Ukrainan konflikti/sota

Kommentti on pari päivää vanhaa mutta voisi yhtä hyvin olla tältä päivältä. Eli tosiaan Robotyne/Verbonen alue on ollut jo 1.5 viikkoa aika paikoillaan. Defmonin epäily on, että VDV vahvistukset olisivat vakauttaneet ryssän tilanteen. Toisaalla on sanottu, että Ukraina olisi tehnyt rotaatiota ja tuonut uusia joukkoja.

Myös Myroshnykov kommentoi asiaa näin 14. päivä "The pace of advancement has slowed down due to the fact that the occupier’s reserves from the DSHD have already arrived and are conducting combat operations"

Saa nähdä saako Ukraina vielä uuden vaihteen päälle ennen mutakautta. Tuollahan edettiin sitä ennen hitaasti mutta aika tasaisesti eikä ryssä näyttänyt voivat mitään.

Joku (olikohan myös Defmon) kommentoi, ettei viime syksynä Hersonissa syksy juurikaan vaikuttanut taisteluihin, epäili ettei välttämättä vaikuta kovin paljon myöskään Zaporizziassa. Nuo linkatut FVP-kartat ja statistiikat viittaavat muutenkin siihen suuntaan, että paksut/ohuet purkit on tällä hetkellä aika sivuroolissa FVP-drooniuhan takia molemmin puolin. Myös Budanov taisi kommentoida, että taistelut muuttuvat enemmän jalkaväki painotteisiksi talvea kohti.

Tällöin kaikki riippuu siitä kummalla on enemmän ja tarkempaa murkulaa laittaa tykin putkeen. Toivottavasti se on Ukraina.

Miksi muuten se yksi ohjus tuosta vaan putos alas ja ei osunut? Joku veikkas että ryssäläiset keskeytti sen, joku muu taas että brittikoneen omasuoja olisi ollut asialla.

Minkälaisia omasuojajärjestelmiä noissa yleensä on? Miten ne toimii?
Todennäköisin skenaario mielestäni on se, että ohjuksen moottori ei yksinkertaisesti käynnistynyt. Siis, jos keskitytään siihen, että ohjus vain putosi taivaalta. Jos raketti olisi syttynyt niin silloin sekin kirjattu ohilaukaukseksi niinkuin se eka. Ei semmosia omasuojia olekaan, että ohjukset vaan putoaa taivaalta, kun napista kääntää.
 
venäläisellä plastiikkakirurgialla siitä tulisi varmastikin tissiposki ja korva näyttäisi p..lulta.
Kyrpä näyttikin jo olleen otassa.

Kyllä prosentuaalisesti aika kova joukko kaikenlaista sotavaivaa oli aikanaan meilläkin ja se piti hyvin ryssävihan konkreettisena katukuvassa. Jos miettii sodan hinnaksi lisäksi kaikki ryssän menettämät mahikset, jotka oli ulosmitattavissa ku sokea länsi söi kädestä niin onhan tää Putinille kallista sirkushuvia..

No eipä oo omassa elintasossa muuten näkynyt ku että pelko työntää bunkkeriin omienkin kansalaisten parista ja juuri ulkomaille ei oo asiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä vähän kuvaa tapahtumapaikalta kun JDAM saapunut ryssien komentokeskukseen.

WarGonzon tilillä höpistään, että Ukraina etenee mm. kohti Verbovea.

Bahmutista tulee vielä monen ryssän hauta, tuossa lukuja mitä siellä arvellaan olevan eli se on propagandasyistä äärimmäisen tärkeä Venäjälle. Sinne on haalittu voimaa, ettei se lipeäisi kontrollista, mutta näyttää siltä että ryssät jauhetaan maan tomuksi vähän kerrallaan.

Viimeksi muokattu:
Nyt se jo ennen mainostamani jokeri. Donetskin kaupunki takaisin. Ryssä on venytetty ohueksi, sen kaksi jäljellä olevaa puolustuskeskittymää on jumissa Tokmakin ja Bakhmutin suojana, ainoa hyökkäysjoukko puskee päätään Ukrainan muuriin Kypuanskissa.

