Trump -psykoosi

Jos tuosta jatkuvasta twiittailuista täytyy päätellä,niin silloin Trumpin linjamuutokset on Putinin muutoksia. Ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota sellaiseen pikkuseikkaan, että Venäjän trollimedia uutioi ja siitä 24h niin Trump twiittaa samaa sisältöä. Yleensä media uutisoi johtajien tekemisistä eikä toisinpäin.
 
Mä en oo yhtään vihervasemmiston juttuja nähnyt,kun ei niitä kestä. Vai onko senaattori Mccain vihervasuri.
Sen sijaan tuossa Trumpin Putinin pikku koirana roolin kieltämisessä on sama kuin Vihervasureilla pakolaisten rikosten vähättely. Yllättynyt sen samankaltaisuudesta. Se on suoraan naaman edessä toistuvasti,ja silti vaan kiistetään ja epäillään.
Toistaiseksi se on vielä puheiden tasolla ja Trumpilla on tapana huudella vähän kaikenlaista.
Kuten on ruvennut tulemaan jotenkuten toimeen Isiksen perustajan kanssa ja "Hitlery" ei näemmä joudutaan vankilaan.
Voi olla että USA/Venäjä politiikka tulee olemaan dualistinen hyvä/paha poliisi menetelmä.
Kyllähän Trump poistaisi pakotteet ja tekisi sovinnon mutta kun kongressi ja hullu koira Mattis...
 
No sinulla on varmaan johtopäätöksiesi tueksi lähteitä /todisteita miten itämaan putte manipuloi / johtaa USA:n tulevaa presidenttiä Mr Trumpia....?
Jos ei ole niin levität tällä laudalla väärää ja harhaanjohtavaa informaatiota maailman mahtavimman valtion tulevasta johtajasta Mr Trumpista...
 
Ei huolta. En levitä väärää informaatiota ja johda harhaan. Seuraan tämän maailman mahtavimman johtajan twiittailuja joka päivä. Ne kun toistavat suoraan Venäjän versioita. Katso itse. Jos ei ole twitteriä, voin niitä alkaa linkkaamaan.

Asian ovat huomanneet myös työkseen venäjän propagandaa seuraavat ihmiset. Ne pointit asioihin ovat samat Venäjän mediassa.
Muitakin esimerkkejä. Kuten tämä :

"Russians are playing @CNN and @NBCNews for such fools – funny to watch, they don't have a clue! @FoxNews totally gets it!"
— Donald J. Trump (@realDonaldTrump) December 30, 2016

Foxin kyseinen uutinen joka taas kerran ilahdutti Trumppia niin kovasti oli Venäjän lausunto jota lukivat suoraan. Tätä edellinen twiitti koski Putinia kuinka viisas mies hän on.

Selvä että Trumpilla ei itsellään ole kontaktipintaa näihin asioihin ollenkaan, vaan hän saa ideat ja lausunnot jostain tai joltain. Joko seuraamalla Sputnikkia tai kuulemalla neuvonantajiltaan. Vai miten itse selität tuon pakotteiden kohteeksi joutuneen sotarikollisen ylistämisen,ja twiittien yhteneväisyyden Venäjän virallisiin lausuntoihin? Keksiikö Trump muka sattumalta saman kannan, vai kuuleeko jostain?
 
Toistaiseksi se on vielä puheiden tasolla ja Trumpilla on tapana huudella vähän kaikenlaista.
Kuten on ruvennut tulemaan jotenkuten toimeen Isiksen perustajan kanssa ja "Hitlery" ei näemmä joudutaan vankilaan.
Voi olla että USA/Venäjä politiikka tulee olemaan dualistinen hyvä/paha poliisi menetelmä.
Kyllähän Trump poistaisi pakotteet ja tekisi sovinnon mutta kun kongressi ja hullu koira Mattis...

Saattaa olla, että kongressi on ainoa järjestyksen pitäjä maailmassa kahden viikon päästä. Trump on selvästi mielenvikainen. Sen näkee maanisesta twiittailusta jossa ei ole päätä eikä häntää. Ei sanaakaan johtajan roolista. On kyllä twiitannut sitä mitä vaaleissakin. Kuinka nyt tulee muutos ja kuinka korjaamme jonkun asian. Ei kuitenkaan mitään konkreettista.

Työpaikat joita muka pelastanut ei sitten mennytkään ihan kuten valehteli.. Nyt se uhoaa kuinka japanilainen autovalmistaja aikoo mennä Meksikoon tekemään autoja AMERIKKALAISILLE, että hän laittaa tullimaksut rangaistukseksi.
 
