Turussa useita puukotuksia ja laukauksia

Mjaa, median suhteen tuo ei ole sinänsä uutta. Tai siis tuohan on ihan tervettä järkeä. Jopa Marshall McLuhan (the medium is the message, oma käännös "telkkarin katsomisen passivoiva ja tylsistyttävä vaikutus on suurempi kuin mitä kanavatoimitus edes Kolmosella/Nelosella voi saada aikaan") ennusteli nopeasti ja huolimattomasti toimitettua uutisointia. Propagandakin oli jo ymmärretty ilmiö ja konsepti.

Tiskikoneesta tuli mieleen Upon peruskone joka ei suostu hajoamaan. (Taivaan kiitos. Uudet ovat täynnä toimintoja, logiikkaa, valintoja, nappeja ja nuppeja, tekoälyä, ja muuta mikä ei jumprunkan vertaa vaikuttaisi edelleen saamaani oikein mainioon pesutulokseen.) On tuo vanha sotaratsu kai nyt neljännesvuosisadan runksutellut. Puhdasta tulee. Muuta en toivonut? Haloo, markkinointiosasto? Ette kuuntele? Moulinsart? Mikä muulinsarvi?

Leikki sikseen, ei se edes ole siitä kiinni löytääkö aikaa korjauttaa rikki mennyt tiskikone, vaan siitä että yritä löytää uusi kone joka on valmistettu korjattavaksi eikä vain korvattavaksi. Tämmöisille valmistajille (maksan pikkuisen lisää ja) haen kuun taivaalta omalla asiakasuskollisuudellani, mutta alkavat olla perin harvassa. (Ihan vitun tekniseltä kannalta. Markkinointiosastot osaavat laittaa kymmenen muuta kaunista brosareihin, mutta vaikka valmistus olisi ystävällisessä maassa, suunnittelussa on kielletty yli kolmen vuoden aivojenkäyttö.)

Kylläpäs saa kodinkoneet vihaisiksi välillä :D
Mene OT:ksi mutta en voi olla vastamatta. Lempiaiheni. Minulla uskokaa tai ei yli 25 vanha UPO jääkappi pakastin. Pelaa. Uusi Siemens tiskikone on täysi paska. Harmittaa että hujattiin kampanjassa ja vietiin toimivan ja PESEVÄN Boshin vanhan tiskarin. Siemensista pesun jälkeen tulee likaiset astiat, lasin reunassa on rasva, mutta se kuivaa ne jollakin ihme "zeotliitilla". Sitten kun koemielessä huuhtosin astiat käsin ,niin vesi on samea. Epäilin heti että ihme zeoliitti kuivauksella kone peittää sekunda pesutuloksen ja astioissa on pesuasinejäämä. "Asiantuntijat" keksineet minulle aivan naurettavia selityksiä "laitat sinne liian puhtaita astioita", (pitäisiko minun oikein likaannutta niitä varta vasten?! Kokeilin laitta niitä kevyesti huuhdottuna, pyhköistynä, hyvin likaisina ja vaikka miten, tulos on aina huono). Neuvoneet "laittaa tätä pesupulveria eikun tätä" ja aina olin minä syyllinen eikä paska kone. Vaikka vanhan edellisen kanssa ei ollut mitään ongelmia.
Veden käyttö koneesssa on minimalinen, ja se on pääsyy, kone ei tehty pesemään, vaan näyttämään tiskikonelta, ohjelmat kestää tunteja ja ihmisiä hujataan ihme tehokuivauksella :mad:

Voin kuvitella mitkä syövät aiheuttuu tulevaisuudessa kun ihmisiä kyllästetään pesuainejäämillä jotka hienot ja kallit sekundapesutulosta tiskikoneet aihettavat.
Jotenkin tuntuu että nykyisin kaikki tehtyy idioteille, jotka eivät kykenee mitään tarkistamaan ja kyseenalaistamaan.

Oli se nykykoneiden pesutulos tai median jätös. Mutta toisaalta Suomessa on yksi maailman vapaampia metioita (kuulemma), ja sanavapaudessa ollaan ylpeitä,mutta toisaalta vihapuhetta kyttäviä ajatuspoliiseja. Mutta Husu on tunnetusti kiero somali, liian sanavalmis, liian hyökkävä ja liian kiero.

