Reservi kunniaan - ja kunto kasvuun

[Kapiainen]

Tuon baikalin kuvaaman lasten urheilukulttuurin tausta löytynee jo NL:n ajoilta ja saattaa olla suoraa jatkumoa sieltä. Tuolloinhan silloisessa itäeuroopassa oli vähän maassa kuin maassa suhteellisen totalitaarinen urheilujärjestelmä, johon kuului olennaisena osana lahjakkuuksien kartoittaminen ja ohjaaminen lahjoja vastaaviin lajeihin jo heti lapsena.

 

[VUps]

Epäilen, että vessaharjamiehen kuvaamat karjut ovat saaneet elämäntapaurheilunsa alkupontimet jo lapsena...siitä suora jatkumo armeijaan, jossa on jatkettu siitä, mihin lapsena ja nuorena päästiin.

Ihan käy fituttamaan, kun miettii tätä meikäläistä fyysistä lösähtäneisyyttä. Se ulottuu jo vauvasta vaariin, se on sallittua ellei jopa maan tapa.

Ehkäpä Venäjällä lasten kasvatusta ei ole ulkoistettu systeemille tai lapsia hylätty kavereiden ja tietokonepelien maailmaan, vaan vanhemmat ja muut aikuiset ovat paremmin läsnä lasten arjessa? Mene ja tiedä.

Ei liikunnallinen passiivisuus ole kansan tilan koko kuva. Luulen, että ennemminkin ääripäiden erot liikunta-aktiivisuudessa ovat kasvaneet. Myönteisiä kehityskulkuja ovat ainakin työelämän raitistuminen ja kestävyysurheiluharrastuksien yleistyminen. En ole nähnyt 70-lukua tai tiedä 80-luvun työelämästä, mutta nykyään on elämä ainakin omalla toimialalla lähes rutikuivaa. Se vähäinenkin ilmainen viina, mitä vielä kolme neljä vuotta sitten sai, on tyystin kadonnut kulukuurien myötä. Tarinat menneiltä vuosikymmeniltä kertovat toista. Juoksu ja pyöräilytapahtumat ovat kasvaneet kohisten viime vuosina. Finlandia-hiihto ei ole vielä 70-luvun osallistujalukemissa, mutta eipä maan ydinalueilla hiihdettykään viimevuosikymmenellä lämpimien talvien aikaan.

Asevelvollisten suorituskyvyn takia pakollista koululiikuntaa pitäisi kyllä lisätä toisella ja korkea-asteella. Korkea-asteellahan sitä ei ole ja lukioissa ja ammattikouluissa se on ollut luultavasti tuuliajolla viime vuosikymmenet.

 

[Samses]

Ehkäpä Venäjällä lasten kasvatusta ei ole ulkoistettu systeemille tai lapsia hylätty kavereiden ja tietokonepelien maailmaan, vaan vanhemmat ja muut aikuiset ovat paremmin läsnä lasten arjessa? Mene ja tiedä.

Ei liikunnallinen passiivisuus ole kansan tilan koko kuva. Luulen, että ennemminkin ääripäiden erot liikunta-aktiivisuudessa ovat kasvaneet. Myönteisiä kehityskulkuja ovat ainakin työelämän raitistuminen ja kestävyysurheiluharrastuksien yleistyminen. En ole nähnyt 70-lukua tai tiedä 80-luvun työelämästä, mutta nykyään on elämä ainakin omalla toimialalla lähes rutikuivaa. Se vähäinenkin ilmainen viina, mitä vielä kolme neljä vuotta sitten sai, on tyystin kadonnut kulukuurien myötä. Tarinat menneiltä vuosikymmeniltä kertovat toista. Juoksu ja pyöräilytapahtumat ovat kasvaneet kohisten viime vuosina. Finlandia-hiihto ei ole vielä 70-luvun osallistujalukemissa, mutta eipä maan ydinalueilla hiihdettykään viimevuosikymmenellä lämpimien talvien aikaan.

Asevelvollisten suorituskyvyn takia pakollista koululiikuntaa pitäisi kyllä lisätä toisella ja korkea-asteella. Korkea-asteellahan sitä ei ole ja lukioissa ja ammattikouluissa se on ollut luultavasti tuuliajolla viime vuosikymmenet.

Venäjällä tämä ääripäiden välinen ero on vielä rajumpi kuin Suomessa, tosin sairaalloista liikalihavuutta esiintyy Venäjällä vähemmän. Miesten keskimääräinen elinaikaodote on yhä Venäjällä huomattavan matala. Isosta maasta löytyy huippu-urheilijoita ja rapakuntoisia ja kaikkea siltä väliltä. Terveydentilan vuoksi asepalvelukseen kelpaamattomia on Venäjällä suhteellisesti enemmän kuin Suomessa (lähde: en jaksa kaivaa...).

 

[koponen]

Serkkupojan mukulat urheilevat sen verran, että tulee nähdyksi lähimaiden junioreja kv. kisoissa suht usein. Nimenomaan Venäjältä tulee aivan järjettömän hyväfysiikkaista porukkaa, ja lajitaidot myös hyvät (ei välttämättä erinomaiset). Siellä on myös leveyttä, eli neljäs vaihtojengi on edelleen tiukkaakin tiukempi, kun suomalaisilla kärjen takana laskee äkisti. Pohjoismaissa ja Baltiassakin on asetelma samankaltainen kuin Suomessa. Maahanmuuttajat erottuvat edukseen fysiikassa, tosin toisinaan herää kysymyksiä siitä todellisesta syntymävuodesta.

Entä sitten kolmekymppisenä? Kuva ei ole muuttunut ainakaan suomalaiselle edullisempaan suuntaan...

 

[pstsika]

Vielä suurempi on miehistön kato, kun ei ole porkkanana edes natsojen perässä juokseminen.

Mitä väliä niillä natsoilla, ellei niiden mukana ei aukea vaativampia tehtäviä tai esimiesasemaa, joka nykyisellään on tehtävään sidottu.

Ylennysperusteet reserviläisten osalta ovat julkista materiaalia ja on toki mahdollista, että res. toiminnassa on mukana myös ylennyksen kärkkyjiä, mutta tuo on tosi hidas ja kivinen tie, minkä lisäksi natsat ovat saatanallisen kalliita.

