Salaliitot

sateliittiröntegenkuva paljastaa että jättiläisiä on asunut maan päällä...ja varmaan sisälläkin..?
Satelliittiröntgenkuva paljastaa jättiläisiä on asunut maan päällä – Kopio.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: EK
http://www.studio55.fi/vapaalla/art...rmeija-tutkinut-ufoja-jo-vuosikymmenia/135180

Ufotutkija: Suomen armeija tutkinut ufoja jo vuosikymmeniä
Ufotutkija Tapani Koivula väittää, että Suomen armeija on tutkinut ufoja jo pitkään.

– Suomen Ilmavoimat ja Rajavartiosto ovat tutkineet ufoja jo vuosikymmenien ajan, Tapani Koivula sanoo

Väitteensä tueksi hän tarjoaa esimerkkejä sekä 1960- että 2000-luvuilta.

– Vuonna 1967 suomussalmelaisten maanviljelijäveljesten pihapiiriin ilmestyi vajaan metrin kokoinen, tekninen ja pyöreä laite. Siinä oli antennimaisia ulokkeita, jotka kääntyilivät esineen leijaillessa ilmassa.

Toinen veljeksistä yritti Koivulan mukaan heittää esinettä hatulla, mutta se singahti saman tien poispäin.

– Laitteen ympärillä oli selvästi jonkinlainen hylkivä kenttä. Parin minuutin kuluttua esine lensi pois kohti koillista. Ufotutkijat perehtyivät tapaukseen, mutta eivät löytäneet sille selitystä.

– Vasta 40 vuotta myöhemmin Rajavartioston virallisista tutkimuspöytäkirjoista paljastui, että he olivat haastatelleet sen kylän kaikki talot ja tulleet tulokseen, että ilmiö oli täysin todellinen, Koivula sanoo.

Outoja palloja kiitoradan yllä
Kaksi vuotta Suomussalmen tapauksen jälkeen Ilmavoimat järjesti sotaharjoituksen Porin lentokentällä. Koivula kertoo, että kiitoradan yläpuolelle ilmestyi seitsemän outoa palloa.

– Lentäjä Tarmo Tukeva sai ohjeen mennä tarkistamaan pallot. Yhtäkkiä kaikkien 20 lentäjän nähden pallot lähtivät kiihtyvällä nopeudella muodostelmassa kohti pohjoista. Suomen paras suihkulentokone, Fouga Magister, näytti jäävän suorastaan paikoilleen niiden jälkeen.

– Minuutin päästä pallot havaittiin Vaasan lentokentän tutkassa, Koivula sanoo.

Merivartioston nauhat ufotutkijoille
Koivula väittää, että myös Merivartioston suurimman aluksen, Merikarhun, infrapunakameroilla on kuvattu 2000-luvulla kahdesti pystysuoran sauvan muotoisia kohteita, jotka ovat kierrelleet aluksen yläpuolella valtavalla nopeudella.

– Kun sauvoille ei löytynyt normaalia selitystä, eräs Merivartioston työntekijä tuli luokseni ja luovutti salaa niistä kuvatun videon.



Koivula sanoo, että työntekijän teko aiheutti virallisen tutkimuksen Rajavartioston sisällä.

– He eivät muka olleet ollenkaan kiinnostuneita siitä, mitä nuo merialueemme yläpuolella lentävät sauvat olivat, vaikka heidän tehtävänsä on puolustaa rajojamme. Sen sijaan he väittivät tutkivansa asiaa selvittääkseen, onko heidän laitteitaan väärinkäytetty, Koivula selittää.

Esine kiisi 43 000 kilometriä tunnissa
Tämän vuosituhannen puolella outoja esineitä on Koivulan mukaan havaittu myös Ilmavoimissa.

– Tutkaa asentamassa ollut Ilmavoimien teknikko havaitsi työtoverinsa kanssa, kuinka läheisen saaren yläpuolelle ilmestyi outo esine. Tutka mittasi sen poistumisnopeudeksi 43 000 kilometriä tunnissa.

