaa kuulla. Tahti muuttuu. Huomaa, miten tiukasti kukin puolue tällä kertaa keskittyy keräämään "varmat kannattajat" kotipesään. Ei ole paljon irtiottoja tai rönsyjä. Odotahan, kun uurnat on paketissa.

Ihan kuin haistaisin jotain vielä kertomatonta olevan meneillään.

Mutta jotenkin tällaisilla ajatuksilla olen itseäni viihdyttänyt:
Meillä on ammattisotilaita, joiden on vaikutettava silloin kun sen aika on. Viimeistään kun vaalit on käyty, niin puolueiden puheenjohtajille, eduskuntaryhmien johtajille ja muutamille muille tarpeellisille on tehtävä asiat selviksi sen mukaan miltä oikeasti näyttää. Yhtään Iltapulua tai vastaavaa siellä ei tarvi olla paikalla. Mitään eduskunnan laajuista briiffausta ei missään nimessä pidetä, koska tuolla on noita turhan kaakattajia ja hölöttäjiä ihan riittävästi. Nuo tiedonjaossa olleet hoitavat sitten porukoissaan asiat.
Jos mitään ei tapahdu, niin surumarssin nuotteja on tosiaan syytä kaivella esiin.
 
Tilanne on karu, jos asia on noin, kuten esität. Minä taas oletan, että eduskuntavaalit plus pari kuukautta ja meillä käynnistyy hyvin haihattelematon linja turpo-asioissa. Mulla on se kuuluisa kutina vasemmassa kannikassa. Nyt pelataan vaalit ja hirmu määrä äänestäjiä on tietyllä tapaa Nato-vastaista, nyt keskitytään keräämään vaalikarja aitauksiin ja annetaan laumalle sitä, mitä kukin haluaa kuulla. Tahti muuttuu. Huomaa, miten tiukasti kukin puolue tällä kertaa keskittyy keräämään "varmat kannattajat" kotipesään. Ei ole paljon irtiottoja tai rönsyjä. Odotahan, kun uurnat on paketissa.

Niin, vähän samanlaisia tuntemuksia. Tämä vaalikampanja on ollut äärimmäisen vaisu, kukaan ei kunnolla haasta ketään. Sipilä on antanut lähinnä järkeviä vastauksia turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin, mutta kaikki keskustelu on ollut hyvin vaimeaa. Niinistö on ilmeisesti pitänyt tiivistä yhteyttä keskeisiin puoluejohtajiin ja taustalla puolustuspoliittiset asiat ovat edenneet hiljakseen. Jotenkin myöskin minä aavistelen, että tässä kerätään vahvaa yhteisrintamaa Suomen suvereeniteetin puolustamiseksi. Vaalit tulivat todella huonoon aikaan, mutta keskustelu on ollut uskomattoman epä-repivää ja ei-hajottavaa. Nämä ovat hyviä merkkejä.
 
http://yle.fi/uutiset/viro_haluaa_pysyvat_nato-joukot_maaperalleen/7923781

Nyt mä kyllä ihmettelen tätä Ilvestä, täysin käsittämätön lausunto. Neljässä tunnissa?

Vaalimaalta Helsinkiin on 188km. Jos sieltä tullaan yllättäen virka-ajan ulkopuolella niin neljässä tunnissa Helsinki on vallattu. Ja jos Helsinki (presidentti, eduskunta, ministeriot, virastot, YLE, MTV, Nelonen, Hesari, Digita jne.) joutuu vihollisen käsiin niin kyllä koko Suomi on silloin realistisesti jo lähes menetetty IMHO.
 
On aika vaikea kuvitella sellaista kansainvälistä tilannetta, että sieltä huristeltaisiin Suomeen ihan ilman mitään ennakkovaroitusta, notta "heippa, tultiin interreilille". Olisi sangen huonot tiedustelutiedot niin Suomella kuin Natolla, jos emme saisi mitään vihiä laajamittaisesta hyökkäyksestä ennenkuin puomit menisivät nurin Vaalimaalla...
 
Vaalimaalta Helsinkiin on 188km. Jos sieltä tullaan yllättäen virka-ajan ulkopuolella niin neljässä tunnissa Helsinki on vallattu. Ja jos Helsinki (presidentti, eduskunta, ministeriot, virastot, YLE, MTV, Nelonen, Hesari, Digita jne.) joutuu vihollisen käsiin niin kyllä koko Suomi on silloin realistisesti jo lähes menetetty IMHO.

Valko-Venäjän rajalta lienee Kiovaan vielä lyhyempi matka. Paljonko Harkovaan Venäjän rajalta? Ne voivat olla yllättävän pitkiä kilometrejä.
 
Venäjän rajalta lienee Kiovaan vielä lyhyempi matka. Ne voivat olla yllättävän pitkiä kilometrejä.

Riippuu onko välissä tyhjä moottoritie vai ei. Ja Kiovaan on ainakin Google Mapsin mukaan ryssän rajalta lähes 400 km.
 
