Sekalaista mussuttelua

Rauni-Leena Luukanen-Kilden kuolemasta uutta tietoa

rauni%20bryssel.jpg

Lääkäri, kirjailija ja ufo/mind control aiheista tunnettu luennoitsija Rauni-Leena Luukanen-Kilde menehtyi vuosi sitten Vaasalaisessa sairaalassa.

Hänen tilansa oli äkillisesti heikentynyt norjassa 17-18.12.2014 välisenä aikana ja hän oli kirjoittanut läheiselle ystävälleen seuraavan sähköpostiviestin tuolloin;

"Than you, i was badly attacked 17-18. dec with psychotronic weapons laying at the floor ".

Eli hän joutui siis todella vakavan ja vaarallisten psykotronisten aseiden hyökkäyksen kohteeksi 17-18. joulukuuta 2014.

Voin suoraan sanoa, että itse kun jouduin samanlaisten pulssiaseiden käytön kohteeksi maaliskuun alussa 2012, niin se ei ole leikkiä mitä näillä vehkeillä voidaan saada aikaan. Pahimmillaan uhrin sydän saadaan niillä pysäytettyä ja nämä aseet toimivat myös seinien läpi.

Omalla kohdallani pulssi ammuttiin kotioven läpi ja tämä tapahtui vain päivää ennen sitä, kun ylitseni yritettiin ajaa jenkkihummerilla iltapäivällä perjantaisena päivänä 9. maaliskuuta 2012.

Ulkomaisille tiedustelupalveluille työskentelevät tahot yrittivät ilmeisesti päästä varmemmalla ja yrittää tuota temppua ensin pulssiaseilla, ettei yliajoa olisi enää tarvittu. Mutta kumpikin operaatio heiltä epäonnistui, koska tuli taustatukea.

Rauni-Leena jatkaa viestiään; "Jouduin soittamaan lopulta ambulanssin 19.12.2014 ja sairaalassa alkoivat hoitovirheet muutamien minuuttien kuluttua. Miespuolinen sairaanhoitaja löi minun oikeanpuoleista munuaistani kovaa, että virtsatieni alkoivat toimimaan huonosti.

Sanoin hoitajille siellä, että kaikki nämä oireet olivat tulleet säteilytyksellä."

Olen tällä hetkellä todella heikoissa voimissa ja sänkypotilaana kaiket päivät." Tässä vaiheessa Rauni-Leena oli jo siirretty Suomeen saamaan sairaalahoitoa.

Jesse Venturan Yhdysvaltalaisessa tv-sarjassa haastateltiin yhdessä jaksossa näitä säteilyaseiden kohteeksi joutuneita henkilöitä ja eivät he mitenkään harhaisilta vaikuttaneet. Aivan normaaleilta ihmisiltä, joilla vain sattui olemaan henkilökohtaisia poliittisia mielipiteitä, minkä vuoksi heistä oli tullut USA:n tiedustelupalvelun ja hallinnon kohteita hitlistalla.

Siksi tämä säteily biimaus (beaming radiation) minkä kohteeksi Rauni-Leena joutui useasti elämänsä aikana ei ole mitään kuviteltua harhaa. Sillä olen myös itse joutunut 2-viikon ajaksi tällaisen jatkuvan etä-säteilytyksen kohteeksi 2012 helmi-maaliskuussa.

Sillä keinoin saadaan uhrin psyykkinen tila ajettua todella tiukille säteilyaseilla, kun et pysty nukkumaan viikkoihin. Lopulta uhrin psyyke ja siitä seuraava unettomuus laittaa uhrin ruumiin todella vaaralliseen yli-rasitustilaan. Lisäksi kaikki nuo uhrille tapahtuvat henkirikoksen yritykset voidaan näin leimata lähipiirin johdosta vain hullun harhoiksi, joka laitetaan mm. väsymyksen piikkiin.

CIA:lla ja Saksan BDN:llä (Saksan tiedustelupalvelu) on tapana ottaa kohteiksi ulkomaalaisten tahojen toimeksiannoista Eurooppalaisia toisinajattelijoita, joita yritetään pyydystää kuin jänistä 2-viikon ajan.

