Eivät sielläkään ne kaikki venäläiset sotilaat vapaaehtoisesti ole.
Olisi matalaotsaista väittää venäläisten olevan kansa, joka on absoluuttisen paha; vertajanoava, voimapolitiikkaan turvautuva imperialistinen diktatuuri. Silti heitä ei tule nähdä vain harhaanjohdettuina uhreinakaan, yleistäen kokonaista kansakuntaa jonkin säälin kohteeksi. Jokainen pitää kohdata yksilönä. Ja sama yksilö voi olla eri ihminen eri tilanteessa. Yritän selventää hieman ajatuksenjuoksuani...
Kävin pari vuotta sitten Suomussalmella Raatteen tiellä, josta ostin yhdeltä "keräilijältä" vanhan avomallin, ämpärimäisen, venäläisen pakin, jota sittemmin olen kutsunut "kuolleen miehen pakiksi". Nimitys tulee siitä, että alumiininen pakki on yhä täysin ehjä pieniä lommoja lukuun ottamatta, vain rautainen kantokahva on pahasti ajan hapertama. Ottaen huomioon NL:n suuret tappiot, sekä sen seikan, että sotavanki olisi ottanut ehjän pakkinsa sotavankeuteen - ja takaisin itään luikkinut perääntyjä myöskin - oletan hänen olleen kuolleiden joukossa.
Katselin Raatteenportin museossa lyhytelokuvan, jossa pelin henki oli se, että tuimat suomalaiset lahtasivat avuttomia ukrainalaisia metsiin ja hangille. Samaa uhrimielialaa kuvastaa myös Raatteentien varrelle pystytetty patsas, Isänmaan Pojille Sureva Venäjä -muistomerkki. Muistaen vielä Stalinin olleet julma diktaattori, joka säälittä uhrasi omaa kansaansa tavoitteidensa tieltä, on helppoa ajatella näiden olleen pelkkiä uhreja. Mutta sitten on muistettava yksilön valinta.
Tämän pakin kantaja ei olisi voinut kieltäytyä hyökkäämästä Suomeen talvella 1940. Hänet olisi teloitettu. Selviytyäkseen armottomasta tilanteesta, vaikka hän kuinka vastustaisi sotaa, hänen ei hollille saatuaan olisi kannattanut ampua ohi suomalaisista, sillä tämä olisi voinut tappaa hänet. En voi tietää oliko tämän pakin omistaja niitä, jotka noudattivat järkähtämättä Stalinin määräystä olla perääntymättä, vai kaatuiko hän paetessaan motista vastoin määräyksiä. Yhden asian kuitenkin tiedän: hän oli kaivertanut, hän oli VALINNUT kaivertaa, ennen kuolemaansa "Pobeda" - Voitto - pakkinsa pohjaan!
Mihin voittoon hän viittasi? Siihenkö, kun hän oli 17. syyskuuta 1939 alkaen hyökkäämässä jo lyötyjen puolalaisten selkään Hitlerin ja Stalinin etupiirijaon myötä? Vaiko siihen voittoon, jonka osana hän tulisi olemaan, kun Suomi oli katkaistu Talvisodassa kahtia? Oliko hän siis ennen mottiin joutumistaan verenhimoiseen voimapolitiikkaan uskovan diktatuurin uskollinen kannattaja, vaiko säälittävä uhri jäätyessään Raatteentien hankiin? Kenties molempia. Vai voiko sama henkilö edes olla sekä aggressori, että uhri? Viekö ensimmäinen oikeuden jälkimmäiseen? Sanokaa te.
Kun venäläinen "vapaaehtoinen" tuhoaa raketinheittimellään Venäjän puolelta ukrainalaisen panssarikolonnan, juhliiko hän tapahtumaa voittona? Kun hänen "vapaaehtoinen" kiväärimieskaverinsa saa luodin vatsaansa Donbassin alueella, onko hän uhri, vaikka olisi eilen juhlinut ukrainalaisen kolonnan tuhoamista?
Sodassa vastustajan yksilön vaikuttimia ja luonnetta ei ole mahdollisuutta, eikä aikaakaan, eikä jopa syytä tutkia. Hän on kasvoton vihollinen, massaa, joka "lyödään" ja "torjutaan". Vasta taistelun tauottua ihmisyys, toivottavasti, nousee taas pintaan. Ja molempien osapuolten kaatuneiden taskuista löytyy sydäntäriipaisevia valokuvia.