Suomen sisäinen turvallisuus

Nyt puhuu kaksi itärajalle saapunutta turvapaikanhakijaa – näin Ali kuuli ”rajan aukeamisesta

Hän kertoo suunnanneensa Suomeen, koska maa on ”kiva ja hyvä irakilaisille”.



"Venäjällä ei ole töitä, enkä tykännyt elämästä Venäjällä. Halusin lähteä Eurooppaan."

No, se on sitten "asylum".
 
Parin viime päivän aikana mitä olen nähnyt Rajan fasaanikauloja teeveessä niin niiden viesti on ollut koko ajan sama kuin tässä ketjussa olleissa artikkelilainauksissa eli: huolellista valmistautumista; hövelit piccolot, ensi luokkainen majoitus jonne järjestetään viipymättä kuljetus, tulkki ja kirjoitusapua huippuosaajien hakemuksiin, pieteetillä laadittu ruokalista, Kela Goldit taskuun jne jne JA ennen kaikkea se että rajaa EI LAITETA kiinni MISSÄÄN OLOISSA. Tässä tilanteessa ei siis ole mitään yllättävää vaan hallinto on koko ajan ollut valmis putlerin invaasioon.

Täysin tyhjää paskaläyryä "toimenpiteistä", siis toimenpiteistä joiden ainoa tarkoitus tyynnytellä helposti talutettavaa hölmölän väkeä. Virkamiehet toki toistavat vain poliitikkojen laatimia lakeja ja määräyksiä mutta huomatkaa niiden täysin yhdenmukainen, koko ajan tilannetta vähättelevä linja. Muutamia kymmeniä, päivässä jne. KUN tulijoita on esim. vajaa 300 päivässä tarkoittaa se 100 000 vuodessa eikä tuo määrä ole mikään maksimi. Vasemmisto on ulissut jo vuosia aivan julkisesti miljoonista "ilmastopakolaisista" eikä isompaa soraääntä ole kuulunut kokoomuslaistakaan suista.

Ukrainan sota ei selvästikään ole lopussa, liekö edes puolessa välissä, en tiedä. Sen jälkeen vielä menee joko kauan tai vähemmän aikaa välien normalisoitumiseen edes jollekin tasolle zenäjän kanssa jolloin zenäjä taas hyväntahtoisesti alkaisi suodattaa tulijoita. Tämä kaikki tarkoittaa siis helposti yli miljoonan tulijan määrää, ne kun eivät tosiaan lopu. Suomen talous ei kestä edes nykyistä elättijoukkoa, sisältäen niin kovin hövelin jättisuuren julkisen sektorin, ja vielä vähemmän näitä kaikin tavoin haitallisia lisätulijoita

Suomen tilanne ei ole ollut näin uhkaava kertaakaan sodan jälkeen. Tämän toteutuessa ei ole enää mitään Suomea siinä merkityksessä kuin useimmat varmasti ajattelevat. Jäljelle jää romahtanut persläpimaa joka muistuttaa tulijoiden lähtömaita mutta on saatanan kylmä ja täydessä anarkiassa. Uhka olisi poistettavissa helposti ja halvalla meidän omilla päätöksillä, muun väittäminen on pelkkää valehtelua ja mädätystä.

Hölmölän väen olisi syytä herätä, mieluummin tietysti jo eilen.
 
Yllättävän pikaisesti uutisen kommentointi sulkeutui 😂
Kyllä niin 2015 meininkiä..mitään ei opittu..
Miten hemmetissä näistäkin voi vielä hyvällä 50%:lla saada turvapaikan? Ei helvetti että en paremmin sano. Kuultu että kiva maa. Lähdempä sinne en työviisumilla vaan turvapaikan hakijana. Koko järjestelmä on rikki. Turvapaikka järjestelmää ei ole. Sitä käytetään siirtolaisuuden välineenä.
 
Kyllä tässä ollaan turmion tiellä jos näihin asioihin ei pystytä reagoimaan nopeammin.
Niin joka vaiheessako sitten säädetään lait uusiksi ja konsultoidaan oikeusoppineita kuukausi pari? .........pitäisi Suomen olla edes ketterämpi.


Vaarana on, että Suomi tekee ratkaisuja niin Suomelle tyypillisesti: hitaasti ja itselleen haitallisesti. Asetan toivoni täysin sisäministeriin jonka jämäkkä ote

a) on erilainen mihin Orpo ikinä pystyy
b) on nopea
c) asettaa oman arvovaltansa peliin ja katsotaan sitten aikanaan kuinka hyvä se oli Suomelle

.
.
 