– Parhaatkaan ihmisen tekemät laitteet eivät saavuta kuin alle 15 000 kilometrin nopeuden. Muuten ilmakehän kitka polttaisi ne poroksi, Koivula sanoo.

Jotkut pitävät selittämättömiä esineitä suurvaltojen tutkimuslaitteina.

– Minä puolestani olen vakuuttunut, että ne kuuluvat muualta tulleille älyllisille olennoille, jotka haluavat tutkia maapalloamme. Tänne tulevilla kiekon muotoisilla ufoilla on suora yhteys lähettäjiinsä.

Rajavartiolaitoksella ei koettu tarpeelliseksi kommentoida Koivulan väitteitä.
 
Viimeksi muokattu:
Tuosta keissistä on muuten kerrottuna jossain Mossadin kirjassa missä käytiin läpi eri operaatioita.

Seurasin sitä silloin merimiesten ryhmässä. Heinäkuun lopussa 2009 ihmeteltiin, miksi omistaja odotti muutaman päivän tehden omia tutkimuksiaan ennen kuin ilmoitti poliisille. Sen jälkeen Venäjä ja Suomi tekivät yhteistyötä ja Venäjän laivasto panosti aika paljon löytymiseen, ydinsuklareita myöten. Huhut pyörivät vieläkin.
 
Harvapa tietää tästäkään. Onneksi brittiarmeijan urheat liikkuvan kuvan pataljoonan miehet saivat tallennettua nämä uskomattomat näyt jälkipolville... sanomattakin on selvää että hallitukset ovat salanneet kaiken yleismaailmallisen ja perkeleellisen paniikin pelossa.

 
Tämä liittyy luultavasti edellisessä viestissäni paljastamaani ilmiöön. Ja kun muistetaan että komunistien vallankumous Venäjällä alkoi juuri ensimmäisen maailmansodan aikana niin asiayhteys on ilmeinen.

Commies_Mars.jpg
 
Viimeksi muokattu:
http://www.studio55.fi/vapaalla/art...rmeija-tutkinut-ufoja-jo-vuosikymmenia/135180

Ufotutkija: Suomen armeija tutkinut ufoja jo vuosikymmeniä
Ufotutkija Tapani Koivula väittää, että Suomen armeija on tutkinut ufoja jo pitkään.

– Suomen Ilmavoimat ja Rajavartiosto ovat tutkineet ufoja jo vuosikymmenien ajan, Tapani Koivula sanoo

Väitteensä tueksi hän tarjoaa esimerkkejä sekä 1960- että 2000-luvuilta.

– Vuonna 1967 suomussalmelaisten maanviljelijäveljesten pihapiiriin ilmestyi vajaan metrin kokoinen, tekninen ja pyöreä laite. Siinä oli antennimaisia ulokkeita, jotka kääntyilivät esineen leijaillessa ilmassa.

Toinen veljeksistä yritti Koivulan mukaan heittää esinettä hatulla, mutta se singahti saman tien poispäin.

– Laitteen ympärillä oli selvästi jonkinlainen hylkivä kenttä. Parin minuutin kuluttua esine lensi pois kohti koillista. Ufotutkijat perehtyivät tapaukseen, mutta eivät löytäneet sille selitystä.

– Vasta 40 vuotta myöhemmin Rajavartioston virallisista tutkimuspöytäkirjoista paljastui, että he olivat haastatelleet sen kylän kaikki talot ja tulleet tulokseen, että ilmiö oli täysin todellinen, Koivula sanoo.

Outoja palloja kiitoradan yllä
Kaksi vuotta Suomussalmen tapauksen jälkeen Ilmavoimat järjesti sotaharjoituksen Porin lentokentällä. Koivula kertoo, että kiitoradan yläpuolelle ilmestyi seitsemän outoa palloa.