PS. Ei näillä tiskikonella terveyttä ajatteleva säästää vetta - nimittain laitan päälle kaksi ylimääräistä huutelua, joskun kun on aika jopa kolme, eikä sekään auttaa. Huuteluveden pitää olla myös lämmin ja veden runsas. Mutta se vain suihkutta jostain suihkutta hiunoa pissasuihketta päälle hiukan 15 minuttia ja varmaan samassa vedessä lilluttaa, niin mikä huuhtelu tälläinen on?! :mad:Otan astiat sitten koneesta yksittelleen ja huuhdon ne juoksevan veden alla. Ostin viereen jopa ylimääräinen kuivausteline niinkun oli ennen vanha ja mökeillä. Jissus mikä kusetusta tehdään nykyisin ihmisille.

Haistakaa pesukoneiden suunnittelijat paska, teidän takia joudun kuluttaman arvokasta vetta (ja aikani) aivan yläkantiin!:mad:
 
Viimeksi muokattu:
Olen muuten en eri mieltä mutta "kredibiliteettilove" on vielä pahempi wordmonster kuin "uskottavuusvajaus". Ei suomeen kuulu tuo anglosaksinen yhdistely vaan mieluummin monisanaisuus ja deskriptiivisyys. Puhtaan lingvistisesti se tavallaan lisää kontaktipintaa ja ymmärrystä, mikä taas liittyy kielen tarkoitukseen. Ei apinoida jenkkilää tässä suhteessa, sano.

Sori siitä. Mulla on ollut nyt käyttökielenä Lontoo kymmenen vuotta ja se on alkanut tässä muutaman ajan näkyä.
 
Laitoin tämän samanlinkin terroristi ketjuun joten voidaan siellä jauhaa yleisemmin siitä mutta koska oli viitteitä tuohon perjantaiseen terrori-iskuun niin laitan nyt tännekin.

https://www.vice.com/en_uk/article/...ced-so-many-isis-fighters?utm_campaign=global

"Those who have went [to Syria] have 19 different ethnic backgrounds. There is nothing to tie them together and no single explanation as to why they go," Leinonen assured me.

Voi veljet. Ei MITÄÄN yhteistä ISISin riveihin liittyneillä.
 
Sisäministeri Risikko palautuskeskuksista: Kaikki arvioidaan vielä kerran
Poliisihallitus on aiemmin arvioinut Risikon mukaan, että palautuskeskukset eivät ole paras ratkaisu asiaan.

Sisäministeri Paula Risikko (kok) ei halua ottaa suoraan kantaa siihen, olisivatko niin sanotut palautuskeskukset hyvä vaihtoehto kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille.

Asia nousi esiin tiistaina, kun keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonensanoi, että tiukemman valvonnan palautuskeskuksia on harkittava.

Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) sanoi tiistaina, että palautuskeskukset tulisi arvioida uudelleen.

Risikko kuitenkin kommentoi, että ministeriö käy läpi turvapaikkaprosessin ja kaikki elementit arvioidaan vielä kerran.

- Selvitämme, miten turvapaikkaprosessia voisi nopeuttaa ja voidaanko aikarajoja tarkastella, missä vaiheessa on tapahduttava mitäkin, Risikko listaa.

Poliisihallitus on aiemmin arvioinut Risikon mukaan, että palautuskeskukset eivät ole paras ratkaisu asiaan.

Risikko sanoo, että tarkastelua tulee tehdä, jos palautuskeskukset toisivat kokonaisuuteen jotain lisäarvoa. Risikko muistutti kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäpäivillä Mikkelissä, että Suomessa on jo vastaanottokeskuksia ja säilöönottokeskuksia.

- Palautuskeskukset olisivat välimuotoja, joissa olisi vahvempi kontrolli, mutta vapaa liikkuvuus. Se tuo poliisin mukaan mahdollisuuden, että ihminen saattaa hävitä, Risikko sanoo.

