Presidentinvaalit 2024

Uskomatonta miten vasemmistolaiset vahvistavat koko ajan Jussin argumentit ja luulevat jotenkin opponoivansa. Onko nuo noin tyhmiä vai ainoastaan ideologiansa sokaisemia?
Itse itseäni lainaten...

Anderson puhui hyvin kiihkeästi, että pitää puhua asioista asioina eikä liittää niitä maahanmuuttajiin. Heti kohta itse puhui kuinka maahanmuuttajia on syrjitty jo varhaiskasvatuksessa. Jos hän viittasi tutkimukseen, missä oli kaikenlainen kiusaaminen ja solvaaminen koettu syrjimisenä ja rasismina (kuten olettaa saattaa, tuo tutkimus julkaistiin hänen opetusministerikaudellaan), miksei hän nyt puhunut yleisesti kiusaamisesta ja solvaamisesta? Joka ikinen ihminen kohtaa vähintäänkin huonoa käytöstä ja solvaamista, jopa väkivaltaa jossain vaiheessa elämäänsä.
 
Ihan samalla tavalla moni muukin laji tuottaa luonnossa sellaisia yksilöitä joiden tarkoitus ei ole tuottaa itse jälkeläisiä, mutta jotka auttavat yhteisöä omalla työpanoksellaan.

En nyt sano että Haavistosta itsestään olisi ikinä ollut mitään hyötyä Suomelle mutta näin niin kuin yleisesti. 🤭
Nämä lajit taitavat tuottaa melko ison määrän poikasia, jotka ovat nopeasti kykeneviä itsenäiseen toimintaan; vs ihmisen raskausaika 9 kk joka tuottaa yleensä yhden poikasen, joka on vuosia riippuvainen vanhemmistaan. Ja muutenkin vertautuvat aika huonosti ihmiseen. Mutta niilläkin biologia on rakentunut niin että geeniperimää levitetään ja pyritään lisääntymään. Esim jossain muurahaisyhteisössä voi olla miljoona yksilöä mutta vain yksi lisääntymiskykyinen naaras.
 
Onko Li Andersen ihan vassuri?
 
Viimeksi muokattu:
Musta tuntuu, että Rehn on todennut jo, että pressan homma ei kiinnosta. Ei ole tehnyt edes kampanjaa.
Epäilen että gallup-kannatus on ollut Ollille suuri pettymys. Hän varmaan odotti olevansa paraatimarssilla linnaan. Vaisuun kampanjaan vaikuttaa myös kesKustan vajoaminen vasemmistolaiseksi pikkupuolueeksi ja näin rahoituksen rapautuminen.
 
Vaalitentin keskustelunaiheet herättivät suurta ihmetystä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010146025.html

Myös presidenttiehdokas Alexander Stubb rohkeni antamaan Ylen esittämistä kysymyksistä hienovaraista kritiikkiä keskustelun juontaneelle Annika Damströmille kesken lähetyksen.


– Ja jos saan lisätä, ihan mukavaa, että päästään tasavallan presidenttiä koskeviin aiheisiin näin tunnin jälkeen tässä viimeisessä tentissä, Stubb sanoi.


Damström perusteli aiheita vetoamalla presidentin rooliin arvojohtajana.

– Kaikki nämä koskevat jollain tavalla myös, koska arvojohtajuus. Sitä ei voi liikaa korostaa, Damström vastasi.

Arvojohtajuuteen vedoten YLE kyselee ummet ja lammet ja käyttää tentistä valtaosan presidentin tehtävien kannalta epäolennaiseen suunlouskutukseen. Jos keskityttäisiin ulko-. ja turvallisuuspolitiikkaan niin punavihreät ehdokkaat olisivat pääosin kuutamolla, mutta tällä tavalla vasemmistohenkinen YLE osallistuu suoraan politiikkaan ja antaa kantoapua punavihreille ehdokkaille. Härskiä, suorastaan röyhkeää toimintaa YLEN punaosastolta. YLE täytyy perata ja saneerata juuria myöten!
 
