Taisteluvarustus ja sen kantaminen

Ei näitä kannata lukea ihan kirjaimellisesti. Hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi erot meikäläisen ja vaikkapa @pstsikan varustuksessa, vaikka koulutuspohja ja tehtävänkuva hyvin samanlaiset ovatkin. Molemmat käyttävät vyö, liivit, reppu -systeemiä mutta yhteistä on vain julmettu a-tarvikemäärä.

No ei niin kovin suuria eroja kuitenkaan.

Mulla kamat jakautuvat seuraavasti eri kokonaisuuksiin:
1. Battle belt
- Pistooli lippaineen, rynkyn varalipas, IFAK, monitoimityökalu, taktinen valaisin, puukko, dumppi, kenttäpullo. Selkäpuoli tyhjänä.
2. Chestrig
- Lipastaskut rynkylle, yleistasku (epämääräiselle sälälle, joka pitää saada nopeasti lisättyä varusteisiin), heitetaskut, veitsi, kiristysside.
3. Päiväreppu
- Sadeasu, kenttälapio, juomarakko, valonvahvistin, varaparistoja, rautalankaa, narua, varanestepullo, ruokailuvälineet ja keitinosa, pakastekuivattu ruoka-annos ja pikakahvia sekä aseenpuhdistusvälineet. Tuossa siis perusosa, jota sitten tarpeen/tilanteen/olosuhteiden mukaan täydennetään päällystakilla, lisäampumatarvikkeilla yms.

Tuo setti on kiväärimiehelle.
 
001.jpg

Tässä erinomainen referenssikuva. Battle belt on ilmeisesti omahankinta ja siinä oleva pistoolikotelo on SF:n low ride mountissa MLS tai QLS kiinnityksellä, joka tarkoittaa sitä, että pistoolikotelo on hetkessä siirrettävissä esimerkiksi reisilevyyn tai liiviin tai kuten Pistooli jokamiehen aseeksi- ketjussa väitettiin, niin jopa repun pals-nauhoitukseen.

Liivissä näyttää olevan ainakin IFF-valo, radio, rynnäkkökiväärin lipastaskut, heitetasku ja kiristysside. Dumppi on vyöllä, kuten myös jokin tunnistamaton tasku sen takana. Kartta peittää vyönsoljen vasemman puoleisen osan vyöstä, mutta oletettavasti siinä on pistoolin varalipas.

Kuva on SKJA blogista, mutta editoin sitä peittämällä kuvassa esiintyvän miehen kasvot.
 
Katso liite: 1948

Tässä erinomainen referenssikuva. Battle belt on ilmeisesti omahankinta ja siinä oleva pistoolikotelo on SF:n low ride mountissa MLS tai QLS kiinnityksellä, joka tarkoittaa sitä, että pistoolikotelo on hetkessä siirrettävissä esimerkiksi reisilevyyn tai liiviin tai kuten Pistooli jokamiehen aseeksi- ketjussa väitettiin, niin jopa repun pals-nauhoitukseen.

Tuo Safarilandin kotelo on nimenomaan jakotavarana oleva Glockin kotelo: "Pistoolikotelojärjestelmä 2009". Sisältää:
  • Kotelon SF 6304 "Kotelo, reisi-, pistoolin\2009, Täyd oik (tai vas)",
  • lipastaskux3 5.11 Single Pistol Mag Green "Kotelo, lipas-\Pist 2009 Vihreä"
  • Mollekiinnityslevyn SF Molle system adapter plate, OD-green "Kiinnityslevy, Molle kotelo 2009 täyd",
  • QLS systeemin SF QLS 22 Recivier plate OD-green & QLS 19 Fork, OD-green "Siirtokiinnike\Kotelo pist 2009 täyd"
  • Sekä lowride vyökannattimen SF6075 UBL "Kannake\vyö kotelo 2009 täyd"

