Terrorismi

Mulla ei ainakaan kestäisi edes puolta sekuntia kiertää ostoskärryä spurtilla ja tökätä puukolla toisella puolella olevaa. Kun kädet on vielä sopivasti siinä kärryn kahvassa niin tuleekin kiire suojautua ensimmäiseltä lyönniltä...

En tiedä miten ajattelit tuon, mutta itse ajattelin, että ei se nyt ihan noin helposti tapahdu, kun joku tunkee niitä kärryjä tarkoituksella siihen väliin/teron päälle ja tämä tapahtuu kaupan käytävällä. Koettaa pitää ne kärryt teron ja itsensä välissä.
 
Eikun laitta haravan rautapuoli täyteen pekoni ja työntää se teron nenän alle. Toimii kuin valkosipuli draculalle.

Tuli mieleen, että harava voisi olla pirun ärsyttävä ase vastustajalla, jos itse pyrkii puukottamaan tämän. Etenkin jos vastustaja sohii sillä jalkoihin. Meinaan, että olisi pirun vaikeaa päästä lähestymään.
 
Jos puukkomiehen kanssa lähtee ottamaan kontaktia, niin lähes satavarmasti saat sitten siitä puukosta. Pariin pisto- tai viiltohaavaan käsissä tai käsivarsissa saa ainakin varautua, sillä harva meistä on oikeasti niin kova, että pystyisi ilman omaa kipeää tuollaisen taltuttamaan.

Tilanteesta riippuen lähtisin joko karkuun, katselisin kauempaa tai sitten ottaisin erää. Jos se olisi vain joku pirinarkki, joka uhoaa puukko kädessä, niin ottaisin etäisyyttä ja katsoisin että kukaan ei hölmöyspäissään menisi lähelle. Sitten vain odottaisin että virkavallan ammattilaiset tulisivat ja korjaisivat pois. Jos kyseessä taas olisi joku, öh, havaijilaisesta herkkukaupasta sekavia puhuva äkillinen mielenterveyshäiriö, jonka tavoitteena olisi tappaa niin monta kuin ehtii, niin tekisin kaikkeni saadakseni sen tonttiin, kaikin mahdollisin konstein. Oma henki on rakas, mutta joskus sekin on riskeerattava.
 
Voi niitä syrjäytyneitä reppanoita. Voi onko kyseessä aivan jotain muuta?

ISIS:n salaiset asiakirjat paljastavat yllättävän totuuden: Tällainen on tyypillinen ulkomaalaisjihadisti
KASPERI SUMMANEN
Maailmanpankin tekemän tutkimuksen perusteella peräti yli neljänneksellä ISIS:n riveihin värväytyneistä ulkomaalaistaistelijoista on yliopistotason koulutus. Lisäksi vain 15 prosenttia jihadisteista ei ole käynyt peruskoulua loppuun ja vain kaksi prosenttia on lukutaidottomia. Jihadisteihin liittyvät ovat myös usein yllättävän varakkaita.

Tutkimus perustuu liki 4 000 ulkomaalaisjihadistin tiedot käsittävään ISIS:n salaiseen arkistoon. Järjestöstä loikannut entinen taistelija anasti tiedot ennen pakoaan.

Arkistoon oli kerätty ISIS:n uusilta jäseniltään pyytämiä tietoja kuten kansallisuus, koulutustaso, ikä, työhistoria ja haluttu asema ISIS:n organisaatiossa.

Asiasta uutisoivan Independentin mukaan tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä ISIS:n väkivaltaisessa jihadismissa oikein vetoaa. Tutkimusraportin mukaan aineisto vaikuttaisi ainakin osin kumoavan aiemmat teoriat siitä, että radikalisaatio kumpuaa köyhyydestä ja matalasta koulutustasosta.

Tutkimuksen mukaan ISIS:n värväämät ulkomaalaiset ovat tavallisesti alle 30-vuotiaita sinkkuja, joilla on usein vaikeuksia työllistyä ja perustaa perhe. Heidän islamin tuntemuksensa on puolestaan vain ”hieman perustasoa” parempi, vaikka koulutustaso olisikin muuten korkea. Moni on myös verrattain varakkaasta taustasta.