Urpilaisella ja Li:llä oli " Tää on viimeinen taisto" vaihde sisällä :)

YLE heitti toksisesti sisäpolitiikan pressa-keskustelun pääaiheeksi. YLE:llä taitaa olla kunnon paniikki Halla-ahon noususta.

On siinä Suomi-duunarille maksettavaa: YLE:n budjetit, Li:n haluamat pakolaiset ja Urpilaisen syleilemä maailmanparannus ja EU.
 
Nämä lajit taitavat tuottaa melko ison määrän poikasia, jotka ovat nopeasti kykeneviä itsenäiseen toimintaan; vs ihmisen raskausaika 9 kk joka tuottaa yleensä yhden poikasen, joka on vuosia riippuvainen vanhemmistaan. Ja muutenkin vertautuvat aika huonosti ihmiseen. Mutta niilläkin biologia on rakentunut niin että geeniperimää levitetään ja pyritään lisääntymään. Esim jossain muurahaisyhteisössä voi olla miljoona yksilöä mutta vain yksi lisääntymiskykyinen naaras.
No esimerkiksi susilaumassa on yleensä vain yksi lisääntyvä pari, ja tämän parin täysikasvuisten naaraspentujen poikaset (jotka on jonkun vaeltelevat uroksen siittämiä) tapetaan yleensä pois jaloista pyörimästä johtavan parin toimesta. Silti koko lauma osallistuu saalistamiseen ja johtavan parin pentujen hoivaamiseen.
 
Demarikannattajien touhu on kyllä ihmeellistä:
Ne mankuu ja kinuaa Urpilaisen palkkiovirastaan presidenttiehdokkaaksi ja onhan se myönnettävä että heidän poolistaan ei meritoituneempaa ehdokasta olisi löytynyt. Itsekin uskoin että Jutta olisi voinut saada hyvän pöhinän suuren puolueen kokeneen koneiston avulla aikaiseksi ja ollut mahdollisesti toisella kierroksella kerättyään demareiden n. 20 %:n peruskannatuksen ja olisi sitten imuroinut naisäänestäjiä muista ryhmistä. Supertähdenkin piti olla tukemassa Urpilaisen valintaa.
Ja vitut: Perusdemarit (noin kolmasosa) äänestää Urpilaista, nuoret pelkäävät niin hysteerisesti Halla-ahoa että äänestävät Haavistoa, vanhat vasemmistojäärät (jotka ovat vielä hengissä) pelkäävät niin hysteerisesti "porvari" Stubbia että äänestävät Haavistoa. Puoluekoneisto on kuin aivokuollut, eikä saa mitään näkyvää aikaiseksi. Supertähti ei ehdi limusiiniajeluiltaan, joten se kuittaa koko homman lähettämällä viiskyt donaa epämääräisistä lähteistä tienattuja rahoja kampanjan tueksi.
Nuiden politiikkakäsitys on karannut ihan omituisille poluille, ei kestetä ajatusta että äänestäjissä on inhokki Halla-ahon tai porvari Stubbin kannattajia ja kun on oikeassa olemisen tuska niin vimmainen, heitetään oma ehdokas bussin alle ja rynnätään vastustamaan merkittävää (H-A & S n. 40 % gallupkannatus) osaa äänestäjien legitiimiä tahtotilaa. Kyllä ei ole vanhasta vastuunkantajapuolueesta jäljellä kuin kaikkea oman kuplan ympärillä olevaa säikkyvä vikisijälauma joka on vanhaan demariporukkaan verrattuna, anteeksi murteeni, kuin lehmän nussima paska metsän reunassa. Ei tarvitse ihmetellä että merkittävä osa persvakoduunareista on aikoja sitten vetänyt johtopäätökset ja jättänyt demariuden taakseen.
Kuka vakavasti otettava demari suostuu lähtemään seuraavissa vaaleissa demarikannattajien nöyryytettäväksi?

Tuohon demarien äänestyskäyttätymiseen lähteenä HS:n Junkkarin haastattelema nimetön demaripolitrukki. Maksumuurin takana, kopsasin spoileriin.