Eihän se messinginpala maksa sotkussa kuin vanhan markan, mutta sen käyttöoikeuden saavuttaakseen joutuu käyttämään varsinkin nykytilanteessa aikalailla omaa aikaa omalla kustannuksella. Se, että ylennysten minimirajat täyttävät ei ole ole mikään tae ylennyksestä eikä ylennys ole automaatio.

Tosi kallista messinkiä jos omalle vapaa-ajalle ruvetaan katsomaan hintaa ja mitään suurta henkilökohtaista hyötyähän se ei tarjoa sodan eikä rauhan aikana. Vastuu mahdollisesti kasvaa ja ”hyöty” on se, että saa laatia vartiovuorolistat eikä itselle tarvitse ottaa jackbaueria ja makkilaatikkoa ei tarvitse tyhjentää, vaan sen voi delegoida. Siinä ne hyödyt on miehistöstä AU-arvoon ja RJ:n tehtävään päätyneellä.

Huonoja puolia on se, että esimies ei saa purnata omien alaisten nähden ja joutuu olemaan jatkuvan tarkkailun alla esimerkkinä ryhmälleen. Lisäksi piällysmiehet saavat vähiten ruokailuaikaa ja ruokansa viimeisenä. Ja jos jokin asia ei toimi, niin joukon esimies on se, joka siitä haukutaan.

Jos reserviläistoiminnalla tarkoitat vaikka MPK:n kursseja niin kyllähän noilla kursseilla henkilön yksilöllisiä taitoja lisäävä vaikutus, suuri sellainen. Jos vertaan vaikka omaa osaamista intin jälkeen ja nykyistä niin kyllähän siinä on aivan helvetin suuri ero. Varusmiespalveluksen tai pikemminkin AUK:n ollessa ohitse sitä luuli olevansa vaikka valmis sotaan. Vasta myöhemmin sitä tajuaa miten märkäkorva ja huono olikaan. Aina on opittavaa ja sotilaan polku ei lopu varusmiespalvelukseen tai edes muutamaan kertausharjoitukseen.

Juuri näin.

Kun nyt on jälleen kerran lähdetty virallisten totuuksien kyseenalaistamisen loputtomalle tielle, nostan kerralla kissan pöydälle ja kyseenalaistan reservin ylennysten perusteet. Missä muussa maailman armeijassa yhtä vähällä koulutusmäärällä voi saada sotilasarvon korotuksen?

Tosiasiassa ylennysperusteiden vaatimuksena esitetyt 10 - XX - whatever kh-vuorokausimäärät ovat hävyttömän käsittämättömän lyhyt aika sotilaskoulutusta minkä tahansa sotilastehtävän hoitamiseen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomessa reservin ylennyksiä jaetaan varsin mitättömin perustein kuin karkkia. Lisäksi kun huomioidaan, että usein nämä mitättömät vuorokausimäärät "harjaannuttavat" jopa sellaisiin tehtäviin, joita tyypillisesti muiden maiden asevoimissa hoitaa ammattisotilas.

Ihan näin ajatuksena.

Tuota pitäisi kai ajatella sen mukaan, että mikä on yleisesti tai kansantajuisesti asetettava osaamistaso eri tehtäviin ja sotilasarvoihin.

Sotamies on perusarvo miehistössä. Vaihteluväli mieskohtaisesti todella suurta. Kysehän voi olla alennetusta majurista, lusmuilevasta gonamiehestä tai oikein nohevasta yksilöstä, jota nyt vaan ei ole ylennetty korpraaliksi. Arvo saavutetaan varusmiehenä heti peruskoulutuskauden jälkeen.

Korpraalit ovat (toivottavasti) oman ryhmänsä sotamiehiä kyvykkäämpiä eli näille voi ryhmänjohtaja antaa vaativampia tehtäviä ja näiltä tulee edellyttää enemmän osaamista ja vastuunkantamista. Looginen tehtävä onkin RVJ. Se onkin varmaan kaikkein paskin homma mitä on keksitty. RJ nakittaa ja antaa vastuuta enemmän kuin sotamiehille, mutta siitä huolimatta todellista esimiesasemaa ja valtaa ei ole, vaikka vastuuta kertyykin enemmän kuin muille miehistöön kuuluville. Arvo saavutetaan joko varusmiehenä tai reservissä, jolloin koulutusvaatimus 1 kh vuorokausi.

Alikersantti taas on nykyisessä järjestelmässä RJ:n tavanomainen sotilasarvo, joka tulee automaattisesti, kunhan suorittaa AUK:n hyväksytysti. Osaamisvaatimus on selkeästi määritetty ja se on oman koulutushaaranmukaisen ryhmän johtaminen. Arvo saavutetaan joko varusmiehenä ja reserviläisenä. Koulutusvaatimus 7 kh- vuorokautta. Miehistökoulutetuille toistaiseksi ylin mahdollinen sotilasarvo.

Kersantti on tyypillinen RJ:n tai joukkueen varajohtajan sotilasarvo. Tähän ei liene määritetty samalla tavalla selkeää vaatimusta kuin alikersantilla. Loogista toki on vaatia kersantilta ainakin parempaa johtamistaitoa kuin alikersantilta - ryhmän pitää pysyä näpeissä just eikä melkein ja joukkueen johtamiseenkin tulee olla paremmat valmiudet. Arvo saavutetaan joko varusmiehenä tai reserviläisenä. Koulutusvaatimus alikersanttina kotiutuneelta 10 kh-vuorokautta.

Ylikersantti menee samaan kategoriaan kersantin kanssa eli tehtävänä yleensä RJ tai joukkueenvarajohtaja. Yleensäkin jokin aliupseeritehtävä, kuten vaikkapa komppanian vääpeli. Yleisesti ottaen ylikersantilta voidaan edellyttää ainakin kokemuksen tuomaa varmuutta ja hyvää johtamistaitoa verrattuna nuorempiin aliupseereihin. Koulutusvaatimus varusmiehenä kersantiksi ylennetyille 10 kh-vuorokautta, muuten 20.

Vääpeli ja ylivääpeli ovat reserviläisten sotilasarvoina sellaisia, että tehtävä ei enää todennäköisesti ole se, mihin varusmiesaikainen koulutus tähtäsi. Erilaisia vanhemmalle aliupseerille kuuluvia johtajatehtäviä kuitenkin, kuten komppanian vääpelin tehtävät, lkp-suoritusorganisaation LKP-AU:t, toimistoaliupseerit esikunnissa/vast, MAAKK puolella vielä jv-joukkueen johtajatehtävät sekä komentojoukkueen aliupseeritehtävät. MAAKK on vähän oma lukunsa. Koulutusvaatimus vääpelin arvoon ylentämiselle on varusmiehenä kersantiksi ylennetylle 30 vrk, muille 40 vrk. Ylivääpeliksi 40 ja 50 vrk.

