Tähystäjä
Eversti
En löytänyt varsinaista ketjua tästä, joten päätin aloittaa uuden. Modet voi siirtää parempaan paikkaan, jos sellainen löytyy. Ylipäätään tuntuu että foorumilla keskitytään monesti erilaisiin likkukanvarsiin ja se kuuluisa "iso kuva" unohtuu. Ketjun tarkoituksena siis pohtia millaista todennäköinen Suomea koskettava sota on 2010-luvulla ja siitä eteenpäin. Mitä on muuttunut edellisiin vuosikymmeniin verrattuna ja mikä on pysynyt ennallaan, mitkä opit pätevät edelleen ja mitkä eivät. Kyse on siis eräänlaisesta taustapohdinnasta kun mietitään vaikka maavoimien uuden taistelutavan taustalla olevia tekijöitä sekä myös meri- ja ilmavoimien kehitystä.
Tässä muutamia amatöörin pohdintoja evästykseksi:
1. Kaikki tapahtuu nopeammin. Joukkojen liikkeet ovat nopeampia, tieto liikkuu nopeammin, haluttu asevaikutus saavutetaan nopeammin.
Edellyttää puolustajalta hyvää tiedustelua ja tilannekuvaa, nopeampaa reagointia, liikkuvuutta, taistelunkestävyyttä. Esim. kaukovaikutteisilla aseilla ja maavoimien uudella tst-tavalla pyritään vastaamaan tähän haasteeseen. Myös poliittisten päättäjien havahduttava tähän, komentoketjua tulisi virtaviivaistaa mahdollisessa kriisitilanteessa, jotta kyettäisiin tarvittavan nopeisiin päätöksiin.
2. Yhteiskunta on aiempaa verkottuneempi ja haavoittuvaisempi. Ihmiset ovat hyvin riippuvaisia infrastruktuurista (vesi,sähkö, kaukolämpö, tietoliikenne, kuljetukset jne...). Siviiliyhteiskunta ei tule kestämään ilman ulkopuolista apua II ms:n pituisia ajanjaksoja sotatilaa. Varmuusvarastoja ei ole siinä määrin kuin kylmän sodan aikana.
Edellyttää käytännössä vähintään ulkomaisen humanitäärisen avun saamista. Muutoin yhteiskunta on mahdollista saada polvilleen pelkästään kriittinen infrastruktuuri tuhoamalla. Sotilaiden taistelu loppuu nopeasti, jos kotirintamalla kuollaan nälkään. Myös mahdolliset biologiset on huomiotava tässä yhteydessä.
3. Ilmavoimat, ilmatorjunta ja ilmasuojelu entistäkin tärkeämmässä asemassa. Viime sodissa on nähty mihin nykyaikaiset ilmavoimat täsmäaseineen parhaimmillaan pystyvät. Mikäli vastustaja saavuttaa täydellisen ilmaherruuden, omien joukkojen liike ja huolto pysähtyvät lähes täysin. Jos viestiyhteydet ja komentokeskukset tuhotaan, joukkojen johtaminen on lähes mahdotonta.
Edellyttää entistäkin suurempia satsauksia ilmapuolustukseen. Myös naamiointiin ja harhautuksiin panostettava. Viestiyhteydet on varmistettava moninkertaisesti ja joukkojen kyettävä itsenäiseen toimintaan vastustajan ilmauhkan alaisina. ELSO-toimintaan panostettava.
4. Erikoisjoukkojen ja epätavanomaisen sodankäynnin merkityksen korostuminen. Vastustaja tulee varmasti käyttämään erikoisjoukkoja tärkeiden strategisten ja poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös verkkohyökkäykset ja erilaiset psykologiset operaatiot huomiotava ja niihin varauduttava.
Edellyttää panostuksia sotilaspoliisitoimintaan ja verkkopuolustukseen. Omien erikoisjoukkojen tulisi olla jatkuvassa sodanajan valmiudessa, harmaata vaihetta ei näiden joukkojen osalta enää ole.
5. Merivoimien rooli edelleen merkittävä. Mikäli Suomi onnistutaan asettamaan merisaartoon, edellytykset sodankäynnille loppuvat nopeasti. Ulkomaisen avun toimittaminen Suomeen muuttuu tällöin erittäin hankalaksi. Myös maihinnousun riski edelleen huomioitava, vrt. Mistral-alusten osto.
Edellyttää tehokasta rannikkopuolustusta sekä merivoimille IT- ja suto-kykyisiä aluksia, jotka pystyvät oikeasti merikuljetusten turvaamiseen.
