Suomen sisäinen turvallisuus

Tuossahan mainitaan tekstin suomentajaksi Sakeenah Vuorinen. Sen kun googlettaa, niin tuo teksti löytyy useampaankin kertaan ja vielä lisää saman tyylistä tekstiä.
 
Suurmoskeija -aiheesta lyhyesti sen verran että sellaista Suomeen puuhaava Pia Jardi on väitteen mukaan tällaisen tekstin takana:

http://web.archive.org/web/20050116...imtents.com/pisara/jihaad/siskojenjihaad.html

Väite peräisin MV-Lehdestä joten filtterin läpi kannattaa toki lukaista mutta ilmeisesti nainen on sensuroinut kirjoituksensa netistä ja joku on sittemmin kaivanut tuotoksen esiin waybackmachinesta. Jokainen tulkitkoon rauhan uskonnon ulospäin antamaa viestiä haluamallaan tavalla.
Ei kai kukaan oikeasti usko, että olisi jotenkin valvottavissa mitä tuollaisessa talossa saarnataan? Tai, että ḱaikki puhuvat aina totta niin kuin sinisilmäiset Suomalaiset? ;)
 
Kuohuntaa SDP:n uuden hahmon ympärillä.. Islamic Frontin lipun alla

Maailmankuulu Aleppon lelusalakuljettaja valitsi SDP:n – Tuomioja: ”Hän on tehnyt esikuvallista työtä”

Syyriasta kotoisin oleva helsinkiläinen Rami Adham on matkustanut syntymäkaupunkiinsa Aleppoon 28 kertaa viimeisen viiden kuukauden aikana. Hänen tinkimätön työnsä hädän keskellä olevien auttamiseksi on nyt huomattu joka puolella maailmaa.

Adham on saanut lempinimen ”lelusalakuljettaja” Syyrian lapsille viemistään leluista.

SDP:n puoluetoimistossa iloittiin maanantaina, kun Rami Adham kävi allekirjoittamassa kaavakkeen, jolla hän liittyi puolueeseen. Tätä oli todistamassa myös entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.).

– Samalla oli tilaisuus puhua myös Syyrian sodan ja Aleppon kaameasta tilanteesta, jonka kärsimysten liennyttämiseksi Adham on tehnyt esikuvallista työtä, Tuomioja kiitti Facebookissa.

44-vuotias Adham on asunut Suomessa pysyvästi vuodesta 1989. Kuuden alaikäisen lapsen isä on ammatiltaan sukeltaja, mutta syyrialaisten auttaminen on noussut hänelle nyt pääosaan.

Rami Adham perusti vuonna 2013 Suomi Syyria yhteisö ry:n.

– Tällä hetkellä en ehdi tehdä muuta kuin tätä hyväntekeväisyystyötä, hän viestittää.

Vapaaehtoistyö sodan runtelemilla alueella on vaarallista. Sen Adham sai kokea tammikuussa, kun hän haavoittui Venäjän Aleppoon tekemässä ilmaiskussa.

Taistelun keskellä olevat ovat saaneet ”Suomen-Ramin” mukana ruokaa ja muita elintärkeitä tarvikkeita.

Maailmankuuluksi Rami Adham nousi, kun Al Jazeera -kanavan englanninkielinen AJ+verkkopalvelu teki hänestä Facebook-sivuillaan videojutun. Se keräsi parissa tunnissa kolme miljoonaa katsojaa. Viime keskiviikkoon mennessä katsomiskertoja oli jo huimat 20 miljoonaa.

Tunnettuus on tuonut myös avuntarjoajia. Leluja alkaa olla jo tarpeeksi, ja Rami Adham toivookin, että tällä hetkellä halua auttaa kanavoitaisiin ruoka-apuun.
https://demokraatti.fi/maailmankuul...n-tuomioja-han-on-tehnyt-esikuvallista-tyota/

Cu0GkqjWEAACWHH.jpg

https://mobile.twitter.com/SyksyRasanen/status/787293084790947840?ref_src=twsrc^tfw

Lisää: http://hommaforum.org/index.php/topic,117144.0.html
 
VMP. Onko sukeltanut paljon? Siis ammatikseen, Suomessa... öljykentillä jossain etelässä mahdollisesti, mutta todennäköisesti tyypillisesti ei mitään osaamista.
Ja vittu kuus penskaa, vitun kusisuus. Tämän takia kuten sanoin veljelle @Bushmasterille, olen nostanut nyt kytkintä Härmästä. Ei meillä ole tuolla enää mitään jakoa näiden marxilaisten musu-hullujen suomalaisten lohmujen seassa, tottakai tulen riviin jos huudetaan mutta saa huutaa kovaa että ääni ylittää nää vitun kusipäiset antifa-rasistit.