Miten hemmetissä näistäkin voi vielä hyvällä 50%:lla saada turvapaikan? Ei helvetti että en paremmin sano. Kuultu että kiva maa. Lähdempä sinne en työviisumilla vaan turvapaikan hakijana. Koko järjestelmä on rikki. Turvapaikka järjestelmää ei ole. Sitä käytetään siirtolaisuuden välineenä.

Luulen ettei se ole rikki, vaan toimi juuri niin kuin on toivottukin.
 
Orpo on hallituksen heikko lenkki.

Onneksi ulko- ja sisäministerit ovat jämäköitä, samoin tärkeistä ministereistä Purra, Häkkänen, Essayah ja ehkä Meri oikeusministerinä.

Sanni on söpöläinen :rolleyes:

Pahasti pelkään, että heikkoja lenkkejä voi löytyä muualtakin, jos peli menee samanlaiseksi kuin mitä se oli Puolan ja Valko-Venäjän rajalla. Siinä joutuu yksi jos toinen myöntämään, että nyt muuten joudutaan työntämään lainsäädännön noudattaminen perseeseen ja syvälle, jos tulijat halutaan pitää pois Suomesta.
 
Parin viime päivän aikana mitä olen nähnyt Rajan fasaanikauloja teeveessä niin niiden viesti on ollut koko ajan sama kuin tässä ketjussa olleissa artikkelilainauksissa eli: huolellista valmistautumista; hövelit piccolot, ensi luokkainen majoitus jonne järjestetään viipymättä kuljetus, tulkki ja kirjoitusapua huippuosaajien hakemuksiin, pieteetillä laadittu ruokalista, Kela Goldit taskuun jne jne JA ennen kaikkea se että rajaa EI LAITETA kiinni MISSÄÄN OLOISSA. Tässä tilanteessa ei siis ole mitään yllättävää vaan hallinto on koko ajan ollut valmis putlerin invaasioon.

Täysin tyhjää paskaläyryä "toimenpiteistä", siis toimenpiteistä joiden ainoa tarkoitus tyynnytellä helposti talutettavaa hölmölän väkeä. Virkamiehet toki toistavat vain poliitikkojen laatimia lakeja ja määräyksiä mutta huomatkaa niiden täysin yhdenmukainen, koko ajan tilannetta vähättelevä linja. Muutamia kymmeniä, päivässä jne. KUN tulijoita on esim. vajaa 300 päivässä tarkoittaa se 100 000 vuodessa eikä tuo määrä ole mikään maksimi. Vasemmisto on ulissut jo vuosia aivan julkisesti miljoonista "ilmastopakolaisista" eikä isompaa soraääntä ole kuulunut kokoomuslaistakaan suista.

Katainen: "Tarvitsemme 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa". No tällä tahdilla vähän kestää, mutta 2015 oli jo yritystä.
Mykkäseltä kysyttiin kuinka paljon Suomi voi ottaa pakolaisia, vastaus oli "ettemme tiedä kuinka monta tulee"...
Orpon sanoma motiiveista jo tiedetäänkin...

Ei näillä Sekoomuksen ministereillä ole mitään intoa estää hakijoita tulemasta. Valtio maksaa asunnot ja sosiaaliturva palkan, yritysten tehtäväksi jää imuroida voitot veroparatiiseihin. Mutta se on sitä talousosaamista ja vastuullisuutta...
 
Varmasti vaan todetaan samat paskapuheet tilanteen seurannasta ja että kovasti valmiita ollaan. Mitään konkreettista ei tulla tekemään.

Olen äänestänyt persuja koko ikäni, jos eivät nyt hoida tätä välittömästi kuntoon, niin en tule koskaan enää äänestämään heitä.
Poliittisella puolueella on harvoin näin selvää näytön paikkaa. Varsinkaan kahta kertaa. Viimeksi meni huonosti, tunnetuin seurauksin. Tällä kertaa kaava on rajatukkoon.exe tai eroa hallituksesta. Muuten ihan sama hajottaa koko puolue.
 
Komissiohan kyllä kritisoi toimien olevan kansainvälisen oikeuden vastaisia

Ok, tätä en muistanut. Oli kv-oikeuden vastaisia, voi voi. Eipä komissio muuta sitten voi kuin kritisoida. Veikkaan, että sielläkin ymmärrettiin, että asiat oli hoidettava noin. Alistuminen tuollaisen edessä kun ei oikein ole vaihtoehto.