Itse myös kannan koteloa tuolla QSL:llä Battle Beltissä, joka erinomainen tuote kotimaiselta CDH-TAC -nimiseltä pikkufirmalta (low profile warbelt V1.0). Itse käytän luotiliivien kanssa nimen omaan Lowride UBL:llää enkä enään kanna pistoolia reidessä. Mollelevy toisella QLS22:lla on liivissä johon sen voi siirtää esim. vaunussa/ajoneuvossa toimittaessa. Tosin huomaan harvoin itse siirtäväni pistoolin siihen vaikka olisinkin ahtaassa paikassa - sen verran nopeasti tuohon pistoolin vyöllä oloon on tottuu. Samalla mietin sitä, että jos joutuu jalkautumaan ja pistooli ei olekaan siinä missä on sen tottunut olemaan, niin sitten tarvittaessa voisi mennä sekuntteja hukkaan...

Tuo QLS haarukka on ihan ok keino työntää kotelo housuvyöhön ilman, että tarvii raijata koko ajan Batlle Belttiä mukana myös silloin kun ollaan vieraassa FOB:ssa (joissa nykyään tulee kantaa pistoolia 24/7 myös sisällä Green-on-Blue -uhkan takia).
 
Viimeksi muokattu:
@CV9030FIN

Tarkoititko Tactical Tailor vai Tasmanian Tiger? Näyttää mielestäni jälkimmäiseltä. Onko PV:llä battle beltiä lainkaan jakovarusteena vai onko kyse omahankinnoista?
-----
SF:n ratkaisu on yksi hyvä vaihtoehto. Itse olen mieltynyt G-Coden vastaavaan, jossa on MLS:n/QLS:n sijaan RTI ja vaihtoehtoiset alustat ja kantotavat ovat battle belt (MOLLE), paddle, duty mount / low ride mount, liivi (MOLLE), reisilevy ja tavanomainen vyö sekä housu- että varustevyölevyksillä.

Mikäli SF kotelon alustaratkaisuihin ei ole tyytyväinen, niin SF-kotelo on mahdollista varustaa alle 20€ maksavalla RTI-ripustimella ja käyttää sitä G-Coden alustoilta. Ja näitä löytyy juurikin tuolta operator.fi.
 
@pstsika Missä sun nasse on?

En harrasta kuminaamarijuttuja vapaa-ajalla, mutta jos sellainen pitäisi saada varusteisiin, niin suojanaamarilaukku M/95 kiinnittyy pals-nauhoitukseen ja sen lisääminen varusteisiin ei ole ongelma mikäli on ilmeistä, että suojanaamarille tulee olemaan käyttöä esimerkiksi omien joukkojen kyynelkaasun käytön takia tai vihollisen toiminnasta johtuvan suojeluvaroituksen takia. En kuitenkaan näe mielekkääksi hankkia suojanaamaria omakustanteisena, joten sitä ei myöskään tällä hetkellä ole sijoitettu mihinkään osakokonaisuuteen. Lähtökohtaisesti suojeluvarusteet eivät kuitenkaan minun maailmankuvassani kuulu jatkuvasti päällä oleviin, vaan niiden paikka on päivärepussa.
 
@CV9030FIN

Tarkoititko Tactical Tailor vai Tasmanian Tiger? Näyttää mielestäni jälkimmäiseltä. Onko PV:llä battle beltiä lainkaan jakovarusteena vai onko kyse omahankinnoista?
-----
SF:n ratkaisu on yksi hyvä vaihtoehto. Itse olen mieltynyt G-Coden vastaavaan, jossa on MLS:n/QLS:n sijaan RTI ja vaihtoehtoiset alustat ja kantotavat ovat battle belt (MOLLE), paddle, duty mount / low ride mount, liivi (MOLLE), reisilevy ja tavanomainen vyö sekä housu- että varustevyölevyksillä.

Mikäli SF kotelon alustaratkaisuihin ei ole tyytyväinen, niin SF-kotelo on mahdollista varustaa alle 20€ maksavalla RTI-ripustimella ja käyttää sitä G-Coden alustoilta. Ja näitä löytyy juurikin tuolta operator.fi.

