Suomen sisäinen turvallisuus

Siinä mielessä oikeus toimi hyvin että tuomio kokonaisuudessaan mahtuu samoihin raameihin. Torniainen tuomittiin istumaan kun somaliporukka sai vankeutensa ehdollisena. Toki somalien teko oli tekotavaltaan monella tavoin törkeämpi..

Mihin tapaukseen täsmälleen ottaen viittaat? Torniainen on käsittääkseni uusija?

Ensikertalaiset ja hyvin nuoret saavat yleensä aika maltillisia läikösiä oikeudesta.

En vielä näillä lämpimillä jaksa uskoa, että oikeuslaitos mittaa pottunokkaugreille kovemmin kuin muille. Kyllä käsittääkseni oikeuslaitos antaa kullekin lähtökohtaisesti ansionsa mukaan.

Kokonaan toisen säikeensä aihe on sitten se pitäisikö ihmisen koskemattomuuteen vakavasti kohdistuva loukkaus tuomita kovemmin kuin vaikkapa hirven salakaato?
 
Helpotuksen huokaus. Olinkin jo pääsemässä pahuuden ytimeen, mutta nyt voimme turvallisin mielin keskustella perinteisistä asioista, eli lapsenraiskaajamamuista ja potkivista natseista ja heidän tuomioistaan.
 
Niin, ihmisten henkeen ja terveyteen kohdistuvat tahalliset loukkaukset ovat pahuuden keskiöstä jonkin verran takavasemmalle ja aavistuksen ulkokehää kohti :confused:
 
Heitän tämän tännekin...en kyllä jaa kaverin poliittisia mielipiteitä (UKIP) mutta monia videolla:

Olen aina ihmetellyt niitä tomppeleita, jotka jäävät salakaadosta kiinni. Kyllä niitä pitää jo tyhmyydestä rangaista.

Spekuloin, että kateellinen toinen hirviporukka vasikoi. Sama periaate kuin naapuri kateudesta toisen veronkierrosta nimettömänä ilmiantaa. Olen kuullut, että hirviporukoissa on kuppikuntaisuus voimissaan, usutetaan koiria toisen hirviporukan koirien kimppuun, jne. Sinänsä yllättävää, kun luulisi, että tuollaisen uhanalaisen harrastuksen yhdistämät vetäisivät yhtä köyttä.
 
Mihin tapaukseen täsmälleen ottaen viittaat? Torniainen on käsittääkseni uusija?

Ensikertalaiset ja hyvin nuoret saavat yleensä aika maltillisia läikösiä oikeudesta.

En vielä näillä lämpimillä jaksa uskoa, että oikeuslaitos mittaa pottunokkaugreille kovemmin kuin muille. Kyllä käsittääkseni oikeuslaitos antaa kullekin lähtökohtaisesti ansionsa mukaan.

Kokonaan toisen säikeensä aihe on sitten se pitäisikö ihmisen koskemattomuuteen vakavasti kohdistuva loukkaus tuomita kovemmin kuin vaikkapa hirven salakaato?
Katsotaanpa kuinka oikeudessa käsitellään asema-aukiolla potkusta aiheutuneita kaatumisia, pään osumisia katuun josta johtuneesta vammasta aiheutui kuolema. Näitä on tapahtunut kaksi kappaletta:

1. Reilut 10 vuotta sitten somaliporukka hakkasi ja potki katuun nuoren suomalaisen upseerin. Tekijät olivat hakkaamassa toista henkilöä ja uhriksi joutunut oli mennyt estämään pahoinpitelyä, jolloin ryhmä hyökkäsi hänen kimppuunsa. Lyönneistä, potkuista ja mahdollisesti katuun kaatumisesta aiheutui aivovamma sekä kuolema.
- uhria potkittiin hänen maatessaan tajuttomana sekä puolustuskyvyttömänä kadulla.
- uhri kuoli tapauksen jälkeen sairaalassa tajuihinsa tulematta
- tapauksessa oli yhteensä neljä pahoinpitelijää joista kaksi tuomittiin.
- tuomioksi tuli ehdollista vankeutta.

