Suomi NATON jäsenenä

Mitä Haavisto sano 285000 ihmisen reservistä? Eikös se ole virallisesti 230000 sota-ajan vahvuus ja resrevi 870000?
 
Itse olen sitä mieltä, että NATO:n pitäisi perustaa se Itämeren esikunta mikä lie olikaan nimi uudelleen vaikka se olisikin päällekkäin nykyisten kahden esikunnan kanssa kunhan Ruotsi liittyy mukaan. Tämän esikunnan alaisuuteen kulluisi sitten Suomi, Ruotsi, Baltian maat ja Puola, ehkä Tanskakin ja mahdollisesti Saksa. Osalla porukasta tosiaan olisi sitten tuplajäsenyys, mutta pitäisi sitten lomittaa nämä suunnitelmat tilanteen mukaan. Ja Suomi toki tarvittaessa tukisi arktiksta vyöhykettä myös.
 
Olisikohan mahdollisuutta nopeahkoon osallistumiseen Naton Baltian ilmapuolustukseen esim. Ämarissa? Etäisyys Helsinkiin on pienempi kuin Rissalasta, neljän Hornetin parvi vahvistamaan sinne olisi melkoinen kiitollisuuden osoitus. Se, onko se missään määrin realistista onkin ihan toinen juttu. Iso operaatiohan tuo olisi mutta samalla myös melkoinen pr-voitto.
 
Jos ei Suomi vähintään osallistu Baltian hävittäjärotaatioon jo tänä vuonna, syön munan.
 
Suuruudenhullut sotahaukat saivat Nato-kiimassaan tahtonsa läpi! Luotamme nyt siis yksin vieraaseen apuun ja olemme jenkkien käsikassara. Jenkit ovat odottaneet tätä päivää, että saavat sijoittaa ydinpomminsa meidän maaperälle. Mihinkä ne nyt sitten tulevat, Turkuun vai Helsinkiin? Rahaa ei riitä enää hyvinvointivaltioon kun kenraalit saavat jenkkilelunsa ja mikä hulluinta, meidän puolustus romahtaa, koska NATO pakottaa meidät luopumaan aluepuolustuksesta.

Nyt saamme sitten peljäten odottaa, milloin jenkkien öljy- ja siiromaasotiin pakotettuja varusmiehiä palaa sinkkiarkuissa😃
 
Tuliko kellekään muulle jo outo olo, ettei ehkä tarvikaan ikinä sotia? Oon mä tietenki edelleen yhtä valmis ja hyvä tehtävässäni, mutta jotenkin aivot rakentelee jotain päässäni uudestaan. Tästähän voi tulla post reservistinen stressireaktio, ettei tarvikaan ikinä hakea sotanaamaansa kaapista ja voi elää loppuelämänsä rauhassa.
 
Kaikista sotien (tai oikeastaan isovihan) jälkeisistä sukupolvista Suomessa lähes kaikki henkisesti ja fyysisesti kynnelle kykenevät ovat valmistautuneet sotimaan.

Juttelin pojan (30 v, sijoitettu) kanssa lyhyesti iltapäivällä liittymisen jälkeen. Sanoi että eipä se uhkakuvaa mihinkään muuta, samoilla seteillä mennään, mutta paremmalla tuella.

Itsellä työn puolesta VAP, ja ihan samat ajatukset.
 
Jos ei Suomi vähintään osallistu Baltian hävittäjärotaatioon jo tänä vuonna, syön munan.

Ämarissa kävi Hornetit jo viime viikon keskiviikkona.

Jatkossa Suomen ilmavoimat harjoittelee säännöllisesti myös Baltian ilmatilan puolustamista. Todennäköisesti suomalaiskoneet osallistuvat Baltiassa rauhanajan ilmatilan valvontaoperaatioon jäsenmaiden kiertävillä vuoroilla.

Vastaavasti Norjan F-35-hävittäjät lentävät Lapissa ja ovat valmiudessa puolustamaan Suomea.

Kaikkeen tähän valmistautumisen Suomi on aloittanut.

Täysjäsenyydestä alkaa puolustusministeriössä ja Puolustusvoimissa valtava työ, jota on pohjustettu lähes vuoden päivät.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk) sanoin: ”Nato-jäsenyyden toimeenpano on suurin muutos Suomen puolustuksessa sitten sotien.”

Suomi liittyy muun muassa seuraaviin Naton prosesseihin ja toimintoihin:
  • puolustussuunnittelu
  • operatiivinen suunnittelu
  • komento- ja joukkorakenne
  • johtamisjärjestelyt
  • integroitu ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmä

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteiden mukaan Suomi todennäköisesti varustaa nopean toiminnan prikaatin, joka pystyy osallistumaan Naton yhteisiin sotilasoperaatioihin.
 
Viimeksi muokattu:
Jaa, Peskovin mukaan Suomella ja Venäjällä on aina ollu ystävälliset ja rauhalliset välit
Toisen maailmansodan aikana varsinkin panostettiin erityisesti ystävällisiin ja rauhallisiin suhteisiin.
Izvestijan artikkelissa puhutaan Suomen ja Venäjän sekä Suomen ja Neuvostoliiton välisistä historiallisista suhteista. Artikkelissa jätetään kuitenkin kokonaan mainitsematta se, että Suomella olisi koskaan ollut minkäänlaista aseellista konfliktia itänaapurin kanssa. Sen sijaan jutussa väitetään, että Suomi olisi ”toisen maailmansodan aikana” panostanut hyvien naapuruussuhteiden kehittämiseen Neuvostoliiton kanssa.