Mutta silloin kyllä jo on eri porukat päättämässä lippaiden jaosta jne. :).
 
Onko tullut jotain uutta statistiikkaa?

Kommentti: Keskustelu jota ei saa käydä

Seksuaalirikoksista pitäisi puhua Suomessa nykyistä enemmän. Aihe herättää kuitenkin kiivailua, syyttelyä tai erilaisia kieltämisreaktioita.

Vuonna 2009 tein jutun rikoskomisario Ville Hahlin pro gradu -työstä, jossa hän oli tutkinut raiskausten uhrien tietoja. Hahl totesi, että tapauksista puolelta olisi vältytty, jos uhri ei olisi ollut sammumis- tai talutuskunnossa juomisen takia. Se nosti myrskyn, miten poliisi voi sanoa noin. Tutkimus koski kuitenkin uhrien riskejä, ei tekijöitä. Riskeistä puhuminen ei oikeuta tekijää yhtään. Eikä uhria saa koskaan syyttää. Mutta miksi riskeistä puhuminen ja tapausten estäminen on silti niin vaikeaa? Suomessa voidaan kuitenkin neuvoa, ettei humalaisen kuskin kyytiin pidä lähteä tai että matkustajan tulee käyttää turvavyötä.

Se ei poista sitä, että on puhuttava myös miesten valistamisesta. Ulkomaalaiset ovat yliedustettuina raiskauksissa. Heitä on valistettava, jos kulttuuri ja lait eivät ole tuttuja. Lähes sitä tasoa epäillyissä on suomalaisia 15–20-vuotiaita. Myös heitä pitää valistaa, ettei esimerkiksi sammuneen kanssa tule yrittää sukupuoliyhteyttä.

Asta Tenhunen
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/.../856289?pwbi=2f1b900653069475989bcab1c667393f
 
Onko tässä ensimmäinen uutinen suomessa missä myönnetään, että islamilaisuudessa saattaa olla jotain ongelmaa?

Kymmenet turvapaikanhakijat kääntyneet Lahden seudulla kristinuskoon - "Osa on selvästi pettyneitä islamiin"

Viisitoista turvapaikanhakijaa on ottanut kasteen Lahden helluntaiseurakunnassa. Orimattilan ja Vääksyn helluntaiseurakunnissa kasteen ottaneita on kymmenkunta molemmissa.

- Myös Heinolassa on useita kastettuja, Lahden helluntaiseurakunnan maahanmuuttajatyön koordinaattori Timo Kekolahti mainitsee.

- Lahden seurakuntayhtymässä on kahdeksan turvapaikanhakijaa ottanut rippikoulun jälkeen kasteen, kertoo puolestaan Launeen seurakunnan kirkkoherra Heikki Pelkonen.Kekolahden mukaan helluntaiherätyksen sisällä on eroja suhtautumisessa turvapaikanhakijoiden kääntymykseen. Esimerkiksi Helsingin Saalem-seurakunta ei myönnä kastetta ennen turvapaikan saamista.

Lahdessa ei tätä vaadita, mutta varmistetaan kuitenkin kääntyjän vilpittömyys kolmessa eri vaiheessa.
Kielikoulutusta ja arabiankielisiä tilaisuuksia

Helluntaiherätystä kohtaan tunnettua kiinnostusta Timo Kekolahti selittää seurakuntansa ohjelmatarjonnalla, johon kuuluu muun muassa persian- ja arabiankielisiä tilaisuuksia sekä useita tasoryhmiä sisältävää kielikoulutusta. Seurakunnan tilaisuuksiin osallistuu viikoittain noin 70 turvapaikanhakijaa.

Myös Lahden Vapaaseurakunnassa on havaittu turvapaikanhakijoiden innokas osallistuminen ja kiinnostus kääntymiseen.

Työ maahanmuuttajien parissa laajeni merkittävästi vuosi sitten, kun turvapaikanhakijoita saapui sadoittain Lahden alueelle.

