Tilojen arki on jatkuvaa taiteilua veitsenterällä
Lypsykarjatilallinen Christer Gustavsson on kahden poikansa yksinhuoltaja. Lapset ovat olleet isänsä mukana seuraamassa tilan töitä pienestä pitäen.
”Olisi hienoa, jos sukutila saisi jatkaa, mutta en heittäisi omaani ja lasteni elämää sen takia hukkaan. Haluan antaa kaikkeni sille, että lapset saavat elää ja olla lapsia niin pitkään kun haluavat.”
Rahavaikeudet aiheuttavat tiloilla häpeää ja vievät ilon työstä, ilmenee MT:n velkaantumiskyselystä.
Loviisalainen Christer Gustavsson menetti tilan kannattavuuden mukana yöunet ja avioliiton.
TEKSTI: TUULIKKi VIILO, KUVA: KIMMO HAIMI
On yö loviisalaisella lypsykarjatilalla. Christer Gustavsson yrittää nukkua, mutta uni ei enää kerran karattuaan tule. Luvut pyörivät päässä: mistä voisi vielä tinkiä, mistä säästää? Kello on yksi ja lakanat kylmästä hiestä märät.
Kun kello tulee kuusi, Gustavsson nousee ja pukee haalarit ylleen. Navettaan on mentävä.
Yksitoista vuotta sitten maailma näytti toisenlaiselta. 19-vuotias Gustavsson oli vasta valmistunut maatalousoppilaitoksesta.
Kriisien ja markkinatalouden sijaan koulussa puhuttiin maanviljelystä. Uusi kahden lypsyrobotin navetta näytti juuri siltä, miltä tulevaisuuden maidontuotannon toivottiinkin näyttävän: suurelta ja tehokkaalta.
Mukana navettahankkeessa olivat myös isä ja naapuri. Nuorena viljelijänä Gustavsson sai investointitukea rakennuksille 10 prosenttia lisää. Usko kannattavuuteen oli vakaalla pohjalla ja sydän sykki alalle.
Nyt tilan kannattavuus on heikko ja syitä jatkamiseen enää yksi – tai oikeastaan kaksi: pienet pojat, joiden yksinhuoltaja Gustavsson on.
Maaseudun Tulevaisuus kysyi huhtikuussa lukijoiltaan, miten vaikea taloustilanne on vaikuttanut arkeen ja hyvinvointiin. Vastauksia tuli 109 eri puolilta Suomea, eniten Pohjois-Pohjanmaalta ja Pohjois-Savosta.
Lainanotto esimerkiksi uutta navettaa varten oli yleistä: 86 prosenttia vastaajista oli ottanut lainaa investoidakseen tuotantovälineisiin ja -rakennuksiin. Valtaosa vastaajista on 45–54-vuotiaita.
30-vuotias Gustavsson on nuorimmasta päästä. Hän pyörittää Loviisassa sadan lypsylehmän tilaa.
Matka uuden navetan avajaisista tähän päivään on ollut pitkä. Hankkeessa mukana ollut naapuri halusi luopua osuudestaan vuonna 2007. Pari vuotta myöhemmin vanha isäntä eläköityi ja Gustavsson otti tilan omiin nimiinsä.
Naapurin luovuttua töitä riitti, mutta navetalla auttoi myös tuore vaimo, jonka kanssa Gustavsson sai kaksi poikaa. Parin yhteinen aika jäi perheen ja tilan pyörityksessä vähiin.
Välillä Gustavsson oli peltotöissä kolmekin vuorokautta putkeen – nukkumatta. Kotiin vaimon luo palasi rättiväsynyt mies.
”Olisi ollut kiva saada huilattua muutama tunti omassa sängyssä, mutta yleensä vastassa oli tulenkatkuinen sinfonia. Sinänsä se on ymmärrettävää: en ollut hänen tukenaan, kun hän minua olisi tarvinnut.”
Lisätöitä teettivät huonosti toimivat lypsyrobotit. Gustavsson vietti monta pitkää yötä korjausvalmiudessa navetan sohvalla. Kyllästyttyään epäluotettaviin laitteisiin hän hankki leasing-sopimuksella uudet koneet.
Helmikuussa vaimo ilmoitti haluavansa eron. Alkoi huoltoriita kahdesta lapsesta, jonka tuomari päätti lopulta Gustavssonin eduksi. Äidin luona lapset ovat joka toinen pidennetty viikonloppu.
Tilastojen valossa harvinainen päätös antoi pontta jatkaa. ”Jos lapsia ei olisi tai minusta olisi tullut viikonloppuisä, olisin laittanut tilan myyntiin.”
Gustavsson oli 12-vuotias, kun hänen vanhempansa erosivat. Hän halusi tuolloin jäädä isän kanssa asumaan tilalle, olivathan koulu ja kaverit lähellä. ”Siitä ei jäänyt paha mieli – ei äiti mukaansa painostanut. Tila oli kotini.”
Huoltajuuskiista, työtaakka ja vaikea taloustilanne vaativat veronsa: väsymys kasvoi ja lehmien tuotos tippui. Uni tuli jonkin aikaa vain nukahtamislääkkeillä.
Laskupinojen kasvaessa Gustavsson soitti kunnan velkaneuvontaan. ”Sieltä sanottiin, että keissi on liian iso heille eivätkä yritykset kuulu kunnan velkaneuvonnan piiriin.”
Kyselyyn vastanneista vain 12 prosenttia on ollut yhteydessä velkaneuvontaan, ja vielä harvempi on ollut yhteydessä maaseudun tukihenkilöverkkoon. Useimmiten tukea on haettu omaisilta tai muilta läheisiltä.
