Hylkää huomautus
Liity mukaan keskusteluun!

Rekisteröityminen ei kestä kuin hetkosen ja pääset keskusteluun mukaan, tervetuloa!

>>> REKISTERÖIDY <<<

Tästä ei hiiskuttu: Suomella oli monen tason salaiset suhteet USA:han

Viestiketju osiossa 'Menneet sodat ja sotahistoria' , aloittaja Bushmaster, 06.12.2015.

  1. Bushmaster

    Bushmaster Ylipäällikkö Lahjoittaja

    Liittynyt:
    24.06.2015
    Viestejä:
    11,723
    Tykkäykset:
    19,924
    Pisteet:
    1,286
    Isänmaalliset ihmiset ovat tehneet maansa eteen paljon hyvää ja antaneet uhrinsa sille.....niistä ei vaan juurikaan meille kerrota....?


    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/rautkallio_usa-44059

    Tästä ei hiiskuttu: Suomella oli monen tason salaiset suhteet USA:han

    Sodan hävinneenä Suomi sai rangaistukseksi aluemenetykset ja raskaat sotakorvaukset, jotka voi nähdä seurauksiltaan osin myös myönteisinä, rajallista vapauttamme turvaavina. Hannu Rautkallio kuvaa valvontakomission johtajan Andrei Zdanovin mieltyneen läntiseen elämänmenoomme.

    Zdanov viihtyi hulvattomissa seurapiireissämme paremmin kuin katkeruudessa uiskentelevien kommunistiemme joukossa. Sama koski kommunistiemme eliittiä, esimerkiksi Otto Wille Kuusisen tytärtä Hertta Kuusista, joka oli kuin kala vedessä hienostoravintoloissa.

    Valvontakomissio turvasi liikkumatilaa elinkeinoelämällemme neuvostodiktaattori Josif Stalinin nyökytellessä. Neuvostoliittolaiset olivat innostuneita solmimaan sydämellisiä suhteita suomalaisiin oikeistoryhmiin.

    Tästä amerikkalainen salasähke kertoi, että hyvän tahdon merkkinä Neuvostoliiton valvontakomissio suhtautui viileästi levottomuuksiin työmarkkinoilla. Chrichton-Vulcan -yhtiön lakon tapauksessa neuvostoliittolaiset ehdottivat suomalaisille, että lakkoilijoilta otettaisiin leipäkortit pois. Näin työläisten unelmavaltio linjasi lakkoja jopa lännessä. Idässä lakkoilu oli totta kai kiellettyä.

    Suomalaiset tunsivat niin sotia ennen, sota-vuosina ja niiden jälkeenkin kuuluvansa länteen. Se pelasti Suomen. Luottamukselliset yhteydet varsinkin Yhdysvaltoihin muodostuivat selviytymistarinamme ratkaiseviksi tekijöiksi.

    Hannu Rautkallio ihmettelee arkistoihin tutustuttuaan, miksi Suomi ajautui1950-luvun lopulta lähtien sellaiselle poliittiselle tielle, josta presidentti J. K. Paasikiven johdolla olimme vapautuneet vuosikymmentä aiemmin? Paasikiven yksi tavoite oli, että kommunistien vaikutusvaltaa minimoitiin. Seuraajansa menetteli toisin ja haki sillä turvaa omalle vallalleen.

    Suomen ja Yhdysvaltojen välisiä suhteita ei ole liiaksi tutkittu. Rautkallio on penkonut dokumentteja ja suorittanut haastatteluja Yhdysvalloissa jo 1970-luvulta lähtien. Lisää asiakirjoja vapautuu salassapidolta jatkuvasti. Neuvostoliiton arkistoihin hän ryntäsi heti maan romahdettua, vuoden 1991 jälkeen. Hän ehti tutustua esteettä valtaisaan määrään materiaalia, kunnes ovet sulkeutuivat tutkijoilta.

    Palveluksia ja vastapalveluksia
    Yhdysvalloilla oli uskomattomat lonkerot Suomessa. Rautkallio on aiemmin kertonut Helsingin olleen mielenkiintoisen vakoilun ja vuorovaikutusten pelikenttä.