– Lentäjä Tarmo Tukeva sai ohjeen mennä tarkistamaan pallot. Yhtäkkiä kaikkien 20 lentäjän nähden pallot lähtivät kiihtyvällä nopeudella muodostelmassa kohti pohjoista. Suomen paras suihkulentokone, Fouga Magister, näytti jäävän suorastaan paikoilleen niiden jälkeen.

– Minuutin päästä pallot havaittiin Vaasan lentokentän tutkassa, Koivula sanoo.

Merivartioston nauhat ufotutkijoille
Koivula väittää, että myös Merivartioston suurimman aluksen, Merikarhun, infrapunakameroilla on kuvattu 2000-luvulla kahdesti pystysuoran sauvan muotoisia kohteita, jotka ovat kierrelleet aluksen yläpuolella valtavalla nopeudella.

– Kun sauvoille ei löytynyt normaalia selitystä, eräs Merivartioston työntekijä tuli luokseni ja luovutti salaa niistä kuvatun videon.



Koivula sanoo, että työntekijän teko aiheutti virallisen tutkimuksen Rajavartioston sisällä.

– He eivät muka olleet ollenkaan kiinnostuneita siitä, mitä nuo merialueemme yläpuolella lentävät sauvat olivat, vaikka heidän tehtävänsä on puolustaa rajojamme. Sen sijaan he väittivät tutkivansa asiaa selvittääkseen, onko heidän laitteitaan väärinkäytetty, Koivula selittää.

Esine kiisi 43 000 kilometriä tunnissa
Tämän vuosituhannen puolella outoja esineitä on Koivulan mukaan havaittu myös Ilmavoimissa.

– Tutkaa asentamassa ollut Ilmavoimien teknikko havaitsi työtoverinsa kanssa, kuinka läheisen saaren yläpuolelle ilmestyi outo esine. Tutka mittasi sen poistumisnopeudeksi 43 000 kilometriä tunnissa.

– Parhaatkaan ihmisen tekemät laitteet eivät saavuta kuin alle 15 000 kilometrin nopeuden. Muuten ilmakehän kitka polttaisi ne poroksi, Koivula sanoo.

Jotkut pitävät selittämättömiä esineitä suurvaltojen tutkimuslaitteina.

– Minä puolestani olen vakuuttunut, että ne kuuluvat muualta tulleille älyllisille olennoille, jotka haluavat tutkia maapalloamme. Tänne tulevilla kiekon muotoisilla ufoilla on suora yhteys lähettäjiinsä.

Rajavartiolaitoksella ei koettu tarpeelliseksi kommentoida Koivulan väitteitä.

Olennaista mielestäni on tuo viimeinen virke: "Rajavartiolaitoksella ei koettu tarpeelliseksi kommentoida Koivulan väitteitä."

Tietenkään näitä ei koettu tarpeelliseksi kommentoida, koska Koivulan väitteet sisältävät jo kaiken tarvittavan informaation. Olisi rajavartiolaitoksen = veronmaksajien varojen tuhlaamista kommentoida asiaa, joka selviää jo Koivulan "väitteistä" = Koivulan Julistamasta Totuudesta.

Mikäli joku väittää, että Koivula on väärässä, hän samalla väittää, että Suomen Rajavartiosto, Suomen Ilmavoimat, Suomen Merivoimat ja Kaksi Suomussalmelaista Veljestä ovat väärässä, eli hän siis kyseenalaistaa Suomen Rajavartioston, Suomen Ilmavoimien, Suomen Merivoimien ja Suomussalmelaisten Veljesten Olemassaolon Oikeutuksen, eli hän siis vaarantaa Suomen Turvallisuuden, koska ilman Suomen Rajavartioston, Suomen Ilmavoimien ja Suomen Merivoimien (sekä ehkä rajallisessa määrin Suomussalmelaisten veljesten) Olemassa Oloa, Vanha Perivihollinen Ryssä, koettaisi Meirän Maahan Ängetä! Tämä osoittaa selvästi, että Koivulan Väitteiden Kyseenalaistaja on itsekin Ryssä, eli siis Kaiken Pahan Alku ja Juuri sekä Uhka Isän Maallemme!
JAWOHL!
KATKASE!
 