– Suomen johtajilla riitti järkeä jopa fasisminvastaisen taistelun viime vaiheissa rakentaa tarvittavat ystävälliset naapurisuhteet Neuvostoliiton kanssa. Tämä naapurillisuus auttoi kehittämään Suomen taloutta, ja auttoi saamaan aikaan tilanteen, jossa Euroopan pohjoisosasta tuli konfliktiton alue, alue, jossa kukaan ei koskaan uhannut ketään isolla sotilaallisella arsenaalilla, Novikovin siteerataan sanoneen.

Jutun leipätekstin mukaan Novikov viittaisi nimenomaan toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin, ei niiden jälkeiseen aikaan. Talvi- tai jatkosotaa ei jutussa mainita lainkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tuliko kellekään muulle jo outo olo, ettei ehkä tarvikaan ikinä sotia? Oon mä tietenki edelleen yhtä valmis ja hyvä tehtävässäni, mutta jotenkin aivot rakentelee jotain päässäni uudestaan. Tästähän voi tulla post reservistinen stressireaktio, ettei tarvikaan ikinä hakea sotanaamaansa kaapista ja voi elää loppuelämänsä rauhassa.

Ainakin semmoinen olo että vaikka nyt saatiin isot liittolaiset hätätilanteen varalta niin oikeastaan parhain etu tästä on se että sen hätätilanteen todennäköisyys juuri romahti pohjamutiin. Ei siitä nyt hirveän montaa kuukautta ole kun lehdistö puolitosissaan pohti lähteekö ryssä härkkimään jotain pientä Lapin tunturin valtausta ihan vaan sitoakseen Suomen jonkinlaiseen konfliktiin jonka takia NATOsta ei tule mitään. Ja odoteltiin laajamittaisia kyperiskuja joka lamauttaa kriittisiä yhteiskunnan toimia.

Sen sijaan nörttilauma sai eduskunnan nettisivut tunniksi jumiin ja Peskov esittää loukkaantunutta ex-narsistikumppania.
 
Tuliko kellekään muulle jo outo olo, ettei ehkä tarvikaan ikinä sotia? Oon mä tietenki edelleen yhtä valmis ja hyvä tehtävässäni, mutta jotenkin aivot rakentelee jotain päässäni uudestaan. Tästähän voi tulla post reservistinen stressireaktio, ettei tarvikaan ikinä hakea sotanaamaansa kaapista ja voi elää loppuelämänsä rauhassa.
Samapa tuo joutuuko tässä enää sotimaan vai ei. Ennen toivo oli hyvin ohut ja oma kuolema lähes varma, nyt toivoa on paljon. Vaikka kuolema omalle kohdalle osuisi, niin vainolainen katoaisi samalla eli hyvillä mielin voisi mennä, kun olisi varmuus perheen eloon jäämisestä.
 
Suuruudenhullut sotahaukat saivat Nato-kiimassaan tahtonsa läpi! Luotamme nyt siis yksin vieraaseen apuun ja olemme jenkkien käsikassara. Jenkit ovat odottaneet tätä päivää, että saavat sijoittaa ydinpomminsa meidän maaperälle. Mihinkä ne nyt sitten tulevat, Turkuun vai Helsinkiin? Rahaa ei riitä enää hyvinvointivaltioon kun kenraalit saavat jenkkilelunsa ja mikä hulluinta, meidän puolustus romahtaa, koska NATO pakottaa meidät luopumaan aluepuolustuksesta.

Nyt saamme sitten peljäten odottaa, milloin jenkkien öljy- ja siiromaasotiin pakotettuja varusmiehiä palaa sinkkiarkuissa😃
Muutappa ruottiin. Niitä ei Nato kuppaa rahattomiksi. Mielellään tänään.
 
Tässä oma tunnelmakuva tältä päivältä, itelle on tärkeetä, että on mein lippu Viron vieressä vaikka on sattumaa ja puolisattuma on et toi Mendelin kirja on kans tossa alanurkassa.IMG_20230404_220438.jpg
 
Tuliko kellekään muulle jo outo olo, ettei ehkä tarvikaan ikinä sotia? Oon mä tietenki edelleen yhtä valmis ja hyvä tehtävässäni, mutta jotenkin aivot rakentelee jotain päässäni uudestaan. Tästähän voi tulla post reservistinen stressireaktio, ettei tarvikaan ikinä hakea sotanaamaansa kaapista ja voi elää loppuelämänsä rauhassa.
Et ole tosissas ! Mikään ei ole käytännössä muuttunut. Jos tänne joku tulee niin ne jotka on osoitettu puolustamaan maata, menevät puolustamaan maata. Työkalut voi huomenna olla erit ku eilen mutta me niitä työkaluja kuiten käytetään. Lapsellista kuvitella että Nato olis joku ylimaallinen voima, supermies, joka vetää suojakaavun kaiken ylle vasten pahaa.

Miksei tänkinlaiseen asiaan vois suhtautua puhtaan rationaalisesti ilman stressiä ?
 
Back
Top