    Nyt vuorossa ovat amerikkalaiset vakoiluyhteistyö ja -raportit, joiden välityksellä saamme kuvan vaikkapa puhelinkuuntelun keinoista.

    Esimerkiksi puhelinlinjat valvontakomission hotelli Tornista Malmin lentokentälle, Katajanokalla ankkurissa olleeseen Krasnaja Znamajaan ja Leningradiin oli kytketty Postitalosta "erääseen Korkeavuorenkadun osoitteeseen".

    Kuunteluraporteista amerikkalaiset saivat selville valvontakomission keskusteluja. Vakoilun organisoinut eversti U. A. Käkönen saattoikin todeta, "ettei venäläisillä ollut mitään erikoista tekeillä". Saman havainnon näkee myös neuvostoliittolaisista arkistolähteistä. Zhadovin "yllättävän maltillinen linja" ja "hämmästyttävä suurpiirteisyys" selittyivät sillä, ettei tällä ollut miehitysarmeijaa tukenaan. Niinpä epäonniset Baltian maat joutuivat puolen vuosisadan mittaiseen pimentoon ja valheiden peittoon.

    Aivan kuten DDR:n ja KGB:n kätköistä on löytynyt henkilökoodeja, jotka viittaavat suomalaisiin syväkurkkuihin, myös Yhdysvalloilla on ollut käytössään peitenimiä yhteydenpitäjiensä salaamiseksi. Hämmästyttävän yksityiskohtaista tietoa Washington on saanut suomalaisilta, eikä se ole voinut olla vaikuttamatta Suomen USA-väleihin myönteisesti.

    Vaikka Yhdysvallat katkaisi diplomaattisuhteet Suomeen jatkosodan aikana, vuorokuiskuttelu jatkui. Stalin oli hyvin levoton presidentti Franklin D. Rooseveltin suunnitelmista saada Suomi irti sodasta. Rautkallio peräänkuuluttaakin lisätutkimuksia siitä, mitä Rooseveltin aloitteellisuus vaikutti Stalinin valmiuteen ryhtyä rauhantekoon Suomen kanssa.

    Suurhyökkäyksessään paikalleen jämähtänyt puna-armeija oli jo heinäkuun puolivälissä 1944 asettunut Suomen rintamillaan puolustusasemiin. Samalla ryntäys kohti Berliiniä alkoi toden teolla. Stalinin oli hyvin herkällä korvalla kuunneltava ratkaisevaa pelastajaansa Yhdysvaltoja. Yleisesti tiedettiin, että jos jokin moottorikäyttöinen härveli puna-armeijassa toimi, se oli amerikkalaistekoa - säilykkeistä puhumattakaan.

    Häkellyttää pikkutietoa
    Vähitellen avautuvat arkistot tuovat jatkuvasti lisävalaistusta historian ymmärrykseemme. Nyky-Venäjän suhtautuminen menneisyyteensä ja KGB-salaisuuksiinsa ilmentää syyllisyyttä ja häpeää. Samaa voi todeta pienemmässä mittakaavassa myös suomalaisesta salailusta DDR:n ja KGB:n suhteen - yhä ja vielä. Käsittämättömän paljon tutkijoilla on jo kuitenkin tietoa saatavilla.

    Kun Paasikiven linja vaihtui Urho Kekkosen linjaksi, läheiset suhteet länteen olivat osittain tulenarkoja, sillä Neuvostoliiton palvonnasta tuli myös sisäpoliittisen kelvollisuuden mittari. Niinpä kaikki avainhenkilömme vaelsivat hartauskäynneille Tehtaankadulle.

    Rautkallio luettelee pitkät litaniat suomalaispoliitikkojen nimiä, jotka ovat käyneet hyvin tiheään tahtiin Neuvostoliiton suurlähetystössä ripillä. Hän latelee nimiluetteloita esimerkinomaisesti vuosilta 1965 ja 1966. Tuona aikana SDP:n edustajien käyntimäärä alkoi tihentyä – puolue kun oli irrottautumassa vanhasta asevelihengestään.