- Mutta kuten sanottu, tämä arvioidaan vielä kerran, Risikko summaa.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708222200343499_u0.shtml
 
Sisäministeri Risikko rikostaustoja koskevien tietojen välittymisestä Suomeen: Kyllä meillä on tietojärjestelmiä

Sisäministeri Paula Risikko (kok) kommentoi medialle Turun puukotusiskuun liittyviä tietoja.
Saksalaismedian mukaan iskun pääepäilty Aberrahman Mechkah on ollut aiemmin syytteessä rikoksesta Saksassa ja kaksi muistakin epäillyistä olisi ollut syytettynä tai epäiltynä Saksassa rikoksista.

Mechkah ei ollut Saksassa syytteessä terroristiepäiltynä vaan pahoinpitelystä, kertoo Süddeutsche Zeitung -lehti.

Muista miestä yhtä on Saksassa syytetty ryöstöstä ja laittomasta oleskelusta, toista puolestaan epäilty varkaudesta.

Risikolta kysyttiin rikostaustoja koskevien tietojen välittymisestä Suomeen.

– Olen keskustellut Saksa-asiasta suojelupoliisin päällikön kanssa. He kertovat tarkemmin saamastaan selvityksestä. En voi tutkinnallisista syistä kertoa tästä sen kummempaa, Risikko sanoi tiedotustilaisuudessa, joka järjestettiin Mikkelissä kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä.

Risikon mukaan Suomessa on keinoja saada tietoja turvapaikkaa hakevien rikostaustasta.

– Kyllä meillä on tietojärjestelmiä, jos henkilö on saatu kiinni. Poliisilla on eurooppalainen järjestelmä ja Europol auttaa. Jos on jossain jäänyt kiinni, se näkyy siellä useimmiten, Risikko sanoi ja korosti puhuvansa asiasta yleisellä tasolla.

Risikon mukaan kuitenkaan aina rikostausta ei selviä tietorekistereistä.

– Joskus ihminen muuttaa henkilöllisyyttään, nimeään ja kaikkea mahdollista ja on erilaisilla nimillä ja passeilla. Silloin rikostausta on vaikea selvittää.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005336385.html?ref=rss
 
  • Tykkää
Reactions: TT

Simon Elo‏ @Simon_Elo

Simon Elo uudelleentwiittasi Rebekka Härkönen

Eduskuntapuolueen puheenjohtaja jakaa valemedian "uutisointia" ja kun se on valheellista, niin poistaa vähin äänin. Vastuu jää kuulijalle.

Simon Elo lisäsi,

DHsoMw0XgAAGjsS.jpg

Rebekka Härkönen @RebekkaHarkonen
1/2 #turkuattack
0.48 - 21. elokuuta 2017
 
Turvapaikanhakijoiden rikostausta syynätään tarpeen vaatiessa

Turvapaikanhakijan rikostausta ei välttämättä vaikuta turvapaikan myöntämiseen. Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kertoo, että kansainvälisen suojelun tarpeeseen perustuvaa turvapaikkaa ei voida evätä sillä perusteella, että turvapaikanhakija tekee törkeän rikoksen Suomessa.

Sen sijaan toissijainen suojeluun perustuva asema voidaan sulkea pois Suomessa tehdyn törkeän rikoksen perusteella, vaikka suojelun kriteerit muuten täyttyisivät. Repo sanoo, että tällöin henkilölle myönnetään tilapäinen oleskelulupa, sillä palautuskielto estää palauttamisen kotimaahan.

Repo arvioi, että poissuljentatapauksia on Suomessa vähän, joitakin kymmeniä, kun taas pienempiä rikoksia turvapaikanhakijoiden taustoista löytyy useammin.

Poliisihallituksen poliisitarkastajan Mia Poutasen mukaan poliisi selvittää turvapaikanhakijoiden rikostaustaa ensimmäisen vaiheen taustaselvitystä laajemmin aina, jos siihen ilmenee tarvetta.

Keskusrikospoliisi seuloo turvapaikanhakijoiden joukosta mahdollisia riskihenkilöitä ja tiedottaa niistä paikallispoliisille. Lisäksi suojelupoliisi tekee omaa seurantaansa.