Sotilasmestari on vähän epäselvä. Useimmilla res. sotilasmestareilla on ikää sen verran, että sijoitus? on kaiketi jossain PERKIn puolella tai esikunnassa. Koulutusvaatimusta ei ole määritelty siten, että se olisi julkista.

Vänrikki on nykyisessä järjestelmässä joukkueenjohtajan tavanomainen sotilasarvo, joka tulee automaattisesti, kunhan suorittaa RUK:n hyväksytysti. Osaamisvaatimus on selkeästi määritetty ja se on oman koulutushaaranmukaisen joukkueen johtaminen. Arvo saavutetaan joko varusmiehenä kokelaskauden päätteeksi tai aliupseerista upseeriksi täydennyskurssin suorittamalla.

Luutnantti kaiketi vertautuu ainakin jokseenkin siihen, mitä kersantilta vaaditaan, mutta tässä vähän häiritsee se, että varusmiesluutnantteja ei ole ja varusmieskersantteja toisaalta on. Kuitenkin luutnantilta pitää voida edellyttää, että joukkue pysyy näpeissä ja hän omaa paremman ymmärryksen komppaniasta kuin vänrikki. Tehtävät suureksi osaksi joukkueenjohtajia, mutta voipi olla komppanian varapäällikkönäkin. Koulutusvaatimus 10 kh-vuorokautta.

Yliluutantti ja luutnantti vertautuvat, kuten kersantti ja ylikersantti. Vaatimustaso tähtää jo selkeästi ainakin varapäällikön tehtäviin tai esikuntaan/PERKkiin. Koulutusvaatimus 30 vuorokautta.

Kapteeni taas on vähän samanlaisessa suuren hämärän peitossa, kuten ylivääpeli/sotilasmestari. Varusmiespalveluksesta on vähintään 20 vuotta eli homma on varapäällikkö/päällikkö, esikunnat ja yleensäkin samat missä vanhempia aliupseereitakin on. Koulutusvaatimus 60 kh-vuorokautta.

Majuri. SA-tehtävät ovat varmaan jotain aika spesiaalia jos sellaisia onkaan. Yleensä näillä on sen verran ikää, että eivät edes ole asevelvollisia…

Kaikissa myös rajana vähintään 5 vuotta viimeisestä ylennyksestä.

Miten @Laamanator muuttaisi koulutusvaatimuksia? Entäs muut?

 

[tsalesto]

Luin lankaa ja muutamia asioita pisti silmään. Täytyypä nyt vähän avautua...

Suomen ja Venäjän varusmiesmateriaalia on aika paha lähteä suoraan vertailemaan, koska Venäjällä otetaan palvelukseen vain hyvin pieni osa kutsunnoista, heillä ikäluokat ovat niin isoja että on ihan oikeasti varaa valita! Varmasti siellä on supermiehiä kuten on Suomessakin, missä toki vain lähinnä aktiivisesti junioriurheilua harrastavat. Itse varmaankin kuuluin silloin 21-vuotiaana varusmiehenä tähän joukkoon, olin mm. pelannut jääkiekkoa jonkun 5 vuotta. Vaikka olin ehtinyt harrastuksen jo lopettaa oli peruskuntoa edelleen coopperissa yli 3000 m verran jäljellä. Muut harrastukset, mm. motocross olivat kehittäneet tasapainoa ja lihaskuntoakin. Venäjällä eivät reserviläiset sitten loppujen lopuksi aivan niin ylivertaisia olekaan, koska mm. alkoholismi ja tupakointi. Ei sielläkään aikuiset miehet enää juurikaan urheile - toki poikkeuksiakin on ja paljon, koska ne suuret ikäluokat.

Muistakaapa myös Neuvostoliiton pioneerileirit ym. siellähän niitä taitoja vasta opetettiinkin. Nykyäänkin Venäjällä on sotakouluja, joihin mm. sotilasuralla olevien lapsia laitetaan (uran ja perinteiden vuoksi), sekä myös "hankalia tapauksia", jotta heidät saadaan kurin ja kontrollin alle.

Itse kieltäydyin tarjotusta AUK paikasta, koska opiskelut painoivat päälle pahasti. Palvelin Kaartissa, hathat-miehenä 9,5 kk. Jossain langassa mainitsinkin että itse pääsin kertaamaan vain kerran, nyt on ikää sen verran että kutsu tulee vasta kun kakka jo lentää ilmankierrätyslaitetta kohten kovaa. Vaikka olisinkin päässyt kertaamaan useammin, en olisi odottanut mitään nappuloita tai pillumagneetteja, en ole tähän asti muutoinkaan sellaisia (siis esim. työelämässä tai harrastuksissa) kerännyt. Mitä edes olisin korpraalin natsoilla tehnyt? Mieluummin sellaiset niille jotka oikeasti osoittavat aloitteellisuutta ja osaamistaan. Samanlaiset ajatukset varmasti olisi, vaikka olisinkin varusmiespalveluksen suorittanut alik/kers/vänr -arvolla. Sijoitus oli ja meni, tosin se tilanne muuttui jo kerran siksi aikaa kun olin valtion virkamies (tietääkseni minut oli silloin edustamani viraston/ministeriön toimesta korvamerkitty tarpeelliseksi muihin tehtäviin, ei lähetettäväksi rintamalle).

Ja sitten varsinaiseen topicciin:
Kertausharjoitukset ovat mielestäni paras tapa saada oikeasti jotakin irti reservistä. Mitä isommilla joukolla päästään toimimaan, sitä parempi. Silloin voitaisiin oikeasti ajaa sisälle uusia taistelutapoja ja saada johtoportaalle kokemuksia suurten joukkojen käsittelystä. Toki pienempiäkin harjoituksia tarvitaan, jotteivät vetäjät joudu aivan kylmiltään ison joukon eteen. Tyvestä puuhun. Mutta, kun ne kustannukset. Yksi pointti NATOon liittymisen puolesta tuleekin suomalaisten kansanluonteesta ja ohjeiden ja määräysten pilkuntarkasta noudattamisesta. NATOssa on muistaakseni suositus 2 % BKT:stä puolustusmäärärahoihin. Tästä tulisi aimo lisäys... Nyt, koska määrärahat ovat maan pinta-alaan ja reservin kokoon verrattuna tosi pienet, resurssien kohdentaminen oikein on pirun hankalaa. Suunnitelmat joudutaan tekemään todella pitkän ajan tähtäimellä. Ei ole varmaankaan aivan kevyet väännöt kulissien takana.