Toinen yllättävä tieto liittyy uusien jäsenten haluamiin tehtäviin. Itsemurhapommittajiksi mielivät ovat tutkimusaineiston perusteella muita todennäköisemmin kärsineet työttömyydestä sekä saaneet sotilaskoulutuksen. Itsemurhapommittajat olivat myös ulkomaalaistaistelijoista kaikkein varakkaimpia.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/isis_jihadistit_ulkomaalaistaistelijat-56136
 
Minnesotassa puukko-jihadia larpannut, sekavia puhunut mielenterveysongelmainen saa osumaa valvontavideossa. 0.19 eteenpäin, nopeasti ohi mutta tyydyttävän räsynukeksi kaveri menee. Ampujahan oli joku three-gun- harrastaja.

Sellainen tarkennus että ampuja oli asekäytön kouluttaja ja samalla kyseisen koulutusyrityksen omistaja. Kerrottiin tuollaista noilla paikallisilla ammuntafoorumeilla.
 
Parit treenimatsit useamman harjoituskaverin kanssa kumipuukolla kertoo jo paljon kuinka vaikea puukkoa vastaan on puolustautua. Siihen kun lisätään vielä oikeasta puukosta tuleva primitiivinen "teräaseella tapetuksi tulemisen kauhu" josta mm" Lt Col Dave Grossmanin - In Killing" kirjassakin kerrotaan olisi oma vaihtoehtoni paeta ellei mitään kunnon astaloa olisi kouraan ja mielummin sittenkin vain etäisyyden pitoa ja karkuunmenoa ellei hyökkääjä ole joki 40kg teini jota kohtaan merkittävä voimaetu jos/kun menee painiksi. Pyssyhommia minusta aina jos turvallisesti pitää hyökkäyksen lopetus hoitaa.
 
http://www.dw.com/en/police-suspect-islamist-link-in-chemnitz-explosives-raid/a-35996901
http://www.dw.com/overlay/media/en/police-search-for-suspect-continues/35997589/35996901

"The police found several hundred grams of a highly explosive material in the apartment.
There were "suspicions of plans for a bomb attack," according to the investigators.
This is no longer a joke," a spokesman told the German DPA agency.
Police released a photograph of the suspect, who is believed to be linked to an
Islamist group. He has been identified as Jaber A., a 22-year-old from Damascus,
Syria. Police said he was last seen wearing similar clothes to those in the photo"

"It remains unknown how many suspects there are or what the motive of the
planned bomb attack. The suspect reportedly arrived as a refugee in Germany from Syria last year. "

Motiivi ei ole tiedossa??

http://edition.cnn.com/2016/10/08/europe/germany-chemnitz-police-operation/index.html
http://yle.fi/uutiset/3-9218659
https://www.thelocal.de/20161008/syrian-man-hunted-in-germany-for-planning-bomb-attack

Tanskakin on pilaantumassa, voi liittyä rikollisuuteen, voi liittyä terrorismiin:
https://www.dr.dk/nyheder/indland/politiet-opretter-visitationszone-i-farum

Sitten niitä ikäviä seurauksia...
https://www.thelocal.de/20161007/terrified-syrians-stuck-in-east-germany-mull-leaving

Kun ei valvottu rajoja... ja Saksassakin käytettiin "mahtikäskyjä". Sitten saa mitä on tilannutkin.
 
Viimeksi muokattu:
http://www.bbc.com/news/magazine-37578919
"Sweden is a peaceful democratic state that has long been a safe haven for those fleeing conflict. Yet many young people whose families took refuge there are now turning their back on the country. More than 300 people have gone to fight in Syria and Iraq, making Sweden per capita one of the biggest exporters of jihadists in Europe."

