Ukrainan konflikti/sota

En tiedä viekö tälläinen spämmääminen tätä keskustelua eteenpäin. En ole rikkonut foorumin sääntöjä, en ole muutenkaan kiinnostunut henkilökohtaisuuksiin menemisestä. Tuokin mainitsemani asia on todettu monessa lähteessä.
Trollitehtaasta keskustelu vie tosi hyvin eteenpäin. Siellä työskenteleville kun on kielletty niskalaukauksen uhalla keskustelu duunistaan.

Eli et siis halua millään lailla arvioida, onko trollitehtaan superkeskustelijoille annettu aamupalaverissa käsky 'keskustella' NYTin artikkelista?
 
Ei se auta vaikka näkis omin silmin tapahtuneen. Jotku ei vaan hyväksy sitä että Unrainakin voi tehä virheitä. Samanlaisia kavereita on Sanna (Marin)kultissa

Naulan kantaan! Jotkut ei vaan hyväksy sitäkään, että täällä pyörii täysin läpinäkyvä ryssän rölli. Kysymys ei tietenkään ole siitä, etteikö ukrainalaiset voisi virheitä tehdä ja etteikö niistä voisi täällä kirjoittaa. Mutta jos elämäntehtävä on filtteröidä tänne kaikki se tieto, jossa kerrotaan ukrainalaisten epäonnistumisista, epätoivoisesta tilanteesta ja kaatuneen ryssän omaisten saama pottusäkkivideokin oli jotenkin niin liikuttava :cry: Nyt niitä valoja päälle!
 
Joku täällä kyseenalaisti ryssien linnoitusten / juoksuhautojen laadun lähiaikoina. Ainakin näissä linkeissä ihan pätevää juoksuhautaa ja kohtuullista suojaa myös. Tosin osuma kun sattuu kohdalle lähtee pölyt.

And this is #NewsThe command post of the Russian 7th Airborne Assault Division received a therapeutic dose of TNT. From the air.As a result of the impact, hardly anyone got up.Confirmed by the chairman of the veterans of the 7th DDSz.

Syyskuun 14. päivä def_mon postasi myös rakenteilla olevista kuvia.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä,tunnetko journalismia kuinka hyvin mutta Pulizer-palkinto on melko arvostettu. NYT on saanut sen 131 kertaa. Heidän lähdekritiikkinsä luulisi olevan kunnossa.
Seymour Hersh on palkittu Pulitzerilla, mutta juttu Nordstreamin räjäytyksestä oli silkkaa Kremlin propagandaa...

edit 1: Anteeksi, veli @Nick Kane erinomainen postaus tuli kun kirjoitin tätä

edit 2: 131 kertainen Pulitzer palkittu The New York Times julkaisi Seymour Hershin propagandapläjäyksen, joten lähdekritiikki ei ole kunnossa
 
Viimeksi muokattu:
Kovia torjuntaprosentteja, mutta nämä ovat olleet tiedossa jos on seurannut Ukrainan ilmoituksia. Toisaalta heille on toimitettu runsaasti ja monipuolisesti torjuntakalustoa, joten helppo uskoa nämä. Risteilyohjukset ja dronet ovat kuitenkin (kohtuullisen) hitaita maaleja ja laukaisujen suunnat ovat hyvin tiedossa ja siten ennakoitavissa.

Ballististen ohjusten torjuntaprosentti on suurempi kuin mitä olisin kuvitellut, koska ne on perinteisesti ajateltu selvästi vaikeammiksi torjuttaviksi (loppunopeus selvästi suurempi).

Ukraine claims it has been able to intercept 90% of Russian cruise missiles and drones and 80% of air- and ground-launched ballistic missiles.

“It’s been the most successful battlefield use of missile defense to date,” says Tom Karako of @CSIS.


 
Krimillä paukkunut taas, tämän mukaan sanotaan näkyneen räjähdyksiä. Toisinaan nämä ovat tarkoittaneet ilmatorjuntaohjusten räjähdyksiä ilmassa, mutta toivotaan parasta.

Oletan että Feodosia on yksi tärkeistä satamakaupungeista, joiden kautta viedään rahtia. Ainakin sieltä lähtee lyhyt rautatie joka yhdistyy Kerchin sillan suunnalta tulevaan rautatiehen, joka jatkaa sitten länteen Dzhankoihin ja haarautuu sieltä moneen eri suuntaan.

Simferopol toki sekin tärkeä rautateiden solmukohta ja arvatenkin eräänlainen väliaikaisvarasto.

In Feodosia, occupied Crimea, there are reports of explosions. Also in Simferopol district loud bangs were noticed.