Otin kommentin kokonaan pois kun tarkemmin tarkasteltuna en löytänyt enää tuon mallista Tactical Tailoria ko firman nettisivuilta. Muistikuva on että vanha pre-Fight Light Warbeltti olis ollu just tollanen (ainakin väri sopisi TT:n. OD:ta vähemmän liikkuu kun kaikki on nykyään RG).

Ei ole hyväksyttyä jakokamana ainakaan toistaiseksi Battle belttiä. UTJR:ssä on näkynyt joukko-osaston omalla rahalla hankkimia vehkeitä (ks. mm. kuvat EOS/EUBG))... tässä viimeisen 3 v:n aikana noita on alkanu näkymään enemmän omahankintoina reissussakin.

Niin täytyy muistaa että SF on jakoa kamaa ja siten hyväksytty - G-Code ei edelleenkään. G-Codehan on tuon homman ainakin ajatustasolla SF:ltä kopioinut, joka ensimmäisenä tätä modulaarista pakettia tarjosi. Niin ja Atlantin takan tuntuu olevan tuo SF kovimmassa huudossa, mutta omaa kokemusta kaupassa räpistelyn lisäksi ei G-Codesta ole. Oliks se brittien uusi kotelo systeemi Glockille nimenomaan G-Code?
 
Otin kommentin kokonaan pois kun tarkemmin tarkasteltuna en löytänyt enää tuon mallista Tactical Tailoria ko firman nettisivuilta. Muistikuva on että vanha pre-Fight Light Warbeltti olis ollu just tollanen (ainakin väri sopisi TT:n. OD:ta vähemmän liikkuu kun kaikki on nykyään RG).

Joo, itse kiinnitin huomiota noihin olkaimien solkiin ja siihen, että sisusvyö on mahdollista vetää osan nauhoituksista yli ja käyttää teoriassa vaikkapa FN pistoolin nahkakoteloa vyöhön pujotettuna... Olipa kumman valmistajan tahansa, niin molemmat ovat laatukamaa, kuten myös HSGI:n vastaava.

Niin täytyy muistaa että SF on jakoa kamaa ja siten hyväksytty - G-Code ei edelleenkään. G-Codehan on tuon homman ainakin ajatustasolla SF:ltä kopioinut, joka ensimmäisenä tätä modulaarista pakettia tarjosi. Niin ja Atlantin takan tuntuu olevan tuo SF kovimmassa huudossa, mutta omaa kokemusta kaupassa räpistelyn lisäksi ei G-Codesta ole. Oliks se brittien uusi kotelo systeemi Glockille nimenomaan G-Code?

Tuleeko pistoolikotelon olla sotavarusteeksi hyväksytty, jotta yksittäinen mies voi sitä käyttää jos varuste on yksityisellä rahalla hankittu? Afganistanissa palvelleilla on nimittäin kuvien perusteella ollut myös BH:n SERPA koteloita ja muitakin.
---
Ainakin USA:n maavoimat ovat ottaneet G-Coden käyttöön ja jo tuota ennen niitä käytettiin vähintäänkin yksityishankintoina. G-Coden koteloahan on todella monelle eri pistoolille, vaikka maahantuojalla ei olekaan kuin muutaman mallin kotelot hyllyssä, tai itseasiassa hyllyt ovat näiden osalta melko tyhjät, koska kaikki mitä tulee, menee heti kaupaksi. :D

http://maanpuolustus.net/threads/pistoolikotelot-ja-kantotapa.1207/page-4#post-113192
 
Joo, itse kiinnitin huomiota noihin olkaimien solkiin ja siihen, että sisusvyö on mahdollista vetää osan nauhoituksista yli ja käyttää teoriassa vaikkapa FN pistoolin nahkakoteloa vyöhön pujotettuna... Olipa kumman valmistajan tahansa, niin molemmat ovat laatukamaa, kuten myös HSGI:n vastaava.

