Sekalaista mussuttelua

Pakolaisia vastustetaan ensisijaisesti rotuhygieenisistä syistä ja toissijaisesti, että he maksavat. Minä en näe heitä millään tavoin huonompina. Raha toki kiinnstaa näinä aikoina.
Ei pitää paikkansa. Pakolaisia on menenlaisia, joukossa voi olla harvoja ateistejakin ja koulutettuja, jotka ovat oikeasti vaarassa oman asenteensa ja mielipideinsa takia, mutta tuntemani ihmiset eivät vastustavat heitä, eikä rodun, vaan itse islamin takia. Moni ei usko että maltillista islamia ole olemassakaan, , koska silloin ei kukaan radikalisoituisi. En tuomitse heitäkään jotka sanovat avoimesti, etteivät pidä arabeista tai mustista. Itse aina sanon että arabienkin joukossa on hyviä ja älykkäistä ihmisiä, korostan aina että heidän kultturi oli joskus kukoistava (ennen kun islami otti siellä vallan, silloin siellä naisiakin kunnioitettu, eikä pakotettu kaavuihin), olihan heillä Avisenna mm ja nykyiset numerot ovat arabien keksimia. Mutta heillä on oikeus olla pitämättä. Minullakin. En pidä fasismista, kommunismista, islamista ja sosialismista. Minä rinnastan pakottamista pitämään ja rakastamaan kaikkia ihmisiä kulttin palvonnaksi, ja ensimmäinen mitä tulee mieleeni joku fanaattinen ja vaarallinen uskontolahko, jossa naisille pitää maata kaikkien kanssa, joita guru osoittaa, ja tietenkin gurun kanssa.

Siksi en ikinä usko jos joku sano "rakastan kaikkia ihmisiä". Se on valhe ja mahdottomuus.

Ja totta kai tämä satojen tuhansien (ja kohta miljoonien) islamimaista tulevien invaasio maksaa, mm koska suurin osa heistä ei tule tekemään koskaan mitään. Jopa ne, jotka ovat lähellä tekemisissä heidän kanssa itsekin sanovat: yksi paiski töitä, kymmenen huilaa. Ja näin on ollut aina. Se on heidän kultturia.
 
Mielenkiintoinen pahoittelu Oulun kaupungilta. Luulisi, että olisi hyvä jos lapset kasvatettaisiin monikulttuurisuuteen jo alakoulusta lähtien.

Menee ehkä huonon maun rajamailla tämä vitsi, mutta sanotaan nyt kuitenkin. Ehkäpä kaupunki pahoitteli sen majoituksen tulijoille että sitä ei laitettu lukion viereen, olisi tarjoutunut parempia deittimahdollisuuksia kypsän oloisille 17-kesäisille...
 
Joten syön tästä lähtien vain suomalaisia ja länsimaisia ruokia. Suomalaisen kaupan tuotteita ovat hyvin valvottuja, ja ruoka muutenkin kannattaa valmistaa itse.
+1

... ja kannattaa aina (joskus myyjien ilmeet on jo kysymisen arvoisia) kysyä kaupoissa mm. Israelilaisia appelsiinejä, pullotetusta vedestä kannattaa suosia Eden Springs`iä, ja kaikilla pitää olla Soda Stream kotona. :)

Naisille Ahava kosmetiikkaa.

Ja sekin vielä, että viivakoodin ekat numerot, 729 ja 871 tarkoittaa Made in Israel.

Ai että miten tämä liittyy pakolaisiin? No vaikka siten että kun Israelilaisilla yrityksillä menee hyvin, palestiinalaisilla on töitä eikä he(kään) vaeltele ympäri euvostoliittoa. :)
 
Nehän ovat ihan pihalla tosielämästä! Missä ulottovuudessa he ovat?

Se on sellainen kehä3-ulottuvuus. Sinne pääsee mm. syömällä tuntemattomia sieniä ja pössyttelemällä tien vierestä löydettyä heinää. Warp-5 vauhtiin pääsee ottamalla huimausaineita sen pari viivaa ylimääräistä, jonka jälkeen herää intellektuellina kylttyyri-hahmona Kalliosta.
 
Muistatteko kuinka eräs herra maustoi pitzzat Tampereella?

yllatystayte.jpg
 
Mulle laittaa pizzat ihan oman kylän paikallinen baari. Nätit suomalaistytöt siellä askartelee esim. Säräpizzaa. Nam. Epäterveellistä on mutta viisi lasta pienillä ikäeroilla tappaa minut tutkimusten mukaan joka tapauksessa...
 
Epäterveellistä on mutta viisi lasta pienillä ikäeroilla tappaa minut tutkimusten mukaan joka tapauksessa...
No nehän on vaarallisia. Sinut pitää ottaa huostaan. Turvasäilöön.
 
+1

... ja kannattaa aina (joskus myyjien ilmeet on jo kysymisen arvoisia) kysyä kaupoissa mm. Israelilaisia appelsiinejä, pullotetusta vedestä kannattaa suosia Eden Springs`iä, ja kaikilla pitää olla Soda Stream kotona. :)

Naisille Ahava kosmetiikkaa.

Ja sekin vielä, että viivakoodin ekat numerot, 729 ja 871 tarkoittaa Made in Israel.

