Suojaliivi

Onko krylon maali jotenkin parempaa kuin Motonetin mattavihreä?

Sivilistimaalit harvemmin on NIR suojattuja, eli vaikka kuinka matta ja metsänvihreä paljaalla silmällä olisi niin valonvahvistimien läpi se maalattu riepu voi loistaa kuin juhannuskokko. Varsin oleellinen seikka kun sotakäyttö mielessä askartelee.

Eikun tilaamaan :) http://www.nfm.no/ec-paint,c.html
Itse maalasin oman kypärän Forest Greenillä. Eikä loista mihinkään IR valolla ja VV:llä katsottuna.

NFM EC Paint ja värinä forest green. Heitetaskut alun perin metsä-DPM ja isompi aavikko DPM.

104.jpg
 
Ehdottomasti kovat levyt sekä eteen että taakse, ellei kyseessä ole jokin todellinen hathat-joukko. Aktiivireserviläisenä olet luultavasti joukon kovakuntoisimpien joukossa, joten "ylimääräinen" kova levy ei hidasta menoa kohtuuttomasti.

3 kiloa on silti sellainen paino, että sen olemassaolon huomaa varsin nopeasti. Saatuani levyt paikalleen ja nostettuani tuota kokeeksi ilmaan tuli mieleen lähinnä "pitääkö tämä päällä sotia", mutta käytyäni koiran kanssa juoksentelemassa pururadalla PC pusakan alla olen positiivisesti yllättynyt siitä, että tuo ei tunnu läheskään niin ikävältä kuin ensivaikutelma oli. Yllättävän tiukka paketti ja rajoittaa tosi vähän liikeratoja. Kuivapaino noin 8 kiloa eli PC (~1 kg), pehmeät paneelit (~1 kg) ja kovat levyt (a' ~3 kg). Sitten tietysti taskut ja niiden sisältö päälle. Painoa siis ihan tarpeeksi...

Lisäksi IIIA-tasoisen paneelin hyöty selässä on muutenkin kyseenalainen minun mielestäni. Luodeiltahan (pl. pistoolikaliberit) se ei käytännössä suojaa, ja sirpaleiden osuessa kohdalle saat luultavasti niitä suhteellisen mittavan määrän mm. hartioihin ja lantioon, vaikka kevlar-paneeli suojaisikin vitaalit elimet. Paneelin hyöty olisi siis lähinnä selviytymistodennäköisyyttä nostava, eikä siitä olisi juurikaan hyötyä toimintakyvyn säilymisen kannalta.

Levyjen tason suhteen valitsisin luultavasti IV-luokan suojan tarjoavat levyt, koska oletettavasti vastapuolella on käytössä 7,62x54 aseissaan myös panssarinläpäisyyn suunniteltuja ampumatarvikkeita. III-tason levy on näitä vastaan turhan heikko, ja konekivääriampujat ja tarkka-ampujat lienevät tavallisia kiväärimiehiä selvästi suurempi uhka.

Kaikelta mahdolliselta ei voi suojautua tai menee liikkuvuus ihan nolliin. Edelleen suojattomaksi jää kädet, jalat, kasvot, Valtikka, niska, kaula, kyljet ym. Isoimman osumispinta-alan tarjoava osa vartalosta ja sen hengenpaikat on nyt kuitenkin aika hyvin suojattu.

Jos sulla on valmiiksi kevlarit eteen ja taakse niin tuskin on suurta merkitystä. Jos taat joudut ostamaan kevlaritkin levyjen lisäksi niin stand alone tulee halvemmaksi. M13 on IV stand alone levyn mahtuminen siinä ja siinä, en ole 100% varma mahtuuko stand alone + kevlar.

Suojapalikat kustansivat vajaa 600€, mutta nytpä voi halutessaan keventää IV tason pois ja aina on vähintään IIIA suojaus.

