Tykistö

Noita Itävallan tykkejä on tällä foorumilla meillekin kauppailtu. Ovat modernisoituja A-5:sia, osa alunperin A2:sia.

Pari vuotta sitten oma näkemykseni lukumääristä, olin aika pessimistillinen:
Jos meille hommattaisiin sitten Pzh 2000:sia, niin mikähän mahtaisi olla se minimimäärä? Lähdetään siitä ettei ruveta pitämään kahta päällekäistä telatykkijärjestelmää, eli PsH-74:t menee pataan tai myydään Porosenkolle. 1-1 suhteella korvaus olisi toki aivan utopistinen ajatus joten unohdetaan se. Pistetään nyt että 1-2 suhteella korvataan, lukumäärä putoaa puoleen mutta taisteluteho luultavasti kuitenkin selvästi nousee. Eli 36 vaunua jaoteltuina vaikka kolmeen 12 vaunuun "köyhän miehen patteristoon?"
Kroatian taannoisesta kaupasta voidaan laskea että hintaa tulisi noin 120 miljoonaa euroa. Siihen päälle sitten muut kulut. Turhan tyyriiksi taitaa mennä näinä aikoina. Pudotetaan määrä sitten 24:ään (kaksi minipatteristoa), 80 miljoonaa+muu sälä. Tuota pienempää määrää ei varmaan kannata hankkia.
 
Toisaalta, ilman 122H-kalustoa Ukrainan valtion poistuma voisi olla 100%?

Noitahan tosiaan käytettiin lujasti suora-ammuntaan ja jopa panssarintorjuntaan. Tappioitahan siinä väkisinkin tulee.

Edit: Tarkoitin 122mm panssarihaupitseja.
 
Viimeksi muokattu:
Noitahan tosiaan käytettiin lujasti suora-ammuntaan ja jopa panssarintorjuntaan. Tappioitahan siinä väkisinkin tulee.

Joo varmaan se taktiikka on ollut määrittävä tekijä poistuman suhteen. 2S1:ssä ei taida olla erityisesti mitään suurta heikkoutta, suojaus liene MT-LB:n tasoa. Jostakin itsellenikin tullut käsitys myös että 2S1 on ollut ihan pidetty Ukrainassa, muistaakseni varsinkin liikkuvuuden takia, kun kevyenä ja uimakykyisenä järjestelmänä menee suunnilleen samoihin paikkoihin kuin MT-LB.

Tämmöinenkin Ukrainan aseteollisuuden proto tuli vastaan. Alusta Otaman 6x6, ja torni näyttää tutulta.. ;)

2-1024x768.jpg.pagespeed.ce_.YBkorSuZ6z-1024x768.jpg


https://defence.pk/threads/in-ukrai...ased-on-the-wheeled-otaman-66-chassis.455251/
 
Viimeksi muokattu:
On kyllä aika törkeän näköinen viritys... :eek::D
 
Mun veikkaus, että jääkin protoksi...
Raskaammat aseet vaatii neljä akselia kuten AMV:ssa. Kolmiakselinen pyörii laukaistaessa keskimmäisen akselin ympäri.

Juu...ei jatkoon. Tuossa ei näyttäisi olevan edes mitään alaslaskettavia tukia, joilla moista voitaisiin kompensoida.
 
Voisin melkein sanoa tuon luvun menevän informaatiovaikuttamisen piiriin.

En ole tarkmmin perehtynyt Ukrainan tappiolukuihin...80% kuulostaa yllä utopistiselta. Ukraina on kyllä vähitellen saanut ihan oikeaakin kalustoa oikeisiin paikkoihin ja on päivä päivältä Venäjälle kovempi pala.
 
En ole tarkmmin perehtynyt Ukrainan tappiolukuihin...80% kuulostaa yllä utopistiselta.

En usko minäkään että tappioita olisivat, jos todellinen poistuma olisi tuota luokkaa. Jos poistuma pitäisi paikkansa, niin taustalla olisi varmastikin organisaatiomuutos. Niin tai näin, selvästihän tuo panssarihaupitsien suosiminen on länsiraporteissa ollut esillä.
 
