Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Lähellä käyneitä ei lasketa.

Halonen estää Lipposen Nato-unelman toteutumisen

Suomen entisellä pääministerillä Paavo Lipposella oli unelma: tehdä Suomi normaaliksi Euroopan ytimiin kuuluvaksi maaksi neuvostoaikaisten nöyryytysten
jälkeen. Ensin EU, sitten EMU ja lopulta Natojäsenyys. Kaksi ensimmäistä onnistui, kolmas ei. Natojäsenyyden esteenä on presidentti Tarja Halonen, Dagens
Nyheterin toimittaja Bengt Albons kirjoittaa. Albonsin haastattelema Puhemies Lipponen kiistää erimielisyydet ulkopolitiikasta sosiaalidemokraattisessa
puolueessa, mutta toimittaja lainaa turvallisuuspoliittista tutkijaa Tomas Riesiä sanomalla "että Martti Ahtisaari presidenttinä ja Paavo Lipponen pääministerinä olisivat vieneet Suomen Natoon". Nyt Natoskeptikot ovat vallassa: Tarja Halonen presidenttinä, Erkki Tuomioja ulkoministerinä ja keskustan Matti Vanhanen pääministerinä. Albons toteaa Natokeskustelun Suomessa poikkeavan Ruotsista siinä että maassa ei ole Natojäsenyyttä ajavaa puoluetta (koska ei haluta uhmata Natokielteistä kansalaismielipidettä). Silti kaikki puolueet oikealta vasemmalle kannattavat läheistä yhteistyötä sotilasliiton kanssa, esim. vasemmistöliiton Suvi-Anne Siimes sanoo Albonsille: "Voimme hyvin seurustella Naton kanssa, mutta en kannata avioliittoa."

Dagens Nyheter (ulkomisteriön lehdistökatsaus 23.2.2004)

http://www.formin.finland.fi/public...61128&nodeid=15145&culture=fi-FI&contentlan=1
 
En minä sitä sure, vaikka Kepu ei Suomea Natoon vie. Ei vienyt Katainenkaan.

Mutta jos Kepu naittaa meidät kaikin lehtomäkeläisin idiotismein lujin ankkurein itään ja alkaa näperrellä sisäpoliittisten pekkarointien parissa siirrellen liäkelaetoksia ja esikuntia milloin minnekin, alkaa minullakin verisuoni pullottaa ohimolla. :)
 
Lähellä käyneitä ei lasketa.
Halonen estää Lipposen Nato-unelman toteutumisen
Lipponen on yksi järkyttävimmistä esimerkeistä täydellisestä selkärangattomuudesta. Erityisesti tässä Nato asiassa.

Presidentinvaalien aikana Lipponen veti entisiä "mitä vikaa NATO:ssa on" -puheitaan takaisin ja sanoi Sauli Niinistön tukemisen tarkoittavan selvää myötämielisyyttä NATO-jäsenyyttä kohtaan. Äijän sekoiluja maanpuolustus asioissa on jo ruodittu ihan tarpeeksi alkaen yksipuolisesta aseriisunnasta passin polttoihin.

Jakomielitautinen sekoboltsi jonka unelmista ei kyllä selkoa ota.
 
Epärealistista haihattelua. Sotilasliitto Suomen kanssa ei ole Ruotsin etujen mukainen ja siksi sitä ei tule.
Voip tietysti olla: Ruotsi varmaan ajattelee jotta jos tuo Suomi vain tuon tulevan Putinin rynnistyksen pysäyttää. Mutta mitäs jos ei pysäytäkään: Tuolloin noustaan
Ruottiin maihin jotta heilahtaa... :/. Suomelle olisi tietty selkeä etu: Merivoimia, jopa suklareita, lissee lentokalustoa ja muutakin elintärkeää materiaalia tapella idän karhun kanssa...
 
Ei taida olla ainoa laatuaan. Puheet ovat politiikkaa vain.

Juuri näin. Chigeenan rajattomasti kirjoituksissaan käyttämä reaalipolitiikka ei taida sallia EDES saman henkilön rajattomasti ihailemien ja sfääreissä liikkuvan luottamuksen Kokoomus-miesten irtiottoa.....siitä samasta perhanan reaalitodellisuudesta ja -politiikasta.