Tarkemmin kun kattelee voi tuo olla Myös CDH-TAC:n tekele...en vaan tiedä onko hän tehnyt OD:na...

Tuleeko pistoolikotelon olla sotavarusteeksi hyväksytty, jotta yksittäinen mies voi sitä käyttää jos varuste on yksityisellä rahalla hankittu? Afganistanissa palvelleilla on nimittäin kuvien perusteella ollut myös BH:n SERPA koteloita ja muitakin.

Riippuu komentajasta. :D Mutta periaatteessa kyllä.

Mutta asekoteloiden ja muiden asevarusteiden kanssa ollaan oltu perinteisesti tarkempia kun nylonista sattuneesta syystä. Kuten myös suojavarusteiden...

Noita BHI:n Serpoja välttäisin. Noista on aika paljon dataa Atlantin takaa että lukitus jumiaa helposti likaa väliin saadessaan ja sitten asetta ei saakaan ulos kun on hätä...moni poliisilaitos on mm. kieltänyt Serpat omilta poliiseiltaan, kuten myös USSOCOM omiltaan ja ymmärtääkseni myös ainakin osa maavoimien joukko-osastoistakin (Ilmavoimat kuulemma taas jakaa omille MP:lle jako tavarana :D ).
 
Viimeksi muokattu:
ja Serpoilla tapahtuu myös yllättävän paljon vanhingonlaukauksia. Lukitus vähän jumissa kiskotaan kiskotaan ja sit hups sehän lähtikin ja PAM.... reikä omassa jalassa.
 
Ei sen serpan tarvitse olla tukossakaan kun etusormea käytetään kotelon avaamiseen ja liipaisimen nykimiseen niin se aiheuttaa helposti vahingonlaukauksia vähän treenattomien (95%:a sotilaista) käsissä. Mielestäni etusormea ei pitäisi käyttää kotelossa turvalukituksen avaamiseen millään tavalla. Etusormi on pistooleissa kuitenkin se todellinen ja ainoa varmistin joten lihasmuistiin ei pitäisi iskostuttaa sille muita kontrollia vaativia tehtäviä. Jo keskisormikäyttöiset asevalot ovat aiheuttaneet vahingonlaukauksia kun treenamaton käyttäjä on puristanut myös etusormea samanaikaisesti. Kyllä sen turvakotelon pitäisi olla peukalolukitteinen kunnes joku keksii paremman.
 
Minä laittaisin vielä tst-liivin karttataskuun sadeviitan (ei atomiviittaa) tai ainakin sadeasun takin ja taistelupakkaukseen puolikkaan makuualustan. Sadeviitta suojaa sateelta ja on nopea käyttää. Puolikaskin makuualusta on eri kiva kaveri, jos pitää makoilla asemassa pidemmän aikaa, eikä ole kesä.
 
Victor, sadeviitta ja amerikkalaisten poncho lineristä saa tehtyä ns. Ranger rollin jossa korpitaistelija nukkuu kuusenpersiissä unet, tämän paketin toki saa kalliilla kun ostaa Fjelldukenin jossa on toppaus. Ei makoisat unet ole mutta taistelukyky säilyy..

Havut ajavat talvella ainakin mukavasti makuualustan homman jos jotain tietä kytistellään tuntitolkulla.
 
Mielenkiintoinen keskustelu M05 TST-liivistä, ja miten se koulutetaan varusmiehille. Omasta mielestäni P-kaudella on se käsketty taskujen paikka, ja E + J-kaudella ohjeistetaan miten ne kannataisi laittaa.. Siellä on ihmisiä ketä ei kiinnosta, tai eivät osaa.