2. Pari kuukautta sitten luvallisen mielenosoituksen yhteydessä suomalaismies potkaisi mielenosoittajia provosoinutta miestä joka kaatui, lyöden päänsä katuun josta aiheutunut vamma johti myöhemmin kuolemaan.
- potku itsessään ei osunut eikä ilmeisesti ollut tarkoitettukaan osumaan päähän.
- uhria ei potkittu kaatumisen jälkeen, vaan hänelle järjestettiin ensiapua.
- uhri vietiin paikalta sairaalaan, josta hänet päästettiin muutaman päivän tarkkailun jälkeen kotiin. Kuolema tapahtui vasta n. viikkoa myöhemmin.
- tekijältä löytyy taustaa aikaisemmasta väkivaltarikoksesta.

Kaksi varsin samalaista tapausta. Toki ensimmäisessä tapauksessa pahoinpideltiin uhria potkimalla vielä tajuttomuuden jälkeen. Siinä oli myös kaksi (tuomion saanutta) tekijää potkimassa puolustuskyvytöntä uhria.
Molemmissa tapauksissa on uhrina suomalainen, mutta tekijöiden kansalaisuus on eri.
 
Niin, ihmisten henkeen ja terveyteen kohdistuvat tahalliset loukkaukset ovat pahuuden keskiöstä jonkin verran takavasemmalle ja aavistuksen ulkokehää kohti :confused:

Onhan katuturvallisuus meitä kaikkia ja lähimmäisiämme koskettava asia.

Muuten vain mietin tuota ison rahan pahuutta... kyllä rikollisuus on pintatason sosiologinen ongelma. Nuori tyttö kuolee siihen, että jauhe on jatkettu rotanmyrkyllä, koska myyjä saa enemmän hilloa ja käyttäjiä tulee aina uusia. Tyttö tuli maalta ja oli viehättävä, kahden vuoden kuluttua hän näyttää siltä, että tarvitsisi manaajaa. Kuolema oli kuitenkin tuskallinen, ei armelias. Myyjä kuolee luotiin suolla Porvoontien varressa, koska hän varasti kuormasta. Kaksi hävinnyttä. Mutta jossain jollakulla on vaikkapa menestyvä rakennusliike ja ministeri tuttuna ja yhteydet kansainväliseen rikollisuuteen. Sillä aikaa kun tyttö haudataan, hän juo margaritaa uima-altaalla Los Pacosissa.

Pimeyden äärimmäinen ydin.

Onko Jesse Torniainen yhteiskunnan voittaja? Onko Jimi Karttunen yhteiskunnan voittaja? Miksi he ylipäänsä olivat eri puolilla? Eivätkö he näe, missä vihollinen on, millä oksalla piru istuu? Miksi pitää luulla, että pahan olon syyllinen onkin joku "vitun neekeri" vaikka kyse on siitä, että he hävisivät eivätkä suinkaan voittaneet.

No, mulle iski filosofiakohtaus. Lähden lenkille, se menee ohi.
 
Kaikkia järjestelmiä joissa on mukana ihminen voidaan käyttää väärin ja käytetään myös. Pidän Suomen systeemejä maailman parhaimmistoon kuuluvina kaikkine puutteineenkin. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, ettikö mätäpaiseita pidä pyrkiä puhkomaan.

Kysymys maallikon näkökulmasta kuuluu, onko järjestäytynyt rikollisuus etenemässä ja saamassa lisää valtaa. Pelkäänpä että on. Tai ainakin muuttamassa muotoaan ikään kuin ideologisesta tai poliittisesta korruptiosta talouden ja väkivallan suuntaan, esimerkkinä vaikka huumekauppa ja sen valtaamat alat.

Järjestäytyneen rikollisuuden ja katutason turvallisuuden käsitteleminen ei sulje kumpaakaan pois.
 
Jos raha voidaan piilottaa, olemme aika voimattomia. Järjestäytynyttä rikollisuutta voi tehokkaasti hillitä vain iskemällä rahaan. Moni kansainvälinen vaikuttaja istuu linnassa, mutta heidän rahansa liikkuu ympäri maailmaa. Rahan liike yritetään tehdä mahdollisimman vaikeaksi seurata. Siksi poliisi ja tietysti veroviranomaiset olivat voimakkaasti vastaan hallintarekisterilakia.
 