En kuitenkaan usko, että NATOsta tulisi maajoukkoja juuri laisinkaan Suomea auttamaan, kyllä se puoli pitää meidän itse pystyä hoitamaan. Ilmatukea sopii jo jonkin verran odottaa. Paras tilannehan tällöin olisi, jos Suomen lisäksi Ruotsikin liittyisi, heillä nyt sentään vielä jonkin verran ilmakalustoa on. Ehkä Norja+Ruotsi pääasiallisessa vastuussa pohjoisesta lohkosta ja Suomen joukot pääasiassa n. Tornio-Kuusamo tasalta etelään (mistähän tämä ajatus tulikaan mieleeni, tällä kerralla liittolaisilla sentään olisi riittävä talvitoimintakyky). Norjalla tosin on pitkä ja kapea maa ja Venäjällä kalustoa maihinnousuihin... - samoin Ruotsin tulee varautua Itämereltä tulevaan uhkaan.

Reserviläisten kunnon kohottaminen on kyllä mielestäni jokaisen oma asia. Kuitenkin tätä edesauttamaan voisi esim. järjestää enemmän terveydenhuollon vuositarkastuksia ainakin sijoitetuille reserviläisille, kuten joissakin kunnissa kaikille 40-vuotta täyttäville miehille järjestetään. Omasta puolestani tämän terveystarkastuksen jälkeen, kun sain kunnostani mustaa valkoisella, nousi motivaationi kuntoiluun aika tavalla. Painoa putosi 20 kiloa ja nyt olenkin lähes samoissa mitoissa kuin varusmiespalvelukseni päättyessä. Tosin vanhat urheiluvammat ja "normaali kuluminen" ovat pudottaneet B-luokkaan. Terveydenhoitajalta sain kivasti ohjeita ja neuvoja ruokavalioon ja harjoituksiin! Esim. 30, 35,40 V olisi hyvä! Ei siis pakolla, eikä kepillä eikä porkkanalla vaan valistamalla, kertomalla asiallisesti miten asiat on, missä _juuri_sinä_ menet nyt. Kyllä Suomalaisista miehistä aika suuri osa kuitenkin kuuntelee järjen ääntä, kun se asiallisesti esitetään. Sarkastisesti voisin sanoa että ne jotka eivät kuuntele tuskin ovat kovin kummoisesti sijoitettuna. Sinne 30-vuoden ikään saakka luotettaisiin kavereiden omaan aloitteellisuuteen. Kertausharjoituksia pitäisi toki lisätä. Siellä reserviläiset itse näkisivät ja kokisivat parhaiten oman jaksamisensa. Iso n. viikon hyvin järjestetty harjoitus kyllä näyttäisi suuntaa (ja myös palauttaisi aiemmin opittua mieleen). Edes parikin kunnon harjoitusta kun saisi sinne ennen 30 ikävuotta, tilanne olisi jo huomattavasti parempi kuin itseni kohdalla. Vielä jokunen pienempi täsmäharjoitus (esim. sijoituksen vaihtuessa, uusi kalusto, viestilaitteet, ym.) niin hyvä.

Johan tässä tulikin topiccia ja offtopiccia, sain jopa NATOnkin mukaan. NATOon liittyminen on kyllä aika laaja ja monimutkainen viidakko. Valideja, hyviä, kommentteja puolesta ja vastaan on tälläkin foorumille useat henkilöt monissa langoissa esittäneet. Sellaista se tajunnan virta on. Odotan kommentteja mielenkiinnolla. Jos on aivopieruja/kirjoitusvirheitä en kuitenkaan korjaa, koska se näköjään ei foorumilla ole "kosher".

 

[Laamanator]

Miten @Laamanator muuttaisi koulutusvaatimuksia? Entäs muut?

Henkilökohtaisesti kyseenalaistan koko nykyisen reservin ylentämisjärjestelmän mielekkyyden ja järkevyyden.

Koska reservin ylentäminen on kuitenkin tarpeellinen seikka sa-esimiesjärjestelmän ylläpidon kannalta, niin tekisin järjestelmän lakkauttamisen sijaan siihen koko liudan erinäisiä kohtalaisen radikaalejakin tarkistuksia. Tämä johtaisi kuitenkin käytännössä siihen, että jatkossa ylennyksiä ja reservin ylennyksiä saisivat vain virassa olevat ammattisotilaat ja evp-henkilöt. Muut jämähtäisivät lopullisesti kotiutumispäivämäärän sotilasarvoonsa. Muutoksen välittömänä negatiivisena seurauksena olisi tietysti reservin esimiesjärjestelmän kehityksen rampautuminen - tai vaihtoehtoisesti voimakas tarve reservin tai edes sen osien ammattimaistamiseen.

Tämä ei tietenkään ole resurssien ja muiden reunaehtojen valossa toteutuskelpoinen ratkaisu, kompromissiinkin taipuessani vaadin edelleen ehdottomasti vähintään säännöllistä fyysisen suorituskyvyn ja kenttäkelpoisuuden testaamista sekä ylennyksiin vaadittavien koulutusvuorokausirajojen reipasta nostamista. Tällöin esimerkiksi ylennys vänrikistä luutnantiksi ei todellakaan irtoaisi reilun puolentoista viikon makkaranpaistoharjoituksella. Ei se missään muussakaan vakavasti otettavassa länsimaisessa armeijassa irtoa. Aika kirkkaalla liekillä saa makkara paistua, että muutaman vuorokauden koulutuksella ja kokemuksella saavutettaisiin sotilasammatilliselle osaamiselle sotilasarvon korotusta vastaava suhteellinen lisäarvo.

 

[pstsika]

tai vaihtoehtoisesti voimakas tarve reservin tai edes sen osien ammattimaistamiseen.

Millaisin toimin ja mitä reserviläisten pääosin hoitamia tehtäviä ammattimaistaisit?

ylennyksiin vaadittavien koulutusvuorokausirajojen reipasta nostamista.