    Jopa oikeistolaiset saivat pikku hiljaa Tehtaankadulla synninpäästön ja lupauksen paremmasta – aluksi henkilö- ja lopulta kuin palkintona, puoluetasolla.

    Toiseksi Kekkoseksi huonoin tuloksin pyrkinyt moninkertainen ministeri Ahti Karjalainen (kesk.) vieraili Neuvostoliiton suurlähetystössä viikoittain. Huonokuntoista, pahoin alkoholisoitunutta Karjalaista suosivat niin KGB kuin Etelärannan satraapit – täysin tietoisina tämän kyvyttömyydestä vaativiin tehtäviin. Rautkallion kertomaa on löydettävissä niin Tehtaankadun suurlähetystön keskusteluraporteista kuin NKP ja Suomi –asiakirjakokoelmissa (1992 ja 2001).

    Rautkallion tutkimustuotannon paikoin herättämän kärjekkään keskustelun tietäen jään odottelemaan sitä ensimmäistä, joka taas kerran toteaa: ”minä tiedän tuon kaiken vanhastaan, siinä ei ole mitään uutta”… jne. (pahimmassa tapauksessa edes lukematta kirjaa). Silti muistaa täytyy, että kirjoittaja on usein osunut arkistojen aarteisiin ensimmäisenä tai ensimmäisten joukossa kadehdittavalla kyvyllä löytää ja ahkeroida.

    Idässä kiinni, länteen kallellaan kulkee vuodet 1944-1958 käännetyssä kronologiassa. Toteutus on mielenkiintoinen, mutta ehkä sittenkin normaali aikajärjestys olisi ollut käyttökelpoisempi.

    Hannu Rautkallio: Idässä kiinni, länteen kallellaan. USA ja Suomi 1944-1958. Docendo 2015.

    Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.

     
    Viimeksi muokattu: 06.12.2015
    Lepukki, Römppäinen, vonrehausen ja 4 muuta jäsentä tykkää tästä.
  2. Mainos Google AdSense



  3. Bushmaster

    Bushmaster Ylipäällikkö Lahjoittaja

    Liittynyt:
    24.06.2015
    Viestejä:
    11,723
    Tykkäykset:
    19,924
    Pisteet:
    1,286
    Tämä sopii mielestäni hyvin tähän säikeeseen.

    Kaikille näille miehille perheineen kuuluu :salut::salut::salut:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1454044370288.html

    Marttisen miehet löysivät uuden kodin Yhdysvalloista – katso ainutlaatuiset kuvat

    edit.

    Eversti Alpo Marttinen pakeni jatkosodan jälkeen Suomesta mukanaan pieni joukko asekätkijöitä. IS julkaisee ainutlaatuisia kotialbumikuvia näistä miehistä.

    JOULUKUUN alussa 1946 eversti Alpo Marttinen nousi Dothan Victory -laivaan Malmössä. Hänen mukanaan oli kahdeksan suomalaista upseeria. Puolen tusinaa lisää liittyisi vielä heihin.

    Marttinen oli viettänyt maanpaossa Ruotsissa yli vuoden. Sitä ennen hän vältteli Suomessa Valpoa, joka etsi häntä asekätkentäjutun vuoksi.

    Asekätkentä oli Päämajan upseereiden salainen suunnitelma Neuvostoliiton miehityksen varalle. Se alkoi syyskuussa 1944 ja paljastui keväällä 1945.

    Arvellaan, että Marttisella olisi tullut iso rooli asekätkijöiden suunnittelemassa vastarintasodassa, jos se olisi alkanut. Marttinen kuului taitavimpiin suomalaisupseereihin. Monien mielestä jo Raatteen tien voitto talvisodassa oli vähintään yhtä paljon hänen kuin Hjalmar Siilasvuon ansiota.

