Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Kalkkunoilta signaali Tukholmaan.

Sama vanha liturgia vaikuttaisi kuitenkin olevan käytössä edelleen:
"Ovea ei ole suljettu Tukholmalta, mutta prosessi on vielä kesken, ja sen tahti ja loppuun saattaminen on kiinni Ruotsista"

Ruotsissa toki astuu kesäkuun alussa voimaan uusi, vuodesta 2017 lähtien valmisteltu terrorisminvastainen lainsäädäntö, jota Turkin uusi hallitus voisi vaalien jälkeen halutessaan käyttää perusteena kotiyleisön suuntaan. Oikea porkkana on todennäköisemmin F-16 -kauppa, jota alkuperäisessä englanninkielisessä artikkelissakin sivutaan.

Ans kattoo. Teoriassa on täysin mahdollista, että Ruotsinkin osalta Ärdö-Örbän -akselin viivyttely päättyy ennen heinäkuun huippukokousta.
 
Norfolkin yhteisoperaatioesikunnan alla erikoistumassa arktisen alueen puolustamiseen ja transatlanttisten huoltoreittien suojaamiseen. Toimittaja ei maininnut mitään siitä, että Suomi on avannut pienen toimiston Norfolkiin. Tosin en nyt muista, oliko se JFC Norfolkissa vai transformaatioesikunnassa. Jos on JFC:ssä, ei kai yhteysupseereita sinne vaan kuulumisia kyselemään ole lähetetty.

JFC Norfolk on melko uusi, ollut toiminnassa vasta muutaman vuoden. Niin uusi, että sitä ei edes mainita kaikissa Naton nettisivuilla olevissa aineistoissa. Se on tällä hetkellä hieman "alempiarvoinen" esikunta ollessaan vain ns. kolmen tähden esikunta kun Napoli ja Brunssum ovat neljän tähden esikuntia. Eli Norfolkissa komentaja on vara-amiraali (OF-8), Brunssumissa kenraali ja Napolissa amiraali (OF-9). Uusien maiden tuleminen mukaan voisi nostaa Norfolkin statuksen täyden kenraalin komennon arvoiseksi. Jos ei muuta, niin kiva arvovaltalisä USA:ssa olevalle esikunnalle. Se on pieni detalji, mutta varsinaisia etuja on arvioitu tässä defense.infon artikkelissa:


Norfolk on laivastovetoinen projekti, koko komentajisto on laivastoupseereita. USA:lla on pysyvä komentajan paikka, varakomentaja on britti, esikuntapäällikön paikassa vuorottelevat saksalaiset ja espanjalaiset ja muut paikat on tähän asti varattu norjalaiselle, ranskalaiselle ja tanskalaiselle upseerille.

Toinen vaihtoehto Suomelle olisi se JFC Brunssum. Perstuntumalla paremmalta vaihtoehdolta kyllä tuntuu tuo Norfolk. Omaa JFC:ta ei pohjoiseen saada, sillä todellakin koko komentorakenne täytyisi räjäyttää, jotta se olisi mahdollista. Pelkän Suomen, Ruotsin ja Baltian varassa se ei toimisi, ja jos sitten irrotettaisiin Tanska ja Norja Norfolkista, jäisi se vajaaksi tarkoitukseensa nähden.

Täytyisi opiskella Naton komentorakennetta enemmän. Minulle on vielä hieman hämärän peitossa, miten tämä homma toimii.
Kyllähän tuo Norfolk on kuin nenä päähän vähänkin pitemmän kähinän kohdalla. Miestä täällä saadaan riviin ihan kohtuudella mutta se aseiden ja kaluston saatavuus pitää turvata. Transatlanttinen huoltoreitti kuulostaa juuri sille mitä tarvitaan aika nopeasti tilanteen ns. perkelöidyttyä.
 
Nyt jo 2,6 miljardia pelkkiin korkoihin! No toi on pieni luku, se on 2600 miljoonaa €.