Niin, vähän samanlaisia tuntemuksia. Tämä vaalikampanja on ollut äärimmäisen vaisu, kukaan ei kunnolla haasta ketään. Sipilä on antanut lähinnä järkeviä vastauksia turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin, mutta kaikki keskustelu on ollut hyvin vaimeaa. Niinistö on ilmeisesti pitänyt tiivistä yhteyttä keskeisiin puoluejohtajiin ja taustalla puolustuspoliittiset asiat ovat edenneet hiljakseen. Jotenkin myöskin minä aavistelen, että tässä kerätään vahvaa yhteisrintamaa Suomen suvereeniteetin puolustamiseksi. Vaalit tulivat todella huonoon aikaan, mutta keskustelu on ollut uskomattoman epä-repivää ja ei-hajottavaa. Nämä ovat hyviä merkkejä.

Kieltämättä vaalikampanja on ollut yllättävän vaisu - kokonaisuudessaan, ei yksin turvallisuuspoliittisten kysymysten osalta (tai sitten odotukseni ovat olleet väärät). Jotenkin tietyistä asetelmista muotoutuu kuva, että osa palstalaisista (esim. @baikal ) voi olla oikeassa ja että jo ennen vaaleja Niinistön tapaamisessa jotain on sovittu, jotain sellaista jonka sisältöä ei ole äänestäjille syystä tai toisesta kerrottu. Mitä tämä sitten on?

Onko todellisuus se, että signaali NATO:n suunnalta on se, että ovi on toistaiseksi kiinni - tässä syy osaltaan keskustelun vaisuuteen. Vai onko taustalla jotain muuta?

Oma suhtautumiseni tilanteeseen on varautunut osaltaan Keskustan aseman tähden, tuntuu siltä, että yksi Sipilä ei vielä kesää tee kun siellä selän takana on joukkio uussuomettuneiksi laskemiani poliitikkoja (tai no osa heistä on ollut suomettuneita sieltä uransa alkutaipaleelta lähtien eli ei voida puhua uussuomettuneista) - Väyrynen, Kääriäinen, Lehtomäki etc. Eikä siltarumpu-Pekkarinen herätä lainkaan luottamusta.

Ja jos hallitukseen nousee demarit kepun rinnalle niin en voi kuin pyöritellä päätäni ja todellakin olla varautunut sen suhteen millainen linja Suomella tulee olemaan Venäjään nähden jatkossa.

vlad.
 
Ja jos hallitukseen nousee demarit kepun rinnalle niin en voi kuin pyöritellä päätäni ja todellakin olla varautunut sen suhteen millainen linja Suomella tulee olemaan Venäjään nähden jatkossa.

vlad.

Niin, vaikea tässä on etukäteen olla kovin varma, mutta jotenkin tosiaan aavistelen, että olisi tosiaan jonkinlainen terve konsensus muodostumassa (vaikka ei tulisikaan Nato-hakemusta). Ja, samaan henkeen ajattelisin, että hallituksesta saattaisi tulla poikkeuksellisen laaja eli että suurista puolueista olisi mukana 3-4 (ja jos luoja soisi, niin Haglund jatkaisi puolustusministerinä...) No, pianpa saamme nähdä.
 
Hauskaa seurata muita kannanottoja.

Tuomioja:

– Tietenkin Venäjä on huolissaan Naton mahdollisesta laajentumisesta, mutta toisaalta mitään tällaisia suunnitelmia ei ole emmekä me nyt näe mitään erityistä uhkaa Venäjän suunnalta, joka tällaista perustelisi, Tuomioja toteaa.

http://yle.fi/uutiset/ulkoministeri...allaisia_ei_tietenkaan_haluaisi_nahda/7923796

Markku Kivinen:

– Venäläiset vastaavat pohjoismaisten puolustusministerien epäviisaasti tekemään provokaatioon.

http://yle.fi/uutiset/aleksanteri-i...e_antaneet_aihetta_venajan_lausuntoon/7923791
Paitsi että oikeasti ei ole hauskaa. Kuinka paljon signaaleja pitäisi tulla että kansallinen yksituumaisuus saavutettaisiin. Ei maanpettureita ministereiksi ja suursiivous Aleksanteriteatteriin.
 
Vaalimaalta Helsinkiin on 188km. Jos sieltä tullaan yllättäen virka-ajan ulkopuolella niin neljässä tunnissa Helsinki on vallattu. Ja jos Helsinki (presidentti, eduskunta, ministeriot, virastot, YLE, MTV, Nelonen, Hesari, Digita jne.) joutuu vihollisen käsiin niin kyllä koko Suomi on silloin realistisesti jo lähes menetetty IMHO.

Joo, UAZeilla kaahaavat sieltä kahtasataa yöllä ja huomisaamuna ollaan valloitettuja. Tai klo 16 jälkeen.

Kyllä nyt alkoi mahassa kiertää tämä realistinen uhkakuva!
 
Back
Top