Mä en oo yhtään vihervasemmiston juttuja nähnyt,kun ei niitä kestä. Vai onko senaattori Mccain vihervasuri.
Sen sijaan tuossa Trumpin Putinin pikku koirana roolin kieltämisessä on sama kuin Vihervasureilla pakolaisten rikosten vähättely. Yllättynyt sen samankaltaisuudesta. Se on suoraan naaman edessä toistuvasti,ja silti vaan kiistetään ja epäillään.
Saattaa olla, että kongressi on ainoa järjestyksen pitäjä maailmassa kahden viikon päästä. Trump on selvästi mielenvikainen. Sen näkee maanisesta twiittailusta jossa ei ole päätä eikä häntää. Ei sanaakaan johtajan roolista. On kyllä twiitannut sitä mitä vaaleissakin. Kuinka nyt tulee muutos ja kuinka korjaamme jonkun asian. Ei kuitenkaan mitään konkreettista.

Työpaikat joita muka pelastanut ei sitten mennytkään ihan kuten valehteli.. Nyt se uhoaa kuinka japanilainen autovalmistaja aikoo mennä Meksikoon tekemään autoja AMERIKKALAISILLE, että hän laittaa tullimaksut rangaistukseksi.
No ainakin tämä on eurooppalaisille hyvä opetus liiasta Yhdysvaltoihin tukeutumisesta. Kuka tietää ehkä näemme Euro pommareita ennen vuotta 2024?
 
No ainakin tämä on eurooppalaisille hyvä opetus liiasta Yhdysvaltoihin tukeutumisesta. Kuka tietää ehkä näemme Euro pommareita ennen vuotta 2024?

Tuskin nähdään, Saksa ja Ranska ei tule ikinä suostumaan Baltian tai Pohjoismaiden turvallisuuden ainoaksi takaajaksi, molemmilla on myyttisen luokan Venäjä trauma.
Suhteellista voimaansa menettävä Yhdysvallat hakee tulevaisuudessa vahvoja alueellisia liittolaisia, panostamalla itse omaan puolustukseensa Pohjois-Eurooppa tekee itsestään relevantin kumppanin.
 
Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trump kutsuu maan suurlähettiläät kotiin poikkeuksellisen aikaisin.

Pitkä perinne diplomatiassa on ollut, että lähettiläät saavat aikaa järjestellä asiansa rauhassa ennen paluutaan.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201701062200050225_ul.shtml

Tilanteesta voi seurata se, että useat maat jäävät pitkäksikin aikaa ilman lähettilästä.
 
Tuskin nähdään, Saksa ja Ranska ei tule ikinä suostumaan Baltian tai Pohjoismaiden turvallisuuden ainoaksi takaajaksi, molemmilla on myyttisen luokan Venäjä trauma.
Suhteellista voimaansa menettävä Yhdysvallat hakee tulevaisuudessa vahvoja alueellisia liittolaisia, panostamalla itse omaan puolustukseensa Pohjois-Eurooppa tekee itsestään relevantin kumppanin.
Kuka sanoi että ryhtyvät ainoiksi takaajiksi? Ja miten tuo trauma on ollut läsnä vasta 90 luvulla?
 
Luulen, että Trump nyt tarkoitti sanoessaan, "Tiedän hakkeroinnista asioita, joita muut eivät tiedä ja kerron ne tiistaina tai keskiviikkona" lausahduksellaan, että julkistetaan ne tiedot mitä tiedustelupalvelut ovat koonneet yhteen. Ei siis sitä, että hän tietäisi enemmän kuin tiedustelupalvelut, vaan että hän tietää nyt enemmän asiasta, kuin kongressin edustajat tai median edustajat... Tulkittu ehkä aika "leveästi" hänen sanomisiaan.
Ehkä? :)
Ei hän ollut saanut tietoja vielä silloin. tänään saa tai on saanut.

Itse olin aikanaan kuullut jenkeissä raadiossa sunnuntaisin Ronald Reaganin puheita ennen hänen valintaa. Ne olivat hienoja ja Suomessa sitten lehdistö demoniosoi äijää. No homma meni hyvin vaikkei hän itse ollut penaalin terävin kynä, mutta osasi delegoida.

Trumpin ja kulttinsa ajaessa valhetta uudesta Reaganista kaikki menee kyllä persiilleen. Reaganilla oli sentään periaatteita eikä hän ollut pikkumainen.

