Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Venäjällä ei ole pienintäkään merkkiä siitä että juna pysähtyisi.,Kaikki maat jotka eivät kuulu Natoon tai Eu:hun ovat epävakautettu tänään. Vaikka ei Eu:sta tykkääkään,niin oli se suunnattoman hyvä peliliike silloin kun sinne liityttiin. Oltaisiin ihmeissään nyt muuten. Eu maan epävakauttaminen on isomman kokoluokan projekti. Sitä myyräntyötä venäjä on tehnyt kokoajan. Nato olisi jonkinlainen pelastusrengas heikompien rakenteiden pettäessä. Ehkä se onkin hyvä että Eu vastaiset liikkeet istuvat Brysselissä croisantilla siinä missä federalistit. Puhetta mahtuu maailmaan.
Suomi tulee jäämään silti yksin jälleen. Ellei joku kosminen taustasäteily lähetä kansaan myönteistä natokantaa.
 
Venäjällä ei ole pienintäkään merkkiä siitä että juna pysähtyisi.,Kaikki maat jotka eivät kuulu Natoon tai Eu:hun ovat epävakautettu tänään. Vaikka ei Eu:sta tykkääkään,niin oli se suunnattoman hyvä peliliike silloin kun sinne liityttiin. Oltaisiin ihmeissään nyt muuten. Eu maan epävakauttaminen on isomman kokoluokan projekti. Sitä myyräntyötä venäjä on tehnyt kokoajan. Nato olisi jonkinlainen pelastusrengas heikompien rakenteiden pettäessä. Ehkä se onkin hyvä että Eu vastaiset liikkeet istuvat Brysselissä croisantilla siinä missä federalistit. Puhetta mahtuu maailmaan.
Suomi tulee jäämään silti yksin jälleen. Ellei joku kosminen taustasäteily lähetä kansaan myönteistä natokantaa.

Venäjällä on kaksi kehityssuuntaan ja tulemme lähivuosina näkemään kumpaan suuntaan siellä mennään. Molemmissa vaihtoehdoissa Venäjän talous tulee lyhyellä aikavälillä (2-5 vuotta) sakkaamaan pahasti..

1. Putin pysyy vallassa mutta hän joutuu ylläpitämään kansansuosiotaan väkivalloin. Samalla tavalla jolla hän on suosionsa nostattanut. Sisäpoliittisesti kiristämällä kansalaisvapauksia entisestään sekä pitämällä ennenaikaiset presidentinvaalit, todennäköisesti jo ensi vuonna. Ulkopolitiikassaan Putin joutuu jatkamaan sotilasiskuja naapurimaita vastaan. Lisäksi varmistamaan sotilaallisesti myös Valko-Venäjän pysymisen liittolaisenaan.. Nykyisellä politiikalla jatkava Venäjä ei tule löytämään mistään rahaa investointeihin.

2. Putin joutuu luopumaan vallasta ja Venäjä muuttaa politiikkaansa avoimemmaksi. Näin se pääsee mukaan läntisille rahoitusmarkkinoille. Vain ulkomaisten investointien myötä Venäjä kykenee kääntämään valtion taloutta tasapainoon koska hiilivetyjen hinnat tulevat pysymään pitkään alhaisella tasolla. Öljyä ja kaasua myymällä Venäjä ei saa riittävästi tuottoja yhteiskuntansa rakentamiseen. Venäjän on pakko karsia myös sotilasmenojaan jotka ovat käytännössä reilusti yli kymmenkertainen rasite yhteiskunnalle verrattuna suhteellisesti muihin vastaavan kokoisiin kansantalouksiin.

Jos Venäjä valitsee 2. vaihtoehdon Suomelle avautuu mahdollisuus hakeutua NATO:n jäseneksi. Sitä mahdollisuutta ei kannata jättää käyttämättä.
 
