Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Se on näköjään melko tarkkaan 12 vuotta tämän viestiketjun perustamisesta, kun vapunaattona 2011 Nato-pohdinta alkoi. Ja nyt sitten maaliviiva vihdoin häämöttää.

Toki jälkiviisaana voi sanoa, että Suomen olisi pitänyut hakea jo samoihin aikoihin Baltian-maiden kanssa. Toki edellisen presidentin aikana tämä oli käytännössä utopiaa. Niin tai näin, on tämä kuitenkin huojentava fiilis, kun sai vielä tämänkin käänteen kokea maamme turpo-ympäristlssä.

Enpä olisi silloin inttivuonna 1990 Haminassa, Neuvostoliiton rajan tuntumassa palvellessani uskonut tällaisenkin ajan joskus eläväni. Kiitokset nykyisille päättäjillemme tästä!

Nyt kun maaliviiva häämöttää, niin mikäs on tämän ketjun kohtalo ? Pitäisikö tässä lirpakkeessa sitten jatkaa mielipiteiden vaihtoa siitä millainen Nato-maa Suomesta tulee / pitäisi tulla ?
 
182 kyllä. 6 ei.
Onse orbani kova jätkä, sai suostuteltua vastaan hangoittelevan parlamentin taipumaan meidän jäsenyyden kannalle.
Missään kiitollisuudenvelassa noille ei kyllä tosiaan olla. Lyödään nyt tämän jälkeen EU:ssa täysi jarrutus päälle niille Unkarin tukirahoille. Muistutellaan jatkuvalla syötöllä heikäläisten oikeusvaltiotilanteesta ja korruptiosta.
Pápan tukikohta saman tien pois Unkarista, kun Turkki on hoitanut velvollisuutensa. Muutenkin voisi heidät pistää vaikka lakaisemaan porstuaa, kuten Akseli Koskela komensi punakaartin tekemään kun kuri höltyi.

Se on näköjään melko tarkkaan 12 vuotta tämän viestiketjun perustamisesta, kun vapunaattona 2011 Nato-pohdinta alkoi. Ja nyt sitten maaliviiva vihdoin häämöttää.

Toki jälkiviisaana voi sanoa, että Suomen olisi pitänyut hakea jo samoihin aikoihin Baltian-maiden kanssa. Toki edellisen presidentin aikana tämä oli käytännössä utopiaa. Niin tai näin, on tämä kuitenkin huojentava fiilis, kun sai vielä tämänkin käänteen kokea maamme turpo-ympäristlssä.

Enpä olisi silloin inttivuonna 1990 Haminassa, Neuvostoliiton rajan tuntumassa palvellessani uskonut tällaisenkin ajan joskus eläväni. Kiitokset nykyisille päättäjillemme tästä!
Kiitos Suomen kansalle, joka heräsi vihdoin unestaan. Suurin kiitos Ukrainalle ja sen sotilaille.
 
Päivän otteluseuranta:
-Unkari: parlamanetti äänesti kyllä 27.3. odotellaan paperin ripeeeeeesiirtymää USA:han
-Turkki: parlamentti käsittely alkaa 28.3.
-Suomen Eduskunta: TP allekirjoitti 23.3.

Bonus kirittäjä: Olkiluoto III 17.4.2023
Natoon näytetään menevän alle vuodessa. Olkiluotoa rakennettu 18 vuotta, joten mikäpä kiire sillä.

Mutta Orban repäisi "emme ole viimeisiä". Hänhän toimii kuin kuka tahansa aikuinen ihminen tai kuin kuka tahansa vakavasti otettava valtion johtaja. Tap tap.
 
Tukikohtia vai ei; jos ei, niin miksi. Jos kyllä, niin minne ja miksi ?
Kyllä tukikohtia. Niitä tarvitaan, koska Suomi on niin vxttumaisessa paikassa, että on muuten kiusaus puolustaa vähän taaempana. Joukkojen läsnäolo sitouttaa lähettäjämaat Suomeen pelkkää paperia voimakkaammin. Sama periaate kuin Baltiassa ja aikoinaan Länsi-Berliinissä.

Lappiin ilmatoimintaa ja Hankoon Suomenlahtea koskeva setti.
 
En näkisi, että ilmavoimia tarvitaan, ne siirtyvät nopeasti jos tarvitaan.

Taistelu- ja kuljetushelikoptereita, SUTO-koptereita ja mekanisoitu prikaati keskiseen Suomeen sekä varastoitua kalustoa & ammuksia luoliin. Erikoisjoukkoja pohjoiseen.
Vähintään yksi satama kykeneväksi huoltamaan ja tukemaan sukellusveneitä.

Ruotsiin raskaita drooneja joilla voi valvoa koko Pohjolaa sekä merialueita.
 
Korpikenttien paluu ja uusien rakentaminen. Siis ilmavoimille.

Vätsärin erämaassa tapahtuu jotain. Monta armeijan jerrykannua on bongattu Sevetin baarin pihalla. Eli jossain opetellaan talviolosuhteita ja ne kaikki ei ole Uttilaisia. Kukaan ei tietenkään sano että vieraan vallan joukkoja olis... mutta hyvät on olosuhteet nyt. Öisin -30 ja päivisin paistaa aurinko. Lysti siellä on hiihdellä.
Mutta ei mitään varastoja vaan oikeasti joukko-osastoja tänne Suomeen. Oikeita tukikohtia. Pohjoiseen erikoisosastoja. Rannikolle saaristosodankäyntiä varten omansa. Metsämaastossa operoimiseen omat osastonsa. Itärajalle en osaa sijoittaa muuta ku ohjuksia. Varmasti olemme erilainen maasto sodan käynnin kannalta kuin mihin iso osa maailmaa on tottunut, eli meillä ei ole hiekkaa vaan mäntyjä, lunta ja saaristo. Mihin noita oppeja iso maailma tarvitsee ? Ainakin arktinen sodankäynti kiinnostaa. Siitä vain kirjoitetaan vähän.