Operaatioon kuuluu se, että kohdetta grillataan ensin 1-4 viikkoa säteilyaseilla, jotta uhrin psyyke saadaan murrettua. Tässä säteilyaseiden aiheuttamassa säteilyssä keho ei kykene rentoutumaan, jolloin unensaanti saadaan estettyä. Tämä saa sitten uhrien psyykeen todella heikoon kuntoon. Osa uhreista päätyy jopa itsemurhaan, jos tämä ohjelmointi onnistutaan etänä ajamaan läpi, mitä usein yritetään saada aikaan.

Suomen suojelupoliisi SUPO ei ole mukana tällaisissa operaatioissa, vaan se vain tietää, että tällaisia toisinajattelijoiden ajojahteja järjestetään jopa Suomessa. Suomen ulkoministeriö antaa niihin luvan ja Suomihan on jopa sallinut CIA:lle käyttää Helsinki-Vantaan lentoasemaa CIA:n salaisten vankilentojen välilaskupaikkana.

Rauni-Leena kertoi muutama vuosi sitten Radio NRJ:n haastattelussa, että hänet omien sanojensa mukaan yritettiin tappaa lukuisia kertoja. Mutta näistä operaatioista miltei mikään ei onnistunut, koska häntä tultiin jokainen kerta auttamaan. Näissä hommissa ei yksinkertaisesti pärjäisi ilman kosmisia henkivartijoita. CIA, Mossad, BND jne. muut pirulaiset ovat täysin avuttomia näiden kosmisten turvatoimien edessä. Joskus käy jopa niin, että häviää muutamia tunteja aikaa, jos nämä selustanturvaajat joutuvat puuttumaan peliin.

Rauni-Leena Luukanen-Kilde teki jokatapauksessa todella kunnioitettavan elämäntyön, jonka jälki on edelleen täällä seuraaville jälkipolville. Hänen toimintansa nähtiin suurvalloille hyvin suurena uhkana juuri sen vuoksi, koska hän uskalsi puhua mm. mielenhallintaan ja ufoihin liittyvistä asioista. Eli juuri niistä, mitä CIA on yrittänyt salata sitten 40-luvun keinolla millä hyvänsä.

Mutta nykyään elämme aikoja jolloin tiedonhankkimisen vapaus on jokaisen ulottuvilla. Ainoa este sille vapaan tiedon hankkimiselle on vain oma avoin mieli ja jokaisen meidän yksilökohtaisen tietoisuuden taso.

Eliitti on kauhuissaan jos yksikään meistä saavuttaa sen paljon pelätyn itsetietoisuuden rajan, jolloin kykenee hahmottamaan koko maailman omien aistiensa kautta.

Silloin pääsee lopullisesti ulos tuolta globaalista tietoisuuden vankilasta ja yleensä sen jälkeen nuo television aivopesuviihdesarjat eivät enää kiinnosta ketään. Vaan löytää oman sisäisen itsensä ja haluaa sitä kautta auttaa myös muita saavuttamaan tämän saman kollektiivisen heräämisen.

Lähde: http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/1149.html
 
Harpyia ei sitten tarkoita kunnianarvoisaa jäsen Magistraa, joka on ansainnut arvonimen sotilasharpyia. :rolleyes:

Hyvänen aika, miks? Minulle tulee aina mieleen sellainen isänmaallinen ja intin käynyt mutta rauhallinen opettajatar.

...mutta minäpä olenkin uudehko täällä. Itse muistutan baretti päässä lähinnä kummituseläintä. Silmät pyöreinä ihmettelen asioita ja yhtä luontevasti sulaudun joukkoon. Lisäksi saan yhtä tiuhaan kertauskutsuja kuin keskimääräinen Uusi-seelantilainen kummituseläin.
 
Käsittämätöntä väkeä löytyy myös Suomesta.
 
Totta kai CIA ja muut aakkosorganisaatiot toimivat Suomessa metsästäen poloisia toisinajattelijoita. Ehkä pitäisi paeta Venäjälle jossa nämä aakkos organisaatiot eivät voi toimia ainakaan kovin avoimesti. Ja sitten otin lääkkeeni ja harhat hävisivät!
Mutta onhan se niin, että moni psykoosi alkaa juuri tuossa kuvatulla tavalla, ensin univaikeuksia ja sitten harhoja...
 
