Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Onhan se hyvä että on tomera kurdirouva päässyt määräämään Ruotsin, ja nyt koko Naton toimintaa.

En vaan ole ihan varma siitä, osaako tuo katsoa asioita isompina kokonaisuuksina, vai eikö vaan välitä sitä tehdä. Helppo olla kärkevänä, kun ei itse tarvitse sitä viimeistä vastuuta kantaa:

Ruotsalaispoliitikko kiistää kokevansa painetta, vaikka on tulkittavissa, että Turkin esittämät vaatimukset kohdistuvat esimerkiksi hänen toimintaansa.

– En tunne koskaan painetta.
Olen ollut nuoruudessani vuorilla sodassa ja maksanut kovan hinnan.
 
Onhan se hyvä että on tomera kurdirouva päässyt määräämään Ruotsin, ja nyt koko Naton toimintaa.

En vaan ole ihan varma siitä, osaako tuo katsoa asioita isompina kokonaisuuksina, vai eikö vaan välitä sitä tehdä. Helppo olla kärkevänä, kun ei itse tarvitse sitä viimeistä vastuuta kantaa:

Itse lähtisin Ruotsin pääministerinä ohittamaan tuon kansanedustajan lähtemällä hakemaan opposition tukea ja näin ollen tehdä tämän akan mielistelyn tarpeettomaksi.
 
Itse lähtisin Ruotsin pääministerinä ohittamaan tuon kansanedustajan lähtemällä hakemaan opposition tukea ja näin ollen tehdä tämän akan mielistelyn tarpeettomaksi.
Fanatismi syntyy näistä kurdirouvan kokemuksista ja pelitaitoa ei löydy näkemään mitä on tarjolla suuressa kuvassa.

Oikeassahan hän on. Siis sikäli, että onhan kurdien vaatimuksilla enemmän katetta kuin erdon toilailuille. Silti hän voisi nyt joustaa ja Ruotsin ollessa Natossa voisi Ruotsi korjata kurssiaan takaisin kurdien suuntaan. Silloin voisi jopa hieman kuitata erdon ketaleelle.
 
Onhan se hyvä että on tomera kurdirouva päässyt määräämään Ruotsin, ja nyt koko Naton toimintaa.

En vaan ole ihan varma siitä, osaako tuo katsoa asioita isompina kokonaisuuksina, vai eikö vaan välitä sitä tehdä. Helppo olla kärkevänä, kun ei itse tarvitse sitä viimeistä vastuuta kantaa:

Loinen ei ole lojaali isäntäeläimelleen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Loinen_(yhteiskunta)#Etymologia
 
Olen seurannut tätä suomenturkkilaista kaveria Twitterissä yksinomaan tätä NATO- vääntöä silmällä pitäen, hän kun tuntuu seuraavan myös Turkin mediaa tiiviisti. En tiedä onko tämä valoa tunnelin päässä vai kangastus, mutta ilmeisesti jotain positiivista kehitystä kuitenkin.

ForeignPolicy kirjoittaa Madridin kokouksen alla Turkista.
 
”Both countries are major investors in U.S.-made F-35 fighter jets…” Vähän laskee analyysin tasoa tuollaiset faktat Ruotsista ja Suomesta.
Toisaalta tämä oli hyvä nosto meikäläisittäin

“If I were a Russian military planner, I’d be looking at … Finnish territorial defense capabilities, and that’s a planning nightmare for the Russian military,” the senior U.S. defense official said.
 
Meddu kommentoi.

Medvedev sanoo, että Ukraina osana Natoa olisi Venäjälle vaarallisempi kuin Suomi tai Ruotsi.

– Ja tästä presidentti Vladimir Putin on toistuvasti puhunut. On ratkaisemattomia aluekiistioja, kuten myös erilainen ymmärrys eri alueiden asemasta. Meidän mielestämme Krim on osa Venäjää. Ikuisesti. Jokainen pyrkimys yrittää päästä käsiksi Krimiin on sodanjulistus maallemme. Ja jos Naton jäsenmaa näin toimii, on kyseessä konflikti koko Naton kanssa. Kolmas maailmansota. Täysi tuho.

Sen sijaan Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon ”ei uhkaa meitä mitenkään uudella tapaa”.

– Näillä mailla on ollut aiemmin Venäjän kanssa suhteet, joita voisi kutsua varsin kunnioittavaksi ja molemminpuolisesti hyväntahtoisiksi. Toki menneisyydessä on tietysti eri asioita tapahtunut. Nyt meillä ei ole eikä ole odotettavissa aluekiistoja näiden maiden kanssa eikä edes syitä siihen. Jos he kokevat olonsa paremmaksi ja rauhallisemmaksi liittouman jäseninä, paljon onnea. Nato on jo meidän maamme rajoillamme ilman Ruotsia ja Suomeakin.
 
Turkkihan voisi ostaa vaikka sata PAK-FAa ja näyttää NATOlle pitkää nenää.

Noista F-16:sta kai se homma kiikastaa, Yhdysvallat ei vaan halua näyttää että se taipuisi painostukseen. Siksi leikitään, että Suomi ja Ruotsi onnistuneesti neuvottelevat jäsenyyshakemuksen jiiriin. Olisiko vaikka neljä kuukautta hygieeninen aika, jolloin hävittäjäkaupat nitkahtavat kiikkeelle ilman, että sitä kytketään tähän prosessiin.

Eiköhän me loppuviikosta olla jäseniä de facto, ja kaikki taas voitti.
 
Borishan kävi Ankarassa? Olisiko NATOn tarjous myydä Eurofightereitä F-35:ten sijaan ja siten voidella Kalkkünaa? Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 
Ratkaisu tähän voisi olla että Ruotsi suostuisi myymään Turkille uusia Jas Grippen hävittäjiä. Koneisiin uudet amerikkalaiset ohjukset. Vastapainoksi Ranska sitoutuu myymään Kreikalle lisää Rafale-hävittäjiä, jotta alueen voimatasapaino säilyy. Näin pääsisi Suomi ja Ruotsi Natoon ja Turkin hävittäjä-ässät saisivat alleen uudet koneet pohjolasta.
 
Uusi SACEUR (Supreme Allied Commander Europe), kenraali Cavoli on Venäjän ja Itä-Euroopan tuntija (mm. puhuu venättä). Oletettavasti suhtautuisi Suomeen hyvin myötämielisesti.

Turkkihan voisi ostaa vaikka sata PAK-FAa ja näyttää NATOlle pitkää nenää.

Noista F-16:sta kai se homma kiikastaa, Yhdysvallat ei vaan halua näyttää että se taipuisi painostukseen. Siksi leikitään, että Suomi ja Ruotsi onnistuneesti neuvottelevat jäsenyyshakemuksen jiiriin. Olisiko vaikka neljä kuukautta hygieeninen aika, jolloin hävittäjäkaupat nitkahtavat kiikkeelle ilman, että sitä kytketään tähän prosessiin.

Eiköhän me loppuviikosta olla jäseniä de facto, ja kaikki taas voitti.
No niistäpä juuri. Nämäkin naamiot nyt riisuttu. Kongressi vaan ei luultavasti taivu kiristykseen.
 
Back
Top