Tänään Trump aloitti päivän tviiteillä jossa hän pilkkasi Schwartzeneggeria huonommista katsojaluvista kuin itsellään, ja käytti kolmatta persoonaa itsestään näissä. Senaattori Palpatine osaa sentään käyttäytyä kun vertaamme tähän "mieheen.
 
Jos Trump tekee minkä lupaa edes puoliksi, niin huh mikä muutos ja on erittäin tervetullut keskilännen averageJoelle! Viimevuosina vallassa olleet ja siitä vallasta kilvoitelleethan ovat pääasiassa tietyntyylisen asian vetäjiä, eikä se tyyli todellakaan ole ollut sen averageJoen daily agendaa!
Eli olen tyytyväinen jos muutosta tapahtuu!
Trump joka on teettänyt tuotteensa ulkomailla ja hannnkinut Kiinalaista terästä rakennuksiinsa jenkkiläisen sijaan puhuu merkantilismisin teemoin.

De facto tullimuurien rakentaminen vaikka niitä kutsutaan muuksi ei tule nostamaan maata korkeampaan tasoon. Hän voi tietysti jonkin aikaa nostaa taloutta massiivisella infraprojektilla tms. mutta jollei sitä rahoiteta tulee kyllä sitten jossain vaiheessa jenkkienkin velkataakka eteen.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

No, saattaa tuntua miltä vaan rapakon tällälaidalla, mutta tarkoitin miltä average joe tuntee jossain keskilännessä ja se ratkaisee tämän pelin. En sano, että onko valinnat oikeita tai vääriä, mutta kuten sanoin niin näin mun työkaverini tuntevat tilanteen ja ei he väritä tuntojaan.
Aiempi politiikka ja Clinton tyyleineen ei ollut todellakaan kansan tuntojen mukaista menoa.
Uskon, että vaikka mitä me täällä euroopassa arvioidaan, niin takuulla Donald on suositumpi kansan keskuudessa kuin Clinton.
Maailmanpolitiikkaa Donald joutuu treenaamaan... sen tajuavat kadunmiehetkin jenkeissä. Taannoin naurettiin vedet silmissä Donaldin twiiteille duunissa ja mietittiin, miten fiiliksissä kiinanmiehet nyt kommunikaatiota ovat maailman politiikassa... :D
 
Tässähän on oikeen hyvin sanottu/ kerrottu se, ettei tarvii ihmetellä, miksi ja mistä syystäTrumpin valinta ja Brexit ovat saaneet vihervasemiston tolaltaan...:solthum:

http://www.spectator.co.uk/2017/01/...ocy-of-the-liberal-elite-its-their-education/

What explains the idiocy of the liberal elite? It’s their education
Getting to the point where you can’t imagine voting for Brexit or Trump takes years of hard, misguided study
James Bartholomew
GettyImages-594438056.jpg

'Ordinary people' (Photo: Getty)
7 January 2017

9:00 AM

Enough! Enough! For months, the so-called liberal elite has been writing articles, having radio and TV discussions, giving sermons (literally) and making speeches in which it has struggled to understand those strange creatures: ordinary people.

The elite is bemused by what drives these people to make perverse decisions about Brexit and Trump. Are they racist, narrow-minded or just stupid? Whatever the reason, ordinary people have frankly been a disappointment.

Time, ladies and gentlemen, please! Instead, let’s do the opposite. Let’s try to explain to ordinary people what drives the liberal elite. The elite persists with some very strange and disturbing views. Are its members brainwashed, snobbish or just so remote from real life that they do not understand how things work? What is the pathology of liberal eliteness?

Why would anyone support Hillary Clinton — a ruthless, charmless Washington insider with socialist tendencies? Why do lawyers, churchmen, the BBC and, indeed, most educated people support the EU — an organisation as saturated with smug self-righteousness as it is with corruption; one which created the euro, which in turn has caused millions of people to be unemployed; an organisation which combines a yawning democratic deficit with incompetence over immigration and economic growth?

The elite are supposed to be educated. So why are they so silly?

Ah! There is a clue. That word ‘educated’. What does ‘educated’ mean today? It doesn’t mean they know a lot about the world. It means they have been injected with the views and assumptions of their teachers. They have been taught by people who themselves have little experience of the real world. They have been indoctrinated with certain ideas. Here are some key ones.