Luukkanen on nytten siellä missä kuolemaa ei ole,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,.
Venturan ohjelmat on ihan viihdyttävää katsottavaa kunhan osaa suodattaa tyyliin "mitä hittua" suodattimella sen pois.(Suom huom.MV-sivusto)
Römpsä suodattaa iha omalla moccamasterilla Rehellistä Marsalkkaa,Carunan kiskuri hintaisella tariffimaksuilla. Kaffeböönan arvosanaksi tälle mahdollisesti antisemitistiselle kahville annan Sturmbannführerin arvon.
url
 
Olen muuten ollut vuonna 1997 tuon Luukkasen luennolla. Löytyy jopa kirja missä omistuskirjoituskin.
Oma nimeni ja maininta universumin valo. Elettiin tuolloin kuuminta X Files aikaa ja aihepiiri kiinnosti kuten tietenkin myös tänä päivänä.
Äsken juuri katsoin tuoreen jakson ja oli kyllä huippu.
 
Niin on :D
 
Tämä on myös :p

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2016020421067066_ul.shtml

Beezow Doo-doo Zopittybop-bop-bop pidätettiin taas
Tänään klo 10:16

Mies nimeltään Beezow Doo-doo Zopittybop-bop-bop joutui taas telkien taakse. Ainoa ongelma oli, että tuomari ei osannut sanoa hänen nimeään.

Beezow Doo-doo Zopittybop-bop-bop on nimensä takia jonkinlainen kuuluisuus Yhdysvalloissa. AOP
Päälle karkaaminen ja poliisin väkivaltainen vastustaminen. Siinä olivat tällä kertaa Beezow Doo-doo Zopittybop-bop-bopin rötökset, kun poliisi pidätti hänet Olympian kaupungissa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Herra Doo-doo Zopittybop-bop-bop oli repimässä alas julisteita taidekoulun kirjaston ulkopuolella.

Tappelunnujakan aikana Doo-doo Zopittybop-bop-bop puri poliisia, yritti iskeä tätä kuulakärkikynällä ja tavoitteli poliisin asetta. Poliisi tujautti häntä kahdesti sähkölamauttimella, mutta Doo-doo Zopittybop-bop-bop pääsi juoksemaan karkuun. Jahtiin tuli mukaan lisää poliiseja ja lopulta Doo-doo Zopittybop-bop-bop saatiin käsirautoihin.

Tuomarilla oli vaikeuksia miehen nimen kanssa, eikä hän suostunut sanomaan sitä. Sen sijaan hän käytti nimeä, jonka mies sai syntyessään: Jeffrey Wilschke.

Herrasta on tullut nimensä takia kansallinen kuuluisuus Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä 34-vuotias Doo-doo Zopittybop-bop-bop muutti nimensä virallisesti 2011. Mies on koditon ja on joutunut virkavallan kanssa kahnauksiin säännöllisesti eri puolilla maata.

2012 hänet pidätettiin Wisconsinissa marijuanan käytöstä ja laittomien aseiden hallussapidosta. Seuraavana vuonna hän joutui telkien taakse Iowassa huumeiden takia.

Wisconsinin paikallislehden haastattelussa herra kertoi, että hänen etunimensä Beezow tarkoittaa räjähdystä siinä tietoisuudessa, joka yhdistää maailmankaikkeuden äärettömän rakkauden.

Vaikka internetistä tila ei lopu, säästän lukijoita ja en luettele mitä herran sukunimi tarkoittaa.
 