    [​IMG]
    Suomalaisupseereiden tapaaminen. Kuvassa muun muassa suomalaissiirtolaisten jälkeläinen, majuri Sulo Heikkinen, Aito Keravuori (4.vas.) Hellä-vaimonsa kanssa, eversti Kalle Keränen (4. oik.) sekä Alpo Marttinen (3.oik.) ja hänen vaimonsa Lea (2.oik.). Kuvan oikeassa laidassa Lauri Törni.(KUVA: Virpi Kairisen kotialbumi / Jari J. Salon kokoelma)
    Marttinen katsoi myöhemmin, että itse Mannerheim antoi hänen elämälleen uuden suunnan: kehotti hakeutumaan länteen ja Yhdysvaltain palvelukseen. Siirtymisen Atlantin taakse ratkaisi käytännössä Ruotsin viranomaisten kanta. He ilmoittivat maassa oleskeleville asekätkijöille syyskuussa 1946, että heidät karkotettaisiin vuoden lopulla Suomeen, jos he eivät olisi itse poistuneet maasta.


    MARTTISTA pidettiin Ruotsiin paenneista suomalaisupseereista aktiivisimpana. Hän oli Ruotsin turvallisuuspoliisin tarkassa seurannassa. Se lähetti jopa naisagenttinsa viettelemään tämän, turhaan. Marttinen suri, että oli ehkä aiheuttanut ”frustraation” kauniille nuorelle naiselle.

    [​IMG]
    Eversti Paavo Kairinen, hänen vaimonsa Siiri sekä majuri Aito Keravuori, Lea Marttinen ja Hellä Keravuori.(KUVA: Virpi Kairisen kotialbumi / Jari J. Salon kokoelma)
    Jos ruotsalaiset tiesivät, että Marttinen kokosi miehiä Amerikkaan lähtöä varten, he olivat vain tyytyväisiä. Yhdysvallat lupasi, että se antaisi 14 upseerille lyhytaikaisen oleskeluviisumin. Varsinaisesti nämä hankkivat Venezuelan viisumin muka sinne matkustaakseen, mutta tarkoitus ei ollut jatkaa oikeasti Etelä-Amerikkaan.

    – Kylmä sota oli puhkeamaisillaan. Yhdysvaltain sotilaspiireissä tarvittiin tietoa ja henkilöitä, joilla oli kokemusta puna-armeijaa vastaan taistelemisesta, kuvaa Marttisen elämäkerturi, dosentti Pasi Tuunainen.

    Marttinen valitsi monet miehistä sen perusteella, että olivat sotavuosina taistelleet pohjoisessa, esimerkiksi legendaarisen kilpahiihtäjän ja sissipäällikön, kapteeni Olavi Alakulpin.

    – Hän oli varsin loukkaantunut siitä, että hänet pidätettiin Suomessa ja hänen piti paeta Suomesta. Hän oli antanut niin paljon taistellessaan maan vapauden puolesta, kuvaa tämän tytär Maija Alakulppi Harrington.


    Kylmä sota oli puhkeamaisillaan. Yhdysvaltain sotilaspiireissä tarvittiin tietoa ja henkilöitä, joilla oli kokemusta puna-armeijaa vastaan taistelemisesta.

    YHDYSVALLOISSA miehet eivät kuitenkaan päässeet heti Yhdysvaltain armeijaan. He elättivät itsensä vuoden hanttitöissä.

    Natsi-Saksan kanssa yhteistyössä taistelleen valtion entisiin upseereihin kohdistui Yhdysvalloissa epäluuloja, vaikka vaikutusvaltaiset yhdysvaltalaiset auttoivatkin heitä. Joukossa oli ilmeisesti myös William ”Wild Bill” Donovan, CIA:n edeltäjän OSS:n johtaja.

    Joulukuussa 1947 Marttisen joukko astui palvelukseen Fort Lewisissä Washingtonin osavaltiossa. Joukon keski-ikä oli jo 38 vuotta, mutta heidät otettiin alokkaiksi. Rykmentinkomentajalle ei ollut kerrottu, että miehet olivat oikeasti erikoistehtäviin varattuja upseereita. Asia selvisi vasta riidan jälkeen. Upseerinurat Yhdysvalloissa alkoivat avautua.