Toissijaisen suojelun perusteella myönnetään oleskelulupa, jos hakijan kotimaassa tai pysyvässä asuinmaassa uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Lupa voidaan myöntää myös, jos on ilmeistä, että hakija ei voi palata kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa joutumatta vakavaan henkilökohtaiseen vaaraan siellä vallitsevan aseellisen selkkauksen vuoksi.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/36...oiden+rikostausta+syynataan+tarpeen+vaatiessa
 
On tämä. Joku tyyppi kulkee rötöstellen, muuttaa henkilöllisyyttään, nimeään ja kaikkea mahdollista ja on erilaisilla nimillä ja passeilla - tai ilman mitään asiakirjoja. Koneisto ei vain pysy perässä. Niitä "kansainvälisiä lakeja" tässä pitäisi sorvata hiukan.
 
IMG_20170821_170209.jpg

Tämä ei tainnu olla vielä täällä.
Kuva aivan sen jälkeen kun poliisit oli ampunu tekijän. Ambulanssit ei vielä paikalla.
 
Poliisikansanedustaja Tolvanen: Palautusjonossa noin 1500 turvapaikanhakijaa - "osa heistä on vaarallisia"
Mikkelin torille kerääntynyt kokoomusjohto kiitti Turun uhreja auttaneita tavallisia kansalaisia.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenjohtaja Kalle Jokinen nosti turvallisuuskysymykset ykkösaiheeksi puhuessaan Mikkeliin kokoontuneelle kokoomuksen eduskuntaryhmälle.

Jokinen myös kiitti niitä tavallisia kansalaisia, jotka puuttuivat pahantekijän toimintaan, auttoivat uhreja ja vaikuttivat raakalaisen kiinniottoon.

- Järkyttävät, viattomiin ihmisiin kohdistuneet terroriteot ovat raukkamaisia, häpeällisiä ja halveksuttavia, tuomitsi Jokinen.

Jokinen sanoi, etteivät iskut kuitenkaan olleet yllätys, sillä selonteot ja uhka-arviot kertovat kohonneesta terrorismiriskistä.

- Todennäköisyys tämän tyyppisiin tekoihin on viime vuosina kohonnut. Samaan aikaan viranomaiset ovat nostaneet reagointikykyään erilaisiin uhkiin.

Jokinen kiitti suomalaista viranomais- ja terveydenhuoltojärjestelmää.

- Turun tapaus osoitti, että meillä Suomessa on äärimmäisen ammattitaitoinen viranomaisorganisaatio aina poliiseista sairaanhoitajiin ja lääkäreihin. Poliisina toimineena tiedän, miten nopeasti tilanteet vyöryvät ensimmäisenä paikalle tulevan hälytyspartion eteen, sanoi Jokinen

Turvallisuuteen rahaa


Kalle Jokinen sanoo, että jatkossa pitää edelleen kehittää radikalisoitumiseen taipuvaisten turvapaikan hakijoiden tunnistamista ja vaarallisten henkilöiden säilöönottoa sekä nopeuttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden, siis laittomasti maassa olevien henkilöiden poistamista maasta.

Hallitus on jo keväällä lisännyt turvallisuusmäärärahoja vuodelle 2018.

Poliisi saa 34,5 miljoonaa euroa lisää muun muassa ydintoimintojen turvaamiseen. Poliisien lukumäärä säilyy jatkossa sisäisen turvallisuuden selonteon kehottamalla tasolla 7 200 poliisissa.

Suojelupoliisin määrärahoja korotetaan 3,5 miljoonalla.

Lisäksi Rajavartiolaitoksen määrärahoja lisätään noin kahdeksalla miljoonalla eurolla muun muassa ulkorajojen tehokkaampaa tarkastusta varten.

- 46 miljoonan euron määrärahalisäyksellä viranomaisten resurssit ja kyky reagoida muuttuneeseen tilanteeseen säilyvät hyvänä.

Jokinen sanoo, että rahasta suomalaisten turvallisuuden takaaminen ei ole jatkossakaan kiinni.

- Mikäli suomalaisten turvallisuuden takaaminen vaatii vielä lisää resursseja, ne hankitaan.

"Tiedustelulaki ei saa kaatua"

Kalle Jokinen sanoo, ettei tiedustelulain valmistelun yhteydessä noussut keskustelu saa kaataa uutta lakia.