Hieman on ääni muuttunut HS:nkin toimituksessa. Runopojasta ei enää puhuta..

Liittyivätkö huumeet Asema-aukiolla pahoinpidellyn miehen kuolemaan? Lääkäreillä päinvastaiset näkemykset

Käräjäoikeus pitää mahdollisena, että uhrin omalla toiminnalla on ollut merkittävä vaikutus aivovamman pahentumiseen ja sitä seuranneeseen kuolemaan.

Helsingin käräjäoikeus kääntyi perjantaisessa tuomiossaan sen kannalle, että Asema-aukiolla syyskuussa tapahtuneella pahoinpitelyllä ei ollut syy-yhteyttä uhrin kuolemaan. Näin ollen syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin, ja vastaaja Jesse Eppu Torniainen tuomittiin vain törkeästä pahoinpitelystä kahdeksi vuodeksi vankilaan.

Torniainen, 26, myönsi oikeudessa potkaisseensa 28-vuotiasta miestä rintaan, minkä seurauksena uhri kaatui maahan ja sai päävamman. Puolustuksen ja syyttäjän näkemykset ovat kuitenkin päinvastaisia siitä, johtuiko uhrin kuusi päivää myöhemmin tapahtunut kuolema nimenomaan pahoinpitelystä.

Puolustus katsoo, että uhrin kuoleman aiheutti huumeidenkäyttö ja sairaalahoidosta kieltäytyminen. Syyttäjä puolestaan pitää kuolemaa lopputulemana Torniaisen hyppypotkusta ja sitä seuranneesta aivovammasta.

Myös oikeudessa esillä olleet lääkäreiden lausunnot ovat sisällöllisesti ristiriidassa keskenään.

Syyttäjä vetoaa oikeuslääkärin kuolemansyylausuntoon, jossa kerrotaan, että ensisijaisena ja ainoana kuolemaan johtaneena vammana on diagnosoitu aivoruhjevamma. Oikeuslääkäri päätyi johtopäätökseen, jonka mukaan lääke- ja huumausaineilla ei ollut vaikutusta kuolemaan, vaikka sellaisia uhrin verestä ja virtsasta löytyikin.

Oikeudessa kuultiin myös Töölön sairaalassa uhrin hoitoon osallistunutta neurokirurgian erikoislääkäriä. Hän kertoi, että miestä hoidettiin sairaalassa päihdeongelmaisena potilaana, joka käytti myös sairaalassa huumausaineeksi luokiteltuja lääkevalmisteita. Epäilyksenä oli lisäksi, että mies käytti hoitojakson aikana muitakin huumausaineita.

Neurokirurgi kertoi myös pitävänsä äärimmäisen harvinaisena sitä, että verenvuoto kasvaisi aivoissa vielä kolmen vuorokauden kuluttua päävamman syntymisestä. Hänen mukaansa potilaan ennuste aivovammasta toipumiseen oli hyvä ja tämä oli neurologisesti oireeton koko hoitojakson ajan.

”Aivoruhjevammat olivat pään tietokonekontrollikuvien mukaan paranemassa, ja myös veren suola-arvot olivat hyviä”, lausunnossa todetaan.

Miehen motivointi hoitoon oli sen sijaan neurokirurgin mukaan ongelmallista. Potilas oli muun muassa poistunut osastolta luvatta useana hoitopäivänä.

Lausunnosta ilmenee, että sairaalahenkilökunta oli käynyt hoitojakson aikana potilaan kanssa keskustelua päihteiden käytön lopettamisen tärkeydestä aivovammasta toipumisen kannalta. Neurokirurgin mukaan potilaalle myös tarjottiin mahdollisuus jäädä sairaalaseurantaan, mutta 15. syyskuuta tämä ilmoitti haluavansa poistua.