Surkeaa, että meillä on jäljellä enää se, että aloitamme jäsentenväliset sättimiset siitä, MITÄ OLISI PITÄNYT TEHDÄ 20 V. sitten. Tämä on säälittävää. Vai olisiko Kekkosen pitänyt viedä Suomi Natoon? Kenellä se nyt onnistuu? Stubbin -ennen pm-aikaa- esittämät teesit ovat paljastuneet tuulen huuhtoman perseen tuottamiksi höpöjutuiksi.
 
Suomessa poliitikot tekevät päivä päivältä kummallisempia ulostuloja ja päätöksiä - täysin ristiriitaisia siihen nähden, mitä he ovat aikaisemmin olleet vuosikausia mieltä. Jotakin on tapahtunut, painostaako heitä joku, vai onko sovittu jotakin jota ei haluta jonkun tietävän?!
Henk.koht mielipiteeni on, että Ruotsi on se kaveri jonka apuun voimme luottaa. Muut ovet menevät kovaa vauhtia kiinni.
 
Ruotsi ja Norja auttavat. Siksi, koska se on heidän intressissään niin lujaa.

Poliitikkoja painostetaan ja suomalaisille ei ole kerrottu koskaan kaikkea siitä, mitä tulee liittoutumiseen. Olen tästä täysin varma. Hyvinä aikoina Natolla tehtiin päivänpolitiikkaa, siitä vaahdottiin ja ökellettiin. Kun SE hetki on edessä, suut menevät kiinni.

Kohtalonyhteys Ruotsin kanssa on tullut täysin selväksi. Hassua, että mikään ei ole juurikaan muuttunut noin tuhannessa vuodessa.
 
Surkeaa, että meillä on jäljellä enää se, että aloitamme jäsentenväliset sättimiset siitä, MITÄ OLISI PITÄNYT TEHDÄ 20 V. sitten. Tämä on säälittävää. Vai olisiko Kekkosen pitänyt viedä Suomi Natoon? Kenellä se nyt onnistuu? Stubbin -ennen pm-aikaa- esittämät teesit ovat paljastuneet tuulen huuhtoman perseen tuottamiksi höpöjutuiksi.

Stubbin äkillinen käännös hieman ihmetytti. Toisaalta pitää tietysti ymmärtää, että Stubb on nyt pääministeri. Kaikki mitä hänen suustaan tulee on Suomen pääministerin sanoja, että pistää vähän hiljaiseksi.
 
Virhe ei ollut se, että ei liitytty. Virhe oli se, että Nato:kin alistettiin päivänpolitikointiin. Kun asiasta olisi pitänyt keskustella, siitä mölistiin ja myötäiltiin ns. kansan mielipiteitä ja lähinnä oma äänestäjäkunta määritti ns. kantaa. Nythän tästä ei ota selvää enää pirukaan.

Yksi vaihtoehto on se, että kulisseissa kuhisee. Hyvin pieni piiri on vihitty kaikkein pyhimpään tietoon. Osittain selittäisi tuon Venäjänkin toimintaa Itämeren alueella. Koska Kreml on varmasti perillä siitä, mitä kulisseissa tapahtuu. Sinä ja minä emme ole.
 
Nyt katse ja korvat Ruotsin suuntaan!
 
Kenraalit katselevat lukuja, demokraattinen päätöksenteko ei ole tässä mikään clue.

1949 Hollanti, Belgia, Britannia, Islanti, Italia, Kanada, Luxenburg, Norja, Portugali, Ranska, Tanska, Yhdysvallat
- Ranska vetäytyi sotilaspolitiikan ytimestä v. 1966 ja palasi v. 2009
- Grönlanti ja Färsaaret eivät kuulu Euroopan unioniin mutta kuuluvat Natoon.

1952 Kreikka ja Turkki
- Kreikka vetäytyi ytimestä vuosina 1974 - 1980

1955 Saksa ("ex-DDR" mukaan yhdistymisen jälkeen)

1982 Espanja

1999 Puola, Tshekki, Unkari

2004 Bulgaria, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia, Slovenia, Viro

2009 Albania, Kroatia

Makedonia on nyt MAP-ohjelmassa.