- Yksityisyyden suoja on tärkeää, mutta tiedustelulainsäädännön kehittäminen ei saa jämähtää sen ympärille.

- Valitettavasti yhteiskunnassamme on tahoja, jotka tuntuvat pelkäävän enemmän omia turvallisuusviranomaisia, kuin ulkoisia uhkia, sanoo Jokinen.

Hallitus aikoo Jokisen mukaan vahvistaa hybridiuhkien tunnistamis- ja analyysikykyä.

- Hybridiuhkiin, terrorismiin, ääriliikkeisiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen vastataan uusilla lainsäädäntöhankkeilla. Yksi keskeinen kansalaisten turvallisuutta parantava toimenpide on tiedustelulainsäädäntö.

- Nykyisin olemme vain ulkomaisten tiedustelupalveluiden hyvän tahdon varassa. Se ei ole kestävä tilanne.


"Laki ei ole riittävä"

Kansanedustaja ja rikosylikomisario Kari Tolvasen (kok) mielestä lainsäädännössä riittää parantamisen varaa.

- Laki ei ole turvapaikanhakijoiden suhteen riittävä, sanoo

Tolvanen sanoo, että kun turvapaikanhakija on saanut kielteisen lainvoimaisen päätöksen, hänet tulisi sijoittaa erityiseen palautuskeskukseen, jollaisia hän toivoo perustettavan.

- Sinne ei otettaisi ihmisiä säilöön, mutta valvonta olisi tiukempaa kuin normaalissa vastaanottokeskuksessa.

Tolvanen sanoo, että poliisilla on palautusjonossa 1 400-1500 henkilöä.

- Osa heistä on vaarallisia.

Tolvanen pitää hyvänä yhdistelmänä palautuskeskusta sekä oikeusministeriön ehdottamaa elektronista valvontaa laittomasti maassa oleskeleville siihen asti, kunnes heidät saadaan palautettua.

Tolvanen on jo pitkään halunnut muutosta myös valitusoikeuteen.

- Niin sanotuissa selvissä tapauksissa hallinto-oikeuden päätös pitäisi olla viimeinen päätös.

- Se olisi sitten siinä, eikä enää saisi valittaa.

Tolvanen on puhunut kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden tilanteesta vuoden verran.

- Luulen, että maaperä on nyt otollinen ja ainakin osa näistä asioista menee läpi. Uskon, että palautuskeskusasia etenee, koska meillä on vaarallisia ihmisiä maassa, toistaa Tolvanen.

Tolvanen sanoo, että tiedustelulaki on oma kokonaisuutensa ja uskoo, että se menee läpi.

Uhka-arvioiden tulkinta vaikeaa

Turun puukottajasta Suojelupoliisilla oli tieto, että hän oli radikalisoitunut, mutta uhka-arvion mukaan hän ei käyttäisi väkivaltaa.

- Itsekin aikoinaan poliisissa muista rikollisista uhka-arvioita tehneenä tiedän, että se on äärettömän vaikeaa työtä, kun uhka-arvioita on satoja ja pahimmillaan tuhat, Tolvanen sanoo.

- Mistä löytää ne, jotka tekevät jotakin, kun suurin osa ei tee mitään.

Kari Tolvanen toivoo, että kansalaiset ilmoittavat matalalla kynnyksellä poliisille, jos kokevat, että jossakussa on jotakin hämärää.

- Poliisi tehköön uhka-arvion ja toimenpiteet.

Tolvanen kiittää viranomaisia siitä, että useimmiten poliisi pystyy estämään iskut.

- Aina se ei valitettavasti onnistu, mutta poliisi on pystynyt estämään kouluampumisia ja monia muita väkivallan tekoja.

"Ei oman käden oikeutta"

Tolvanen painottaa, että ilmoitus poliisille koskee kaikkia. Yhtä lailla, jos niin sanottu kantasuomalainen uhkaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa maahanmuuttajia, niin poliisille kannattaa ilmoittaa.

- Ilman muuta. Poliisille pitää ilmoittaa tällaiset asiat, rohkaisee Tolvanen.

- Kohtelun pitää olla samanlaisia kaikille, viittaa Tolvanen siihen, ettei kohtelu riipu uskonnosta tai kansalaisuudesta.