They have been taught that capitalism is inherently bad. It is something to be controlled at every turn by an altruistic government or else reduced to a minimum. Meanwhile the pursuit of equality is good. These are truly astonishing things for educated people to believe when the past 100 years have been a brutal lesson instructing us that the opposite is the case. The pursuit of equality brought the world terror and tens of millions of deaths along with terrible economic failure. In the past 30 years, by contrast, since China and India adopted more pro-capitalist policies, capitalism has caused the biggest reduction in poverty the world has ever known. You may know that, but it is not taught in schools. Schools actually teach that Stalin’s five-year plans were a qualified success! The academic world is overwhelmingly left-wing and the textbooks spin to the left. They distort the facts or omit them.

What the elite have been led to believe is that governments make things better. ‘Market failure’ is taught; ‘public-sector failure’ is not. In my own area, they are taught that everything was awful in 19th-century Britain until governments came along to save the day with an ever-bigger welfare state. The importance of friendly societies, voluntary hospitals and so on is omitted. It is rubbish — left-wing propaganda. But misleading education of this and other kinds rubs off even on those who are not studying history or politics. It comes through in theTimes, the Guardian or, in America, the Washington Post or New York Times. In Britain, BBC Radio 4 is the continuation of university propaganda by other means.

Meanwhile, from early on, environment-alism and recycling are taught as doctrine, rather than as subjects for discussion. My children had to report to their school whether they had arrived by public transport (good), bicycle (excellent) or car (evil). Children don’t escape the propaganda even when they study languages. My daughter studies French and has had to write essays on how marvellous recycling is. There is no analysis of counter-arguments. In fact, no data is offered on which a counter–argument could be based. This is not education. It is not teaching children to challenge ideas and think for themselves. This is anti-education: teaching them what they must think. It is as prescriptive as education in the Soviet Union. At least in the Soviet Union, many understood that they should not trust what they were being told. Here, because the propaganda is less obvious, students do not have their guard up.

One of the most important things schools and universities teach is that the students must never, under any circumstances, be suspected of racism. It is not enough to treat people of all races with respect. You must be even more above suspicion than Caesar’s wife. That is part of why the elite was against Brexit. They could not bear that someone might think they supported it for racist reasons. That, in the minds of the liberal elite, would be too awful. By extension, they also would hate to be thought of as insular or inward-looking. Yes, I know that many on the Brexit side were particularly global and outward-looking, but Remainers assumed that Brexit must equal insularity. It offended their view of themselves as internationalists.

Another central tenet of the dogma is that women have been oppressed, are oppressed and, for the future, there is no limit to what we must do to ensure they get to be in the same situation as men — having as many directorships and military medals and anything else one can think of. Feminist doctrine has so permeated the elite that its members assumed that all women in the USA would vote against Trump after his vulgar, arrogant remarks about touching women were leaked. The elite thought that was ‘game over’ for Trump. Ordinary women took a different view. A majority of white women voted for Trump.

Ordinary people have been subjected to the same kind of indoctrination as the elite. They have just had less of it. They were in the hands of the propagandists for a shorter time and have been in the real world for longer. They do not read the ‘quality’ papers or listen to Radio 4. They watch Sky Sports and Strictly Come Dancing. For their understanding of the world, they rely more on what they see for themselves and experience.

The elite’s fuller education in the key beliefs explains why it was for Remain and Clinton. They voted for Remain because, in doing so, they demonstrated they were not racist but tolerant internationalists. They were not put off by the incompetence of the EU, because they have been taught an irrational respect for government — even EU government. They also perceived the EU as more likely to pursue environmentalism than an elected British government. You could say they were trained to vote for Remain. Clinton, too, ticked every box. Members of the elite could effortlessly show how feminist they were by wanting her to win. She was also the embodiment of the other key tenets: more equality, more government and anti-racism.

You may think, ‘Can’t they think for themselves?’ Unfortunately, formal education, while requiring thought, does tend to discourage too much independent thinking, especially on the key parts of the faith. If a member of the elite, for example, finds him or herself reflecting that it is usually quite difficult to interest little girls in train sets and guns, they must squash that thought. Some rebels do hold on to an ability to think, but it’s noticeable that quite a lot of the most original minds, such as George Orwell and Pascal, never went to university.

Let’s try to understand why members of the elite get so cross when others don’t take the same view of Brexit and Clinton as they do. It’s partly a sense of entitlement. People talk of a culture of entitlement among those who live on benefits. But the elite has its own entitlement culture. They think that because they studied English literature at Durham they understand the world better than a plumber in Croydon. They think they are superior and therefore their view should prevail. They also think they are morally superior because they hold to the views which they were told were virtuous. Anyone who appears not to subscribe to these views must, of necessity, be a sinner or else appallingly misled by theDaily Mail or some other evil force. It is outrageous to the elite that the work of the Devil should prevail.