Ison tukikohdan merkitystä ei ehkä ymmärretä. Jos joku kunta luovuttaa alueen tukikohdalle niin jonkin verran meluhaittoja siitä tulee mutta siellä on ihmisiä joilla on taskussa rahaa ja tarpeita. Ynnä se muu mitä tulokkailla on tarjota, rikastuttaa kyläraittia. Otanko naapuriksi natosotilaan vai sen toisen vaihtoehdon joka seilasi välimerellä ?
 
Kyllä täällä jännitettävää riittää, kun katson muiden maiden ratifiointiaikatauluja niin siitä on mennyt monessa maassa kuukaudenpäivät ratifioinnista kunnes se on mennyt Washingtoniin. Voipi käydä niin tälläkin kertaa Unkarin ja Turkin osalta, eli kuukauden saa narautella korkkia.
 
Itse olen sen verran vanhanaikainen, kuten norjalaisetkin, että en kannata suoraan vieraiden pyörittämää tukikohtaa. Sen sijaan jokin suomalaisten pyörittämä koulutuskeskus/vast., jossa olisi jatkuvasti ulkomaalaisia joukkoja, olisi hyvä. Norjassahan esimerkiksi on laki, joka kieltää vieraiden valtojen tukikohdat Norjan valtioalueella.

Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan siitä, että vaikka olemme liittoutumassa sotilaallisesti, suvereenissa valtiossa ei ole tukikohtia, jossa vieraat ovat isäntinä. Suomen ei pidä ruveta miksikään kynnysmatoksi, koska liittoutuminen on kuitenkin nimenomaan tehty kansallisten intressiemme ja suvereniteettimme turvaamisen edistämiseksi: kaikki päätökset pitää tehdä se kirkkaana mielessä pitäen. Vaikka varmasti olisi cool olla amerikkalaisten pistimenkärki, niin se ei ole välttämättä kansallisten intressiemme mukaista.

Eli suhteessa liittolaisiimme pitää ottaa sellainen suhtautuminen kuin Israelilla: niin paljon kotiin päin kuin sielu sietää ja liittolaisten suopeus sallii.
 
Kuukauden päivät ratifioinnista, jos ei diplomaattiposti eksy jonnekin tai unohdu lähetystön paperipinon alle.. Vaikka ei pitäisi tapahtua, niin taidan varmuuden vuoksi vielä hetken odotella sitä narauttelua 🥸
 
Itse olen sen verran vanhanaikainen, kuten norjalaisetkin, että en kannata suoraan vieraiden pyörittämää tukikohtaa. Sen sijaan jokin suomalaisten pyörittämä koulutuskeskus/vast., jossa olisi jatkuvasti ulkomaalaisia joukkoja, olisi hyvä. Norjassahan esimerkiksi on laki, joka kieltää vieraiden valtojen tukikohdat Norjan valtioalueella.

Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan siitä, että vaikka olemme liittoutumassa sotilaallisesti, suvereenissa valtiossa ei ole tukikohtia, jossa vieraat ovat isäntinä. Suomen ei pidä ruveta miksikään kynnysmatoksi, koska liittoutuminen on kuitenkin nimenomaan tehty kansallisten intressiemme ja suvereniteettimme turvaamisen edistämiseksi: kaikki päätökset pitää tehdä se kirkkaana mielessä pitäen. Vaikka varmasti olisi cool olla amerikkalaisten pistimenkärki, niin se ei ole välttämättä kansallisten intressiemme mukaista.

Eli suhteessa liittolaisiimme pitää ottaa sellainen suhtautuminen kuin Israelilla: niin paljon kotiin päin kuin sielu sietää ja liittolaisten suopeus sallii.
Tässä norjan naapurissa...jokunen tukikohta tuntureitten nokassa ei näytä norjalaisten rakentamiselta. No se siitä.
Kyllä se meidän sotilaallinen suvereniteetti meni jo, tai meni kohta, ja hyvä niin. Ymmärrän puolustusvoimat ja hyvä se on paitsi IT ja tä nykykeissi kertoo sen kahdella tai jollain muulla kertoimella. Eli ollaan entistä pahempi vastus.

Jos tänne tulee vieraan valtion tukikohta niin miksi ne olisi isäntiä ? Saksan malliin ?? en usko. Ite näen nuo toivottavasti tulevat tukikohdat ei pelkästään sotilaallisena voimana tai yliotteena vaan myös elinkeinoelämän piristysruiskeena. Rauhan aikaahan me eletään. Ajatus että me vain hyötyisimme, ei kanna kauas.
 
Veikkaan että Turkin lähipäivien ratifioinnin jälkeen Stoltenberg pistää Suomelle kutsun ihan välittömästi ja paperit on Washingtonissa aika liukkaasti. Ei tässä ole mitään epäselvää. Olisin veikannut että Suomen jäsenyys menee sinne loppukesään mutta tämä käy hyvin. Voitte narautella kun siltä tuntuu.
 
Back
Top