Miten määrittäisit koulutustavoitteet ja osaamisvaatimuksen kasvun esim. tuossa vänrikki-->luutnantti jutussa? Muodostuisiko vaativampiin tehtäviin ja korkeampiin sotilasarvoihin tähtäävä koulutus yhtenäiseksi koko maan laajuisesti vai olisiko kyse edelleenkin samasta kuin nyt, eli kärjistetysti vuorokausi kuin vuorokausi liittyipä asia sitten SA-tehtävään tai ei. Vain vaadittava määrä siis kasvaisi?

Millaisista vuorokausimääriä näet mielessäsi? Anna konkreettisia hahmotelmia, joissa on ainakin suuntaa-antavasti määritelty koulutusaika ja osaamisvaatimukset.

Edit. Millaisia näkemyksiä muilla on? @baikal @CV9030FIN ?

 

[Laamanator]

Millaisin toimin ja mitä reserviläisten pääosin hoitamia tehtäviä ammattimaistaisit?


Miten määrittäisit koulutustavoitteet ja osaamisvaatimuksen kasvun esim. tuossa vänrikki-->luutnantti jutussa? Muodostuisiko vaativampiin tehtäviin ja korkeampiin sotilasarvoihin tähtäävä koulutus yhtenäiseksi koko maan laajuisesti vai olisiko kyse edelleenkin samasta kuin nyt, eli kärjistetysti vuorokausi kuin vuorokausi liittyipä asia sitten SA-tehtävään tai ei. Vain vaadittava määrä siis kasvaisi?

Millaisista vuorokausimääriä näet mielessäsi? Anna konkreettisia hahmotelmia, joissa on ainakin suuntaa-antavasti määritelty koulutusaika ja osaamisvaatimukset.

Edit. Millaisia näkemyksiä muilla on? @baikal @CV9030FIN ?

En näe tarkoituksenmukaiseksi lähteä spekuloimaan kiljoonien eri tehtävien yksityiskohtaisia vaatimuksia ja tehtävänkuvauksia tai alkaa läiskimään framille hihafemmageneraattorin tuottamia fiktiivisiä vuorokausimääriä, jotka eivät kuitenkaan tarkoita yhtään mitään. Se ei olisi keskustelun kannalta erityisen hedelmällistä eikä johtaisi mihinkään.

Oleellinen seikka on se, että nykyisessä järjestelmässä reservin ylennyksiä jaetaan kuin penkinpainajaisissa karkkia - vieläpä suhteellisesti kohtalaisen kevyin, usein lähinnä symboolisin perustein, mikä on lopulta aika kevyt lähtökohta koko järjestelmän toiminnalle. Asian varsinainen pihvi on se, että muutaman symboolisen makkaranpaistovuorokauden sijaan tulisi vaatia vähintään X-määrä aktiivipalvelusta, koulutusta ja ennen kaikkea kokemusta. Näistä edellä mainituista aineksista muodostuu lopulta sotilasammatillinen näkemys ja osaaminen.

Tässä meikäläisen reseptinä reunaehdot ja suuntanuoli järjestelmän kehittämiselle sekä tavoitetilan määrittelemiselle. Tämän pitäisi olla selkeää pässinlihaa, sillä tuskin kukaan siviilitöissäänkään ylenee lusittuaan pari viikkoa osa-aikaisesti työpaikallaan, vaikka olisi minkälainen supermies ja piilevä kyky tahansa.

Reseptin ainekset eivät tosin ole aivan halpoja tai muutenkaan helppoja hankittavia.

 

[pstsika]

En näe tarkoituksenmukaiseksi lähteä spekuloimaan kiljoonien eri tehtävien yksityiskohtaisia vaatimuksia ja tehtävänkuvauksia tai alkaa läiskimään framille hihafemmageneraattorin tuottamia fiktiivisiä vuorokausimääriä, jotka eivät kuitenkaan tarkoita yhtään mitään. Se ei olisi keskustelun kannalta erityisen hedelmällistä eikä johtaisi mihinkään.

Tarkoitatko sitä, että koska asiaa ei kuitenkaan ratkaista täällä, niin siitä ei ole mielekästä keskustella? Todella hedelmällinen lähtökohta foorumikirjoittelua ja kansalaiskeskustelua silmällä pitäen noin yleensä...

Oleellinen seikka on se, että nykyisessä järjestelmässä reservin ylennyksiä jaetaan kuin penkinpainajaisissa karkkia - vieläpä suhteellisesti kohtalaisen kevyin, usein lähinnä symboolisin perustein, mikä on lopulta aika kevyt lähtökohta koko järjestelmän toiminnalle.

Niin, ensi vuoden alusta lähtien reserviläisten osuus on n. 96% sodan ajan joukoista, joten näidenkin osalta tulee ylläpitää sotilasarvoihin perustuvaa esimiesjärjestelmää, koska suurin osa sodan ajan esimiestehtävissä olevista on reserviläisiä.

Tai ei tietenkään ole pakko, mutta silloin sotilasarvot käyvät melkolailla merkityksettömiksi jos vain kantahenkilökuntaan sovelletaan sitä, että arvomerkein ilmaistaan saatua koulutusta, kokemusta sekä asemaa ja reserviläiset jaotellaan ainoastaan karkeasti kolmeen pääluokkaan eli miehiin, ryhmänjohtajiin ja joukkueenjohtajiin. Tuota on muuten kokeiltu eri vaiheissa historiaa, mutta silti on aina päädytty käyttämään sotilasarvoja.

Ymmärrän kyllä oikein hyvin tuon kritiikin koulutusvaatimuksia kohtaan, koska vuorokausimäärät ovat todella vähäisiä ja koulutuksen sopivuutta SA-tehtävää silmälläpitäen tuskin käydään kovin tarkasti läpi ennen ylennysesitysten allekirjoittamista. Toisaalta juurikin koulutusvaatimusten vähäisyys tarkoittaa myös sitä, että aktiivisesti itseään kehittävillä vuorokausia tulee joka tapauksessa paljon ja väistämättä osa palvelee omaa tehtävää. Edes sen 10-20 vuorokautta siis nk. täsmäkoulutusta juuri siihen "omaan juttuun", vaikka kokonaissaldo olisi esim. 70 vrk ja tuo 50-60 vrk olisi sellaista "nice to know" kamaa, joka kyllä laajentaa osaamista sotilaana, vaikkakaan ei kohdistu kenties juuri siihen tehtävään, johon mies on sijoitettu. Vrt. jv-joukkueenjohtaja toimivana johtajana taisteluharjoituksessa / jv-joukkueenjohtaja tiedustelu- tai tulenjohtokoulutettavana.