Asemenot taaloina 2013:

NATO 1 023 318, Venäjä 87 800 ja Kiina 188 000

:)
 
Tulevien ulkopoliitikkojen kantaa:

Paavo:

Väyrysen mukaan Nato-asia on keskustan osalta ”lukittu”. Väyrynen sanoi, että keskustan puoluekokous on selvästi todennut, että Suomi ei hae jäsenyyttä ja että vain puoluekokous voi muuttaa puolueen Nato-linjan.

Paula:

Pääministeri on kesän keskellä vieraillut Tallinnassa ja Tukholmassa. Niin kuuluukin, hyvä. Mutta missä on kolmion kolmas kärki? Suomen pääministerillä on ollut tapana tehdä kautensa alussa esittäytymiskäynti myös Moskovaan.

Eu:n taannoinen päätös ”säännöllisten huipputapaamisten peruuttamisesta” ei estä uutta pääministeriä käymästä esittäytymiskäynnillä naapurimaassa. Brysselissä ymmärretään varmasti, kun reilusti kertoo, että tällainen on meillä tapana, ja tärkeää niiden arkipäivän naapuruuteen liittyvien asioiden hoitamisen kannalta, joita Stubbkin on ilmoittanut hoitavansa.

Suomen ulkopolitiikan pitkä linja on ylläpitää aktiivisia ja hyviä suhteita naapureihin. Jos pääministeri ei Moskovaan matkusta, siellä kysytään, onko Suomen linja muuttunut.

Seppo:

Kääriäisellä on Nato-eliitille myös suora kysymys.

– Onko siellä riittävästi pohdittu, mitä Nato-jäsenyys vaikuttaisi Pohjolan sotilaspoliittiseen vakauteen?

Tämä on Kääriäisen mukaan ollut vuosikymmeniä Suomen turvallisuuden kulmakivi: on vaalittu vakautta ja ennustettavuutta.

Näissä täytyy vielä muistaa, että ilmeisesti Kääriäinen ainakin voi hakea lähes mitä tahansa lopputulemaa lausunnoillaan.

Jaakonsaari lamented in particularly the fact that Kaariainen's response seemed designed to allow Halonen and others to cut off all debate on the [nato keskustelu] subject.

https://wikileaks.org/plusd/cables/06HELSINKI1248_a.html
 
Stubbin äkillinen käännös hieman ihmetytti. Toisaalta pitää tietysti ymmärtää, että Stubb on nyt pääministeri. Kaikki mitä hänen suustaan tulee on Suomen pääministerin sanoja, että pistää vähän hiljaiseksi.

Juuri näin. Pitää muistaa, että kenen tahansa poliitikon kannassa suhteessa Natoon on ainakin kaksi eri tasoa:

1) Naton kannattaminen.
2) Nato-jäsenyyden eteenpäin ajaminen.

Tämän lisäksi poliitikkoa - otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Stubb - sitoo hallituksen kanta; Pääministeri Stubb sanoo, ettei Suomi hae aktiivisesti Naton jäsenyyttä, yksityishenkilö Stubb sanoo kannattavansa Nato-jäsenyyttä. Pääministerin on tämänhetkisessä turpo-tilanteessa/hallituskokoonpanossa mahdotonta ajaa Suomea Natoon.

Käsittämätöntä kirjoittaa tällaista ratakiskoa tänne, mutta tuntuu, etteivät nämäkään perusjutut ole kaikilla selvillä.
 
Lisätään edelliseen vielä yksi ratakiskon palanen; Suomi ei tule liittymään Natoon ennen kuin vähintään kaksi isoa puoluetta on sen kannalla. Eli turha pidätellä hengitystä asian suhteen.

Ennemmin vesi muuttaa virtaussuuntaansa Vantaanjoessa kuin SDP, KePu tai PS vaihtavat Nato-kantaansa.
 
Njet, asia ei ole näin. Ruotsi ratkaisee, sanokaa sanoneen.
 
Back
Top