Ehdottomasti levy taakse. Selkä on ihan yhtä tärkeä suojata kuin rintakin. Hyvin monesti ollaan selkä uhkaan päin. Ajoneuvossa Pasi, Teka, yms, tohelo kaveri selän puolella, viheltää = selkään tulee sirpaleet, miinat ja ied:t yms. Eli molemmin puolin ne levyt.
IV levyt ehdottomasti jos levyt haluaa, vaikka tulee painoa lisää. III levyt ei anna merkittävää suojaa IIIA paneelien kanssa. Tosin sillä varauksella, että mikä on todennäköisin uhka. Luoti, sirpaleet, paino vs liikkuvuus. Jollain sissillä IV on aivan liikaa. AKE puuhissa must.
Tohon stand alone vs paneelit + levy. Sanosin että paino ja koko (lue hinta) on se ratkaseva tekijä. Jos löytyy tarpeeksi kevyet stand alonet, ottaisin ne.
M13 PC tosiaan saa lisäosilla ihan täyden panssarin aikaseksi.

http://ballisticprotection.fi/fi/product/tacticum-series-2-2-2/?category=117

Tältä se nyt näyttää. Jokunen tasku vielä kiinni kylkiin ja Ukrainaan sotimaan.

Edessä 3x M/05 lipastaskut, oikealla sivulla on kiristysside ja heitetaskut ja vasemmalle tulee yleistasku/t. Sisältä löytyy Verseidagin pehmeät IIIA ja kovat IV suojat.

00[1].jpg
 
Toi PC on toisiaan "kevyt" ja mukava kantaa. Sit rupee happi loppumaan ja pierettämään, kun lyödään M05 raskasliivi käsisuojilla, nomex haalarit (jotka hengittää pirun hyvin), ase yms rojut niskaan. Paino n. 35kg. Eikä siinä vielä kaikki, siihen sit kevytkilpi (just joo) tai tyrän aiheuttaja 40kg raskaskilpi tai murtovälinesarja yms....
 
Tältä se nyt näyttää. Jokunen tasku vielä kiinni kylkiin ja Ukrainaan sotimaan.
Edessä 3x M/05 lipastaskut, oikealla sivulla on kiristysside ja heitetaskut ja vasemmalle tulee yleistasku/t. Sisältä löytyy Verseidagin pehmeät IIIA ja kovat IV suojat.

Katso liite: 4731
Näyttää pätevältä. Jos alkaisi näyttää siltä, että moista voisi tarvita, niin itseltäni ja varmaan monelta muultakin menisi suhteettoman paljon aikaa, että saisi hankittua samanlaisen. Että mikä niiden pirun levyjen nimi nyt oli jne jne ja varustelekastako noita löytyy vai biltemasta...
Kun joku on kerran käyttänyt aikaa ja tupakkia mielestään toimivan kokonaisuuden hankkimiseksi, niin kyllä se kelpaisi varmasti monille muillekin.

Ehdotankin, että teet ostoslistan. Luettelo tarvittavista osista ja paljonko pitää varata rahaa. Osoite mistä noita saa.
Sitten vaan copypastella sähköpostilla tilaus nimimerkillä että kaverille kans, mikäli tulee etiäinen pilliin viheltämisestä.
 
Tasmanian Tiger Plate Carrier MKII 139,99€
Kantolaitteen ballistiset paneelit NIJ IIIA (pari) 174 €
2x Kantolaitteen lisälevy NIJ IV (1 kpl) 213 €

Noita patch paneeleita sekä merkkejä, TQ pidikkeitä, heite- ja yleistaskuja sekä RK:n lippaille sopivia lipastaskuja saa tosi monesta paikasta. SA M/05 lipastaskuja saa ostettua esim Varustelekasta tai Inttistoresta. Operator.fi on myös erinomainen paikka hankkia noita. Osa kamoistahan mulla on battle beltissä ja osa päivärepussa, joten en tiedä onko mielekästä jokaista taskua ja nippeliä erotella. Voin toki senkin tehdä jos kiinnostaa.
 