Esitän myös kriitikkiä sitä kohtaan, että nykyiselläänhän ylennykset ovat myöskin tapa palkita ja se on ehdottomasti väärin. Ainoa syy ylentää ketään tulisi olla sodan ajan joukkojen esimiesjärjestelmän ylläpitäminen ja kehittäminen. Noh, inttihän itse on tuon linjan valinnut...

Asian varsinainen pihvi on se, että muutaman symboolisen makkaranpaistovuorokauden

Maastopukuhommien osalta totean, että olen paistanut enemmän makkaraa varusmiehenä kuin reserviläisenä. Jos ressujutuissa on makkaraa ollut tarjolla, niin ainakaan ei ole ollut aikaa sen paistamiseen, vaan se on syöty pääosin kylmänä!

Väitän myös, että saamani makkaranpaistokoulutus on antanut minulle enemmän lisäosaamista SA-tehtävieni suorittamiseen, kuin esimerkiksi mahdollinen perusyksikön rivikouluttajana työskenteleminen opettaen sulkeisjärjestystä, johtaen rynnäkkökiväärin perus- tai edes taisteluammuntoja, pitäen oppituntia aiheesta "Simputuksen ja pennalismin ehkäiseminen P-kaudella" , suorittaen esitutkintoja kadonneiden urheilusukkien osalta tai varusmiesten suoritusten kirjaaminen ja taulukointi tietokoneella.

Tarkoituksella otin esimerkiksi perusyksikön rivikouluttajan sotilasarvoon ja virka-ikään katsomatta, koska näiden SA-tehtävät pääosin asettuvat samaan kategoriaan reserviläisten SA-tehtävien kanssa eli tehtävät ovat ryhmänjohtasta päällikön kautta pataljoonan esikuntaan.

Mikä lisää kaikkein eniten ammattisotilaan (ja reserviläisen!) valmiuksia SA-tehtävien hoitamiseen? Todennäköisesti kovin iso osa päivittäistyöstä sitä ei tee, mutta saatu koulutus (sotakoulut, kurssit) ja toimivana johtajana (yleensäkin omassa tehtävässä) toimiminen kyllä. Vaikea kuvitella, että esimerkiksi mainitut viisi rivikouluttajan päivittäistyötehtäviin kuuluvaa asiaa mitenkään kehittäisivät ammattitaitoa taistelunjohtajana, joita suurin osa vähintäänkin komppaniatasolla olevista johtajista on ml. päällikkö.

Miten paljon aluetoimistossa työskentelevä majuri saa kutsuntojen ja jälkitarkastusten toteuttamisesta ym. normaaleista päivätöistä valmiuksia taisteluosaston etukomentopaikalla toimimiseen, joka on se ensisijainen asia eli SA-tehtävä. Varmasti aika vähän, mutta sensijaan SA-tehtävään harjaannutaan kurssien, sotakoulujen sekä harjoitusten kautta eikä pyörittämällä kynää ilmastoidussa toimistossa!

Helvetti soikoon. Jos kuvatunkaltaiset karikoidut esimerkit ovat "oikeiden sotilaiden" tunnusmerkkinä kentällä omissa sijoituksenmukaisissa tehtävissä harjoittelemisen sijaan, niin minulle pitää tulla ainakin 10 kulmarautaa ja marsalkan sauva itsenäisyyspäivänä!

sijaan tulisi vaatia vähintään X-määrä aktiivipalvelusta, koulutusta ja ennen kaikkea kokemusta. Näistä edellä mainituista aineksista muodostuu lopulta sotilasammatillinen näkemys ja osaaminen.

Ammattimaistaminen on tietysti hyvä ajatus, mutta käytännön toteutus on ainakin minun mielestäni aika vaikeaa ilman, että syntyy ihan jo palkkauksen osalta epäsuhtaa varsinaisesti sotilasammatissa työskentelevien ja ”kesätyöläisten” välille.

Sopparikessun palkalla harva lähtee töihin pl. juuri kotiutuneet, joilla ei ole opinnot heti edessä tai siviilityöpaikkaa odottamassa. Jos taas palkkaus nostetaan sille tasolle, että PV olisi houkutteleva työnantaja, niin ollaan väistämättä niillä liksoilla, joita sotakouluja käyneetkin saavat. Oraakkelin kykyäni käyttäen voin jo näin etukäteen ennustaa, että mm. Upseeriliitto ei tule tuota sallimaan.

Miksi kukaan esim. opiskelija lähtisi kesäksi intille töihin sopparin palkalla, kun oman alan töistä saa sitä oman alan työkokemusta ja todennäköisesti parempaa palkkaakin? Miksi kukaan jo ammatin hankkinut ja siinä työskentelevä lähtisi esimerkiksi puolen vuoden ajaksi sotilasalan töihin, kun siitä ei kuitenkaan ole omaa työuraa ajatellen mitään hyötyä vaan kenties jopa haittaa!

Sopimussotilaana työskentely /vast. ei myöskään anna mitään erityistä siviilityöpaikoille vietävää edes CV:n muodossa, vaan on kesätyö muiden joukossa. Miten se taas vaikuttaa yksittäiseen mieheen? Lisää tietysti kouluttajakokemusta jossain määrin ja on hyvä paikka katsoa yhdestä sektorista, että millainenkohan työnantaja PV olisi noin jatkoa ajatellen. Sopimussotilaat eivät juurikaan pääse toimimaan joukon johtajina kentällä toisin kuin esimerkiksi sotakouluja käyneet kantapeikot. Tuohan on juuri sitä parasta koulutusta johtajalle. Sellainen koulutus, jota sopparit johtavat on tasoltaan samaa kuin varusmiesjohtajienkin toteuttama. Joku lakki-lepo-lakki-lepo marraskuisen keskiviikko-aamun räntäsateessa ei tuota mitään lisäarvoa henkilön sodan ajan osaamista ajatellen eli sopparien toimenkuvaa tulisi muuttaa, jotta siitä saataisiin hyötyä kenttäarmeijalle ja kyse olisi ammattimaistamisesta.