- Osa turvapaikanhakijoista on selvästi pettyneitä islamiin, vaikka heidän lähtömaidensa levottomuudet eivät ole pelkästään islamilaisuuden syytä, vaan johtuvat myös yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta ja ihmisten vallan tavoittelusta, sanoo Lahden Vapaaseurakunnan seurakunnanjohtaja Henry Elfving.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2310897
 
Onko tässä ensimmäinen uutinen suomessa missä myönnetään, että islamilaisuudessa saattaa olla jotain ongelmaa?



http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2310897

Saattaa olla ihan aitoakin herännäisyyttä, mutta silti epäilen että kyseessä on, ainakin useimmilla, pelkkää taqiyaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Taqiyya

Uskovat varmasti saavansa oleskeluluvan näin helpommin. Kun lappu sitten taskussa, voi taas hyvillä mielin palata takaisin islamin lämpimään syleilyyn.
 
silti epäilen että kyseessä on pelkkää taqiyaa.
Harmittavan moni suomalainen laukaisee hyväksyvän mielipiteensä siirtolaisista ennen kuin ovat edes perehtyneet heidän maailmankatsomukselliseen taustaansa. Aika pienellä lukemisella pääsee jo kiinni islamilaisen maailman näkemyksiin ja islamin terminologiaan sekä ohjeistettuun arvomaailmaan.
 
Sdp:hen liittyneellä suomensyyrialaisella ”lelusalakuljettajalla” on kytköksiä jihadistiryhmiin

Sdp:hen liittyneellä, ”lelusalakuljettajana” tunnetulla Rami Adhamilla, on tiiviitä jihadistiyhteyksiä. Facebook-sivuillaan hän muun muassa poseeraa jihadistisaarnaaja Abdullah al-Muheisnin kanssa. Professori Hannu Juusola pitää Adhamin jihadistisiteitä selvinä. Adham kiistää yhteydet jihadistiryhmiin.

Sosiaalidemokraatteihin lokakuun alussa liittyneellä ”lelusalakuljettajana” tunnetulla suomensyyrialaisella Rami Adhamilla on tiiviitä yhteyksiä sunnimuslimien jihadistijärjestöihin Syyriassa.

Adham liikkuu alueilla, joihin kansainväliset avustusjärjestöt eivät pääse. Siihen hän tarvitsee alueita hallitsevien islamistiryhmien apua. HS kirjoitti jo vuonna 2014, että Adham liikkuu Syyriassa islamilaisen Liwa al-Tawhid -kapinallisryhmän kanssa.

Adhamilla on tiiviitä islamistikytköksiä, joita Sdp:n jäsen Anter Yasa nosti esille lauantaina Facebook-päivityksessään.

Facebook-sivuillaan Rami Adham muun muassa poseeraa Abdullah al-Muheisnin kanssa. Al-Muheisni on tunnettu jihadistisaarnaaja, sanoo Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola.

Carnegie-tutkimuslaitoksen tutkijan Aron Lundin mukaan al-Muheisni on työskennellyt muun muassa Isisin, al-Qaidasta irronneen al-Nusran rintaman sekä Ahrar al-Shamin kanssa.

Kuvassa Adham ylistää al-Muheisnia.

”Tohtori al-Muheisni ja minä tapasimme viime vuonna Aleppon maaseudulla. Hän on tällä hetkellä selvästi yksi kaikkein merkittävimmistä vapaustaistelijoista, erittäin kunnioitettu hahmo, Isisin ja Assadin hallinnon ja hänen liittolaistensa vihaama”, Adham kirjoittaa.

Toisessa kuvassa Adham istuu pöydän ääressä neljän miehen kanssa. Adhamin takana seinällä on islamistisjärjestö Islamic Frontin lippu. Parasta ruokaa Syyriassa parhaassa seurassa, Adham kirjoitti kuvan yhteyteen.

Islamic Front on kattojärjestö, jonka alle kuuluu useita sotilaallisia ryhmittymiä. Monet niistä ovat islamistisia.

Eräässä päivityksessä Adham sanoo kaksitoistashiialaisuuden edustajien kuuluvan ”sairaaseen ja äärimmäiseen kulttiin, joka pohjautuu ihmisten palvomiseen (Ali ja Hussain) ja on täynnä kerettiläisiä näkemyksiä”.

Kaksitoistashiialaisuus on shiia-islamin suurin suuntaus. Päivityksen on kirvoittanut joidenkin shiiamuslimien harjoittama rituaali.

Suomi-Syyria Yhdistyksen Facebook-sivuilla Adham muun muassa kirjoittaa, että ”kamppailu Syyriasta on historiallinen, emmekä luovuta ennen kuin saamme ajettua kaikki majuus ulos”. Majuus tarkoittaa shiiamuslimeja.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ei halunnut kommentoida asiaa Helsingin Sanomille. Rinteen kabinetista kehotettiin soittamaan Helsingin piirin toiminnanjohtajalle Hanna Isbomille. Isbom sanoo olevansa lomalla ja selvittävänsä asiaa kun palaa takaisin Suomeen.

