Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Kun muistaa, mitä Albania oli Hoxan aikaan, tuntuu tämä todella kummalliselta - Albania on hyväksynyt Suomen liittymisen Natoon. Kai mää oon vanha?
Ken of fuksi ysäriltä, ylös nouskohon. Hän lasin käteen ottakoon, huulilleen sen nostakoon, juo pois, juo pois, juo Herran tähden pois. Juo pois!
 
1. joulukuuta 2021 oli käännekohta jonka jälkeen ei ollut paluuta entiseen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin piti 1. joulukuuta 2021 Moskovassa ulkomaisille diplomaateille puheen, jolla oli kauaskantoisia seurauksia.

Putin oli puhunut Naton itälaajentumista vastaan useasti aikaisemminkin, mutta tällä kertaa Putinin viesti oli poikkeuksellisen jyrkkä.

Putin kertoi Venäjän vaativan Yhdysvalloilta ja heidän liittolaisiltaan kirjalliset sopimustakuut siitä, ettei Nato laajene enää lainkaan kohti itää.

– Me tarvitsemme nimenomaan oikeudelliset, juridiset takuut, koska länsimaiset kollegat eivät ole täyttäneet aiemmin antamiaan suullisia vakuutuksia, Putin alleviivasi.

Sanamuodoista oli pääteltävissä, että Putinin vaatimus koski myös Suomea ja Ruotsia. Oli jopa tulkittavissa, että Putinin mielestä Suomi kuului Venäjän etupiiriin.

– Siinä tuli raju virhe Venäjälle viedä Suomea ja Ruotsia natottomuuteen niin vahvasti.

Tässä asiassa pitää ymmärtää että Venäjä ei ole huolissaan itse Natosta vaan siitä että Natoon liittyvät maat poistuvat pysyvästi Moskovan vaikutuspiiristä (jos haluavat poistua). Näin se on myös Suomen kohdalla.

Suomella oli jonkinlainen herrasmiessopimus Venäjän kanssa, jossa niin kauan kun Venäjä ei suoranaisesti estä Suomea valitsemasta NATO:a niin Suomi ei hae NATO:on. Sitten tuli tuo kirje ja sen mukana muutos. Jotenkin tuollalailla siitä uutisoitiin.
Haavistolle muutos selveni 24. helmikuuta Venäjän hyökättyä: "Jos Venäjä on valmis hyökkäämään 40 miljoonaisen kansan kimppuun.." tai jotenkin tuolla lailla hän siitä sanoi. Jätti kohteliaasti pois sen että silloin varmaankin se 5 miljoonainen kansa on vaarassa myös...
 
Ahtisaari-Clinton-Jeltsin ajan herrasmiessopimus jonka Putin rikkoi

Edit sananvaihto löytyy niistä Clintonin julkistetuista kokousmuistioista Helsingin kokouksesta
 
Viimeksi muokattu:
Screenshot_20220707-231843_Helsingin Sanomat.jpg
 
Mitenkäs tämä nyt menee kun Suomesta tulee NATO:n jäsen, onko jokainen reserviläinen osa NATO:n joukkoja?
Turpopankki sanoo että NATO:n sotilaalliseen voimaan kuuluu: "Jäsenmaiden asevoimien joukot, erityisesti nopean, välittömän ja jatkuvan lähtövalmiuden joukot"
 
Nopeaa etenee nää ratifioinnit. Pääasia, että saadaan kaikki maaliin ennen kun itänaapurin örkkiarmeija pääsee Ukrainasta sotarikosretkeilyiltään irtaantumaan.

Haistakoot itänaapurin raiskaajamurhaajaryövärit ison haisevan paskan.
 
Kun muistaa, mitä Albania oli Hoxan aikaan, tuntuu tämä todella kummalliselta - Albania on hyväksynyt Suomen liittymisen Natoon. Kai mää oon vanha?