..
2. Putin joutuu luopumaan vallasta ja Venäjä muuttaa politiikkaansa avoimemmaksi. Näin se pääsee mukaan läntisille rahoitusmarkkinoille. Vain ulkomaisten investointien myötä Venäjä kykenee kääntämään valtion taloutta tasapainoon koska hiilivetyjen hinnat tulevat pysymään pitkään alhaisella tasolla. Öljyä ja kaasua myymällä Venäjä ei saa riittävästi tuottoja yhteiskuntansa rakentamiseen. Venäjän on pakko karsia myös sotilasmenojaan jotka ovat käytännössä reilusti yli kymmenkertainen rasite yhteiskunnalle verrattuna suhteellisesti muihin vastaavan kokoisiin kansantalouksiin...

Tuosta kohdasta 2 on olemassa se huonompi 2 B jossa tiukemman linjan edustajat syrjäyttävät Putinin.

Niin tai näin, lopputulema on se että kukaan ei oikeasti tiedä mitä Venäjällä tulee tapahtumaan ja juuri sen vuoksi en näe muuta vaihtoehtoa kuin tiivistää yhteistyötä läntisen maailman kanssa.
 
Periaatteessa olen Natoon liittymisen kannalla mutta aika outoon seuraan jouduttaisiin. Ei meillä ole mitään yhteistä seuraavan räkäporukan kanssa: Turkki, Kreikka, Bulgaria, Latvia, Liettua, Viro saati sitten Albania, Kroatia tai Slovenia. Sekin arveluttaa ja ärsyttää ettei Viro ja monet muut huolehdi omasta puolustuksestaan millään tavoin ja sitten meidän pitäisi uhrata jotain heidän puolestaan. Ehei. Tunnollisena sopimusten noudattajana Suomi varmaan nostaisi puolustusmenot 2%:iin BKT:sta kuten suositus/tavoite NATO:ssa on. Siihen päästiin 1960-luvun alussakin. Tämä olisi hyvä asia, samoin NATO:n eli Yhdysvaltain antama tuki, pelote. Aseellista apuahan ei tarvitse 5. artiklan perusteella edes antaa, riittää kun lähettää huopia ja saappaita ja kovasti lupailee lähettää lentokoneita tai joukkoja apuun.
 
Kuinka niin Viro ei huolehdi omasta puolustuksestaan?
 
Eihän ne saa edes kutsunnoissa juuri lainkaan porukkaa sisään, muita kuin vähän hölmöjä kielipuoli venäläisiä jotka ei osaa keplotella itseään palveluksesta. Maanpuolustustahto olematon, samoin aseistus. Viime aikoinahan ne on sentään vähän piristyneet ja ostelleetkin jotain. Mutta silti, ei Virolla mitään armeijaa ole.
 
http://www.helsinginuutiset.fi/arti...nyys-ulkoistaisi-viron-puolustamisen-suomelle
Tässä vain yksi esimerkki jonka muistin ulkoa. Tunnen itse hyvin paljon virolaisia jotka myös näistä kertoilevat minulle. Kaikki- siis jokainen- heistä onnistui luistamaan armeijasta eri keinoin, osa jopa maksamalla. Monet jopa kerskuvat sillä miten sodan syttyessä pakenevat, Suomestakin, maailman turuille mahdollisimman kauas Virosta.

Minäkin tunnen viisikymppisiä virolaisia, jotka kertovat noita juttuja puna-armeijan välttämisestä. Toinen vaihtoehto oli hakea hullun paperit sieltä Merimetsän mielisairaalasta, josta niitä sai kuulemma kohtuullista korvausta vastaan.

Et kai väitä, että nykyisinkin Virossa olisi tapana tehdä sellaista rahalla? Eihän siellä ole edes meikäläistä asevelvollisuutta..
 