Miten liittymisen loppusuora etenee:

Katso liite: 75914

Nato-jäsenyys | Näin Suomen viimeiset Nato-metrit etenevät: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009475842.html?share=cdd011d014cdca4827ecd280745b7fa3
Ainoa huono puoli Natojäsenyydessä on se, että Haavisto saa nostetta presidentinvaaliin niin paljon, että tulee valituksi.
 
Vaikka Haavisto sen paperin lopulta allekirjoittaa, niin ei ole ollut kovin näkyvästi esillä prosessin aikana. Kyllä esim Kaikkonen on mielestäni ollut näkyvämpi.
 
Hyvä haastattelu, kiitos jaosta. Sisälle Natoon, samanmielisten kanssa tiiviiseen yhteistyöhön. Pohjoismainen yhteistyö, JEF, kahdenväliset suhteet USA:n kanssa. Sulttaanit ja Orbanit venkuloikoot minkä haluavat, pohjoinen pitää :solthum:
 
Viimeksi muokattu:
Eilispäivänä hönöt yrittivät vielä kampittaa Suomen ratifiointia.

Helsinki | ”Poliisi tulkitsi, että siinä yritettäisiin häpäistä Turkin presidenttiä” – Poliisi takavarikoi mielenosoittajilta nuken: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009478929.html?share=caa9de5105611fcecc02387f06bc248e

Tuosta tulee jälkikäteen epäilemättä sanomista, kun poliisi on estänyt poliitikon pilkkaamisen. Toisaalta siinä vaiheessa kun asia menee käsittelyyn, niin ratifiointi lienee tehtynä, eli tavoite on saavutettu.
 
Hyvä haastattelu, kiitos jaosta. Sisälle Natoon, samanmielisten kanssa tiiviiseen yhteistyöhön. Pohjoismainen yhteistyö, JEF, kahdenväliset suhteet USA:n kanssa. Sulttaanit ja Orbanit venkuloikoot minkä haluavat, pohjoinen pitää :solthum:
Kiitos jaosta.Penttilä on uskottava arvioissaan.Unkarin äänestys illalla katsottavissa ainakin Hesarin sivuilla.
 
Päivän otteluseuranta:
-Unkari: 27.3.
-Turkki: 29.3.
-Suomen Eduskunta: TP allekirjoitti lait 23.3.

Bonus kirittäjä: Olkiluoto III 17.4.2023
Turkin aikataulusta: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009479861.html

..tosin tämähän oli arvattavissa kun örpäni siirti ratifioinnin 31->27. Eli erdo kertoi örpänille visiitin aikaan että käsittely alkaa 28.3. joka ei jättänyt muita vaihtoehtoja kuin tuon 27.3. jäljelle.
 
Tuosta tulee jälkikäteen epäilemättä sanomista, kun poliisi on estänyt poliitikon pilkkaamisen. Toisaalta siinä vaiheessa kun asia menee käsittelyyn, niin ratifiointi lienee tehtynä, eli tavoite on saavutettu.
Ei välttämättä; kyseessä voisi olla esim kunnianloukkaus joka on rikos, ja yksi poliisin tehtävistä on rikosten ennaltaehkäisy. Missään ei ole sanottu että poliisi ei voi puuttua asianomistajarikoksiin, ellei asianomistaja ole esittänyt asiassa vaatimuksia.
 
Ei välttämättä; kyseessä voisi olla esim kunnianloukkaus joka on rikos, ja yksi poliisin tehtävistä on rikosten ennaltaehkäisy. Missään ei ole sanottu että poliisi ei voi puuttua asianomistajarikoksiin, ellei asianomistaja ole esittänyt asiassa vaatimuksia.

Toisaalta kynnys sille, että mikä on johtavan poliitikon kunnian loukkaamista on laissa ja oikeuskäytännössä erittäin korkea, ja on hyvin epätodennäköistä, että nukke voisi rajustikaan käytettynä tällaisen kunnianloukkauksen muodostaa.
 
Back
Top