Suomen sisäinen turvallisuus

Liikkuvasta autosta ammuttiin jalankulkijoita kohti Helsingin Pikku Huopalahdessa, epäilee poliisi.

Helsingin poliisin tietojen mukaan epäilty ampumavälikohtaus tapahtui Paciuksenkaarella Pikku Huopalahdessa myöhään maanantai-iltana 21. elokuuta 2023. Kyse on siis noin puolen vuoden takaisesta tilanteesta.

Tämän hetken tietojen mukaan autosta ammuttiin kohti kahta tai kolmea jalankulkijaa käsiaseella. Jalankulkijat juoksivat laukausten jälkeen karkuun paikalta.

Poliisi pyytää ampumatapauksen asianomistajia ilmoittautumaan. Lisäksi pyydetään vihjeitä henkilöiltä, jotka tietävät tapahtumista jotakin.

Asianomistajien ja muuten asiasta tietävien yhteydenotot toivotaan sähköpostilla [email protected], soittamalla virka-aikaan 0295 476 148 tai lähettämällä Whatsapp-viesti numeroon 046 922 4651.

Kriminaalipolitiikan asiantuntijat haluavat toistaa Ruotsin virheet, professori Jukka Savolainen kirjoittaa näkökulmassaan.

Keskusrikospoliisin (KRP) tuoreen raportin mukaan nuorten ryöstörikollisuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti lyhyen ajan sisällä. Kasvu on ollut erityisen voimakasta alle 15-vuotiaiden ikäryhmässa, joka on rikosvastuun ulottumattomissa. Vuonna 2022 alaikäisten ryöstöepäilyjä kirjattiin 119 prosenttia enemmän kuin 2021. Kasvu jatkui entisestään viime vuonna, eli 2023.

Pari päivää KRP:n tiedotustilaisuuden jalkeen Helsingin Sanomat julkaisi haastattelun, jossa kriminologi Matti Näsi antoi toisenlaisen kuvan nuorten rikoskäyttäytymisen muutoksista. Kansallisen Nuorisorikoskyselyn (NRK) tuloksiin viitaten lehtori Näsi totesi, että tilastoista ei voi päätellä nuorisorikollisuuden kasvua: ”Päinvastoin nuoriso on kunnollisempaan koskaan”. Tämän asiantuntijan mukaan kansalaisten huoli nuorten ryöstorikollisuuden kasvusta on siis illuusio: ”Ihmiset tuntuvat haluavan kuulla, että asiat olisivat huonommin kuin ennen”. https://www.verkkouutiset.fi/a/mika-on-totuus-nuorten-rikollisuudesta/

Täällä ei ole mitään nähtävää.
 
Irmelillä ei ole mitää aavistusta, mistä ilmiö voisi johtua. Sen verran näkyy kännykältä silmälasien läpi, että voisin konsultoida Irmeliä hiukan noista ryöstäjistä. Yleisellä elämänkokemuksella voisin luoda myös teorian ilmiön syistä.

Vähän samaa juttua tässä. Lapin matkailua ei ole huomioitu mitenkään Lapin pelastustoimen resursoinnissa, vaikka melkein neljännes tehtävistä liittyy turismiin.

Jos palavassa rakennuksessa on ihminen, pitää silti odottaa, että savusukelluksen voi tehdä. Ministeriön ohjeistuksen mukaan paikalla pitää olla vähintään neljä savusukellukseen koulutettua henkilöä. Aina näin ei ole, ja sitten vain odotetaan, että tarvittava määrä henkilöstöä löytyy.

Sisäministeriö on tällä vuosituhannella kiristänyt savusukelluskelpoisuuden ehtoja tasaisesti. Viimeisin kiristys tapahtui viime syksynä kun uusi ohje julkaistiin. Ohje on siitä mielenkiintoinen, että sen laatioiden nimiä ei ole ohjeessa, vain maininta "työryhmä".