    – Miehet vaikuttivat Yhdysvaltain armeijassa eri tavoin. Erityisesti talvisodankäyntiin he jättivät merkkinsä, Tuunainen sanoo.

    [​IMG]
    Aito Keravuori ja hänen puolisonsa Hellä. (KUVA: Jari J. Salon kokoelma)
    Suomalaiset kouluttivat amerikkalaisia hiihtotaidoissa ja kehittivät näiden talvisotavarustusta. Tätä työtä teki muun muassa Aito Keravuori, joka palveli Yhdysvaltain maavoimien erikoisjoukoissa eli vihreissä bareteissa. Keravuori johti asekätkentää Oulun seudulla, ja hän oli ensimmäinen kotimaasta lähtemään joutunut kätkijäupseeri.

    Muutamia suomalaisia tuli Yhdysvaltoihin jälkijoukossa, viimeisenä Lauri Törni 1950-luvulla. Törni ei kuulunut asekätkijöihin, vaikka hän olikin jatkosodan jälkeen piilottanut pienen määrän aseita pahan päivän varalle. Hänet oli tuomittu Suomessa maanpetturina palvelusta Saksan armeijassa Lapin sodan jo käynnistyttyä.


    ALKUVAIHEEN jälkeen suomalaiset hajaantuivat eri yksiköihin. Heitä palveli sekä Korean että Vietnamin sodissa. Törni kuoli Vietnamin viidakkoon lokakuussa 1965.

    [​IMG]
    Majuri Eino Lassila pakeni vankilasta yhdessä kuulustelijansa kanssa ja siirtyi Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin. (KUVA: SA-Kuva)
    – Itse olen arvostanut Eino Lassilaa, joka oli vähän hiljaisempi, mutta Marttisen lisäksi ainoa, joka oli käynyt sotakorkeakoulun Suomessa, Tuunainen sanoo.

    – Marttinen on kuitenkin omassa sarjassaan. Hän toimi Pentagonissa sektorinjohtajana. Hänellä oli kontakteja poliitikkoihin ja kenraaleihin.

    Pentagon on Yhdysvaltain puolustusministeriö. Marttinen kehitteli isompia operaatiota Suomenkin suhteen. Hän suunnitteli jopa 2 000 suomalaisen upseerin värväämistä Yhdysvaltain armeijaan, jos Neuvostoliitto miehittäisi Suomen. Ajatuksiaan hän kehitteli entisen tiedustelupomo Donovanin kanssa.


    Marttinen on kuitenkin omassa sarjassaan. Hän toimi Pentagonissa sektorinjohtajana. Hänellä oli kontakteja poliitikkoihin ja kenraaleihin.

    – Marttisen taskukalenterista löysin maininnan, että hän tapasi Fort Braggin tukikohdassa käydessään Donovanin, joka pyysi kirjoittamaan suunnitelman erikoisjoukkojen käytöstä Suomessa, Tuunainen kertoo.

    – Hän lupasi tehdä niin. Lukee, että ”tein ja toimitin”, mutta dokumenttia siitä en ole löytänyt mistään. Amerikkalaiset ovat aina kiistäneet, että Suomi olisi ollut niin tärkeässä asemassa, että erikoisjoukkojen käyttöä täällä olisi suunniteltu.


    MUUTAMA Marttisen miehistä jätti Yhdysvaltain armeijan ja palasi Suomeen. Yhdysvaltoihin jääneistäkin monet valitsivat sotilasuran. Kylmän sodan aikana se oli vaarallinen. Marttisen poika Pekka kuoli sotaharjoituksissa Saksassa vuonna 1958. Toinen kolmesta pojasta Hannu kuoli reilu vuosi myöhemmin sairauskohtaukseen.

    – Marttinen ei siitä koskaan henkisessä mielessä toipunut, Tuunainen sanoo.

