PV:n videot

80-luvun lopulta vahvennnetun jääkärijoukkueen hyökkäys.


@Juna112Porojetsiin onko sinulle mitenkä tuttua asiaa ? Kotimaista panssaritaktiikkaa 60-luvun alusta.

Enpä ole aiemmin nähnyt tuota filmiä. Kivan näköistä. Nikitalla ajelivat, ja Sturmikin pääsi kuviin.

Se mikä tässäkin tuotiin kyllä ihan hyvin esiin, mutta jotenkin on tuntunut olevan vähän vieras ajatus usealle, on tuo panssareiden kyky liikkua muuallakin kuin tiestön puitteissa. Tuossakin näytettiin suolla ajelua, mutta kyllä vaunu menee aika pahastakin paikasta läpi, kunhan vain ajaa suoraan eikä käännä. Siinä on helposti jalkamiehellä jo paljon vaikeuksia seurata suolla. Samoin metsä ei välttämättä ole este, hidaste se toki on. Mutta siksipä se oma jääkärijoukkue on (siis oli .. en tiedä miten nyt lienee asianlaita) komppanialla mukana; sen lisäksi että jääkärit tiedustelee, myös ohjaa vaunuja kuten tuossakin näkyi, ja osoittaa maaleja.

Tietenkin riippuu panssariaseen taktiikasta kuinka paljon ollaan valmiita siirtymään muualla kuin tasaisella ja teiden puitteissa, mutta ainakin meillä oli kyllä koukkausherkkyys erittäin hyvä.
Kohtaamistaistelukin lähti siitä, että uralla kärkivaunu vaihtuu joka mutkaan, yksi ase varmistaa jatkuvasti vastapuolen panssarikärkeä ja uralta ajetaan metsään heti kosketuksesta, ja tuhotaan naapurin kärki siihen tielle. Vastapuolen kärkivaunu jää siihen missä tuli esiin (periaatteessa sillä on kokoajan kaksi asetta vastassa). Ja sitten taas painetaan menemään. No mercy.

... tähän on vähän pakko kertoa anekdootti; meillä kaksi joukkuetta harjoitteli keskenään samalla taktiikalla kohtaamista; kohtaaminen toteutui, vauhtia riitti ja vaunut rymisti metsässä, savutti ja suojajääkärit pinkoi minkä jaloistaan pääsi ja kun molemmilla oli samat opit niin lopputuloksena kumpikin jatkoi matkaansa (varmaan oli kärkivaunu tuhottu molemmilta ..), jääkärit kyytiin ja menoksi. Sitten kun noustiin luukkujen alta niin jääkäripari oli toki tutuissa asusteissa, mutta ihan väärät miehet; meillä oli mennyt suojaryhmät ristiin vihulaisen kanssa. Oli kuulemma niin saatanasti savua, ja kaikki vaunut ihan saman näköisiä.
 
 
Onkohan tämä ollut täällä? Käsittääkseni joku uusi rk-ammunta.

 
Onkohan tämä ollut täällä? Käsittääkseni joku uusi rk-ammunta.

Videon selitteestä: "Puolustusvoimat uudisti keväällä 2020 henkilökunnan vuosittaisen rynnäkkökivääriammunnan. Videossa esikuntamiehen suoritus selitteineen. "

Jonkun tuota ampuneen partaressukaverin kanssa tästä oli lopputalvesta puhettakin, kuulema oli mukavaa äheltämistä. Oikea kehityssuunta tässä, pois staattisista ammunnoista kohti ns. "tilanteen mukaisen toiminnan" testaamista. Varsinkin tuo tulenavaus ja 50 metristä kylki ja polviasennot :love:.
 
Komiaa kasari meininkiä.
Miehekki näytti vielä sotilaita eikä miltään airsoftaajilta.
Paitsi että niillä on noita idioottikintaat joilla ei voi edes persettä raapia hanskat kädessä saatikka mitään muuta järkevää paitsi tehdä helikopteri-ääntä niillä. Kyllä nyt jumalauta käsineessä pitää olla 5 sormea kun ihmiselläkin on. Ainoa poikkeus on talviset kuorikintaat, niille riittää kolme.
 
Back
Top