Mielestäni edellä luetellut kohdat asettavat kyseenalaiseksi Suomen mahdollisuudet uskottavaan itsenäiseen puolustukseen 2020-luvulla sotilaallisesti liittoutumattomana. Omat resurssit eivät vain riitä tähän kaikkeen.
Varsinainen kysymys on siis että mitä keinoja Suomella on tulevaisuudessa vastata yllä lueteltuihin haasteisiin, sekä miten muuten sodan kuva tulee tulevaisuudessa merkittävältä osin muuttumaan?
Tässä muutamia amatöörin pohdintoja evästykseksi:
1. Kaikki tapahtuu nopeammin. Joukkojen liikkeet ovat nopeampia, tieto liikkuu nopeammin, haluttu asevaikutus saavutetaan nopeammin.
Edellyttää puolustajalta hyvää tiedustelua ja tilannekuvaa, nopeampaa reagointia, liikkuvuutta, taistelunkestävyyttä. Esim. kaukovaikutteisilla aseilla ja maavoimien uudella tst-tavalla pyritään vastaamaan tähän haasteeseen. Myös poliittisten päättäjien havahduttava tähän, komentoketjua tulisi virtaviivaistaa mahdollisessa kriisitilanteessa, jotta kyettäisiin tarvittavan nopeisiin päätöksiin.
2. Yhteiskunta on aiempaa verkottuneempi ja haavoittuvaisempi. Ihmiset ovat hyvin riippuvaisia infrastruktuurista (vesi,sähkö, kaukolämpö, tietoliikenne, kuljetukset jne...). Siviiliyhteiskunta ei tule kestämään ilman ulkopuolista apua II ms:n pituisia ajanjaksoja sotatilaa. Varmuusvarastoja ei ole siinä määrin kuin kylmän sodan aikana.
Edellyttää käytännössä vähintään ulkomaisen humanitäärisen avun saamista. Muutoin yhteiskunta on mahdollista saada polvilleen pelkästään kriittinen infrastruktuuri tuhoamalla. Sotilaiden taistelu loppuu nopeasti, jos kotirintamalla kuollaan nälkään. Myös mahdolliset biologiset on huomiotava tässä yhteydessä.
3. Ilmavoimat, ilmatorjunta ja ilmasuojelu entistäkin tärkeämmässä asemassa. Viime sodissa on nähty mihin nykyaikaiset ilmavoimat täsmäaseineen parhaimmillaan pystyvät. Mikäli vastustaja saavuttaa täydellisen ilmaherruuden, omien joukkojen liike ja huolto pysähtyvät lähes täysin. Jos viestiyhteydet ja komentokeskukset tuhotaan, joukkojen johtaminen on lähes mahdotonta.
Edellyttää entistäkin suurempia satsauksia ilmapuolustukseen. Myös naamiointiin ja harhautuksiin panostettava. Viestiyhteydet on varmistettava moninkertaisesti ja joukkojen kyettävä itsenäiseen toimintaan vastustajan ilmauhkan alaisina. ELSO-toimintaan panostettava.
4. Erikoisjoukkojen ja epätavanomaisen sodankäynnin merkityksen korostuminen. Vastustaja tulee varmasti käyttämään erikoisjoukkoja tärkeiden strategisten ja poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös verkkohyökkäykset ja erilaiset psykologiset operaatiot huomiotava ja niihin varauduttava.
Edellyttää panostuksia sotilaspoliisitoimintaan ja verkkopuolustukseen. Omien erikoisjoukkojen tulisi olla jatkuvassa sodanajan valmiudessa, harmaata vaihetta ei näiden joukkojen osalta enää ole.
5. Merivoimien rooli edelleen merkittävä. Mikäli Suomi onnistutaan asettamaan merisaartoon, edellytykset sodankäynnille loppuvat nopeasti. Ulkomaisen avun toimittaminen Suomeen muuttuu tällöin erittäin hankalaksi. Myös maihinnousun riski edelleen huomioitava, vrt. Mistral-alusten osto.
Edellyttää tehokasta rannikkopuolustusta sekä merivoimille IT- ja suto-kykyisiä aluksia, jotka pystyvät oikeasti merikuljetusten turvaamiseen.
Mielestäni edellä luetellut kohdat asettavat kyseenalaiseksi Suomen mahdollisuudet uskottavaan itsenäiseen puolustukseen 2020-luvulla sotilaallisesti liittoutumattomana. Omat resurssit eivät vain riitä tähän kaikkeen.
Varsinainen kysymys on siis että mitä keinoja Suomella on tulevaisuudessa vastata yllä lueteltuihin haasteisiin, sekä miten muuten sodan kuva tulee tulevaisuudessa merkittävältä osin muuttumaan?