Ruotsi Naton jäseneksi

Meillä ei mennyt puoltatoista vuotta Putinia mielistellessä. Unkari on paska maa. Tiukan paikan tullen lamauttaa NATO:n toimintakykyä mutta onneksi silloin pohjoismaat lähtevät toimimaan keskenään ilman eri käskyä tai lupia muilta kyselemättä. Ja JEF ja ehkä jopa DCA aktivoituu.

Nyt uudessa Kalmarin unionissa meillä on maavoimat ja ilmavoimaa yhdessä muitten pohjoismaitten kanssa. Ruotsilla on aseteollisuutensa ja Norjalla on kaikki rahat.

Tanskalla on sitten munat.
Samaa mieltä. Pointti oli, että tuon kokoinen vastustava paskasakki löytyy joka paikasta.
 
Tämä lausahdus sopii tähän tämän päiväiseen uutiseen:

1708967435321.png

Vaikutus voi olla vahva ryssän suuntaan.
 
Siinä voi ryssän Itämeren laivastolla olla ns. kylmä rinki perseen ympärillä. Keskimääräinen eliniän odote sotatilanteessa voi olla aika lyhyt.
Ja mahtaa Putler olla aika pettynyt ja käärmeissään. Varmaan ennen kolmen päivän erikoistaan oli kuvitellut, että kalkkuna ja runkkari oli niin hyvin voideltu, että kerkeää Ukrainan hoidella ennen kuin Suomi ja Ruotsi kerkeää edes NATO:n tarkkailijajäseniksi. Mutta kuinka kävikään - Suomi ja Ruotsi kerkesi NATO:on, ryssä jumittaa jonkun 18 prosentin Ukrainan alueen miehittämisessä, tilanne Putlerille päivä päiveltä pahenemassa neukkulan perintönä saatujen aseiden suunnatessa kohti ehtymistä uustuotannon ollessa aivan liian pientä näitä tappioita koskaan korvaamaan, ryssän talous on luisussa, kaikki säästöt ja rahastot poltetaan sodan liekkeihin, sekä öljy että kaasu ei mene kuin pilkkahintaan kaupaksi.
 
Ainoa onnistunut kuvio ryssiltä on tuo USA:n maga-kuvio. Siellä venäjä on pystynyt lyömään itsensä läpi ihan miltei korkeimpaan johtoon asti. Moskov Mike jumittaa avustuspakettia.

Tietenkään eivät ole luoneet koko maga-liikettä, mutta ovat pystyneet hyödyntämään sitä hyvin.
 
Vanha juttu, vaan silti ajankohtainen

POHJOISMAISSA tulee olemaan erittäin vahvat ilmavoimat lähivuosina, kun Norja, Tanska ja Suomi saavat päätökseen F-35-hankintansa. Nykytiedon mukaan vuosikymmenen vaihteessa näissä kolmessa maassa on käytössään yhteensä 143 viidennen sukupolven F-35-hävittäjää.

Lisäksi Ruotsilla on vajaat sata JAS 39 Gripen -hävittäjää ja maa on tilannut niitä kymmenittäin lisää.

Yhteismäärä on siis todennäköisesti jonkin verran alle 300 kappaletta hävittäjiä, joista puolet on kehittyneimpiä mahdollisia malleja.
 
Hänestä tulee Unkarin presidentti 5. maaliskuuta.
Eli ei allekirjoita Ruotsin Nato-paperia.

"Tavallisesti parlamentin puhemiehellä olisi viisi päivää aikaa lähettää esitys presidentille. Presidentillä olisi puolestaan viisi päivää aikaa joko allekirjoittaa ehdotus, palauttaa se parlamentille tai lähettää se maan perustuslakituomioistuimeen."
 
"Unkarin parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Zsolt Németh sanoi sanomalehti Dagens Nyheterin haastattelussa aikaisemmin maanantaina, että hyväksyntä on tekninen asia, joka ratkaistaan nopeasti.

Némethin mukaan kyse on muutamasta päivästä."

Eli ilmeisemmin tuo Unkarin parlamentin puhemies nyt virkaa suorittavana presidentin sijaisena allekirjoittaa tuon ratifioinnin tämän viikon aikana.
 
Ainahan sitä voi vaikka vielä yrittää selittää, että joo kyllä minä sen paperin allekirjoitin, mutta lemmikkikoirani söi sen. Ei mahda mittään nyt. Tai että Unkarin ulkoministeriön tulostimissa on muste loppu. Ei kyetä printtaamaan sitä dokumenttia just nyt.
 
Toivottavasti suomalaiset ja ruotsalaiset ei ole loukanneet herkkää puhemiestä liian rajusti, jottei tule yllätyskuvioita muodollisuuteen.
 
Ainahan sitä voi vaikka vielä yrittää selittää, että joo kyllä minä sen paperin allekirjoitin, mutta lemmikkikoirani söi sen. Ei mahda mittään nyt. Tai että Unkarin ulkoministeriön tulostimissa on muste loppu. Ei kyetä printtaamaan sitä dokumenttia just nyt.
Eipä kansainvälinen diplomatia noin onneksi toimi. Tämä on taputeltu ja hyvä niin. Vähän kyllä sykkii nähdä Gripenit ja F-16:set Ukrainan taivaalla. Toivottavasti Svedut saa nopeasti päätöksen Gripeneistä aikaan.
 
Back
Top