Sdp:llä on edessä kolmas mahalasku, kun edes omat eivät halua äänestää Urpilaista​

Demareilla on nyt iso ja kiusallinen ongelma, kun edes kaikki omat eivät aio äänestää Jutta Urpilaista, kirjoittaa Marko Junkkari kolumnissaan.

Tilaajille
Marko Junkkari HS
24.1. 12:00
Sdp:n politrukeilla eli puolueen työntekijöillä on ongelma. He yrittävät kuumeisesti maanitella demareita äänestämään Sdp:n omaa ehdokasta Jutta Urpilaista, mutta hankalalta vaikuttaa. Suuri osa demariäänestäjistä on kyselyiden mukaan äänestämässä Pekka Haavistoa (vihr).

Maanantaina julkaistun HS-gallupin mukaan demareista peräti 32 prosenttia aikoo äänestää Haavistoa. Urpilaisen kannatus oli omien keskuudessa vain 23 prosenttia.

Urpilainen oli gallupissa vasta kuudentena viiden prosentin kannatuksella. Näyttääkin siltä, että Sdp:llä on tiedossa jo kolmas perättäinen mahalasku presidentinvaaleissa.

Paavo Lipponen sai vuonna 2012 vain 6,7 prosentin kannatuksen. Tuula Haataisen tulos vuonna 2018 oli vielä huonompi, vain 3,2 prosenttia.

Urpilaisen tulos näyttää osuvan jonnekin kahden mahalaskun väliin.
Kyselyiden valossa Urpilaisen tulos näyttää osuvan jonnekin näiden kahden mahalaskun väliin. Sdp:lle se olisi katastrofi, onhan se eduskuntavaalikyselyiden mukaan Suomen toiseksi suurin puolue.

Urpilaisen vähäinen kannatus on sinänsä pienoinen yllätys. Onhan hänellä komea cv: komissaari, valtiovarainministeri, puoluejohtaja. Kampanja on kuitenkin ollut vaisu.

Tiistaina HS:n tentissä tunteen paloa Urpilaisella oli etenkin siinä vaiheessa, kun keskustelu kääntyi työmarkkinatilanteeseen. Tosin siinäkin vasemmistoliiton Li Anderssonin liekki roihusi vielä kovemmin.

Sdp:ssä on viime viikot mietitty, mitä pitäisi tehdä. Taktinen äänestäminen näyttää tällä kertaa rokottavan nimenomaan demareita.

Eräs demaripolitrukki kertoo kiertäneensä puhumassa Sdp:n piirijärjestöjen omilleen järjestämissä vaalitilaisuuksissa. Tapaamisten pohjalta hän on tehnyt analyysin, jonka mukaan Sdp:n kannattajakunnasta löytyy kolme erilaista ryhmää.

Ensimmäinen ryhmä äänestää Sdp:tä, tapahtui mitä tahansa. Porukka on kuitenkin aika pieni, ehkä noin 100 000 äänestäjää, kuten Haataisen vuoden 2018 tuloksesta voi päätellä. He äänestävät tälläkin kertaa varmasti Jutta Urpilaista.

Toinen ryhmä aikoo äänestää Haavistoa, koska he vastustavat Jussi Halla-ahoa ja perussuomalaisia.
Toinen ryhmä aikoo äänestää Haavistoa ennen kaikkea siksi, että ryhmään kuuluvat demarit vastustavat vimmaisesti Jussi Halla-ahoa ja perussuomalaisia. Heidän kauhukuvansa on, että Halla-ahosta tulisi presidentti. Estääkseen tämän he aikovat äänestää Haavistoa.

Tätä ryhmää voisi kutsua Marin-demareiksi, sillä siihen kuuluu vähän nuorempaa väkeä. Profiloituihan Sdp:n edellinen puheenjohtaja Sanna Marin vimmaisena perussuomalaisten vastustajana. Marin ilmoitti muun muassa ennen viime kevään eduskuntavaaleja, että Sdp ja perussuomalaiset eivät mahdu samaan hallitukseen.

Marin-demareille politrukki on yrittänyt selittää, että tutkimusten mukaan Halla-aho häviäisi toisella kierroksella kaikille ehdokkaille. ”Halla-aho häviäisi vaikka perunalle”, politrukki on vakuutellut.