Gustavssonkin kokee saaneensa parhaan avun läheltä: ”Se vuosi oli henkisesti saatanan raskas. Oma äitini oli tilanteesta tietoinen, ja häneltä sain vilpitöntä tukea ilman turhia kysymyksiä.”
Gustavssonin tavoin noin puolet kyselyn vastaajista koki vaikean taloustilanteen vaikuttaneen ihmissuhteisiinsa, ja moni kertoi tinkineensä normaalista perhe-elämästä. Lähes kaikki ilmoittivat taloustilanteen vaikuttaneen mielialaansa. Fyysiseen hyvinvointiin velkaantuminen vaikutti yli puolella vastaajista, mielenterveyteen 38 prosentilla.
Maalis–huhtikuun taite vuonna 2015 oli maidontuottajille historiallinen: EU-alueella luovuttiin maitokiintiöistä.
Gustavsson sanoo kasvaneen tuontikilpailun vääristävän markkinoita, sillä ylituotantoa ei Suomessa ole.
”Ei meillä edelleenkään ole ylituotantoa niin kauan kuin emme tuota tarpeeksi edes omaan käyttöön. Tuntuu avuttomalta, kun asioihin ei voi itse vaikuttaa. Minulta ja muilta tuottajilta leikattiin 40 prosenttia tuloista kysymättä mitään.”
Sitten EU:n maataloustukien maksu siirtyi Maaseutuviraston (Mavi) tietojärjestelmäongelmista johtuen kuukausilla. Gustavssonilla oli tukimaksuille valmiiksi mietittyä käyttöä: niillä piti maksaa lypsyrobottien viimeinen jäännöserä.
Kun tukien maksamista siirrettiin kerta toisensa jälkeen, Gustavsson pyysi jäännöserään lykkäystä. Lopulta yhtiöstä tuli viesti, että koneet haetaan pois.
”Ilmoitin, että minulla on 40 lehmää jonossa koneen takana, mitä teen? Toimitusjohtaja sanoi, että se on sun eikä mun ongelma.”
Oli pakko ottaa lisää lainaa koneiden maksamiseen. ”Sähkölaskutkin joudun jakamaan osiin. Kaikki mikä tulee, menee. Viime vuodelta tukia on karkeasti arvioituna 100 000 euroa saamatta.”
Kyselyn mukaan vaikea taloustilanne on vaikuttanut monella tilalla hankintoihin: tarvittavia investointeja ei ole tehty, koneita ei ole huollettu ja pellot on jätetty kalkitsematta. Osalla myös asuinrakennus on päässyt huonoon kuntoon.
Nyt Gustavssonilla on velkaa lähes miljoona euroa, yhtä paljon kuin joka kymmenennellä kyselyyn vastanneista. Suurimmalla osalla velkaa oli 250 000–500 000 euroa.
Gustavsson arvioi, että myymällä kaikki pellot ja metsät velka painuisi lähelle nollaa. Sivutoimisena hän on aloittanut tuomaan ja myymään käytettyjä lypsyrobotteja ja niiden varaosia. Hän haluaa myydä osia pienemmällä katteella muille tuottajille.
Navetassa on työntekijä mukana aamu- ja iltarutiineissa, peltopuolen Gustavsson hoitaa yksin. Kuten monilla muillakaan tiloilla, kohtuulliseen työmäärään eivät enää varat riitä.
”Toivon, että navetassa olisi varaa pitää kahta työntekijää. Silloin olisi aikaa perheelle ja harrastuksille. En yleensä valita asioista, mutta tontilta poistuminen tekisi välillä hyvää. Viimeksi olin lomalla kolme vuotta sitten.”
Lomien lykkääminen tai peruminen on velkaantuneilla tiloilla yleistä, ja moni koki elämänsä muuttuneen pelkäksi työksi. Rahapula on ajanut monet tilanteeseen, jossa on valittava esimerkiksi koneen varaosien hankinnan ja lomapäivien välillä.
60 prosenttia kyselyyn vastanneista on hakenut väliaikaista kriisitukea. Gustavssonille ensimmäinen erä tuesta toi sen verran rahaa, että se kattaa elinkustannukset jonkin aikaa. Tilan pyörittämiseen siitä ei kuitenkaan ole apua.
”Jos kriisituki oli ainoa kädenojennus, monelta homma loppuu tänä vuonna. Olisi sääli luopua tilanpidosta, kasvatan tässä tilan kuudetta sukupolvea. Monen vuoden rakennustyö ja panostus murenevat käsiin. Ne, jotka asiasta päättävät, eivät tiedä mitä tekevät. Ruualla leikkiminen on vaarallista, ja myös eläinten hyvinvointi vaarantuu.”
Kyselyn mukaan useimmilla tiloilla suunnitellaan toiminnan jatkamista ja velkojen maksamista, mutta tunne siitä, että on ankarasta työnteosta huolimatta jäänyt ilman palkkaa, herättää katkeruutta. Moni kokee häpeää ja ahdistusta siitä, ettei enää selviäkään taloudellisesti ja välttelee siksi rahasta puhumista.
”Ennen vanhaan olin itsevarmempi. Olen nytkin, mutta tilanteisiin liittyy myös häpeää: nolottaa, kun lupaat hoitavasi, mutta huomaat, että et pystykään”, Gustavsson sanoo.
Lastensa elämään hän ei usko taloustilanteen juuri vaikuttavan. Pojat käyvät harrastamassa ja saavat tarvitsemansa.
”Oli minunkin lapsuudessani lama, mutta ei sitä sillä tavalla muista. Lapsille pitääkin opettaa rahan arvo. Kaikkea ei tarvitse ostaa.”
”Jos lapsia ei olisi tai minusta olisi tullut viikonloppuisä, olisin laittanut tilan myyntiin.”
Christer
Gustavsson
Juttu MT Viikonvaihde 10-6-16