Hyvä! Just tätä tarkoitin, minulla repeis suoni päästä, ennen kuin olisin löytänyt jotkut teuvolouhisolat ja sieltä vielä sopivat kilkkeet.
:salut:
 
Näyttää pätevältä. Jos alkaisi näyttää siltä, että moista voisi tarvita, niin itseltäni ja varmaan monelta muultakin menisi suhteettoman paljon aikaa, että saisi hankittua samanlaisen. Että mikä niiden pirun levyjen nimi nyt oli jne jne ja varustelekastako noita löytyy vai biltemasta...
Kun joku on kerran käyttänyt aikaa ja tupakkia mielestään toimivan kokonaisuuden hankkimiseksi, niin kyllä se kelpaisi varmasti monille muillekin.

Ehdotankin, että teet ostoslistan. Luettelo tarvittavista osista ja paljonko pitää varata rahaa. Osoite mistä noita saa.
Sitten vaan copypastella sähköpostilla tilaus nimimerkillä että kaverille kans, mikäli tulee etiäinen pilliin viheltämisestä.

Se vain, että täytyy olla ensimmäisten joukossa ostoksilla. Ei taida Suomessa olla siviilitahoja, joilta noita rensseleitä löytyisi hyllyistä satoja tai välttämättä edes kymmeniä.
 
Pääasia, kunhan MPnetin väelle riittää...

Kannattaa tosiaan olla ennakkoon liikkellä, koska varastosaldot ovat mitä ovat ja pillin vinkuessa noille on varmaan kysyntää enemmän kuin on saatavilla. Tuotteilla voi olla myös myyjästä/tuotteesta riippuen varsin pitkiä toimitusaikoja.
 
Edessä 3x M/05 lipastaskut, oikealla sivulla on kiristysside ja heitetaskut ja vasemmalle tulee yleistasku/t. Sisältä löytyy Verseidagin pehmeät IIIA ja kovat IV suojat.

00-1-jpg.4731

Hyvän näköinen kokonaisuus, näin maallikon silmiin. Tyhmä kysymys, johon on varmaan jossakin jo vastattu mutta kysyn silti: Onko PV:n suhtautuminen omiin tämäntyyppisiin varusteisiin 1) byrokraattisen kielteinen (ei eriävää varustusta kertausharjoituksiin - vain m/05 tervetullut!) 2) vaihteleva (riippuu onko millainen porukka vetämässä touhua vai 3) järkevä (hyvä että kärkitaistelijat varustautuvat tositilanteeseen, niin jakokalustoa riittää sitten enemmille).
 
M13 sekä tiekkarin liiviä näkyy välillä käytettävän eli se nyt pitäisi olla suht sallittua. Jos on täysin eri valmistajan kamat harjoituksessa mutta väri on oikea niin uskoisin että kouluttajasta kiinne.

Sotatilanteessa kaikki tuollainen on kyllä tervetullutta, lukeehan se jo liikekannallepano infossa että omat maastokelpoiset varusteet mukaan. Se nyt on vain jäännyt vähän vaivaamaan että saatko itse pitää varusteesi vai ns "perkki nussii kaiken" M05 liivejä tai keraamisia levyjä meillä ei ole jakaa kuin murto osalle joten on ihan suotavaa että ressuilla on omia varusteita.
 
3 kiloa on silti sellainen paino, että sen olemassaolon huomaa varsin nopeasti. Saatuani levyt paikalleen ja nostettuani tuota kokeeksi ilmaan tuli mieleen lähinnä "pitääkö tämä päällä sotia", mutta käytyäni koiran kanssa juoksentelemassa pururadalla PC pusakan alla olen positiivisesti yllättynyt siitä, että tuo ei tunnu läheskään niin ikävältä kuin ensivaikutelma oli. Yllättävän tiukka paketti ja rajoittaa tosi vähän liikeratoja. Kuivapaino noin 8 kiloa eli PC (~1 kg), pehmeät paneelit (~1 kg) ja kovat levyt (a' ~3 kg). Sitten tietysti taskut ja niiden sisältö päälle. Painoa siis ihan tarpeeksi...

