Suomen sisäinen turvallisuus

Hesari uutisoi kuvien kanssa ja kertoo tuntomerkit. Jopa etnisyyttä arvioidaan: "Poliisin tietojen mukaan hän on mahdollisesti kurdi- tai arabitaustainen."

Hyvin uutisoitu HS:ltä. Noin pitääkintoimia.

YLEkin kertoo asiasta, mutta häveliäästi jättää tuntomerkit kertomatta. Nuorukaisia kuulemma haetaan.

Edit: Yle kyllä kertoo auton värin. :) Sekin on tosin ilmeisesti väärin, koska kuvissa on hopean harmaa auto.

"15-vuotias poika pakotettiin aseella uhaten autoon – poliisi pyytää havaintoja kolmesta nuoresta miehestä ja pienestä valkoisesta henkilöautosta"​

 
Viimeksi muokattu:
Poisto
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä meininki Stadissa ja ennen kaikkea lähi-itäkeskuksen suunnalla. Nyt naatitaan!
Viime kesänä jouduin autoilemaan aamuyöstä töiden vuoksi läpi tuon kulttuurien sulattamon.
Ensimmäistäkään valkoista kuskia ei ollut kanssa-autoilijoina. Silmämunia ja valkoisia hampaita
vaan välkkyi, kun itse valtion suurimman väkivaltaorganisaation ajoneuvolla suuntasin noutamaan
taistelutoveriani virkamatkalle. Mietin kamelikuskeja katsellessani, että on se hienoa, että he ovat
jo hyvissä ajoin matkalla töihinsä aamuvuoroihin! Aina pari-kolme skandinaavia tummempaa oli
joka autossa. Se on pojat kimpparaisk.., siis kimppakyyti, mikä kannattaa!
 
c691752a0445030ff405bd490e756e163a55cea2fb9e8c59418bd5b34c08f060.jpg


Törkeässä raiskauksessa aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila, rikoksen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä, kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi, rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tai käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla.”

 
Nämä maahanmuuttajataustaisten tekemät rikokset tuntuvat lisääntyvän jatkuvasti. Täällä stadissa näkee katukuvassa vuosi vuodelta enemmän näitä jengejä, jotka käyttäytyvät kuin jenkkielokuvan gangsterit Chicagon kadulla. Niiden käytös ja jutut mitä esim. dösässä kuulee, niin oikeasti oksettavaa. Koulut ei kiinnosta, vaan helppo raha, huumeiden myynnin ja ryöstöjen kautta.
 
Back
Top