Jostain kylmän sodan ajoilta oli Radio Jerevan -tyyppinen juttu Suomen Nato-jäsenyydestä.

Kysymys: Milloin Suomi liittyy Naton jäseneksi?

Vastaus: Heti toiseksi viimeisenä maana maailmassa juuri ennen Albaniaa.

Nyt Albania on ollut Naton jäsen 13 vuotta.

Mitenkäs tämä nyt menee kun Suomesta tulee NATO:n jäsen, onko jokainen reserviläinen osa NATO:n joukkoja?

Reserviläisille voi avautua yllättäviäkin tehtäviä Naton uumenista.

Mitenkäs tämä nyt menee kun Suomesta tulee NATO:n jäsen, onko jokainen reserviläinen osa NATO:n joukkoja?
Turpopankki sanoo että NATO:n sotilaalliseen voimaan kuuluu: "Jäsenmaiden asevoimien joukot, erityisesti nopean, välittömän ja jatkuvan lähtövalmiuden joukot"

En tiedä, mutta näkisin että Nato-joukot liene muodostuvat siinä kohtaa kun niitä operaatioon Nato-esikuntien alaisuuteen ryhmitetään. Jos joskus Iso Rähinä 3 alkaa pyörimään niin sitten varmaan olemme kaikki osa Naton komentoketjua jollakin tasolla.

Reserviläistä ei kuitenkaan voi määrätä palvelukseen Suomen ulkopuolelle ilman henkilökohtaista suostumusta, eli ei tarvi pelätä että Brysselistä tulee kompassikirjeessä käsky ilmoittautua palvelukseen Syyrian rintamalla. Tämähän se kestovalhe Naton suhteen oli että suomalaiset pakotettaisiin taistelemaan jossain kaukomailla.
 
Mitenkäs tämä nyt menee kun Suomesta tulee NATO:n jäsen, onko jokainen reserviläinen osa NATO:n joukkoja?
Turpopankki sanoo että NATO:n sotilaalliseen voimaan kuuluu: "Jäsenmaiden asevoimien joukot, erityisesti nopean, välittömän ja jatkuvan lähtövalmiuden joukot"
Suomi osoittaa tietynkokoisen osaston (tai siis osastoja) tarvittaessa Nato - käyttöön. Ymmärtääkseni varusmiestasolla tämä näkyy vähän samoin kuin nopean toiminnan joukkomme. Niihin pitää erikseen hakea ja antaa henkilökohtainen suostumus. Reservissä olet sitten Suomen Nato - osaston kertauksissa ja sen mukaisessa valmiudessa sitoutuneena toimimaan.
 
Mitenkäs tämä nyt menee kun Suomesta tulee NATO:n jäsen, onko jokainen reserviläinen osa NATO:n joukkoja?
Turpopankki sanoo että NATO:n sotilaalliseen voimaan kuuluu: "Jäsenmaiden asevoimien joukot, erityisesti nopean, välittömän ja jatkuvan lähtövalmiuden joukot"
Reservissä olet sitten Suomen Nato - osaston kertauksissa ja sen mukaisessa valmiudessa sitoutuneena toimimaan.

Edellä viesteissä on selostettu eli valmiuteen ilmoittaudutaan. Mutta sellainen hassu ajatusvirhe näihin Suomen varuskuntiin ja asevelvollisuuttaan suorittaviin liittyy kun kysytään, että mitkä on Natojoukkoja. Kun ollaan jäseniä - ne ovat kaikki Natojoukkoja. Reservissä olijatkin siis myös täällä kirjoittavat - teistä tulee Naton sotilaita.

Toki tämä konkretisoituu vasta jos Venäjä heittää paskaa tuulettimeen mutta me liitymme sotilasliittoon ja sitä se meinaa. Tanskassa kun kävelee kadulla ei helpolla törmää Naton sotilaisiin. Suomessa kun menee vaikka jääkiekko-otteluun on katsomon miehistä suurin osa Naton sotilaita. Tämä vaatii vähän sisäistämistä pitkän sotilasperinteemme värittämänä.
 