- Suomessa on oikeuslaitos, joka jakaa tuomiot. Meillä ei ole toverituomioistuimia eikä kansantuomioistuimia, ei oman käden oikeutta.

Poliisille ilmoittaminen voi auttaa pahempien tekojen ehkäisyssä.

- Monesti jo se, että poliisi puhuttelee, eli suorittaa niin sanotun tehokkaan alustavan puhuttelun, saattaa tehota sillä tavalla, ettei kyseinen henkilö tee enää mitään vakavampaa ja lopettaa toimintansa. Osa tajuaa, että voi joutua suuriin vaikeuksiin. Kaikkiin ei puhuttelukaan tehoa, sanoo Tolvanen.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201708222200342738_pi.shtml
 
Supo: Turvapaikanhakijoista annettujen vihjeiden määrä kasvanut Turun puukotusten jälkeen – ”Kansalaiset herkistävät aistejaan”

Radikalisoituneista turvapaikanhakijoista annettujen vihjeiden määrä näyttää Suojelupoliisin tietojen mukaan kasvaneen viime perjantaisen puukkoiskun jälkeen. Supon viestintäpäällikön Jyri Rantalan mukaansa yleinen huomio poliisin työssä on, että kun jotakin tapahtuu, vihjeiden määrä lisääntyy.

– Kansalaiset herkistävät aistejaan.

Suojelupoliisi tiedotti eilen saaneensa alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksien pääepäillyn radikalisoitumisesta Lounais-Suomen poliisin kautta. Vihjeen mukaan teosta epäilty vaikutti radikalisoituneelta ja oli kiinnostunut ääriajattelusta.

Viestintäpäällikö Rantala toteaa Demokraatille, ettei Supo voi määritellä vihjeen antajan yksityisyydensuojan vuoksi tarkemmin vihjeen vastaanottamisen ajankohtaa tai toimitustapaa. Vihje tuli kuitenkin viranomaislähteiden ulkopuolelta, joten toisin sanoen se voidaan tulkita tulleen yksityishenkilöltä. Vihje ei kuitenkaan johtanut epäillyn tarkempaan seurantaan.

– Vihjeitä käsiteltäessä priorisoimme niissä esiintyvää väkivallan uhkaa. Päivittäiseen työhömme kuuluu kiireellisimmiksi arvioimiemme vihjeiden valikoiminen, Rantala kertoo.

Hän huomauttaa, että poliisin tietoon saatetut vihjeet eivät ole ainoa väylä saada tietoa. Supon toiminnassa keskeistä onkin sen oma tiedonhankinta sekä ulkomailta saadut raportit.

Tällä hetkellä Supo seuraa tarkemmin noin 350 henkilöä. Tarkemman seurauksen kohdehenkilölistalla olevilla henkilöillä on vahvoja kytköksiä terroristisiin järjestöihin tai terroristiseen toimintaan. Rantala ei kiistä, etteikö seurattavien henkilöiden määrä nousisi korkeammaksi, mikäli Supolla olisi enemmän resursseja käytettävänään.

– Luku on elävä. Mitä enemmän teemme työtä, sitä enemmän seurattavia henkilöitä löytyy.

Vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen turvapaikanhakijoiden määrä on pysynyt aikaisempaa korkeampana. Myös suojelupoliisin vastaanottaman tiedon määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Käytettävissä olevien resurssien määrä ei ole pysynytkään Rantalan mukaan täysin perässä.

– Työmäärä on ollut niin valtava, että lisäresursointi ei ole kulkenut käsikädessä. Tämä johtaa siihen, että mitä enemmän meillä on tietoa, sitä enemmän joudumme priorisoimaan.
https://demokraatti.fi/supo-turvapa...en-jalkeen-kansalaiset-herkistavat-aistejaan/
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Kyllä, se on oikeasti todella huolestuttavaa, että tiedotusvälineet tarjoilevat näin valikoidusti faktaa. Mikä helvetti toimittajien päähän on noussut - kusi? Jos minä olisin toimittaja ja ilmenisi asioita jotka ovat hyvin epämieleisiä ja vastakkaisia sille maailmankuvalle ja mielipiteille joita olen osoittanut, niin en yksinkertaisesti voisi edes kuvitella että uutiset pitää värittää tukemaan omia näkemyksiä! Sehän olisi aivan DDR-henkeä, johan se tuntuisi rikolliselta nostaa moisesta "työstä" palkkaa enää. Toimittajan tehtävä on, hemmetti vieköön, kertoa faktat ja jättää se mielipiteiden muodostaminen kolumneihin, pääkirjoituksiin, yksityiselämän puolelle sekä poliittisille päättäjille. Sitä paitsi, jos olen väärässä niin minulla on tapana myöntää se auliisti vaikka se ei kivaa aina olekaan (Unelma-asioissa se OLISI kivaa).