Snack for thought
- The expectation of a masterplan
- The behaviour of an extorted or a bribed official
- Fatal trust for the authorities
- Attempting to comprehend the planet's entire ecosystem
- To do what the enemy wants in order to protect your home country
- The legal accountability of political promises
- The known rewards of fulfilling one's own political promises
- The uneven and unfair distribution of paranoia
- The medical consequences of failed intravenous nanotechnology
- The covert disarming of society
- The failures vs. the successes of the surveillance state
- The controlled delivery of mineral-rich asteroids and asteroid propulsion technology
- The asteroid weaponization feasibility study
- The connection between quantum mechanics and human memories
- Paid positive comments and upvotes
- The superiority and arrogance in humility
- A garden planet owned by an ancient transgalactic corporation
- An enraged and technologically superior sapiovore species
 
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001249025.html
Kuka tai mikä on 3301? Salaliittoteoriat vellovat internetin vaikeimman arvoituksen ympärillä
b1d4997b3edc42a284b7a329ef194fe5.jpg

Cicada 3301 on kerännyt ympärilleen yhteisön, joka pyrkii selvittämään arvoitusta.

Symbolina on salaperäinen laulukaskas. Pakkomielteinen suhde alkulukuihin. 60-sivuinen kirja riimukirjoitusta. Cicada 3301 on riivannut tiedonjanoisia internetin käyttäjiä jo vuodesta 2012.
Se ilmestyi englanninkielisille 4chan- ja Reddit-foorumeille tammikuun alussa vuonna 2012. Kyseessä oli kuva, joka sisälsi valkoista tekstiä mustalla pohjalla. ”Hei. Etsimme erittäin älykkäitä yksilöitä. Löytääksemme heidät, olemme suunnitelleet testin. Tässä kuvassa on piilotettu viesti.”

Viestin oli allekirjoittanut nimimerkki 3301.

309636c200784e7bab163957962f7f2b.jpg

Tästä viestistä mysteeri sai alkunsa. Moni jäi koukkuun 3301:n salaisuuteen.(KUVA: uncovering-cicada.wikia.com)

Moni otti haasteen vastaan. Arvoitus johti yhä syvälle salakirjoitukseen, alkulukuihin ja kirjallisuuteen.

Yhdysvaltalainen Marcus Wanner ja ruotsalainen Joel Eriksson sukelsivat sisään mysteeriin ja löysivät tahoillaan ratkaisun tuhansia nettisalapoliiseja vaivanneeseen arvoitukseen.

Wanner antoi harvinaisen haastattelun Rolling Stone -lehdelle vuonna 2015. Tuohon mennessä hän ei ollut uskaltanut kertoa asiasta, mutta katsoi, että kolme vuotta tapahtuneen jälkeen asiasta voisi jo puhua julkisesti.

Wanner oli vasta 15-vuotias koululainen, kun hän törmäsi arvoitukseen tuoreeltaan 4chanissa. Koulupoika avasi jpg-kuvan tietokoneensa alkeellisessa Muistio-ohjelmassa. Siansaksalta näyttävän merkkijonon joukossa oli erotettavissa teksti: ”TIBERIVS CLAVDIVS CAESAR says 'lxxt>33m2mqkyv2gsq3q=w]O2ntk”

Nuoresta iästään huolimatta Wanner tiesi, että Roomaa hallinnut Tiberius oli yksi maailman ensimmäisistä kryptografiaa käyttäneistä johtajista. Piiloviestistä löytyi verkko-osoite, joka toi ruudulle kuvan puisesta ankasta.

Jokainen askel vei 15-vuotiasta yhä syvemmälle.

34-vuotias ruotsalainen Joel Eriksson oli niin ikään päättänyt selvittää salaisuuden. It-alalla salausteknologian kanssa työskentelevää Erikssonia haastateltiin Fast Company -aikakauslehdessä marraskuussa 2014.