Viimeksi muokattu:
Poliitikoille jäi tehtäväksi vain aikaisempien päätöstensä muuttaminen sekä NATO-jäsenyyden käytännön valmistelut ja jäsenhakemuksen teko

Kun katson lapatohvelihistoriaa tässä kysymyksessä, niin en kyllä voi sanoa, että -vain-. Politiikastamme löytyi kunnon kivekset hetkellä, kun niitä piti löytyä. Jonnekin katosi harmaanaamainen mölöttäminen, johon oltiin jo totuttu 30 vuoden aikana.....Niinistön Usan matka ripirapi pani touhun liikkeelle ja ramppa alkoi kalkattaa.

Ne väheksytyt tavon suomalaiset olivat hautoneet Nato-asiaa päässänsä ja päissänsä vuosikaudet. Tarvittiin tosiaan se, että hierottiin naamaan sotarikoksia ja panssarilauttoja.....henkinen valmius asiaan oli syntynyt tässä takavuosien aikana. Puhun nyt yleisestä isosta massasta, mmaampuollustusväellähän Nato-asia oli suorastaan jo ytimissä. :cool:
 
Kun muistaa, mitä Albania oli Hoxan aikaan, tuntuu tämä todella kummalliselta - Albania on hyväksynyt Suomen liittymisen Natoon. Kai mää oon vanha?

Ehkäpä meille suomalaisille tuo Nato-myönteisyys ja Naton ymmärtäminen on ollut melkein kuin Rubicon-joen ylitys.:cool: Hoxhan Albaniassa asia on jo tuttu juttu ja arkea. Näin se vaan maailma menee.
 
Kun katson lapatohvelihistoriaa tässä kysymyksessä, niin en kyllä voi sanoa, että -vain-. Politiikastamme löytyi kunnon kivekset hetkellä, kun niitä piti löytyä. Jonnekin katosi harmaanaamainen mölöttäminen, johon oltiin jo totuttu 30 vuoden aikana.....Niinistön Usan matka ripirapi pani touhun liikkeelle ja ramppa alkoi kalkattaa.

Ne väheksytyt tavon suomalaiset olivat hautoneet Nato-asiaa päässänsä ja päissänsä vuosikaudet. Tarvittiin tosiaan se, että hierottiin naamaan sotarikoksia ja panssarilauttoja.....henkinen valmius asiaan oli syntynyt tässä takavuosien aikana. Puhun nyt yleisestä isosta massasta, mmaampuollustusväellähän Nato-asia oli suorastaan jo ytimissä. :cool:
Kyllähän tämä "prosessi" joka tässä ilmeisen vauhdilla tyhjästä luotiin oli kerrassaankin erinomainen. Vanhojen jäärien kuten Vanhasen rooli epäilemättä merkittävä. Reilut kaksi kuukautta Venäjän hyökkäyksestä kansan mielipide oli kääntynyt, asiaa oli diskuteerattu puolue-elimissä ja eduskunnassa, valiokunnat arvioivat, antoivat tilannepäivitystä, eduskunta äänesti lopulta selvin äänin jäsenyyden puolesta.

Historiankirjat tulevat kirjoittamaan tämän osuuden hyvinkin hyväksyvällä sävyllä, näin uskon :solthum:

Ehkäpä eniten täällä kiukuttelen siitä myrkyttyneestä keskusteluilmapiiristä, jonka YYA-jäärät löivät läpi yhteiskunnan medioita myöten. Jos täällä forumilla sotakiimaiset natohaukat olivatkin enemmistönä, niin julkisuudessa ei näin ollut. Sanakin natomyönteisyyttä niin leimakirveet lauloivat. Näistähän oli hyviä esimerkkejä nostettu tuossa aiemmin.
 
Back
Top