Rami Adham kiistää väitteet islamistikytköksistä.

”Ei ole mitään äärikytköksiä, se on vain teidän mielessänne. Työni on sataprosenttisesti humanitaarista enkä käsitä, miten ihmisiltä löytyy aikaa yrittää mustamaalata sitä. Koittakaa ymmärtää, että työtäni ei voi tehdä ilman että on turvamiehiä. Turvamieheni ovat täysin Vapaan Syyrian armeijan taistelijoita.”

Vapaan Syyrian armeija on kapinallisryhmien kattojärjestö.

”Al-Muheisni on tunnettu hahmo, korkeasti arvostettu imaami kaikkien syyrialaisten keskuudessa. Hän ei kuulu mihinkään islamilaisiin ryhmiin”, Adham sanoo.

Hän kertoo tavanneensa al-Muheisnin Aleppossa kuolleen turvamiehen muistotilaisuudessa.

”Se oli erittäin hyvä tilaisuus keskustella hänen kanssaan, kun hän oli sattumalta tullut samaan paikkaan. Arvostan ihmistä, joka on maltillinen ja tukee Syyriassa taistelevia ihmisiä. Al-Muheisni kiertää kaikki ryhmät ja pitää heille luentoja. Hän on rakastettu ja kunnioitettu henkilö Syyriassa.”

Adhamin mukaan Liwa al-Tawhid, jonka kanssa hän liikkuu, ei ole islamistinen järjestö vaan ”aleppolainen taisteluryhmä, joka on muodostunut partureista ja kauppiaista ja muista tavallisista syyrialaisista, jotka haluavat puolustaa omaa maataan ja omaa kansaansa”.

Islamic Front -kattojärjestö kuuluu Adhamin mukaan Vapaan Syyrian armeijaan eikä sillä ole mitään tekemistä islamististen ääriryhmien kanssa.

”Jopa Yhdysvallat ja Turkki tukevat heitä. Islamic Front taistelee kiivaasti Isisiä vastaan.”

Adhamin mukaan shiiamuslimeja koskevat kommentit on irrotettu kontekstistaan. Hän sanoo puhuneensa vain ääri-islamistisista shiioista, jotka ovat tulleet Syyriaan taistelemaan presidentti Bashar al-Assadin puolella.

Syyriassa on paljon shiialaisia jihadisteja Irakista, Iranista, Libanonista ja myös Afganistanista. Tätä toimintaa rahoittaa ja ohjaa Assadin liittolainen Iran.

Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professorin Hannu Juusolan mukaan piirit, joissa Rami Adham liikkuu, ovat islamistisia.

”Järjestöt ajavat sharia-lakiin perustuvaa jyrkän islamilaista valtiota, eivätkä demokratiaa. Se on täysin yksiselitteistä.”

Juusolan mukaan yhteydet islamisteihin eivät ole ongelmallisin asia Adhamissa. Jos haluaa päästä Aleppoon ja toimia alueella, on pakko mennä islamististen järjestöjen kautta.

”Ongelma ovat hänen kommenttinsa. Ne ovat hyvin jyrkän uskonnollisen ääri-ihmisen kommentteja. Hyvin voimakkaasti shiiamuslimien vastaisia”, Juusola sanoo.

”Adham näkee Syyrian konfliktin hyvin selvästi uskonnollisena sotana ja hänelle shiiat ovat harhaoppista roskaväkeä.”

Juusolan mielestä suomalainen lehdistö ja Sdp eivät ole olleet riittävän kriittisiä Adhamia kohtaan. Adhamin islamistiyhteyksiä ei ole tuotu juuri esiin, HS:n vuonna 2014 kirjoittamaa juttua lukuun ottamatta.

”Lelusalakuljettajasta” on tullut lyhyessä ajassa kuuluisuus Suomessa ja maailmalla. Adham on alkanut kiinnostaa kansainvälistä mediaa muun muassa Ranskassa, Belgiassa, Italiassa, Ukrainassa ja Sloveniassa.

Al Jazeeran englanninkielisen AJ+ -verkkopalvelun tekemä videojuttu on kerännyt jo 34 miljoonaa näyttöä. Ilta-Sanomien haastattelussa Adham sanoo, että video on AJ+:n kaikkien aikojen suosituin.

Juusola ihmettelee myös, ettei Sdp tiennyt Adhamin taustoista mitään.