Olen muuten ollut vuonna 1997 tuon Luukkasen luennolla. Löytyy jopa kirja missä omistuskirjoituskin.
Oma nimeni ja maininta universumin valo. Elettiin tuolloin kuuminta X Files aikaa ja aihepiiri kiinnosti kuten tietenkin myös tänä päivänä.
Äsken juuri katsoin tuoreen jakson ja oli kyllä huippu.
Niin muuten minäkin, ja taisi olla samana vuonna. Kyse oli erään oppilaitoksen järjestämästä luentotilaisuudesta, joihin tarkoituksella etsittiin äärinäkökulmia, jotta opiskelijoiden ajatusmaailmaa saatiin haastettua. Ja sitten keskusteltiin. Luukkainen kertoili sujuvasti, kuinka Kuun pimeällä puolella asuu muistaakseni 60.000 ihmistä, ja CIA tms. tahot ovat hyvin tietoisia asiasta, mutta pimittävät asiaan kansalta. Luukkaine yhtä taitavasti väisti hankalat kysymykset kuin niitä tarjoilikin.
Samoissa tilaisuuksissa oli muuten joku äärikommunisti ja Riitta Uosukainen, erikseen tietysti. Uosukainen kuvaili kiehtovasti, kuinka pahimpaan lama-aikaan viime hetkellä onnistuivat neuvottelemaan lainan, joka pelasti Suomen.
 
Muistan hyvin hatarasti tapahtumasta.
Sen muistan, että jollain Ranskan matkalla hän joutui Ufon kyytiin ja matka-aika lyheni.
 
Luukkanen väitti myös Breivikin olleen ihmisrobotti joka oli ohjelmoitu "niiden" toimesta suorittamaan murhat.
Tästä muistaakseni löytyy myös haastattelu tubesta.
 
Jep mutta tämä on ihan kelpo olut:

B-tBUT5VEAEmNmS.jpg:large

Näyttääpä hyvältä. Täytyy joskus humaloida itsensä tuollaisella.

Iteroitu nyrkkisääntö Olvin suhteen siis on, että jos otat Olvia, niin ota Olvin "erikoisoluita".

Edit: Rainbow tumma ja vaalea lager ovat myös Olvin panemia (khihi) ja maistuvat hyviltä.
 
Tuotanoin, ihan toiseen mutta ajankohtaiseen asiaan: kenelleköhän foorumin kirjoittajista osuisi vertaus "puhuu kuin Ruuneperi" ?? Ihan vaan näin Runebergin päivän 5.2. kunniaksi.
Lainaus wikipediasta:
Maamme-laulun ja koko Vänrikki Stoolin tarinoiden taustalla oli poliittinen levottomuus, joka johti Euroopan vallankumousvuoteen 1848. Tarinoiden yleissävy on konservatiivisen isänmaallinen ja samalla usein myös humoristinen; sillä oli ratkaiseva vaikutus suomalaisen isänmaatunteen muodostumiseen ja sen uushumanistiseen luonteeseen.
Sanonnalla ”puhuu kuin Runeberg” viitataan taitavaan sanakäyttöön, siihen, että pystyy herättämään tunteita, sekä että puhuu kauniisti ja vuolaasti. Runeberg lausui runojaan ulkoa ja esiintyi mielellään etenkin naisille.
Tällä foorumilla kun ei kategorisoida sukupuolen mukaan niin tuota viimeistä "esiintyi mielellään myös naisille" ei voine ottaa arviointiperiaatteissa mukaan.
 
Hyvä ja nopea vastaus! Ja oikeinkin, noin suunnilleen. Tsekeistä kuva on mutta läheltä Itävallan rajaa. Slavonicen kaupungin läheltä, ohessa linkki bunkkerimuseon sivuille mistä ko. bunkkeri on kotoisin.

http://www.slavonicebunkry.eu

krd siis jatkaa.

TAPAHTUMAT
Ensimmäisenä lauantaina elokuussa 14.00 järjestäytynyttä Slavonice Fortification Complex perinteinen torjumiseksi esittelyn Rukajärven řopíků 1938. Kaksiosaisen näyte työnnetään ajan syyskuussa ja lokakuussa 1938. Ensimmäinen osa esittelee todellinen tilanne jakson mobilisointi syyskuu 1938 tulitaistelussa kanssa kapinallisten Sudeetti German (Freikorps) ja myöhemmin miehityksen raja Saksan armeijan alussa lokakuuta samana vuoden kuluttua Münchenin sopimuksen.Toisessa osassa esitetään kuvitteellinen välistä taistelua Wehrmachtin ja MS.Army linnoitus linjalla kuin se saattaa vaikuttaa, jos MS.hallitus kieltäytyi hyväksymästä Münchenin sopimuksen ja päätti taistella takaisin.

ukazka2016.png

Viimeksi muokattu:
Back
Top