Turussa useita puukotuksia ja laukauksia

Väärinhän tuo on humauttaa pesis mailalla tuota puukottajaa tuossa tilanteessa mutta se mitä se teki ja itse olet nähnyt kaikki uhrit verissään kun juokset takaa sitä puukottajaa niin ymmärrän kyllä. Varmaan olisin itsekin samassa tilanteessa tehnyt samoin
Ehkä kopsautti sen verran, että joku pikkunen aivovaurio saatiin aikaiseksi.
 
Ammattitappaja. Kolmessa minuutissa kaksi kalmoa ja kahdeksan osumaa saanutta.

Noin niinkuin Suomen valtion kouluttamana tappamisen ammattilaisena ja jonkin verran taistelulajeja harrastaneena sanoisin, että puukolla ei normijantteri tuohon pysty. Ei millään. Miksi tuo ihmispaska oli Suomessa?
Siksi, että tämä ja edellinen Suomen hallitus tekivät nämä päätökset pakolaisten ym. vastaanottamisesta. Olisimme varasti voineet toimia toisin, mutta se ei sopinut...kansa on puhunut.
 
Onko tässä toinen BINGO!!!
Yllättäen Oulussakin kaupungin työkoneet on nyt parkkeerattu keskustan kaduille...ei varmaan johdu tästä..?

Turun vastaanottokeskus tukee ongelmaisia turvapaikanhakijoita, Laitilan keskus kiinni

Turun, Helsingin ja Oulun vastaanottokeskuksissa aloitetaan toimintamalli, jossa annetaan tehostettua tukea erityisen haastaville turvapaikanhakijoille.

Näitä henkilöitä voivat olla turvapaikanhakijat, joilla on mielenterveys- ja päihdeongelmia tai jotka käyttäytyvät aggressiivisesti tai erityisen häiritsevästi muita vastaanottokeskuksen asukkaita ja työntekijöitä kohtaan.

Tuki voi olla muun muassa keskustelua, ongelmiin puuttumista tai turvapaikanhakijan tehostettua seurantaa.

Maahanmuuttoviraston ja poliisin selvitysten perusteella erillisten keskusten perustaminen ongelmaisille asiakkaille ei ole järkevä ratkaisu. Heidän keskittämisensä yhteen paikkaan voisi olla turvallisuusriski. Lisäksi häiriöt ovat niin harvinaisia, ettei erillisten yksiköiden perustamista katsota tarpeelliseksi.

Selvityksen mukaan parempi ratkaisu on kaikkien vastaanottokeskusten henkilökunnan ammattitaidon vahvistaminen.

Tehostetun tuen keskukset sijaitsevat kaupungeissa, joissa on pitkä kokemus vastaanottotyöstä. Lähtökohta on, että turvapaikanhakijoiden häiriökäytökseen puututaan omassa vastaanottokeskuksessa.

Maahanmuuttovirasto myös jatkaa keskusten sulkemisia. Majoituspaikat vähenevät elokuun loppuun mennessä 1 100:lla.

Turun vastaanottokeskuksen alueella suljetaan kokonaan SPR:n Laitilan keskus, jossa on 150 paikkaa. Lisäksi SPR:n Rauman keskusksesta vähennetään 50 paikkaa.
http://www.ts.fi/uutiset/paikallise...a+turvapaikanhakijoita+Laitilan+keskus+kiinni
 
Turun, Helsingin ja Oulun vastaanottokeskuksissa aloitetaan toimintamalli, jossa annetaan tehostettua tukea erityisen haastaville turvapaikanhakijoille.

Näitä henkilöitä voivat olla turvapaikanhakijat, joilla on mielenterveys- ja päihdeongelmia tai jotka käyttäytyvät aggressiivisesti tai erityisen häiritsevästi muita vastaanottokeskuksen asukkaita ja työntekijöitä kohtaan.

Tuki voi olla muun muassa keskustelua, ongelmiin puuttumista tai turvapaikanhakijan tehostettua seurantaa.

Maahanmuuttoviraston ja poliisin selvitysten perusteella erillisten keskusten perustaminen ongelmaisille asiakkaille ei ole järkevä ratkaisu. Heidän keskittämisensä yhteen paikkaan voisi olla turvallisuusriski. Lisäksi häiriöt ovat niin harvinaisia, ettei erillisten yksiköiden perustamista katsota tarpeelliseksi.
Niin, nythän näitä "ongelmia" on siirretty aina tarvittaessa muihin keskuksiin, nyt annetaan tehostettua tukea. Voi pyhä vitun jeesus sanon minä.
 
Siksi, että tämä ja edellinen Suomen hallitus tekivät nämä päätökset pakolaisten ym. vastaanottamisesta. Olisimme varasti voineet toimia toisin, mutta se ei sopinut...kansa on puhunut.
Mitäpä meinasivat Sipilä, Orpo ja Risikko ym. VASTUUSSA olevat mulkut tehdä asian hyväksi jatkossa? Jatketaanko Arvo Pohjalla vai pitäisikö kenties tehdä jumalauta jotain?
 
Reippas suoritus tältä Rashidilta. Tuli kyllä mieleen, että jos tummoisessa tilanteessa olisin poliisina ja näkisin Rashidin juoksevan kohti (ei ilmeisesti ihan perinteisen bygmax miehen näköinen) pesäpallomailan kanssa, niin saattaisin herkästi napsauttaa vahingossa hänetkin...
Myös sitä mietin, että näkikö poliisi samantien, ettei puukottajalla ollut räjähdevyötä? Pitäisikö varmistaa, ettei painele mitään nappeja munaosuman jälkeen, eli riittääkö yksi pysäyttävä laukaus? No varmaan ehtivät havainnoida...
 