Tuon sijaan tai rinnalla reserviläisiä pitäisi jatkokouluttaa vaativampiin tehtäviin. Vaihtoehtoina on käsketyt kertausharjoitukset, vapaaehtoisjutut ja palkallinen työnomainen koulutus. Ensimmäisestä ja toisesta on nykyisellään kokemusta, mutta viimeinen olisi kenties se tehokkain, joskaan sitä ei tulla hevin näkemään. Eiväthän sotilasvirkaan koulutettavat kadetitkaan saa palkkaa…

Tässä meikäläisen reseptinä reunaehdot ja suuntanuoli järjestelmän kehittämiselle sekä tavoitetilan määrittelemiselle. Tämän pitäisi olla selkeää pässinlihaa, sillä tuskin kukaan siviilitöissäänkään ylenee lusittuaan pari viikkoa osa-aikaisesti työpaikallaan, vaikka olisi minkälainen supermies ja piilevä kyky tahansa.

Reseptin ainekset eivät tosin ole aivan halpoja tai muutenkaan helppoja hankittavia.

Minkä reseptin? Tuossa oli ainoastaan kritiikkiä, mutta ei kehittämisehdotusta eikä edes karkeasti määritettyä tavoitetilaa muutenkuin summittainen ja tyhjä toteamus, että "reserviläiset saavat natsoja makkaraa paistamalla" ja "reserviä on ammattimaistettava".

 

[baikal]

Kyllä Laamanator osoittaa jykevää näkemystä näissä asioissa.

En voi olla asettamatta ammatti-yliluutnanttia ja kertausten koroittamaa yliluutnanttia vierekkäin. Kapteeni`? Ylikersantti? Jne. Miettikääs, lähinnä surkuhupailuahan tuo vertailu on. Reserviläisissä on vahvuutensa, mutta niin on ammattisotilaissakin. Jälkimmäiset ovat yleensä ammattilaisia.

Nyt noita ylennyksiä ja kertauksia sentään ei enää jaeta yhdyskuntasuhteiden näkökulmasta, kuten selvästi vielä -90-luvulle tultaessa tapahtui. Oliko se tapa hoitaa kokonaismaanpuolustusta.....vai jotain muuta. Jotain muutahan se oli...

Hienosti onnistuu taas näillä hevon veen mobiilivehkeillä tämä kirjoittaminen

 

[Vonka]

Mitä ihmettä se @Laamanator juttelee?

Tunnen reservin kertausharjoituksia ja maanpuolustustyötä kouluttajana. En ole tavannut makkaranpaistajia enkä poliittisesti ylennettyjä. Eivät he ole tuolla toimessa.

Normiluutnantti meidän ympyröissä on komppaniatason taitoja omaava hiljainen puoliammattilainen, hyväkuntoinen ja tehtäväorientoitunut. Kapteeni on jo elänyt vuosien ajan 3 vuorokautta viikossa kasarmilla jatkuvasti harjoittelemassa / kouluttamassa.

 

[Vonka]

Kyllä Laamanator osoittaa jykevää näkemystä näissä asioissa.

En voi olla asettamatta ammatti-yliluutnanttia ja kertausten koroittamaa yliluutnanttia vierekkäin. Kapteeni`? Ylikersantti? Jne. Miettikääs, lähinnä surkuhupailuahan tuo vertailu on. Reserviläisissä on vahvuutensa, mutta niin on ammattisotilaissakin. Jälkimmäiset ovat yleensä ammattilaisia.

Nyt noita ylennyksiä ja kertauksia sentään ei enää jaeta yhdyskuntasuhteiden näkökulmasta, kuten selvästi vielä -90-luvulle tultaessa tapahtui. Oliko se tapa hoitaa kokonaismaanpuolustusta.....vai jotain muuta. Jotain muutahan se oli...

Hienosti onnistuu taas näillä hevon veen mobiilivehkeillä tämä kirjoittaminen

Minusta taas tuntuu, että kumpikaan teistä ei ole juurikaan käynyt käytännön portaassa hommissa. @pstsika ei omaa tuollaisia ennakkoluuloja, tai sanoisinko 1970-luvun muistoja reserviläisliittojen kabinettikonjakkiylennyksistä tms.

Muuten tietenkin aivan täysin samaa mieltä ammattilaisuudesta, mutta eihän se ole pointti.

Et sinä tänne 250 000 ammattilaista saa. Ainakaan Suomesta. Mutta kovatasoisen sotajoukon juuri sillä yhteistyöllä.

 

[Karvajalka]

Muutamissa kertausharjoituksissa on tullut käytyä mutta makkaraa ei juurikaan ole näkynyt, eikä sitä leirinuotiotakaan. No toisaalta en ole jäänyt niitä kaipaamaan. Koulutus on ollut pääosin mielekästä mutta sitä on ollut aivan liian vähän. Siksi lisäosaamista on tullut haettua vapaaehtoisjuttujen kautta. Ylennykset? Oman kotipaikkakunnan reserviläisiä tuntien ylennyksiä on viimeaikoina tullut niille, joille on kertynyt kovien kertausharjoitusten lisäksi niitä vapaaehtoisiakin vuorokausia. Onko nämä vuorokaudet riittävästi että syntyisi tarpeeksi osaamista sodanajan tehtäviin on toinen juttu.

 

[baikal]

No minun käsittääkseni kupletti kulkee näin:

intissä on poikia ja tyttöjä. Muutama nuorin ikäluokka miehittää PÄÄOSAN todellisesta asevoimasta, joka on panna kehiin. Piste. Koulutusresurssi kohdistuu heihin ja se on valinta, joka on tosiasiassa ollut totta jo yli 20 vuotta...tai ainakin melkein. Tuohon joukkoon riittää ammattiväkeä sijoittaa avaintehtäviin kysta kyllin, kuten pitääkin. Ylennysruletilla ei tuossa kohtaa ole MITÄÄN merkitystä.

Sitten on vapaaehtoistoiminta. Mielestäni siinä on oltu hitaita ja askeleet jos eivät horjuvia niin ainakin lyhyitä. Jos kyseessä olisi ollut yksityisen sektorin yritystoiminta, konkurssi olisi tehty jo 29 kertaa 20 vuoden aikana. Toimintaa hilataan kuitenkin vähä vähältä käsittääkseni parempaan suuntaan. Kaksi kysymystä:

paljonko resursseja vapaaehtoistoimintaan aiotaan ylipäätään sijoittaa ja mitä sillä tavoitellaan?

paljonko Suomessa on osallistujia tämän laatuiseen toimintaan ja huom. keitä he ovat? He ovat vapaaehtoisia, mutta se kertoo melko vähän. He ovat vapaaehtoisia.