Perunavertauksella politrukki yrittää vakuuttaa, ettei Urpilaisen äänestäminen vääjäämättä johda Halla-ahon presidenttiyteen. Ja jos kävisi niin, että Halla-aho nousee toiselle kierrokselle, Marin-demarit voisivat äänestää kokoomuksen Alexander Stubbia, joka on kuitenkin liberaali ehdokas.

Politrukki uskoo, että Marin-demareita on vielä mahdollista käännyttää Urpilaisen taakse.

Kolmas ryhmä haluaisi äänestää Urpilaista, mutta se koetaan riskiksi.
Hankalin porukka politrukin mukaan on kolmas ryhmä, johon kuuluu iäkkäämpiä ja vasemmistolaisempia demareita. He haluaisivat äänestää Urpilaista, mutta tässä tilanteessa se koetaan riskiksi.

Tälle porukalle Haaviston äänestäminen on vaikeaa. Vielä vaikeampaa heille on kuitenkin kuvitella itsensä toisella kierroksella tilanteeseen, jossa pitäisi valita Stubbin ja Halla-ahon välillä. Halla-aho on heille mörkö, jota he eivät missään nimessä halua äänestää. Mutta lähes yhtä vaikeaa olisi äänestää Stubbia, koska hän on porvari.

Vaikka Stubb miten yrittää väistellä tenteissä kysymyksiä poliittisista lakoista, tälle demariporukalle Stubb on ennen kaikkea kokoomuksen ehdokas. Ja kokoomus on heille vuosikymmeniä ollut pahin poliittinen vastustaja.

Iäkkäämmät vasemmistodemarit eivät halua joutua tilanteeseen, jossa he joutuisivat toisella kierroksella valitsemaan ruton ja koleran – Halla-ahon ja Stubbin – välillä. Välttääkseen mahdottoman valinnan he ovat päättäneet äänestää Haavistoa.

Politrukki myöntää, että tämän porukan käännyttäminen Urpilaisen taakse on vaikeaa. Mutta kyllä hän silti yrittää. Hän kertoo muun muassa hyödyntävänsä Sdp:n tekemiä tutkimuksia, joiden mukaan Urpilaisella olisi Olli Rehnin jälkeen parhaat mahdollisuudet voittaa Stubb toisella kierroksella.

Tuoreen HS-gallupin mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Gallupin mukaan tiukin kisa nähtäisiin Stubbin ja Rehnin välillä – Stubb voittaisi Rehnin toisella kierroksella prosentein 53–44.

Stubbin ja Haaviston luvut ovat 55–42.

Stubb voittaisi Urpilaisen isommalla erolla eli luvuin 64–33.

Urpilainen olisi kuitenkin Stubbille kovempi vastus kuin Halla-aho – mutta ei kovin paljon. Stubbin ja Halla-ahon välinen äänestys päättyisi HS-gallupin mukaan Stubbin voittoon 69–29.

Demaripolitrukin mainostamaa Halla-ahon ja perunan välistä kamppailua ei ole HS-gallupissa mitattu.
 

No esimerkiksi susilaumassa on yleensä vain yksi lisääntyvä pari, ja tämän parin täysikasvuisten naaraspentujen poikaset (jotka on jonkun vaeltelevat uroksen siittämiä) tapetaan yleensä pois jaloista pyörimästä johtavan parin toimesta. Silti koko lauma osallistuu saalistamiseen ja johtavan parin pentujen hoivaamiseen.
Painukaa nyt jo helevettiin höpisemästä tässä ketjussa biologiasta ja susista ja nussimisesta. Perustakaa vaikka ketju ah me rakastetaan toisiamme biologisesti ja nussitaan susia, kiitos. Pahoittelen tautologiaa, sana: nussiminen
 
Eikö supertähti ole silloin jo EU:n presidentti tai NATO:n pääsihteeri ? Ei riitä aika silloin enää tulla pelastamaan poloista Pohjantähden maata.
Tuskin Marin on silloin yhdessäkään noissa tehtävässä. Heinäluoma, Rinne tai Lindtman voisivat sitten uhrautua.
 
Back
Top