They are virtuous. They know best. They are the chosen ones. They have only a token belief in democracy. They expect and intend to prevail.

James Bartholomew is the author of The Welfare of Nations, and coined the term ‘virtue signalling’ in The Spectator.

Viimeksi muokattu:
Uskon, että vaikka mitä me täällä euroopassa arvioidaan, niin takuulla Donald on suositumpi kansan keskuudessa kuin Clinton.

Maailmanpolitiikkaa Donald joutuu treenaamaan... sen tajuavat kadunmiehetkin jenkeissä. Taannoin naurettiin vedet silmissä Donaldin twiiteille duunissa ja mietittiin, miten fiiliksissä kiinanmiehet nyt kommunikaatiota ovat maailman politiikassa... :D

Öh, Clinton sai 3 miljoona ääntä enemmän kuin Trump. Miten Trump voi olla suositumpi?

Voimme kysellä onko järjestelmä joka asettaa "harjoittelijan" maailman voimakkaamman valtion päämieheksi järkevä :(
 
Koska tuo vaalijärjestelmä ei mittaa suosiota yksittäisillä äänillä. Jos voittoon vaikuttaisi vain se, että kuka saa eniten ääniä, niin vaalitaktiikat muuttuisivat välittömästi sen mukaisiksi. Pitää myös muistaa, että nukkuvien puolue oli noissakin vaaleissa "voittaja".
 
Vastaat nyt eri asiaan.

Trump on kiistattomasti presidentti parin viikon päästä.

Siitä huolimatta Clinton sai 3 miljoonaa ääntä enemmän ja spekulaatiot erilaisista taktiikoista eri vaalijärjestelmässä ovat- spekulaatioita. Trumpin voiton varmisti köyhien ja kouluttamattomattomien jääminen kotiin, toisin kuin Obaman ollessa presidentti. Clinton oli huono ehdokas, koska hänestä pystyttiin vääntämään niin paljon skeidaa.

Toisin kuin ensin väitettiin, jenkeissä ei tapahtunut mitään Toni Halme efektiä. Kun Toni Halme valittiin kansanedustajaksi Jakomäen alhainen äänestysprosenti nousi lähelle normaalin alueen äänestysprosenttia, noin vain esimerkkinä. Jenkeissä tuo Trumpin voitto tietyissä vaankielivaltioissa ei ollut white trash porukan ansiaota, vaan valkoisen keskiluokan ja köyhien äänestämättömyyden.

Minulla on talousasioissa aika oikeistolainen näkemys, mutta siitä huolimatta voin faktana tunnustaa, että Suomenkin poliittinen kartaa olisi erilainen jos köyhätkin äänestäisivät samassa laajuudessa kuin keskiluokka ja siitä ylöspäin.

Kun puhutaan suosisosta, minä lasken henkilöitä, en arkaaisen vaalijärjestelmän tuloksia.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Öh, Clinton sai 3 miljoona ääntä enemmän kuin Trump. Miten Trump voi olla suositumpi?

Voimme kysellä onko järjestelmä joka asettaa "harjoittelijan" maailman voimakkaamman valtion päämieheksi järkevä :(

Kuka on valmistunut presidentti -ammattikoulusta? Vai täytyykö taustana olla tietyn kypsyysasteen saavuttanut broileri? "Jos haluat johtaa, niin opettele tottelemaan". Kuunnellaanko kansaa vai establishmenttia?
 
Tässähän on oikeen hyvin sanottu/ kerrottu se, ettei tarvii ihmetellä, miksi ja mistä syystäTrumpin valinta ja Brexit ovat saaneet vihervasemiston tolaltaan...:solthum:

http://www.spectator.co.uk/2017/01/...ocy-of-the-liberal-elite-its-their-education/

Siinä se tuli kattavasti, marxilaisten strategia oli aivopestä nuoriso ja käännyttää oikeistokin konservatiivisestä maailmankuvasta pois jolloin saisivat tavoitteitaan läpi kautta linjan.
Suomessa tämä on hyvin näkyvää jossa tietyt arvot ovat yhteisiä kokoomuksesta vasemmistoliittoon ja niitä pidetään yleisesti universaalisina totuuksina.
Nyt kun näitä keksitään koko ajan lisää niin monilla ihmisillä rupeaa heräämään epäilyksiä, jos väitetään esimerkiksi että sukupuolia ja rotuja ei ole olemassa niin jokin sisäinen vaisto jo monilla paljastaa kusetuksen.
 
Back
Top