Komissio kritisoi, ja piti takaisintyöntämistä laittomana, samoin silloinen sisäministerimme Ohisalo. Tosin mitään seuraamuksiahan tästä ei ollut, paitsi se, että Puola ja Liettua osoittivat, kuinka munatonta läntisen Euroopan maiden toiminta on ollut.

Kritisoi totta kai, mutta mitään seuraamuksia ei siis tullut. Tiesivät itse ja vallan hyvin, että toisen vaihtoehdon lopputulos olis ollut paljon kaaottisempi ja pidemmällä aikavälillä pahempi.
Ohisalosta en viitsi edes mainita mitään.
Ja täysin samaa mieltä, Puola ja Liettua näyttivät miten hybridivaikutus yritykset torjutaan.
Pidin tätä (arvoyhteisöön ja kansainväliseen maineeseen liittolaisten silmissä vetoamista) aika älyttömänä puheena kun kuulin tämän, koska mitä imagohaittaa muka Puola ja Liettua lopultakaan saivat asiasta? Saksassa vain huokaistiin helpotuksesta ja oltiin salaa kiitollisia, kun joku muu teki likaisen työn heidän puolestaan.
Eivät saaneet yhtään mitään ”imagohaittaa”.
Tässä tuntuu unohtuvan asian ydin, eli se, että sääntöpohjainen maailmanjärjestys on luotu työkaluksi kansakuntien turvan ja niiden välisen rauhan ylläpitoon, ei itsetarkoitukseksi. Lakien ja sopimusten on tarkoitus palvella niiden laatijoita, ei laatijoiden niitä.

Juuri näin.
 
Sanni on söpöläinen :rolleyes:

Kyllä Rantanen on söpöin. (Orpo tokax.)

Ei kyllä herätä minkäänlaista fiilistä. Sanni ja Riikka ennemmin, jos näistä pitää valita.
Ei helevetti, Sanni on kyllä niin tyhjäpään näköinen yrittäessään jotain silmät napittaen selittää ettei mitään reaktiota. Vois mennä jonnekin stockan ikkunaan mallinukeksi. Antokohan se aikanaan stupukalle, kun stuppihan sen eturiviin nosti? Tuolla söpöysindeksillä uhka sisäiselle turvallisuudelle, saa kapinan aikaiseksi omalla sektorillaan.
Rantanen? Mitä saatanan vittua taas? Orpo ja Rantanen: Näytöt puuttuu ja söpöysindeksit niin alhaalla että heikentävät sisäistä turvallisuutta.
Purra: Ei tässä mittään söpöyksiä kaivata vaan tolkun ministereitä ja vastuunkantoa. Jos laittaa valtiontalouden kuntoon tai edes oikealle uralle niin miss universumiksi heti kannattaisin.
 
Poliittisella puolueella on harvoin näin selvää näytön paikkaa. Varsinkaan kahta kertaa. Viimeksi meni huonosti, tunnetuin seurauksin. Tällä kertaa kaava on rajatukkoon.exe tai eroa hallituksesta. Muuten ihan sama hajottaa koko puolue.

Persut ei tee yksin hallituksen päätöksiä, se ei ole edes suurin puolue.
Mutta kyllä silti pitää suoriutua.

Minä pyyhkisin perseeni kaikilla KV-sopimuksilla. Ei niitä ole pakko noudattaa. Eihän edes EU noudata omia sopimuksiaan.

Mitä haittaa Suomelle olisi siitä ? Ei yhtään mitään. Muut maat päinvastoin arvostaisivat.

Nuo KV-sopimukset liittyen turvapaikkoihin on vanhan maailman sopimuksia ja niiden noudattaminen tulee loppumaan muutenkin aivan varmasti.
 
Tämä turvapaikan haku pitäisi lopettaa kokonaan rajoilla. Eihän se nyt jumalauta voi olla että rajat on auki jonkun elintason etsimisen ja "kivan maan" perusteella. Sieltä afrikasta ja lähi-idästä on loputon virta jos annetaan vaan positiivista signaalia ETTÄ TÄNNE VAAN!

Nyt niitä toimia hallitus ja sisäministeri Rantanen!
 
Ja ministeriö vastaa:
Ei tässä ehditä mitään parakkeja alkaa pusaamaan, kun pitäisi direktiivin mukaan kilpailuttaakin ne parakkihankinnat.
Takavarikoimme mieluummin suomalaisten omistamia kiinteistöjä tarpeen mukaan.
Ennen poltan taloni, kuin annan ählyjen käyttöön, vaikken nyt rajalla asustakaan. Niin ja aika spektaakkeli tulidi jos joku viranomainen tulisi häätämään kotoa
 
Back
Top