    [​IMG]
    Alpo Marttinen ja Paavo Keravuori kahvilla puolisoidensa Lean (oik.) ja Hellän seurassa.(KUVA: Virpi Kairisen kotialbumi / Jari J. Salon kokoelma)
    Maija Alakulppi Harringtonin veli Vesa kaatui Vietnamissa vuonna 1968. Vesa Alakulppi oli tuolloin jo upseerin ammattiuralla: hän oli käynyt West Pointin sotilasakatemian ja hänelle povattiin merkittävää uraa Yhdysvaltain asevoimissa.

    [​IMG]
    Vesa Alakulppi oppilaana West Pointin sotilasakatemiassa. (KUVA: Kari Kallosen arkisto)
    – Isä toi Vesan ruumiin Seattleen haudattavaksi. Hän kertoi käyttäneensä koko lennon ”puhuakseen” Vesan kanssa kaikesta, mitä jäi sanomatta.


    MAIJA Alakulppi Harringtonin mukaan Marttisen miehet ja heidän perheensä pitivät hyvin tiivistä yhteyttä Yhdysvalloissa tai Saksassa, jossa monet palvelivat 1950-luvulla.

    – Lapsena luulin oikeasti, että kaikki nämä ihmiset olivat setiäni ja tätejäni.

    Kylmä sota muuttui kiihkeän alun jälkeen rutiiniksi. 1970-luvun alkuun mennessä Marttisen miehet jäivät eläkkeelle. Useat olivat jo pitkään käyneet Suomessa.

    Marttinen pääsi presidentti Kekkosenkin vieraaksi ja jopa toivoi tältä apua saadakseen kenraalin arvon Yhdysvaltain armeijassa. Se ei onnistunut. Myöhemmin hän suuttui Kekkoselle tämän veljeilystä Neuvostoliiton kanssa.

    [​IMG]
    Aito Keravuori (oik.) iltajuhlissa vaimonsa Hellän (kesk.), upseeritovereiden ja rouvien seurassa. Kuvausvuodeksi on merkitty 1958. (KUVA: Jari J. Salon kokoelma)
    Suomessa Marttista epäiltiin CIA:n agentiksi, mutta jos hänellä oli tiedustelutehtäviä, ne tulivat todennäköisemmin suoraan armeijalta. Marttinen menehtyi vuonna 1975 syöpään, johon hän oli etsinyt hoitoja Suomestakin.


    Suomessa Marttista epäiltiin CIA:n agentiksi, mutta jos hänellä oli tiedustelutehtäviä, ne tulivat todennäköisemmin suoraan armeijalta.

    Myös Alakulppi viihtyi synnyinmassaan ennen kuolemaansa vuonna 1990.

    – Kyllä hän Suomea kovasti rakasti, mutta Yhdysvalloissa hän halusi elää, Maija Alakulppi Harrington sanoo.

    Lähteet: Paavo Kairinen: Marttisen miehet; Pasi Tuunainen: Marttinen, kahden armeijan soturi
    Seppo Varjus
     
    Viimeksi muokattu: 31.01.2016
    Erkki, Lone Soldier, Old Boy ja nämä jäsenet tykkäsivät tästä.
  4. TT

    TT Kapteeni

    Liittynyt:
    19.04.2012
    Viestejä:
    934
    Tykkäykset:
    549
    Pisteet:
    76
    Tähän ketjuun aivan viivasuoraan liittyy eräs oma suosikkini, J. Raymond Ylitalon "Salasanomia Helsingistä Washingtoniin". Toivottavasti löytyy kirjastosta tai divarista. Kirjoittaja amerikkalainen diplomaatti joka oli Helsingissä 1946-50 ja ehkä tärkein yhdyshenkilö suomalaisten suuntaan, varsinkin sitten kun oppi esivanhempiensa kielen auttavasti. Yhteistyö maiden välillä oli todella hämmentävän läheistä. Vielä yllättävämpi asia joka tulee kirjasta ilmi (hyvän dokumentoinnin tuella) oli Washingtonin, siis Marshallin johtaman Yhdysvaltain ulkoministeriön erinomaisen tarkka kuva Suomesta ja kiinteä seuranta asioitamme kohtaan ja nopeakin reagointi niihin.
     

Jaa tämä sivu