Tiltujen piipitykset. (Bäckman, Putkonen, Tankki-Leena et al.)

Dosentti ei juurin totuudessa pysynyt. Keskityin Solovjovin puhumisiin, hän muutaman kerran oli erimieltä dosentin kanssa. Nyt jäi itselle vaikutelma, että Solovjov on viisampi näistä kahdesta. Eipä kumpikaan pääse korkealle arvoasteikossani, mutta ero on selvä.
Näin toimii hyödyllinen idiootti. Annettu väärä käsikirjoitus kun meinaa tulla vääriä vastauksia ja isäntä joutuu ohjaamaan oikeaan suuntaan. Kun tämmöisten informattien tietojen pohjalta lähdettiin Ukrainan sotaan ei tarvitse ihmetellä, että kävi kuten aina käy. 😐
 
Joo. Eihän se ryssä esim. siellä Butsan seudullakaan muuta tehnyt mitä nyt ihan pientä keppostelua.

On tuossa nyt vähän muutakin kuin Suomen miehitys, tapahtui se sitten "sopimalla" kuten Piho harhoissaan väittää tai muuten. On siinä Ruotsia ja Norjaakin punaisella...

Kuinkahan monen päivän erikoisoperaatiosta mahtaisi olla kyse... Toisaalta, onhan tuo Venäjä jo menestyksellisesti onnistunut pidentämään kolmen päivän operaation keston jo 410 (vai 409) päivään.. Ei ihan huono saavutus... /s
 
Minäkin sain viime yönä profetian. Siinä todettiin, että pitää muistaa ostaa paketti tai kaksi grillimakkaraa kun seuraavan kerran ajelen kesämökille.

Kovasti nää on kaikki alueita luovuttamassa...

Mulle tule eilen vain pelkkä ilmestys. Siitä, että liharulla pitää ottaa sulamaan ajoissa ennen laittoa... hiplailet sitä kahden kilon jäistä liharullaa kuuden maissa illalla ja profetioit että onneksi kävi tänään eikä huomenna kun tulee vieraita...
 
Nämä tiltut elää siinä ryssän harhaisessa maailmassa jossa Ukraina on häviämässä sodan ihan juuri ja sen jälkeen ryssän mahti-armeija tulee jyräämään Puolan, Baltian ja Suomen. Kokenevat myös osittain tuskaa tästä väistämättömästä tulevaisuudesta joten yrittävän painajaisten jälkeen aina aamulla keksiä jotain millä saada edes jokin diili aikaan.

Ei siellä ole käsitystä että Länsi vs ryssä on sellaisella 20:1 voimasuhteella liikkeellä. Jokainen päivä eteenpäin heikentää ryssän hiilivetykauppaa ja pienentää ryssän tarpeellisuutta länsitaloudelle.
 
Back
Top