Kaikelta mahdolliselta ei voi suojautua tai menee liikkuvuus ihan nolliin. Edelleen suojattomaksi jää kädet, jalat, kasvot, Valtikka, niska, kaula, kyljet ym. Isoimman osumispinta-alan tarjoava osa vartalosta ja sen hengenpaikat on nyt kuitenkin aika hyvin suojattu.

Suojapalikat kustansivat vajaa 600€, mutta nytpä voi halutessaan keventää IV tason pois ja aina on vähintään IIIA suojaus.

Tältä se nyt näyttää. Jokunen tasku vielä kiinni kylkiin ja Ukrainaan sotimaan.

Edessä 3x M/05 lipastaskut, oikealla sivulla on kiristysside ja heitetaskut ja vasemmalle tulee yleistasku/t. Sisältä löytyy Verseidagin pehmeät IIIA ja kovat IV suojat.

Katso liite: 4731

Millaiseen tehtävään tätä on ajateltu käytettävän? Jonkinlainen hit and run? Erikoisjoukkotoiminta? Perusjääkäritoimintaan perinteinen liivimalli on varmasti parempi, koska suurin vaara tulee kuitenkin sirpaleista ja tähän liivi tarjoaa laajemman suojapintalan. Mahapuoli lippaita täynnä ei ainakaan helpota ryömimistä tai naaman vetämistä turpeeseen.
 
Samalla tapaa niitä lippaita on M05 mahan paikkeilla.
Niistä ei valitettavasti nykysodissa eroon päästä.

Tuollaisena ratkaisuna ei tosiaan suojaa sirpaleilta kylkeä tai alavatsaa. Toisaalta ei se löijymyrkytyskään mikään harvinaisempi ole, suomen oloissa. Kannattaa vähän miettiä omaa tehtävää ja lähteä kokoamaan omaa pakettia.
Plate on todella helppo lähteä muokkaamaan suojaavammaksi jos näkee asian tarpeelliseksi.

Tein vähän listaa:
Suojamateriaalien taskut, ressuhinta ystävällisin vaihtoehto.
1. Brassard Guards Olkapalat - Medium - Pari, 19,95€
2. Shoulder Guards olkapalat - pari, 12,95€
3. Half Collar kaulapalat - Pari, 12,95€
4. Side plate pocket. 12,95€ kpl tarvitaan 2kpl ~ 26e

https://www.supernova.fi/product/32...ojaliivin-varusteet-ja-varaosat-hyvakuntoisia
https://www.supernova.fi/product/30...ide-plate-pocket-mtp-kaytetty-tai-kayttamaton

Suojamateriaalit: eli kevlar suojat, uusia. Millspec
Filler-levyt - Koko setti - Medium, 42,95€ ( voi tilata myös yksittäin)

https://www.supernova.fi/product/3093/brittiarmeijan-osprey-suojaliivin-filler-levyt-uudenveroiset

Battlebelt, suojattu malli. (Varustelekassa sama myynnissä, melkein 100e kalliimpana)
Battle belt Tacticum NIJ IIIA (olive green) 364e

http://www.teuvolouhisola.fi/fi/tuo...IIA/battle-belt-tacticum-nij-iiia-olive-green
 
Saahan tuon puettua sirpan päälle JOS sellainen on intillä jakaa. Tuo on kuitenkin hankittu luotisuojaksi sellaisiin hommiin, jossa luodit ovat pääasiallinen uhka ja epäsuoraa ei lähtökohtaisesti tavata. Esimerkiksi kohteensuojaus ja hit and run tyyppinen sissitoiminta.
 
Itselle posti just kiikutti ton Verseidagin Battle Beltin uudemman "viranomaisversion". Ja lyhyt kotona testaus, tuntuu hyvälle. Henkselit piti ottaa tohon, mutta ton jousto vyötärön myötä, ni voi olla että ei edes tarvii.
 