Vinkit johdattivat ruotsalaisen muun muassa riimukirjoitukseen ja maya-intiaanien numerologiaan.

Aikamoinen yllätys oli se, että tietyn pisteen jälkeen vinkit tulivat bittiavaruudesta fyysiseen todellisuuteen.

Outo puhelinnumero Dallasissa
Marcus Wanner oli tahollaan muodostanut muutaman ystävänsä kanssa ryhmän, jonka kanssa hän purki arvoitusta. Ryhmä oli löytänyt tekstin, joka oli lainaus walesilaisesta 1300-luvulta peräisin olevasta tarinasta. Wanner purki koodia yksin, kun tekstin seasta hahmottui yksinkertainen viesti: ”Soita meille puhelinnumeroon kaksi yksi neljä kolme yhdeksän nolla yhdeksän kuusi nolla kahdeksan.”

– Ratkaiseminen on koukuttavaa. Tuntui kuin olisin ollut mukana National Treasure -elokuvassa, Wanner kertoi Rolling Stonelle.

Teinipoika valvoi yöt ja univelkaa oli melkoisesti. Hän ei kuitenkaan kertonut vanhemmilleen, mitä puuhasi.

– Tuntemattomien kanssa internetissä arvoitusten ratkaiseminen kuulostaaa vähän epäilyttävältä, Wanner pohti.

Sekä Wanner että Eriksson olivat saaneet selvitettyä puhelinnumeron. Numero johti Dallasin alueelle ja meni puhelinpostiin. Tietokoneääni kehui suoritusta, mutta antoi tämän jälkeen uuden vihjeen, joka kehotti palaamaan takaisin ensimmäiseen 4chaniin ja Redditiin ilmestyneeseen kuvaan. Uusilla ohjeilla kuvasta saattoi löytää vielä yhden piiloviestin: numerosarjan, joka toimi internet-osoitteena. Nettisivulla oli kuva laulukaskaasta (engl. ’cicada’) ja kehoitus tulla takaisin samalle sivulle maanantaina 9.1.2012 kello 17 (UTC).

Harrastajat saapuivat sivulle annettuna ajankohtana. Sivulle ilmestyi läjä paikkatietoja. Google Mapsin mukaan sijainteja olivat mm. satunnainen katu Puolan Varsovassa, parkkipaikka Etelä-Korean Soulissa, yksityisasunnon edusta Yhdysvaltojen Seattlessa ja katu Australian Sydneyssä.

82c2754d617e4fc586162e6c93716a30.jpg

Tämä juliste löytyi Etelä-Korean Soulista. (KUVA: uncovering-cicada.wikia.com)

– Saatoin huomata, että nämä paikat, Yhdysvallat, Puola, Ranska, Etelä-Korea ja Australia, ovat kaikki paikkoja, joissa maailman parhaat hakkerit ja tietojärjestelmien turvallisuusasiantuntijat asuvat, Eriksson pohti.

15-vuotias Wanner asui kotonaan vanhempiensa kanssa Virginian osavaltiossa Roanoken kaupungissa. Hän ei varannut lentolippuja tai pyytänyt äitiään kuskiksi matkalle Seattleen. Myöskään Eriksson ei liikahtanut Ruotsista.

Wannerilla oli kaverin veli Sydneyssä, jota pyydettiin käväisemään annetussa osoitteessa. Paikalta löytyi puhelintolppaan teipattu kuva laulukaskaasta. Alla oli QR-koodi.

Samanlainen viesti oli ilmestynyt myös muihin arvoituksessa annettuihin koordinaatteihin. Eriksson sai kuvan QR-koodista eräältä toiselta harrastajalta, joka niin ikään yritti murtaa salaisuutta.