Aseellista apuahan ei tarvitse 5. artiklan perusteella edes antaa, riittää kun lähettää huopia ja saappaita ja kovasti lupailee lähettää lentokoneita tai joukkoja apuun.
5 artiklan tarkoituksena on vain antaa vedenpitävä casus belli.
Sopimukset joilla on operatiivista merkitystä ovat yleensä punaleimattuja.
Mutta tilanne on se että emme pärjää ilman huomattavaa ulkomaista apua.
 
Natokeskusteluun toisi pontta keksiä miten mennä Natoon.
Mitä tapahtuu kun ruotsi epäilemättä säntää Natoon vuoden 18 vaalien jälkeen?
Mitä tehdään ja kuinka se tehdään? Onko valtiovallalla olemassa jonkinlaisia pakkokeinoja viedä maa Natoon riippumatta katajaisesta vänkyräkansasta? Kansanäänestystä ei voi pitää ellei tulos ole etukäteen varma. Jos sen kusee, kusee koko maan tulevaisuuden ja ulkopoliittisen aseman.
Aina on pieni mahdollisuus että Venäjä ei ole kasvava uhka enää silloin, mutta ei siihen voi luottaa. Venäjä ei kuitenkaan kasva Natoa suuremmaksi voimaksi tällä menolla.
 
Onko valtiovallalla olemassa jonkinlaisia pakkokeinoja viedä maa Natoon riippumatta katajaisesta vänkyräkansasta? Kansanäänestystä ei voi pitää ellei tulos ole etukäteen varma. Jos sen kusee, kusee koko maan tulevaisuuden ja ulkopoliittisen aseman.

Eduskunnan enemmistö päättää ja sillä selvä.

Samalla tavalla mentiin Schengeniin ja valuuttaliittoonkin. Edustuksellisessa demokratiassa parlamentin enemmistön kanta kuvaa kansan tahtoa.
 
Eduskunnan enemmistö päättää ja sillä selvä.

Samalla tavalla mentiin Schengeniin ja valuuttaliittoonkin. Edustuksellisessa demokratiassa parlamentin enemmistön kanta kuvaa kansan tahtoa.

Jep. Turha tähän on edes keskustelussa sotkea lillukanvarsiviidakkoa. Eduskunta voi päättää Natosta ja sillä sipuli. Eikähän päättäjät oikein tosimielellä ole edes asiaa vielä ajaneetkaan. Väitän, että riittävä enemmistö löytyy jo siitä vaalikarjastakin, kun ylipäällikkö huolella asian julkisesti perustelee. Olen tästä autuaan varma.
 
Jep. Turha tähän on edes keskustelussa sotkea lillukanvarsiviidakkoa. Eduskunta voi päättää Natosta ja sillä sipuli. Eikähän päättäjät oikein tosimielellä ole edes asiaa vielä ajaneetkaan. Väitän, että riittävä enemmistö löytyy jo siitä vaalikarjastakin, kun ylipäällikkö huolella asian julkisesti perustelee. Olen tästä autuaan varma.
Varsinkin kun NATO möröt ovat osoittautuneet fiktioksi. Kuten NATOn vastaisessa narratiivissa esitetään miten Suomen pitäisi luopua asevelvollisuudesta samaan aikaan kun Yhdysvaltojen raportissa kiitellään että Suomi on ainoa pohjoismaa joka voi miehittää pitkitetysti laajempaa konflikti aluetta.
 
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1447208260065?jako=e5b6ec1a1e2fd373b5f6caf36d8bbad2&ref=tf_iHSnytboksi

Suomelle tehtävä selväksi, että jos Venäjä liikkuu, mekin liikumme – Suomi nousi esiin USA:n republikaanien vaaliväittelyssä

Suomikin mainittiin lyhyesti republikaanien vaaliväittelyssä varhain keskiviikkona. Presidentiksi pyrkivä Ohion kuvernööri John Kasich piti kiihkeän puheen siitä, kuinka Yhdysvaltain täytyy seisoa liittolaistensa rinnalla Venäjää vastaan.