Ohje nosti savusukeltajan kuntovaatimuksen Firefit arvoon 3,0, entisen olessa 2,7.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että entistä pienempi joukko ihmisistä on kelpoinen tehtävään. Vaikutukset eivät ole vielä tiedossa, mutta kuulemani mukaan minimissään 10% aikaisemmin kelpoisista ammattimiehistä ei täytä uutta vaatimusta. Sopimuspalokunta puolella kuvittelen luvun olevan suurempi. Samalla Pelastusopisto kehuu ja suosittelee kovasti ruotsin mallia jossa sammuttaminen hoidetaan pääsääntöisesti ulkoa käsin. Syynä tietysti ajatus sammuttajaan kohdistuva altistus jota halutaan vähentää. Kentällä tätä muutosta ei käsittääkseni ole ostettu "riittävällä" innokkuudella, vaan uskottu sisältä sammuttamisen tehokkuuteen, joten joku voisi ajatella ohjeella ohjattavan uppiniskaisia uuteen taktiikkaan.

Sitä miten Lapin pelastustoimi organisoitu en tiedä, mutta HVA uudistus ei keskimäärin vähentänyt esikuntaihmisten määrää, pikemminkin päinvastoin. Joskus menneisyydessä pohjoisen laskettelukeskuksissa oli tarjolla "työlomia" jossa sait ilmaiset hissiliput ja jopa majoiuksen jos suostui olemaan varalla keikan varalta. En tiedä onko näitä enää.

Oma mielipiteeni on, että ennen oli paremmin. Alan sisällä ei olla yksimielisiä kuntorajasta, mutta en ole ainoa joka näkee tämän työvalineenä palomiesten eläkeiän laskulle. Myös ruotsalaista ulkoa sammuttamista ei ole nähty tehokkaana, vaan APP-taktiikan (APP=Antaa Paskan Palaa) hienostuneempi versio.

Lyhyesti, itse aiheutettu ongelma, joka voitaisiin korjata muuttamalla ohjeistusta.
 
Toivottavasti tämä mietitään aika vitun tarkkaan !!!🤔🤔🤔
Tosin valitettavasti näitä tietoja on ollut aiemmin esillä liian paljon ja liian suurelle piirille...

Joo, kyllä. Sitä vain ihmettelen että miten HS on nyt huolissaan turvallisuusasioista..
 
Toivottavasti tämä mietitään aika vitun tarkkaan !!!🤔🤔🤔
Tosin valitettavasti näitä tietoja on ollut aiemmin esillä liian paljon ja liian suurelle piirille...

”Sijaintitietopalvelu suunnitellaan ja rakennetaan viranomaisten turvallisuusluokiteltujen tietojen käsittelyvaatimusten mukaisesti. Apuna käytetään tietoturvallisuuden arviointityökalu Katakria viranomaisille. Lisäksi sijaintitietopalvelu auditoidaan hyvien käytänteiden mukaisesti tietoturvallisuuden arviointilaitoksen toimesta”, Tohka toteaa sähköpostihaastattelussa.
Luultavasti järjestelmään laitetaan jopa 6-merkkinen salasana, joka estää tehokkaasti väärinkäytökset. Siinähän hakkeroitte!
 
Taponen voisi tulla vähän selittämään, mites se nyt näin voi mennä? Koronan aiheuttamaa pahoinvointia ja nuorison oireilua ilmastokriisin takia?

Ilmoitusherkkyys, lämpimät ilmat ja ikkunat auki. Rauhoittuu kyllä, kunhan koulut alkavat.

Sitä paitsi sata vuotta sitten oli tappelu.
 
Toivottavasti tämä mietitään aika vitun tarkkaan !!!🤔🤔🤔
Tosin valitettavasti näitä tietoja on ollut aiemmin esillä liian paljon ja liian suurelle piirille...

Liikenneministeriö on ajanut vuosia myös autojen sijaintitietojen seurantaa kuin käärmettä pystyyn. Berneriltä se jäi kesken, ja Semel teki silloin jo ison tietoturvamokan. Joskus mietin, että ehkäpä siellä on joku korkea virkamies, joka ei ole ihan sitä mitä luullaan.
 
Hieman kieltämättä mietityttää, että mistä näitä kuningasideoita tässä maassa jatkuvasti syntyy.

Vieläkö ministeriöissä unohtuu nämä kansallisen turvallisuuden aspektit näitä hankkeita keksiessä. Joko ovat tyhmiä tai sitten joku nykii naruista. Olisi kiva päästä kärpäsenä kattoon kuuntelemaan näiden palavereja.
 
No mutta, kaikkihan tietävät, että suurin uhka kansalliselle turvallisuudelle tulee nimenomaan sisältäpäin kaltaistesi setämiesten toimesta. Ei NSA:kaan lämpimikseen amerikkalaisia tarkkaile. :poop:
 
Back
Top