Seuraavana päivänä mies löytyi tajuttomana asunnostaan. Hänen ympärillään oli useita tyhjiä Rivatril-lääkepurkkeja. Rivatril on hengityslamaa aiheuttava bentsodiatsepiini, joten tajuttomuuden epäiltiin johtuvan huumeiden yliannostuksesta. Miestä hoidettiinkin Meilahden sairaalassa myrkytyspotilaana ja hänelle annettiin useiden huumeiden vasta-aineita.

Mies kuoli 16. syyskuuta Meilahden sairaalassa.

Helsingin käräjäoikeus näyttää antaneen neurokirurgian erikoislääkärin lausunnolle enemmän painoarvoa kuin oikeuslääkärin kuolemansyylausunnolle.

”Lausunnosta ei ilmene, millä perusteella oikeuslääkäri on päätynyt johtopäätökseen, että lääke- ja huumaavilla aineilla ei ole ollut vaikutusta kuolemaan”, käräjäoikeuden tuomiossa kerrotaan.

Käräjäoikeus katsoo, että neurokirurgi puolestaan pohti yksilöidysti kysymystä päihteidenkäytön vaikutuksesta hoidon onnistumiseen sekä pahoinpitelyn uhrin kuolemaan.

”Lausunnon mukaan päihteidenkäytöllä on voinut olla merkittäväkin vaikutus – – aivoverenvuodon pahenemiseen sekä – – menehtymiseen”, käräjäoikeuden johtopäätöksissä kerrotaan.

Neurokirurgi kertoi käräjäoikeudessa pitävänsä todennäköisenä sitä, että uhrin aivovamman paheneminen on tapahtunut jonkinlaisen ”uuden altistuksen” vuoksi sairaalasta lähtemisen jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi päihteidenkäyttöä tai kaatumista.

Asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioiden käräjäoikeus tuli siihen tulokseen, että syyksi luetun törkeän pahoinpitelyn eli Torniaisen hyppypotkun ei ole näytetty olevan rikosoikeudellisessa syy-yhteydessä uhrin myöhempään menehtymiseen.

Käräjäoikeus pitää mahdollisena, että uhrin omalla toiminnalla eli päihteidenkäytöllä on ollut merkittävä vaikutus aivovamman pahentumiseen ja sitä seuranneeseen kuolemaan.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen. Syyttäjä on viemässä asiaa hovioikeuteen.

Syyttäjä Anja-Riitta Rinkinen vaati Torniaiselle vähintään viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistusta.
http://www.hs.fi/kaupunki/art-20000...-other&share=bb46331841439947d778863b4eef962b

Mielenkiintoinen keskustelu toimittaja Tommi Parkkosen fb:ssa.
https://m.facebook.com/story.php?st..._post_id.10154883310564784&refid=18&__tn__=,;
 
Viimeksi muokattu:

"Turvapaikanhakijat ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat tulleet hädän keskeltä. He ovat väkivallan uhreja, eivät sen tekijöitä. He ovat kovia kokeneita, kovista oloista tulleita, ja haluavat rauhaa ja turvaa ja ovat kiitollisia siitä, että Suomessa saa elää turvassa."
Sanni Grahn-Laasonen
https://m.facebook.com/sannigrahn/posts/10153119065457749
 
Hieman on ääni muuttunut HS:nkin toimituksessa. Runopojasta ei enää puhuta..

Syksyllä asioita esitettiin niin että kyseessä oli keskiverto runopoika jota rasisti hakkasi. Järjestettiin "peli poikki" tapahtuma johon saatiin ministeritkin mukaan viheltelemään anarkistien tarjoamiin pilleihin. Kaipaisi hiukan tutkimista millaisia tahoja tapahtuman organisaattoreissa oli. Onko esimerkiksi huumeiden käyttö miten yleistä niissä piireissä. Kun kerran runopojankin kohdalla on paljastunut asioita niin millaisia sekakäyttäjiä organisaattoreissa oli?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001268611.html

"Peli poikki -mielenosoituksia järjestettiin viime viikonloppuna Helsingissä ja muissa kaupungeissa 28-vuotiaan miehen kuoleman vuoksi. Suomen vastarintaliikkeen jäsentä Jesse Torniaista epäillään pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta."