Viimeinen vinkki vei etsijät William Gibsonin runon kautta Tor-verkkoon. Tor-verkko on suunniteltu siten, että käyttäjien anonymiteetti on turvattu. Se reitittää viestiliikennettä useiden solmujen läpi ja alkuperäistä IP-osoitetta on mahdotonta jäljittää. Verkkoa käytetään laajalti laittomiin tarkoituksiin, mutta se on myös tärkeä työkalu maissa, joissa internetiä sensuroidaan tai kansalaisia tarkkaillaan.

Helmikuun kuudentena päivänä Marcus Wanner sai viestin salaperäiseltä 3301:ltä.”Kuukauden testijaksosi on päättynyt. Tuhansien osallistujien joukosta olet yksi harvoista, joka onnistui.” Viestissä sanottiin, ettei piilo- tai salaviesteille ole enää tarvetta. Viimeinen askel oli 3301:n mukaan rehellisyys. Wanner joutui vastaamaan kysymyssarjaan.

Wannerille kerrottiin, ettei kansainvälisellä ryhmällä ole nimeä, symbolia tai jäsenluetteloa. Ryhmää yhdistävät yhteiset uskomukset ja ajatus siitä, että tyrannian ja sorron on loputtava, sensuuri on väärin ja yksityisyys on luovuttamaton oikeus.

Ruotsalainen Eriksson oli liikkeellä ratkaisunsa kanssa liian myöhään. Hän sai vastaansa Tor-verkossa viestin, jossa Cicada 3301 -ryhmä kertoi olevansa pettynyt siihen, että arvoitusta oli ratkottu ryhmissä eikä omin päin. 34-vuotias Eriksson oli tehnyt kaiken itsenäisesti, mutta ovet eivät hänelle auenneet.

– Se oli pettymys. Etenkin, kun ihmiset, jotka olivat ehtineet sivulle ajoissa, eivät olleet ratkaisseet arvoitusta itsenäisesti, Eriksson kertoi Fast Companylle.

Vasta 15-vuotias Marcus Wanner liittyi mystiseen pimeässä verkossa virtuaalikokouksiaan pitävään salakerhoon.

Wannerin mukaan laulukaskas oli ryhmälle symbolisesti tärkeä hyönteinen, sillä se on salauksen mestari: uusi populaatio syntyy vain 13 tai 17 vuoden välein. Molemmat luvut ovat alkulukuja ja harvakseltaan esiintyminen on suojellut laulukaskaita saalistajilta – hyönteisestä ei ole tullut osa yhdenkään eläinlajin säännöllistä ravintoa.

Ryhmä 3301 oli jaettu niin ikään erillisiin soluihin, jotka tutkivat omia määriteltyjä alueitaan. Solut eivät olleet tietoisia toisistaan. Wanner oli sanojensa mukaan kehittämässä salausjärjestelmää, mutta sai tarpeekseen alle vuodessa eikä ollut enää tekemisissä 3301:n kanssa.

ccfc5bd92a674e528e43687aaa65cbea.jpg

Sivu on esimerkki 3301:n julkaisemasta 60-sivuisesta salakirjoitusta sisältävästä Liber Primus -kirjasta. (KUVA: 3301)

Uudet arvoitukset vuosina 2013, 2014 ja 2016
Vuonna 2013 arvoitus oli edellistä vaikeampi. Tietojärjestelmätieteiden opiskelija Jordan Thompson kertoo Business Insiderille, että on ratkaissut 3301:n vuosina 2013 ja 2014.

Osana vuoden 2014 arvoitusta julkaistiin 60-sivuinen riimukirja, jota kutsutaan Liber Primukseksi. Kirjan koodia ei tiettävästi ole vieläkään murrettu ja moni on jättänyt koko Cicada-leikin sikseen. Monen koodinmurtajan mielestä 60 sivuun voi piilottaa liikaa viestejä. Myös pelin saamat Dan Brown -tyyppiset piirteet ovat alkaneet ärsyttää harrastajia.

