Syyrian konflikti

Olen lähinnä seuraillut lukijana näitä viime viikkojen tapahtumia, mutta muutama aate on herännyt.

Turkilla on ollut selviä suurvaltapyrkimyksiä Erdoganin vallan alla. Se on yrittänyt irrottautua NATO:sta enemmän itsenäiseksi sotilasmahdiksi. Tästä kertoo mm. Venäjältä tehdyt S-400 ilmatorjuntaohjus hankinnat, mikä oli sinällään ennenkuulumatonta, että NATO -maa hankkii Venäjältä kalustoa. Vastavetona tähän jenkit peruivat F-35 hävittäjäohjelman Turkkien kanssa.

Nyt Turkit ovat päätyneet tilanteeseen, jossa yrittävät sotia eteläistä naapurian ja Venäjän ilmavoimia + erikoisjoukkoja vastaan ILMAN jenkkien F-35 hävittäjiä tai ilman kunnollista ilmatorjuntakalustoa, koska ylläri pylläri, ilmatorjuntakalusto on myöhässä. Ovat ns. puun ja kuoren välissä. Täysin riippuvaisia lännen sotateollisuudesta, muttta kykenemättömiä irtautumaankaan siitä.

Johtopäätöksenä voisi todeta, että maapallolla ei pysty olemaan vakuuttava suurvalta ilman riittävän laajaa omaa (tai liittolaisten) sotateollisuutta. Turkki ei tule siihen kykenemään, joten se tulee olemaan ikuinen pyrkyri. Tulaanko vielä näkemään Turkin palaaminen häntä koipien välissä uusien NATO:n huomaan? En usko, että Erdoganin aikana, mutta mitäköhän tapahtuu kun kansa tämän koko kuvion tajuaa?
 
Venäjällä on taktiset ydinaseet ja Turkilla ei ole, homman juju on siinä, ei niinkään kalustossa.
///
Turkki&oppositio yrittää toistaa viime yön operaation, aamulla tiedämme onko Venäjä taktisesti viisaampi tällä kertaa, vai onko kenties täsmäpommit vähissä.
Pro-Assad twiittaajien mukaan ykkösnyrkki eli Tiikeri-poppoo on saapunut paikalle, pyrkimyksenä aukaista valtatie uudestaan. Opposition mukaan paikalle on lähetetty vain reserviä(teinipoikia).
 
Viimeksi muokattu:
En yhtään ihmettelisi jos lähitulevaisuudessa Egypti alkaisi tukea Syyriaa sotilaallisesti. Turkin valtapyrkimykset eivät saa suurta kannatusta sielläkään...
Meinaatko? Onko lähdettä? En itse jaksa alkaa tutkimaan.

Eikö Turkki nimenomaan nyt sodin Syyria-Iran -Shiialiittoumaa vastaan, jota vastaan myös Sunni Egypti on?
 
Tänään on ilmeisesti Syyrian IT ampunut alas Turkin hyökkäys dronen joka oli iskemässä juuri.
 
Meinaatko? Onko lähdettä? En itse jaksa alkaa tutkimaan.

Eikö Turkki nimenomaan nyt sodin Syyria-Iran -Shiialiittoumaa vastaan, jota vastaan myös Sunni Egypti on?
Syyrialla ja Egyptillä on vanhastaan yhteistoimintaa jo yhdistyneen arabitasavallan ja arabiliiton ajoilta sekä sodista Israelia vastaan.
Egyptillä on ongelmana muslimiveljeskunta joka on Turkkilaisten suojeluksessa. Tämä on samaa sunni-islamistien aaltoa vaikka eroaakin wahhabistien ja kumppanien toimintatavoista.
Turkilla ja Egyptillä on myös vastakkaiset roolit Libyassa jossa Egypti tukee voittoisaa Haftaria.

 
Jos tuo on totta, niin kahdesta valitaan. Erdo lähtee (hirteen?) tai sitten Turkin armeija siirtyy offensiiviin, jota on tuettava ilmatoiminnalla.
Tai sitten turkki lähtee helvettiin Idlibistä.
Turkin nykytaktiikka on ihan käsittämätön. Nuoria varusmiehiä(?) on ripoteltu vähän sinne sun tänne, myös terojen sekaan ja terot ajelee turkin vaunuilla muun muassa. Ei siitä voi tulla kuin ruumiita.
 
Tässä nyt selailen Turkin kanavia, että mistä tulee vahvistus niistä kaatuneista sotilaista.
Kaikki puolueet vetää nyt omat hätäkokoukset paitsi Kurdilaismielinen HDP.
20 kaatunuta on tällä hetkellä vahvistettu


Katsokaa videosta naisen ilme kun sieltä tulee tieto että toistaiseksi 20 on kaatunut ja lisää tietoja odotellaan. Toivottavasti +100 ainakin :). Nyt kyllä meni yöunet minulta. Popcornit esiin ja kaukosäädin käsiin.

Edit. Nyt taas puhutaan 9 kaatuneesta (Daily sabah).
Kenelläkään ei ole näköjään tarkka tietoa vielä kaatuneiden määrästä. Jännityksellä tässä odotellaan :D.
 
Viimeksi muokattu:
Noniin nyt tulee tietoa virallisesti eri kanavista. Ainakin 9 on kaatunut ja loukantuneita on useita (osa hengenvaarallisesti). Kuoleiden määrä tässä vielä todennäköisesti nousee.
Venäläisiä toistaiseksi syytetään.
 

Liitteet

  • Screenshot_20200227-225754_YouTube.jpg
    Screenshot_20200227-225754_YouTube.jpg
    712.1 KB · Luettu: 12
Syyrialla ja Egyptillä on vanhastaan yhteistoimintaa jo yhdistyneen arabitasavallan ja arabiliiton ajoilta sekä sodista Israelia vastaan.
Egyptillä on ongelmana muslimiveljeskunta joka on Turkkilaisten suojeluksessa. Tämä on samaa sunni-islamistien aaltoa vaikka eroaakin wahhabistien ja kumppanien toimintatavoista.
Turkilla ja Egyptillä on myös vastakkaiset roolit Libyassa jossa Egypti tukee voittoisaa Haftaria.

Kiitos! Näistä en tiennyt.
 
Back
Top