Mitäpä meinasivat Sipilä, Orpo ja Risikko ym. VASTUUSSA olevat mulkut tehdä asian hyväksi jatkossa? Jatketaanko Arvo Pohjalla vai pitäisikö kenties tehdä jumalauta jotain?
Mitä konkreettisia toimia ehdottaisit? Auttaisiko tphakemuksien nopeampi käsittelyaika esim. 2-3 kk?

edit: tarkennan sen verran että jos nyt kestää vaikka pari vuotta, niin turhautuminen ehtii kasvaa ja ihmisillä aikaa luoda mahdollisesti haitallisia verkostoja ja sen semmoista.
 
Puhuttiinko tästä jo, mutta huhuavat että helsingissä vaikuttaa kuin sota olis syttyny. Pv roudannu kalustoa sinne, panssarit päivystää kadunkulmissa. Poliisit kiertää baareja ja tarkistaa kadulla papereita. Samanlaista jenkkaa pukkaa vissiin oulussakin.

Onkohan niillä joku kateissa? Odotetaanko uutta iskua vai ihmetelläänkö lämpimikseen?
Itse en siis ole siellä mutta paikalliset kertovat tällaista
 
Mitä konkreettisia toimia ehdottaisit? Auttaisiko tphakemuksien nopeampi käsittelyaika esim. 2-3 kk?
Miten olis jos vaikka huudettas porukalla vähän rasismia alkuun ja sitte seliteltäs, että arvostelu on rasismia ja Arvo Pohjaa, unohtamatta myös ulina avoimista rajoista ja eu:sta. Siinä olis oikein hyvä alku.
 
Hyvä alku tuokin. Ja sitten hylkypäätösten jälkeen kontolloitu maasta poistaminen.

Ei maamme mikään hollitupa pitäisi olla!
Eli samalla kun toimitetaan hylkypäätös, niin lentokoneeseen samalla reissulla?
 
Tänään muuten sattui sillä viissiin että kun kävelin Kaisaniemenpuiston lähettyvillä, niin pari tummempaa kaveria tuli vastaan, joista toinen tokaisi että ei olla Marokkolaisia ja naureskeli.. höpötukakka tuoksui ohi kävellessä vahvasti.
 
Puhuttiinko tästä jo, mutta huhuavat että helsingissä vaikuttaa kuin sota olis syttyny. Pv roudannu kalustoa sinne, panssarit päivystää kadunkulmissa. Poliisit kiertää baareja ja tarkistaa kadulla papereita. Samanlaista jenkkaa pukkaa vissiin oulussakin.

Onkohan niillä joku kateissa? Odotetaanko uutta iskua vai ihmetelläänkö lämpimikseen?
Itse en siis ole siellä mutta paikalliset kertovat tällaista

Oulussa Kalevan uutisen perusteella on poliisi määrännyt ajoesteitä. Kuvissa ajoesteet ovat kaupungin kuorma-autoja. Muusta varautumisesta Oulussa en tiedä ja Helsingistä en osaa sanoa mitään.
Juttu kuvineen: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...aletaan-laittaa-tallaisia-varokeinoja/768231/
 
Koska pääministeri ja muutamat muut ministerit mm. Risikko eroavat ja myöntävät virheensä totaalisessa yhteiskunnan harhaanjohtamisessa? Miten kauan on mahdollista tällaisen jatkua "demokraattisessa länsimaassa"? En ehkä jaksa enää kauaa katsoa mitään uutisia, fiilis on kuin olisin Stalingradissa 12 / 1942.
 
Jännä nähdä miten tämä tulee vaikuttamaan uuden tiedustelulainsäädännön läpi sorvaamiseen. Eikös siinä ollut aika paljon puutteita ja ristiriitaisuuksia perusoikeuksien kanssa?
Mielestäni olisi helpompia täälläkin ehdotettuja ratkaisuja, jotka vaikuttaisi suoraan ja tehokkaammin terrorismin uhkaan. Tehostetut rajatarkastukset, turvapaikkamenettelyssä olevien seuranta, jne.
 
No kun ei se ole väärin, voi olla että lain mukaan oli väärin mutta totuus on jos ihminene hyökkää varoittamatta sekä aseistettuna ja salakavalasti heikomman osapuolen kimppuun niin hyökkääjän tulisi silloin menettää kaikki oikeutensa ja hyökkääjää tulisi käsitellä kuin Parempien aikojen lainsuojatonta.!

Jos tuo hymyn juttu pitää paikkansa, niin sietääkin saada syytteen. Jumalauta pari poliisia makaa jo tekijän päällä ja kaveri ottaa humauttaa pesismailalla siihen sekaan. Ei ehkä kovin fiksua tilanne huomioonottaen.
 
Yksi tekijä, yritetty puhuttaa, ei halukas.
4 pidätettyä myös Marokon kansalaisia, samalla rikosnimikkeellä.

2 kuolleet naisia
6 loukkaantuneet naisia
2 -"- miehiä

Uhreiksi valikoinut naisia, loukkaantuneet miehet ovat yrittäneet auttaa

1 kansainvälinen etsintäkuulutus tehty(4+1)
Eli kuulostaa kuuden marokkolaisen terroristisolulta. Eikös Espanjassakin ollut samaa kokoluokkaa...
 
Back
Top