Tätä kysellään nyt jopa BBC:llä, joka on yleisradioyhtiö kuten YLE:

"With so many of them saying they don't feel Swedish, perhaps the bigger question is:
has integration and Sweden's experiment with multiculturalism failed?

Oma toteamukseni on että monikulttuurisuus ei ole rikkaus ja unelma muille kuin terroristeille, hämärämiehille, ihmissalakuljettajille, mafialle ja rikollisille.

(lisään vielä tahallaan väärinymmärtäjille että monikulttuurisuus on eri asia kuin monietnisyys puhumattakaan kansainvälisyydestä)
 
Oma toteamukseni on että monikulttuurisuus ei ole rikkaus ja unelma muille kuin terroristeille, hämärämiehille, ihmissalakuljettajille, mafialle ja rikollisille.

Miten tähän lauseeseen sopii ne miljoonat ihmiset jotka asuvat suurkaupungeissa kuten Lontoossa, New Yorkissa, LAssa, Melbournessa, Hong Kongissa, Singaporassa, Tokiossa, Dubaissa, Roomassa ja niin edelleen, asuvat rauhassa toistensa kanssa, riippumatta ihonväristä?

Ideana Ruotsin systeemi toimi, mutta lopputulos oli ghettolähiöt ja niistä kumpuavat ongelmat. Jos kaukaa viisaasti olisi ymmärtänyt pakolaisia aivopestä, niin siihen varmaan oltaisiin lähdetty. Nyt kuitenkin ongelmat kärjistyi terroritasolle kun ei osattu sulauttaa heikäläisiä meidän muottiin. Silti uskon että monet heistä kaipaavat kotimaataan enemmän kuin halua sulautua kotimaahansa.

Alamaailma on käsitellyt näitä asioita sitten jo aimoisista rooman ajoista, ja silloin orjuuttajat olivat valtion viranomaisia, ei alamaailman rikollisia.
 
En ole varma kuuluu tämä tänne, kun uutisessa mainitaan vain islamistia motiiveja..

Saksassa laajat etsinnät pommi-iskuaikeesta epäillyn löytämiseksi: "Lentokentillä turvatoimia tehostettu"

Saksan poliisi on tehostanut lentokenttien ja rautatieasemien turvatoimia etsiessään pommi-iskuaikeesta epäiltyä syyrialaista miestä.

Poliisi myös kehotti yleisöä varovaisuuteen. Poliisi sanoi Twitter-viestissä, ettei tiedä missä mies on tai mitä hänellä on mukanaan.

Etsityllä 22-vuotiaalla miehellä epäillään olevan islamistisia motiiveja.

Poliisi järjesti eilen Saksan itäosassa Chemnitzin kaupungissa massiivisen operaation, jossa rynni miehen asuntoon. Asunnosta löytyi räjähteitä. Operaation yhteydessä otettiin kiinni kolme ihmistä.

Saksassa on pelätty uusia terrori-iskuja kesästä lähtien, jolloin maassa tapahtui kaksi äärijärjestö Isisiin liitettyä iskua. Kirveellä tehdyssä junaiskussa Würzburgissa loukkaantui viisi ihmistä ja Ansbachissa tehdyssä pommi-iskussa haavoittui 15.
http://m.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/ar...-lentokentilla-turvatoimia-tehostettu/6110616
 
Miten tähän lauseeseen sopii ne miljoonat ihmiset jotka asuvat suurkaupungeissa kuten Lontoossa, New Yorkissa, LAssa, Melbournessa, Hong Kongissa, Singaporassa, Tokiossa, Dubaissa, Roomassa ja niin edelleen, asuvat rauhassa toistensa kanssa, riippumatta ihonväristä?

Jos nyt Tokiota katsotaan niin eihän se ole mikään monikulttuurisuuden mekka. Samoin Dubai. Ne ovat kansainvälisiä ja multietnisiä (eri ihonvärit) mutteivat monikulttuurisia.

Joten se on jokin muu asia kuin monikulttuurisuus joka tuottaa rikkautta.
 