Ai että miten tämä liittyy pakolaisiin? No vaikka siten että kun Israelilaisilla yrityksillä menee hyvin, palestiinalaisilla on töitä eikä he(kään) vaeltele ympäri euvostoliittoa. :)

Hyvä että kerroit, unohdin kokonaan jo ajat sitten ostettu Ahavan Kuollen meren mutaa, paketti oli jo hiukan vanhentunut. Huhuhh.. :rolleyes: Seon kuulemma hyvä nivelille ja kaunisteleva. Mutta miten pullovesi (mineraalivesi ymmärsin) ja soda stream laite liittyvät toisiinsa?
Itse koen, että ruokakulttuuri on asia jossa maahanmuuttajat ovat erityisesti tehneet Suomesta paremman paikan elää! Etniset ruokakaupat ja ravintolat ovat herkullinen kulttuurielämys.
Mitä sinä ostat arabien etnisista kaupoista? Olen ostanut siellä kerran riisia ison paketin ja sekin päättyi roskiin. Oudon makuinen oli, kenties vanhentunut ja imenyt jotain hajua sisään. Suomalaisesta kaupoista kaikki basmatit ja jasmini riisit ovat aina erinomaisia ja aromikkaita. Thaimalaisista kaupoista riisia ei maistanut vielä. Miksi maistasin kun siellä ei saa mitään selvä etiketeista eikä viim.pv:sta?
Kiinalainen, thaimalainen ravintola/kuppila ruoka on ok. Sen tuloista olen itsekin ilahtunut aikoinaan. Alan huippuravintoloita ei kuitenkaan täällä ole. Intialainen oli minulle aina pettymys. Miksi en tiedä.

Mausteet olivat iät ja ajat suomalaisissa kaupoissa. Thaimarketeista saa nykyisin vihanneksia ja hedelmia ja pakasteita. Niitä samoja saa suomalaisista marketeistakin, joskin thaimarketeissa laajempi valikoima, mutta kaikki mitä heillä hyllyssä ei välttämättä ole hyvä. Pakasteet ovat pakasteet.

Edelleen olen sitä mieltä ettei arabeilla ole minulle mitään tarjottavana, eikä turkkilaisillakaan. Sotkuiset epäviihtyiset ja epäilyttävät kaupat. Eivät he ole erityisen kulinaristeja kotimaassakaan. Sama koskee koko Afrikaa. Banaanit kyllä ovat hyviä, mutta se ole afrikkalaisten keksintö, ne kasvaa ympäri maapalloa. Ja niitä saa aina lähikaupastakin, ei sitä varten tarvitaan maahanmuuttajia.
 
Viimeksi muokattu:
"Mennäänks kiinalaiseen"... :D Ai siis syömään vai...? No niin, se siitä...
 
YK varoittaa pakolaismäärien kasvamisesta - "Irakissa kaikki puhuvat nyt Suomesta"

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/...-irakissa-kaikki-puhuvat-nyt-suomesta/5308162
Totta kai ne puhuu. Sana suomalaisten sinisilmäisyydestä ja haljavasta leviä heidän keskuudessa kulovalkean. Haljava (халява) on slängi.
Perunasopalla ja paistetulla läskillä on pärjätty hyvin tähänkin asti. Pitzzeriat kierrän kaukaa. Muistatteko kuinka eräs herra maustoi pitzzat Tampereella?
Kuka maistoi?

Oikein tehtyy läskisoosi on gourmetruoka. Itse rinnastaisin sitä siihen luokkaan. Мustamakkara puolukkasurvoksen ja perunamuusin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Minä pidän sellaisesta rasvaisesta pitsasta. Suolaista salamia, sipulia, valkosipulia. Tuplajuusto.

Siitä olen eri mieltä, etteikö Italiassa saisi hyvää. Mutta ei Roomassa. Menkää Napoliin, mutta pitäkää lompakosta kiinni ja ottakaa henkivakuutus. Frutti di Mare on tällainen, ja sen kuuluu olla tällainen eikä mikään purkkisimpukoilla höystetty tonnikalapitsa:

images
 
"Optimistit olettavat että Eurooppa-vanhus yskäise ja sulattaa, muka on nähty pahempakin: loppujen lopuksi, pakolaisia ei ole niinkään paljon 500 miljoonan europpalaisen väestön nähden. Ja - kyllä: ruokkia nykyisen tulijoiden määrä - ei ole ongelma. Tämä on rehellisen tai pahan tarkoittavan idiotin katsomus.
Migranttien ongelmien suurusluokka ja ratkaisemattomuus - ei ole nykyisen joukon määrässä. Migrantit ovat - hyökkäjien (incursion) armeja. Sen avangardi.

He ovat tulossa tänne ei suinkaan sulatteluun - ei! - he ovat tulossa tänne sulattelmaan Eurooppa. Ruoansulatushapot on jo heitetty tuomitun kehoon.

Sosiaaliset prosessit tapahtuvat exponetissa (?) kukoistuksen sivilisaatio taantuu ihmellisellä nopeudella - historian tutkijat tietävät. Eikä syy ole migranteissa. Syy on Euroopan lahoissa aivoissa"

Mihail Veller
http://echo.msk.ru/blog/weller_michael/1619776-echo/
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top