"Banderolliin on painettu lauseet ”Ei rauhaa ilman oikeutta” ja ”Uskaltakaa taistella”. Lauseiden väliin on painettu valkoinen nyrkki, joka iskee palasiksi vastarintaliikkeen tunnusta ja kaataa myös Suomen leijonavaakunan sekä Suomen poliisin ja kansallismielisen Suomen Sisun tunnukset."
 
Viimeksi muokattu:
Ihan kuin toimittaja odottaisi uuden vuoden juhlinnassa tapahtuvaksi...

Seksuaaliselle ahdistelulle on vain nollatoleranssi
  • Karjalainen
Laki seksuaalisesta ahdistelusta on ollut voimassa vasta kaksi vuotta. Tämä on harmillista paitsi siksi, että seksuaalisen ahdistelun kriminalisoinnille olisi ollut suuri tarve jo aiemminkin, myös siksi, että nyt uuden lain ja ulkomaalaisten määrän kasvun vaikutuksia rikostilastoihin on vaikea eritellä.

Tietoisuuden kasvu uudesta laista alentaa kynnystä rikosilmoitukseen. Nyt tiedetään, että edes kopelointeihin ja rasvaisiin puheisiin ei tarvitse suhtautua vain olemalla muka reagoimatta niihin. Ne ovat rikoksia.

Myös seksuaalisen häirinnän ja raiskausten ympärillä vellova keskustelu ja tuomitseminen ovat omiaan lisäämään rikosilmoituksia. Monella rikoksen uhriksi joutuneella - yleensä naisella - on ollut tähän asti tunne, että poliisi jopa syyllistää uhria. Samaa henkeä on ollut laajemminkin yhteiskunnassa, jopa uhrien lähipiirissä.

Nyt ilmapiiri on muuttunut, osin maahanmuuttajiin kohdistuneen ajojahdin tuloksena. Kun ulkomaalaisten tekemiä rikoksia korostetaan, on mahdotonta olla ottamatta vakavasti syntyperäistenkään suomalaisten tekemiä.

On hyvä muistaa, että lukumääräisesti suurin osa kaikista muistakin kuin seksuaalirikoksista on luonnollisesti kotoperäisen väestön tekemiä. Pelkkä suomalainen syntyperä ei koskaan ole ollut tae siitä, että henkilö on rehti, luotettava ja oikeudentuntoinen.

Tästä ääriesimerkki oli naisrauhan turvaamisella ratsastanut Soldiers of Odin, jonka useiden jäsenten taustalta paljastui erilaisia, jopa naisiin kohdistuneita rikoksia.

Turvapaikanhakijapiikki viime vuonna näkyy tilastoissa. Tammi-syyskuussa poliisi kirjasi 118 ilmoitusta ulkomaalaisen tekemäksi epäillystä seksuaalisesta häirinnästä. Kasvuprosentiksi saadaan huima, kun edellisvuoden vertailuluku on 19 epäilyä.

Seksuaalista ahdistelua ei voi hyväksyä vetoamalla sen enempää ”pojat on poikia” -mentaliteettiin kuin kulttuuritaustaan. Missään ei kuulu kulttuuriin ja hyviin tapoihin naisten ahdistelu, saati raiskaaminen. Niin suomalaissyntyisen kuin arabimiehenkin äiti reagoisi samalla tavalla, jos poika kehtaisi kysyä, saako naisen häpäistä.

Vastaanottokeskuksissa on tehty hyvää työtä opettamalla, mitä länsimainen vapaus on ja mitä se ei ole. Seksuaaliselle ahdistelulle on vain nollatoleranssi.
http://www.karjalainen.fi/mielipite...aliselle-ahdistelulle-on-vain-nollatoleranssi
 
Tarkoitako esim. tuettuja "kunnia hyppyjä"?

En yrittänyt puhua kiertoilmauksin. Kulttuurieroja on. Kaikki ei liity pelkästään uskontoon. Lähi-itäläinen muslimi perhe tappaa todennäköisemmin raiskatun sukulaisnaisensa, kuin kristitty suomalais perhe. Tilastoista sitä voi katsella ja miettiä onko niillä mitään väliä, vai onko tilastoiden katselukin rasismia.
 
Last edited by a moderator:
Back
Top