Ne ovat kansainvälisiä ja multietnisiä (eri ihonvärit) mutteivat monikulttuurisia.
No tämähän se onkin avainsana, multietnisyys on tavoiteltava muttei kultikultturisuus. Ihan kuten USA esim. Kyllä Suomeen mahtuu vaikka minkä väristä populaa kunhan käyttäytyvät suomalaisen normien mukaan.
 
Terroristiepäilty pidätetty Leipzigissa

Almost 2-day manhunt in Germany ends as suspected terrorist arrested
After an almost 2-day manhunt, German law enforcement agencies apprehended a 22-year-old Syrian refugee who is suspected of planning a terror attack. Meanwhile, security at airports and train stations throughout the country has been increased.

syrianrefugeeterroristgermany22.jpg

Jaber al-Bakr Photo Credit: German Federal Police/Channel 2 News

German police arrested 22-year-old Syrian refugee Jaber al-Bakr under the suspicion that he was planning a terror attack. On Saturday, German law enforcement agencies launched an extensive manhunt for al-Bakr after hundreds of grams of explosive materials were found in his apartment in Chemnitz.

The local police department announced on Twitter that its officers arrested al-Bakr: “Tired but very happy. We captured the terror suspect last night in Leipzig.”

Al-Bakr’s apartment was raided by commando forces after the German Federal Police received information about his intentions. In addition, two suspects were arrested at a train station and a third man who is suspected of being in contact with al-Bakr was apprehended at a different location.

At the moment, it is unclear whether al-Bakr was armed at the time of his arrest. Meanwhile, Germany has increased security at airports and train stations.

http://www.jerusalemonline.com/news...rorist-arrested-after-extensive-manhunt-24132
 
Näille jätkille peukkua ja isosti :solthum:

Jaber Albakr otettiin kiinni Leipzigissa, kun kaksi syyrialaismiestä ilmoitti hänestä poliisille ja sitoi hänet kiinni, kunnes poliisi saapui. Albakr oli Spiegel-lehden mukaan pyytänyt miehiltä yösijaa Leipzigin rautatieasemalla, ja miehet olivat tunnistaneet hänet poliisin valokuvista ja houkutelleet asuntoonsa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016101022442948_ul.shtml
 
Pyssyhommia minusta aina jos turvallisesti pitää hyökkäyksen lopetus hoitaa

Mikä tahansa kättä pidempi tasoittaa puntteja ja huom. se voi vetää puukonheiluttajan sisun sukkiin asti.

Itsepuolustuskoulutuksen eräs teema pitäisi ollakin se, että koulutettava oppii näkemään ympäristönsä suorastaan tulvivan niitä -kättä pitempiä- kapineita.
 
No tämähän se onkin avainsana, multietnisyys on tavoiteltava muttei kultikultturisuus. Ihan kuten USA esim. Kyllä Suomeen mahtuu vaikka minkä väristä populaa kunhan käyttäytyvät suomalaisen normien mukaan.

Tässäpä se virhe on tapahtunutkin. Touhussa lähdettiin Euroopassa sille tielle, että valtaväestö on se joustava komponentti, joka suvaitsee ja sopeutuu. Se on sama kuin alkaisi toden totta nostattaa väkeä perse edellä kuuseen. Ei tarvi ihmetellä, jos yleisö äänestää niin perhanan -väärin- sitten.....

Lähtökohta siirtolaisen elämässä on aina ollut se, että siirtolainen sopeutuu piste. Kun kelaa historiaa, niin tämä on se tendenssi vaan ollut. Jos eurooppalaisia ei minareettijoiku, hunnutetut naiset ja joutilaina läppäsevät jätkät kiinnosta, niin ylen hankala on tämä sopeuttamisen polku jo lähtökohtaisesti. No, touhun ideologinen kärki on jo taittunut ja eiköhän se joku tolkku hiljalleen tähänkin synny.

Maassa maan tavoilla. Niin se vaan menee. Se koskee jokaista suomalaistakin, jos lähdemme tuonne ulos vieraiden kansojen pariin.
 
Back
Top