Nyt olisi hyvä tilaisuus salamasotaan kohti Donetskia, sen lentokentän kautta jyräten, kuljetus ja taistelupanssarit tasaista pitkin teollisuusalueille suojaan ilmaiskuilta. Niiden perässä loput jalkaväestä puhdistaa käytävän
 
Tätä olen itsekin kartoista toisinaan katsellut. Ollaanko liian lähellä Venäjän ilmavoimien toiminta aluetta, on yksi kysymys. Tuo Donetsk ei ole ainoa kaupunki/asutuskeskus tuolla pienellä alueella. Aika tilkkutäkki ja haasteellinen otettavaksi ilman, että päädytään täysin häröpallotappeluun jossa kukaan ei tiedä mistään mitään.
Jotain tällaista jokeria toivoisin. Yksi mahdollinen olisi edelleen oikea maihinnousu Dneprin alajuoksulla TAI Krimin pohjoisessa.
 
Jotain tälläistä pitäisi kokeilla.
Mä en edelleenkään ymmärrä UA:n hinkua painaa suoraan kohti melitopolia.
Joo se on strategisesti paras kohta mutta myös raskaimmin linnoitettu.
Donetskista linjojen läpi ja sieltä sitten koukkaamaan linjojen takapuolelta kohti Krimiä.
 
Tätä olen itsekin kartoista toisinaan katsellut. Ollaanko liian lähellä Venäjän ilmavoimien toiminta aluetta, on yksi kysymys. Tuo Donetsk ei ole ainoa kaupunki/asutuskeskus tuolla pienellä alueella. Aika tilkkutäkki ja haasteellinen otettavaksi ilman, että päädytään täysin häröpallotappeluun jossa kukaan ei tiedä mistään mitään.
Jotain tällaista jokeria toivoisin. Yksi mahdollinen olisi edelleen oikea maihinnousu Dneprin alajuoksulla TAI Krimin pohjoisessa.
Nimenomaan. Donetskiin sisälle niin ilmavoimat eivät voi toimia tehokkaasti. Venäjä silti pommittaa, mutta Donetskia, suurkaupunkia siviileineen. Alkaa DPR porukka miettimään että mitähän vittua (kyllä ne ymmärtää mistä suunnista tulitetaan) ja länsimaat näkevät taas kunnon sotarikoksen->aseita virtaa taas hävittäjineen, risteilyohjuksineen ja abramseineen

Kadyrov julkaissut videon jossa sanoo huhujen hänen kuolemastaan olevan liioteltuja.
Kaverihan näyttää terveeltä kuin puhkinussittu vuohi
 
Offtopic tai onko sittenkään?
Lampedusalle, Italiaan tullut lähipäivinä lähes 10000 pakolaista.
Suurin osa Burkina Fasosta.
Burkina Faso on ryssämielinen ja televisioissa esitetty ohjelmia miten Ranskassa on niin isot sosiaalituet...
Jokainen varmaan osaa yhdistää pisteet?

Libyasta on varmaan voinut lähteä viime päivinä ihan vapaasti merelle. Taannoinen hirmumyrsky on sotkenut kuviot tuolla.
 
– Kun olen voittanut presidenttiyden, ennen kuin edes saavun presidentin virkahuoneeseen, ratkaisen kamalan sodan Venäjän ja Ukrainan välillä.
Miksi aina oletetaan, että Trump antaisi Ukrainan ryssille? Tämä kuulostaa vain demokraattien ja suvaitsevaiston propagandalta. En ole koskaan kuullut Trumpin sanovan mitään sellaista, että antaisi Ukrainan tai että Ukrainan pitäisi luovuttaa alueensa. Oikaiskaa toki, jos luotettava lähde moiseen löytyy! Onko tullut mieleen, että ehkä Trump olisi niin kova äijä, että kirjaimellisesti lopettaisi sodan yhdellä puhelinsoitolla, joka menisi tyyliin:"Moi Vladimir, tehdäänkö silleen, että vedät ne joukot vittuun sieltä Ukrainasta tai täältä lähtee kaikki se kama, mitä on aavikoilla varastoituna sotaa varten ja vielä uusimmat hävittäjät ja muut mukana, joo, F-15 tietty ja voidaan antaa ihan piruuttaan vaikka B-52 kanssa Ukrainalle ja ohjuksia tarpeeks. Oliko jotain epäselvää? Moikka, nähdään taas!".
 
Tässä ainakin uutisoidaan Trumpin näkemyksestä, jonka mukaan alueluovutukset voivat olla pakollisia:

Jatkot Trump-ketjuun.
 
Back
Top