Mielestäni siinä tapauksessa, kun käyttäjä selkeästi ymmärtää eri suojaliivien edut ja haitat, sekä soveltuvuuden eri käyttötarkoituksiin ovat kaikki omat hankinnat lähinnä positiivisia juttuja. Kun tilanne on se, että aniharvat tietävät täydellä varmuudella oman SA-jakovarustuksensa (siis sen kauniin paperin, johon Murphy ei ole ehtinyt väliin säätämään...) ei kannata liikaa ruveta besserwisseröimään jos joku oman elämänsä operaattori hankkii vähän PC:tä (PST-sika vieläpä hoiti homman ihan tyylikkäästi). Tämä toteamus siis yhtälailla suunnattuna itselleni, kuin muillekin kanssakeskustelijoille. Tendenssiä on itsellänikin välillä ruveta kohentamaan niitä näkymättömiä autismirillejä nenällä.
 
Saahan tuon puettua sirpan päälle JOS sellainen on intillä jakaa. Tuo on kuitenkin hankittu luotisuojaksi sellaisiin hommiin, jossa luodit ovat pääasiallinen uhka ja epäsuoraa ei lähtökohtaisesti tavata. Esimerkiksi kohteensuojaus ja hit and run tyyppinen sissitoiminta.
Lätkäisin piruuttani BW-sirpan ja PC:n päällekkäin päälle ja kävin puntarissa. Kymmenen kiloa painoi setti taskut tyhjänä. Tuohon kun ottaa torrakon, kypärän, muutaman lippaan ja vesipullon, plus muuta pikkusälää, niin helposti heilahtaa kuorma yli sen 30% omasta painosta, mitä jonkinlaisena nyrkkisääntönä jatkuvan toimintakyvyn kannalta on pidetty. Mihinkään hippaleikkeihin ei siis noissa releissä kannata taistelukentällä yrittää.

Lohduttelin kuitenkin itseäni sillä, että sangen moni ikätoveri näyttää kanniskelevan vastaavaa painoa sisäänrakennettuna vyötäröllään ihan päivittäin, jotkut jopa enemmänkin. Ei se nyt niin kovin vaikeaa voi olla.:rolleyes:
 
En nyt tiedä mihin ketjuun tämä pitäisi laittaa, mutta onko oheisessa videossa Brittien Gurkhilla päällä vain sirpaleliivit (DPM Camolla) paksumpien luotisuojaliivien sijaan, vai ovatko silmäni vahingoittuneet liiallisesta sotapornon katselusta.

Oikeassa olet. Kyseinen malli on ECBA (Enhanced Combat Body Armour), suojamateriaalina kevlaria 9mm pistoolin luodin pysäyttämiseen, sekä optio käyttää pienikokoista NIJ IV-luokan ballistista suojalevyä noin sydämen tietämillä edessä ja takana.

Tärkeämpi tärppi tuosta videosta tosin on ihan jokaiselle taistelijalle se, miltä toiminta näyttää harjoitusolosuhteissa ammattiarmeijoissa. Kauhean monella Suomalaisella Soturilla tuntuu olevan täysin hollywoodin tuotoksiin yms. pohjautuva käsitys, jonka mukaan lähes mistä tahansa ilmansuunnasta löytyvä ammattisotilas on automaattisesti jonkintasoinen SotaJumala, johon kotoiset varusmiespalveluksen tuottamat taistelijamme eivät vertaudu millään tasolla. Vaihtelua toki esiintyy, mutta ainakin jalkaväkikoulutus on Suomen Raskaassa pääasiassa tasolla, joka ei ihan hirveästi häpeile kv-vertailussa. Yksi tärkeä ainesosa, jota SA-kokoonpano kaipaisi on rutiini. Tämähän ei tunnetusti muodostu millään muulla tavoin, kuin tekemällä ja KH-vuorokausia soisikin olevan enemmän, kuten myös kouluttajaorganisaatiota niistä tehoja ulosmittaamaan.
 
Back
Top