Ennen 2015 lopun vyöryä kuvittelin suomalaisen "valtamedian" olevan kuten kansainväliset esikuvansa ellei jopa parempi - usein hieman tai enemmänkin vasemmistolaisesti värittynyt (toimittajastakin riippuen), mutta kuitenkin viime kädessä sellainen joka puhuu ennemmin tai myöhemmin totta höpöpuheiden sijaan. Verrokkina vaikkapa brittien liberaalivasemmistolainen The Guardian, jota edelleenkin luen mielelläni. Mutta kyllä tämä toi aivan liian monen toimittajan osalta "todellisen karvan" esiin. Totuus ei näille todellakaan ole mikään jämäkkä käsite vaan asia, jota muokkaillaan omien näkemysten mukaan paljon törkeämmin kuin länsimaissa keskimäärin. Surkeaa, noloa ja oikeasti vaarallista, koska iso osa ihmisistä oikeasti muodostaa näkemyksensä vain ja ainoastaan näiden tiedotusvälineiden kautta. Moni vanhempi ihminen, äänioikeutettu, jopa pelkästään Yle:n kautta!

Laitoin tämän toisaallekin mutta sopii tähänkin kuin voikkossilmä aamupuuroon:

Toimittajat on nykyään koulutettu/valittu tekemään tuota. Suomalaisen journalistiikan/tiedotusopin johtavat hahmot olivat, Fisken "Merkkien kieli"-opuksen linjoilla jo 25 vuotta sitten. Siinä opuksessa mainitaan muuten Theodore Adorno todella monta kertaa. Sinälläänhän Kantin "An sich, für mich" pitää paikkansa mutta kun se sovellettiin toimittajaopintoihin kaavalla "Toimittajalla on sapluuna jonka läpi hän katsoo maailmaa. Kun maailmasta löytyy palanen joka sopii sapluunaan, on syntynyt uutinen", toimittajista tehtiin kirjalijoita. Monet hyvät kirjailijat ovat toki olleet toimittajiakin mutta toisinpäin...
 
Orpo pohtii palautuskeskuskuksia – Nerg: "Eivät ne ole mikään ratkaisu"


Palautuskeskukset on syytä miettiä uudelleen, sanoo valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) Ylen haastattelussa.

Orpo kommentoi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita Mikkelissä kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäpäivillä. Orpo sanoo, että joidenkin henkilöiden osalta kielteinen päätös voi aiheuttaa riskitilanteita.

Petteri Orpon lisäksi palautuskeskusten puolesta ovat puhuneet myös Tampereen yliopiston valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo ja monet perussuomalaiset.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuskeskuksia tuskin tullaan perustamaan jatkossakaan. Tästä asiasta kertoo puolestaan Uutissuomalainen.

Sisäministeriö selvitti palautuskeskusten avaamista laajalla arvioinnilla vuonna 2016, jolloin ne todettiin "kalliiksi riskikeskittymiksi".

Tällä hetkellä Suomessa on noin 1 400 turvapaikanhakijaa, jotka ovat saaneet hallinto-oikeudelta lainvoimaisen kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Valitusjonossa on nyt noin 9 000 turvapaikkapäätöstä hallinto-oikeuksien käsittelyssä.

Palautuskeskus tai palautusten tehostaminen ei sinänsä olisi estänyt Turun veritekoa, sillä puukotusten pääepäilty marokkolainen Abderrahman Mechkah oli maassa laillisesti valitettuaan hallinto-oikeuteen Maahanmuuttoviraston kielteisestä turvapaikkapäätöksestä.