Vuonna 2015 moni odotti jälleen loppiaisen tienoilla uutta tehtävää, mutta Cicada 3301 vaikeni. Moni uskoi ryhmän vaienneenn lopullisesti – ehkä salakerhossa oli jo tarpeeksi jäseniä. Tämän vuoden alussa ryhmän Twitter-tili kuitenkin rikkoi hiljaisuuden. Uusi arvoitus oli heitetty – sen mukaan Liber Primus -riimukirja on avain ratkaisuun.

Thompsonille arvoitus on peliä. Hän antoi haastattelun Business Insiderille heti uuden 3301-arvoituksen ilmestymisen jälkeen.

– Yritän pitää osallistumiseni ratkaisuun järjellisellä tasolla, Thompson sanoi tuolloin.

– Olen käyttänyt tähän kuusi tuntia tänään, joten taidan olla koukussa, hän kuitenkin jatkoi.

Tiedossa ei ole, onko Thompson saanut ratkaistua 3301:n arvoitusta tänä vuonna.

baddba373e534c3a8c0672451e5b5e18.jpg

Yhdysvaltain NSA:n päämaja sijaitsee Marylandin osavaltiossa Fort Meadessa. 3301:tä on arveltu mm. NSA:n tavaksi rekrytoida uusia koodinmurtajia. (KUVA: Reuters)

Kuka on kaiken takana?
Varmaa tietoa testien mystisestä laatijasta ei ole. Toiminta on järjestäynyttä, joten erilaiset salaliittoteoriat ovat velloneet arvoitusten ympärillä alusta asti. 3301:n uskotaan välillä olevan vapaamuurareiden tekosia, välillä taustalla uskotaan olevan valtiollisia tahoja kuten NSA tai CIA.

Voisiko taustalla olla joku it-jättiläisistä? Google on käyttänyt rekrytoinnissaan joskus arvoituksia. Ei ajatus vakoilukoneistostakaan ole täysin tuulesta temmattu: Yhdysvaltain NSA on Twitter-tilillään yrittänyt virittää peliä koodinmurtajille.

CIA:n rekrytoinneista vastaava Ron Patrick vakuuttaa Rolling Stonelle, ettei Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelulla ole mitään tekemistä 3301:n kanssa.

Ruotsalainen Joel Eriksson ei usko, että ryhmän taustalla olisi valtiollisia toimijoita. Eriksson perusteli näkemystään sillä, että osana arvoitusta käytetään mm. William Gibsonin, William Blaken ja Aleister Crowleyn kirjallisuutta.

– He ovat todennäköisesti älykkäitä, vallanpitäjiä vastustavia ja ideologisesti virittäytyneitä, ja he tuntuvat arvostavan analyyttista ja loogista ajattelua korkealle, hän kuvaili Fast Companylle.

Artikkelia korjattu 28.8.2016 kello 14.25: Arvoituksessa viitattiin Tiberius Julius Caesar Augustukseen, ei Gaius Julius Caesar Augustukseen.

Juho Kahilainen
 
Viimeksi muokattu:
Pah. Pelkkää harhautusta. Annetaan fiksuille yhteiskuntavastaisille pulmienratkojille vähän pähkinää purtavaksi niin sillä tavoin pidetään heidät kiireisinä vuodesta toiseen. :rolleyes:
Ei siellä mitään salaseuraa ole olemassakaan. :D:rolleyes:
Uskooko kukaan tuota CIA:n Patrickia? Tottakai hän kiistää kaiken. :rolleyes:
"Joel Eriksson ei usko, että ryhmän taustalla olisi valtiollisia toimijoita." Tai sitten se on taidokkaasti luotu vaikutelma. :rolleyes:
Ah, paranoia on maagista. Eloonjäämisen kannalta sitä tarvitaan korkea määrä mutta yliannostus tulee helposti ja laittaa ihmisen sekaisin. Raja on tarkka epäselvä ja annostelu hankalaa.
 
Viimeksi muokattu:
Martti Luther ja Martin Luther King olivat yksi ja sama henkilö. o_O
Tai jos ihan tarkkoja ja rehellisiä ollaan niin Kingin faija nimesi poikansa saksalaisen Lutherin mukaan.
 
Back
Top