”Meidän täytyy tehdä Suomelle ja Baltian maille selväksi, että jos Venäjä liikkuu, me liikumme”, Kasich sanoi.

Suomen mainitseminen on huomattavaa siksi, että Suomi ei kuulu puolustusliitto Natoon. Silti Kasich antoi ymmärtää, että Yhdysvallat on valmis puolustamaan myös Suomea.

Kasich ei ole republikaanien kärkiehdokkaita, mutta hänellä voi olla mahdollisuus nousta varapresidentiksi.

;) :D
 
No niin, Suomi on vihdoin mainittu ja torilla tavataan.

Miksi Suomi mainittiin tavalla, jonka perusteella voidaan päätellä Yhdysvaltojen olevan valmis tukemaan Suomea (ja Ruotsia), vaikka tämä ei edes ole Naton virallinen jäsen? Suomi ei saa Yhdysvalloilta tukea, koska suomalaiset ovat hyvixiä, vaan sen takia, että se on Yhdysvaltojen geopoliittisten etujen mukaista.

Suomen osakkeita nostaa myös pohjoismaisittain harvinaisten rautahousujen tuoma kyky oman tontin puhtaana pitämiseen. Ilman jäsenyyttä ja suurempia sitoumuksia Suomi voi tässä asetelmassa olla kerrankin hyötyjän asemassa, mikä estää ainakin sotilaallisen voimatasapainon kääntymistä kovin epätoivoiseen asentoon. Tarvittaessa Suomi on jo tällä hetkellä Naton myötäsotija (vrt. Saksa 1941 tai Saksan suunnitelmat Suomen suunnalla 1918), mikäli sellainen pakottava tarve vielä jossain vaiheessa ilmenee.

Samoista syistä Suomi olisi varmasti kiinnostava liittolainen tai kumppani myös Venäjän näkökulmasta.

Nyt on kaupankäynnin aika. Kumpi tekee paremman tarjouksen, vai onko viisaampaa vain lastata länsirautaa lahkeeseen kun sitä on saatavilla ja tarkkailla tilanteen kehittymistä ennen suurempien päätösten tekemistä? Se on kuitenkin varmaa, että hötkyily ei nyt kannata. Ratkaisu ei ole yksinkertainen, vaikka Nato-propagandaa rummuttava valtamedia haluaakin sen sellaisena keskimääräiselle televisionkatsojalle myydä.

Historialla on taipumus toistaa itseään.
 
No niin, Suomi on vihdoin mainittu ja torilla tavataan.

Miksi Suomi mainittiin tavalla, jonka perusteella voidaan päätellä Yhdysvaltojen olevan valmis tukemaan Suomea (ja Ruotsia), vaikka tämä ei edes ole Naton virallinen jäsen? Suomi ei saa Yhdysvalloilta tukea, koska suomalaiset ovat hyvixiä, vaan sen takia, että se on Yhdysvaltojen geopoliittisten etujen mukaista.

En vetäisi johtopäätöksiä Yhdysvaltain geopolitiikasta yhden presidenttiehdokkaan yhdestä lauseesta... Päätelmä Yhdysvaltain halusta tukea Suomea voi kuitenkin olla oikea.
 
En vetäisi johtopäätöksiä Yhdysvaltain geopolitiikasta yhden presidenttiehdokkaan yhdestä lauseesta... Päätelmä Yhdysvaltain halusta tukea Suomea voi kuitenkin olla oikea.
Niinpä.
Todennäköisesti sotkenut Baltian maiden ja Suomen Nato-jäsenyydet.
Noiden yleistietohan ei kaikilta osin ole ihan pohjoismaista luokkaa... Vrt. Joosef rakensi pyramidit, kuten eräs ehdokas julisti.
 
Yhdysvalloilla on useampi non-NATO ally eli ei välttämättä sekoittanut NATO jäseniä.
Vaikka epäilenkin sitä että tällä ehdokkaalla olisi jotain sisäpiirin tietoa.
 
Back
Top