Mikä on vapaaehtoistoiminnan tavoitetila? Onko sitä? Jos tavoitetila vertautuu käytettyyn resurssiin, niin kukin voi arvioida oman halunsa mukaan, mitä se tarkoittaa. Runsaita ovat vain juhla- ja hengenkohotuspuheet.....ja ylennykset?????? No niin, pääsemme ehkä ytimeen. Kun ei haluta sijoittaa resurssia, niin annetaan jotain muuta, joka puhuttelee useimpia vapaaehtoisia....prenikkaa, kulmarautaa, nappia ja tähtöstä. Ne eivät maksa mitään. Tässä ei ole mitään väärää ja tämähän perustuu sanattomaan sopimukseen versus toiminnan järjestäjä / osallistujat. Tyytyväisyystakuu syntyy, kun odotukset määrävälein täyttyvät.

Toiminta itsessään on kehittynyt parempaan, mutta hitaita, niin saatanan hitaita ovat askeleet. Ja jos joku tietää, mikä on toiminnan tavoitetila, siis oikeasti, niin pyydän pistämään sen esille.

Korostan sitä, että en vähättele ketään enkä mitään. Tyytymättömyyteni briljantinkirkas kärki osuu asioihin, jotka PITÄISI olla selviä ja toisaalta siihen, että yhden edustussaunan hinnalla yritetään pyörittää valtakunnan kattavaa toimintaa.

 

[Vonka]

Minä korostan sitä, että monikin juttu on nuorten miesten hommaa, mutta heitä on liian vähän eikä heitä saa jättää yksin.

 

[pstsika]

Minun pointti oli siis siinä, että vaikka nuo viisi “rivikouluttajan” “päivittäistyötehtävää” ja sen aluetoimiston majurin kutsuntajutut ovat tärkeitä ja välttämättömiä, niin ne eivät harjaannuta heitä heidän SA-tehtäviinsä. Suurin osa rauhan ajan työajasta käytetään järjestelmän pyörittämiseen ja poikkeusolojen vastaiseen suunnitteluun sekä kehitystyöhön ja SA-tehtävässä harjaantumiseen käytettävä aika on tuon rinnalla niin vähäistä, että aktiivireserviläisen, joka saa vuosittain esimerkiksi 14-30 vuorokautta koulutusta omaan SA-tehtäväänsä ei tarvitse missään määrin tuntea alemmuutta sen osalta.

 

[koponen]

On hedelmätöntä suhtautua torjuvasti reservin johtajien käyttöön kenttäarmeijassa, jos ei ole tarjota toimeenpantavissa olevaa mallia tilalle.

Itse olen haarukoinut asiaa niin, että varusmiespalveluksen jälkeen osaaminen rapautuu sitä tahtia, että pari kertaa vuodessa on välttämätöntä päästä harjoittelemaan asiaa, jonka lisäksi ylläpitää tietopuolista osaamista ja kenttäkelpoisuutta muulla ajalla. Sitten jos siirretään vaativampaan tehtävään (johon ei ole täysimääräisesti koulutettu aiemmin), niin tarvitaan muutamia kymmeniä koulutus- ja harjoitteluvuorokausia että pystyy oikeasti toimimaan tehtävässä, vaativissa olosuhteissa, ilman lähikouluttajan tukea.

Jos haluaisi tuon yksinkertaistaa norminikkareita varten, niin 50 päivää jotakuinkin asiaankuuluvaa tekemistä per vaativuustaso, sisältäen vähintään yhden rungon tai joukon harjoituksen, olisi minimivaatimus ylentämiseen.

Jotta kenttäarmeijan tarpeet tuollaisella tavalla ja tasolla koulutetulle henkilöstölle saataisiin täytetyksi, pitäisi käytännössä perustaa territorial army / aktiivireservi / kodinturvajoukot / suojeluskunta / muumi-kä.

Ei kovin vaikea konsepti, paitsi poliittisesti.

 

[Samses]

Oleellinen seikka on se, että nykyisessä järjestelmässä reservin ylennyksiä jaetaan kuin penkinpainajaisissa karkkia - vieläpä suhteellisesti kohtalaisen kevyin, usein lähinnä symboolisin perustein, mikä on lopulta aika kevyt lähtökohta koko järjestelmän toiminnalle. Asian varsinainen pihvi on se, että muutaman symboolisen makkaranpaistovuorokauden sijaan tulisi vaatia vähintään X-määrä aktiivipalvelusta, koulutusta ja ennen kaikkea kokemusta. Näistä edellä mainituista aineksista muodostuu lopulta sotilasammatillinen näkemys ja osaaminen.

Aamen. Näitä 5 vrk makkaranpaistoharjoituksen nojalla saatuja natsoja esitteleviä, yleensä iältään vähän vanhempia, reserviläisiä on ajoittain tullut nähtyä. Usein vielä samoilla melkoinen möhömaha, kun ei kuntoa ja kenttäkelpoisuutta testata.

Oma keljutuksen kohteeni on lisäksi se että ylennysten välissä on määritelty tietty aika, muistaakseni yleensä 5 vuotta. Tämä tarkoittaa sitä että henkilö joka aktiivisesti kohottaa osaamistaan ja hoitaa fyysistä kuntooan aktiivisesti, vaikkapa useiden kymmenien harjoituspäivien verran per vuosi, ylenee samaan tahtiin kuin se joka käy kerran 5 vuodessa sen makkaranpaisto - tai karttaharjoituksen. Epämotivoivaa aktiiviselle reserviläiselle ja haitallista PV:lle joka ei saa osaavimpia reserviläisiä avaintehtäviin.

 

[Stagideus]

Minun nähdäkseni jokainen täyspäinen suomalainen ymmärtää, että sotilasarvoon perustuva esimiesjärjestelmä on olemassa, paperilla ja arvomerkkilaatassa, silloin kuin siihen on tarvis mennä (kurinpidolliset toimet, vastuukysymykset yms.) Muulloin on kyse taistelijoista, heidän henkilökohtaisista kyvykkyyksistään eri tehtäviin ja johtamistaidoista. Toki yleneminen aiheuttaa pehmoisia lämmöntunteita itse kussakin, muttei tekijämiesten yleensä tarvitse rautojaan kiillotella. MPK:n harjoituksissa lähinnä sunnutaibrunssin takia ramppaavat saunamajurit kannattaa jättää omaan arvoonsa, jos heidän ylenemiskehityksensä rupeaa harmittamaan. Jokainen tietää suunnilleen omat kykynsä ja kokemuksensa, joten itsetunto kohilleen!