”Hän toimii sellaisten liikkeiden kanssa, jotka eivät todellakaan aja Syyriaan demokraattista valtiota. Luulisi, että Sdp:n olisi ollut hyvä tietää tämä, ennen kuin hänet otettiin avosylin vastaan.”
http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1476582694176
 
Viimeksi muokattu:
Saattaa olla ihan aitoakin herännäisyyttä, mutta silti epäilen että kyseessä on, ainakin useimmilla, pelkkää taqiyaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Taqiyya

Uskovat varmasti saavansa oleskeluluvan näin helpommin. Kun lappu sitten taskussa, voi taas hyvillä mielin palata takaisin islamin lämpimään syleilyyn.

Suomi on täynnä tapakristittyjä ja samaan tapaan islamia tunnustavissa maissa on erittäin merkittävä määrä tapamuslimeja. Menee pahasti vikaan jos kuvittelee kaikkien Lähi-idästä tulevien olevan syvästi uskovaisia ja vailla omaa tahtoa. Tavallisen ihmisen arki ei arabimaissakaan välttämättä ole ihan sitä mitä imaami haluaisi sen olevan.

85-prosenttisesti huumorilla voisi myös heittää ilmoille kysymyksen: kun maahantulijoita tyypillisesti vaaditaan olevan maassa maan tavalla niin miksi aina nousee helvetillinen älämölö kun nämä toimivat juuri niin kuin on haluttu?
 

Rami Adham/SDP kytkyyn liittyen... Sdp:llä ei varmasti edes käynyt mielessä jihadisti-yhteydet, koska kaikkihan sieltä otetaan iloisesti hymyillen vastaan kuin vanhat kaverit sen enempää miettimättä millaisia yksilöitä sieltä tulee. Ihania ihmisiä kaikki siinä missä kuka tahansa muukin ja se on rasisti, joka muuta väittää. Ne on vaan ehkä vähän traumatisoituneita. Koska unelma ja joukkopsykoosi sekä kognitiivinen disonanssi estää kohtaamasta muuta ajatusta :)

Hyvä, että HS tarttui tähän.
 
Viisitoista turvapaikanhakijaa on ottanut kasteen Lahden helluntaiseurakunnassa. Orimattilan ja Vääksyn helluntaiseurakunnissa kasteen ottaneita on kymmenkunta molemmissa.

- Myös Heinolassa on useita kastettuja, Lahden helluntaiseurakunnan maahanmuuttajatyön koordinaattori Timo Kekolahti mainitsee.

Tässä on pientä kaavaa nähtävissä. Ilmeisesti helluntailaisten piirissä on katsottu, että turvapaikanhakijat ovat altista kohderyhmää jäsenistön kasvattamiseen. Tuli vain sivumennen mieleen, että myös Saarijärven vastaanottokeskuksen johtaja Tomi Kuosmanen on toiminut pastorina helluntaiseurakunnassa.

Ei sillä, että tässä välttämättä sinänsä mitään pahaa olisi, kunhan vain kyse ei ole julkisin varoin tehdystä käännytystyöstä.
 
Suomi on täynnä tapakristittyjä ja samaan tapaan islamia tunnustavissa maissa on erittäin merkittävä määrä tapamuslimeja. Menee pahasti vikaan jos kuvittelee kaikkien Lähi-idästä tulevien olevan syvästi uskovaisia ja vailla omaa tahtoa. Tavallisen ihmisen arki ei arabimaissakaan välttämättä ole ihan sitä mitä imaami haluaisi sen olevan.

85-prosenttisesti huumorilla voisi myös heittää ilmoille kysymyksen: kun maahantulijoita tyypillisesti vaaditaan olevan maassa maan tavalla niin miksi aina nousee helvetillinen älämölö kun nämä toimivat juuri niin kuin on haluttu?
Toisaalta yhdysvaltalaisen PEW Research Centerin mukaan esim. irakilaisista jopa 91% haluaisi sharian maansa viralliseksi laiksi. Euroopan ja entisen Neuvostoliiton alueen muslimimaissa tilanne onkin erilainen. Sen sijaan Lähi-itä Libanonia lukuunottamatta on aika fundamentalistista. Siellähän on esimerkiksi täysin normaalia rukoilla se 5 kertaa päivässä - vertaahan siihen, kuinka usein suomalaiset tapakristityt harjoittavat uskoaan, ehkä kerran parissa vuodessa käyvät jumalanpalveluksessa.
gsi2-overview-1.png
http://www.pewresearch.org/fact-tan...key-findings-in-the-u-s-and-around-the-world/
 
Back
Top