Pakko listata oma järjestykseni liivissä (kommenteja olisi kiva saada)

(Tämä paketti siis heitinjutuissa)

TST-liivi:
Ammun oikealta.
- 3x lipastaskua vasemmalla puolella (meille jaettiin 2)
- Vasemmassa kyljessä dumppi
- Oikealla ensimmäisenä yleistasku pieni (sekalaiset tavarat)
- Oikealla toisena juomapullotasku (juomarakon lisäksi tarvittava)
- Vasemmalla rinnan päällä mahd korkealla yleistasku mini (käsisuuntakehä & kompassi)
- Vasemmalla yleistasku minin alapuolella heitetasku
- Selässä, liivin sisällä juomarakko

M05 reppu (se pienempi)
- Vasemmalla puolella suojanaamaritasku
- Oikealla puolella kenttälapiotasku
- Sisällä: Sadeasu, Pakki + muut mitä nyt kuka ikinä tarvitseekaan

Miehistövyöllä:
- Puukko oikealla puolella (Ei ole mitenkään tiellä, helposti käsiteltävä)

Reisitaskut:
- Oikealla Retki karttalaukku, missä muistiinpanovälineet
- Vasemmalla kartta
 
Viimeksi muokattu:
Eipä sun kauheasti tarvitse kommentteja saada, toi setti kun lienee trial&error-hengessä palveluksen edetessä muotoutunut, omakohtaiseen kokemukseen perustunut asetelma...
Ainoa, mitä itse kehoittaisin kokeilemaan, on juomarakon iskeminen M05-liivin selkämykseen ulkopuolelle, kantolaitteessaan (jos siis sellainen on tullut ostettaessa mukana, tai on saatavilla tarvikkeena...)
Parantaa liivin istuvuutta kummasti (=täyspainoinen taisteluvarustus ei vispaa ympäriinsä rymytessä), kun selkäpuoli ei ole screenshotti Quasimodosta... Tarvittaessa rakon voi siirtää reppuunkin sellaisen kannossa ollessa, mikäli kokee ylimääräisen kyhmyn repun ja selän välissä epäkäytännölliseksi.

Kommenttisi taskujen asettelusta eri koulutuskausilla tiivistää kyseisen toimintamallin johtoajatuksen tarkalleen.
 
Mielenkiintoinen keskustelu M05 TST-liivistä, ja miten se koulutetaan varusmiehille. Omasta mielestäni P-kaudella on se käsketty taskujen paikka, ja E + J-kaudella ohjeistetaan miten ne kannataisi laittaa.. Siellä on ihmisiä ketä ei kiinnosta, tai eivät osaa.

Pakko listata oma järjestykseni liivissä (kommenteja olisi kiva saada)

Riippuu tehtävästä ja preferenssistä, eli oikeata vastausta lippaista yms ei ole. Ne pitää vaan itse löytää.. Esimerkki: rakennetulle alueelle mentäessä tungen lipastaskut keskelle molemmille puolille 2kpl jos mahdollista (jakokohtana, natürlich, M05 sulkemisklipsit). Käden liike on paljon sulavempi kuin sivulta hakiessa.
Dumppitasku menee reiteen. Sama asia, eli käden liike on sulavampi. Tuokin on tosin preferenssikysymys, sillä lippaan vaihdossa tärkein asia ei ole se, kuinka nopeasti saa lippaan taskuun, vaan se, kuinka nopeasti saat tyhjän lippaan vaihdettua uuteen.
Itse pidin tosin mettässäkin KASI kanssa keskellä, kun pöllin KK:lta lipastaskut...

Toisekseen en tunkenut juomarakkoa sisälle, vaan mulla on oma pussi sille.
 
Toisekseen en tunkenut juomarakkoa sisälle, vaan mulla on oma pussi sille.

+1

Aika monissa liiveissä se rakkotasku on koko selän kokoinen ja pussi siirtyilee puolelta toiselle. Ja onhan se jotenkin kummallisen tuntuinen siinä liivin omassa "taskussa". Esim. tactical tailorin tasku on melkoisen low profile. Itse olen tykännyt.

FrGGb4.jpg
 
Back
Top