En ole tarkmmin perehtynyt Ukrainan tappiolukuihin...80% kuulostaa yllä utopistiselta. Ukraina on kyllä vähitellen saanut ihan oikeaakin kalustoa oikeisiin paikkoihin ja on päivä päivältä Venäjälle kovempi pala.
Eikös ainoa lähde missä tämä luku (80%) on mainittu ollut joku pro-rus blogi tms. roskasaitti? Muistelen tätä Ukraina-ketjussa joskus muutaman kuukauden aikajänteellä pureskellun.
 
Mun veikkaus, että jääkin protoksi...
Raskaammat aseet vaatii neljä akselia kuten AMV:ssa. Kolmiakselinen pyörii laukaistaessa keskimmäisen akselin ympäri.

Sittenhän se hiljalleen korjaa piippusuuntimansa ajoneuvon keskiakselin suuntaiseksi :D En tiedä onko siinä muutenkaan kauheana järkeä siirtyä tela-alustasta pyöräalustaan, paitsi jos maantieliikkuvuutta haluaa kasvattaa.
 
Eikös ainoa lähde missä tämä luku (80%) on mainittu ollut joku pro-rus blogi tms. roskasaitti? Muistelen tätä Ukraina-ketjussa joskus muutaman kuukauden aikajänteellä pureskellun.

Näin. Ei anneta väärän tiedon levitä foorumilla!

"80% menetykset Ukrainan tykistössä" on jäljitetty GRU:n alullelaittamaksi, eikä silä ole lainkaan totuudenmukaista taustaa.

Tässä Ukrainan puolustusministeriön oma lausunto tammikuulta: http://www.mil.gov.ua/news/2017/01/...ini-80-gaubicz-d-30”-ne-vidpovidae-dijsnosti/
http://www.mil.gov.ua/news/2017/01/...ini-80-gaubicz-d-30”-ne-vidpovidae-dijsnosti/
Tiivistettynä tuossa ymmärtääkseni sanotaan vain että 80% häviöt ovat liioiteltuja ja että Ukraina on täysin torjuntavalmis ja kykenee täyttämään tehtävänsä. Joku kielitaitoisempi voinee tulkata enemmän?
 
Hinnat tuossa artikkelissa näyttävät olevan kirjanpitoarvoja (hankintahinta+aktivoidut parannukset - vuosipoistot).

Alhaisen kauppahinnan voisi ajatella olevan lahjoitus ilman tykistöä tähän asti pärjäilleelle etulinjan NATO -maalle. Onhan Suomikin lahjoittanut kalustoa Viroon. Toinen selitys olisi sitten alustojen huono kunto eli olisivat loppuunajettuja. Itävallan versio on
modernisoitu A5Ö, mutta ammunnanhallinta sekä paikannuslaitteisto on taas sama kuin jenkkien A6 Paladin variantissa. Eli tornin osalta vielä käyttökelpoista kamaa. Meidän vaatimuksia ei tietysti täyttäny; ehkä vastasivat tietopyyntöön. Eli näillä ei päästä
30 v käyttöaikaan eikä 40 km kantamaan.

Vai löytyykö jostain muunlaista selitystä alhaiselle kauppahinnalle?
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Suomi hankkii vastatykistötutkia pikavauhtia – venäläiset ovat käyttäneet vastaavia tutkia tuhoisasti Ukrainan sodassa.

ARMEIJAN suunnitelma hankkia vastatykistötutkia on lähtenyt liikkeelle pikavauhtia.

Puolustusvoimien logistiikkalaitos on jo lähettänyt tutkien valmistajille osoitetun tietopyynnön, jossa tiedustellaan niiden kiinnostusta osallistua hankkeeseen.

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005100758.html

Loput on maksumuurin takana, joten en näe, onko siellä jotain uutta infoa viimekuiseen uutisointiin verrattuna.
 
Back
Top