Palautuskeskuksella tarkoitetaan normaalin vastaanottokeskuksen ja säilöönottoyksikön välimuotoa. Palautuskeskus ei tarkoittaisi vankilaa, eikä liikkumista voitaisi rajoittaa niin kuin säilöönottoyksiköissä tehdään.

– Lainsäädäntö mahdollistaa jo nyt sen, että turvapaikanhakija voidaan sijoittaa erilliseen vastaanottokeskukseen, johon määrätään asumisvelvollisuus ja määrätään ilmoittautumisvelvollisuus poliisille, kansliapäällikkö Päivi Nerg sisäministeriöstä sanoo.

– Sen sijaan mikään palautuskeskus ei ole ratkaisu siihen, etteivät nämä ihmiset saisi liikkua.
http://www.helsinginuutiset.fi/arti...eskuskuksia-nerg-eivat-ne-ole-mikaan-ratkaisu
 
Jan Axberg @JanAxberg 23h
Labour market. Criminal justice system. War history. Swedish society.
Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/22...sta-protestina-hallitukselle?ref=suosituimmat

Mikael Pentikäinen @jmpentikainen
Replying to @JanAxberg @suomenyrittajat
Rohkea veto yrittäjältä. Moni maahanmuuttaja elää nyt pelossa, ja se on väärin. Kenenkään ei pitäisi tässä maassa pelätä. #yrittäjät

ja nämä sitten maahanmuuttajia työllistävän yrityksen mielipiteestä:

Janne Riiheläinen @veitera
https://mobile.twitter.com/veitera/status/899284359253041153/photo/1
Johtopaikka kansallisissa omiin muroihin pissaamisen kisoissa vaihtui juuri selvällä erolla. pic.twitter.com/5NofIwf9TK

Riitta Hankonen
@RiittaHankonen
13m
Replying to @veitera @petricederlof
Työtaisteluoikeus ei nyt kyllä toimi ihan näin...

Jan Axberg
@JanAxberg 35m Replying to @veitera
Kaikki paitsi vapaan maahantulon kannattajat leimataan vihaajiksi ja rasisteiksi. Suomessa 90% kuitenkin "tolkun ihmisiä".

5% yhtä äärilaitaa, 5% toista, 90% tolkun ihmisiä.

Simon Elo tuo kivasti huumoria kotimaiseen politiikkaan. Taitaa vaan huumoriohjelman viimeinen tuotantokausi loppua tämän vaalikauden lopussa.

Simon Elo on niin ulkona kuin olla voi. Jospa se vielä katkeroituu ja siirtyy äärivasemmistoon?
 
Viimeksi muokattu:
IMG_20170821_170209.jpg

Tämä ei tainnu olla vielä täällä.
Kuva aivan sen jälkeen kun poliisit oli ampunu tekijän. Ambulanssit ei vielä paikalla.

Tein pienen osint kuva-analyysin.

Johtopäätös: ambulanssit eivät ole vielä paikalla, eikä ole myöskään se lehtiin nostettu maahamuuttajasankari ruutupaidassa ja vaaleissa farkuissa. Yhtään vaaleata farkkua tai ruutupaitaa ei tuossa ensitilanteen kuvassa näy. Sen sijaan.

IMG_5635.jpg

IMG_5631.JPG

IMG_5639.JPG

Ambulansseillahan kesti melko pitkään saapua paikalle. Tämän sankarin saapumisaikaa ei kyllä voi päätellä yksin sen suhteen.

Mutta kuten ex-vaimon kohdalla opin. You don't have to see shit to smell it :)
 
Turun iskusta viidestä vangitusta neljä vangittu, yksi vapautettu. Päätekijä on jo tunnustanut, yksi vangittu todennäköisin syin ja kaksi muuta syytä epäillä statuksellla.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708222200342488_u0.shtml
Pääepäillyn lisäksi 18-vuotias Mohamed Bakier on vangittu todennäköisin syin epäiltynä kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta yrityksestä.
Jutusta napattu. Myös muilla on vangitsemisen syy sama.

Onko syynä pelkästään se, että saadaan järeämmät työkalut tutkintaan vai ovatko muut olleet mukana enemmän kuin tietämällä tulevasta?
 
Back
Top