1695147132331.png

 
NYT:n lainaamat asiantuntijat. Eikö kukaan muu näe tässä mitään outoa, ensin Ukrainan hallinnon edustaja kertoi iskun jälkeen, että homma selvä,ei mitään tutkittavaa. Sitten tänään NYT:n artikkelin jälkeen sama hahmo sanoi että tutkitaan ja siitä pari tuntia eteenpäin vastaus oli valmis. Onko kukaan ehtinyt tarkistaa, mistä tuonne S-300 lentäisi?
Maakohteeseen S-300 yltää ballistisesi jopa 400km päähän (wiki).
Sinänsä nyt kun noita sirpaleita ja iskeymäjälkiä näki, niin NYT jutulla voi ollakin pohjaa. Ei tietoa onko S-300 järjestelmän ohjuksissa vastaavalla tavalla sirpaloituva kärki.
 
edit. suurin osa typoista..
Tähän aiheeseen näyttää kommentoivan erityisesti yksi blokkaamani henkilö. "You are ignoring content by this member." Täsmennykseksi, @Sensei142, et siis ole tuo henkilö.

Veikkaan, että kyseisen henkilön toimesta promotaan vahvasti NYTin puolueetonta ja Pulitzeteilla palkittua mainetta. Ikäänkuin se olisi automaattinen laadun ja sisällön oikeellisuuden takuu. Vatnikkitouhua ylläpitää hämmennystä, sekaannusta ja epäluuloja. "Monipuolista tilanneseurantaa" tai jotakin vastaavaa, mitä hän käyttää perustelunaan.

MITÄ VITUN VÄLIÄ, vaikka kyse olisikin harhalaukauksesta? Tai ilmatorjuntaohjuksesta, joka päätyi torille kohteensa mukana? Tai mitään muuta? Miksi täytyy ylläpitää narratiivia "Ukrainan korruptiota tutkittava" keskellä sotaa? Eikö tälle olisi aika ja paikka sitten, kun ryssä on ajettu sinne, minne se kuuluu? Syvimpään. ryssän. Helvettiin.
 
Väitetysti taas kaapattu yksi T-90M, tämän mukaan "kohtuu hyväkuntoisena", tosin kuvan perusteella pinta aika hiiltynyt, samoin moottorin seutu. Liekö sitten ulkoinen polttoainetankki palanut tai kenties moottoripalo? Voi toki olla vikaa katsojan silmässä, ehkä vain vaunun väritys ja kirkkaana päivänä otettu kuva hämäävät?

Joka tapauksessa arvokas saalis, vaikkei olekaan ensimmäinen tai ainoa tapaus.

 
Putin määräsi ilmatorjuta- ja vastatykistöjärjestelmien tuotantoa lisättäväksi. Ilmeisesti tykistötappiot ja ohjusiskut huolestuttavat suurta johtajaa.

Putin ordered to increase the production of counter-battery and air defense systems​

IZHEVSK, September 19. /TASS/. Russian defense enterprises must increase the production of counter-battery and air defense equipment, Russian President Vladimir Putin said at a meeting of the Military-Industrial Commission of the Russian Federation.

“We need to increase the production volumes of counter-battery and air defense weapons. We talked a lot about this and I gave a number of instructions to supplement the supply schedule for 2024 with the corresponding items,” he said.

The head of state also drew attention to the fact that following the results of eight months of this year, organizations of the defense industrial complex managed to maintain a stable pace of work and not only fulfill the delivery schedule in general, but also increase the output of military products in certain areas. Thus, “the production volume of the main types of armored vehicles has more than doubled compared to last year, and the production of especially popular weapons has tripled,” Putin noted.
https://tass.ru/armiya-i-opk/18788303
 
Joku täällä kyseenalaisti ryssien linnoitusten / juoksuhautojen laadun lähiaikoina. Ainakin näissä linkeissä ihan pätevää juoksuhautaa ja kohtuullista suojaa myös. Tosin osuma kun sattuu kohdalle lähtee pölyt.

And this is #NewsThe command post of the Russian 7th Airborne Assault Division received a therapeutic dose of TNT. From the air.As a result of the impact, hardly anyone got up.Confirmed by the chairman of the veterans of the 7th DDSz.

Syyskuun 14. päivä def_mon postasi myös rakenteilla olevista kuvia.
Ihan kivan näköistä asemaa, mutta noissa on kaksi ongelmaa. Tuollainen asema on staattinen, joten kun se sijaintia on paljastettu, niin se on paljastettu. Eikä tuollaista korjata eikä siirretä tulen alla. Toinen iso ongelma on se, että ampuma-aukot on pakko olla Ukrainan joukkojen suuntaa. Joten sellainen on aika makea maali CV90:n tai Bradleyn Bushmasterille. Ei käy sitä ryssää kateeksi, joka tuolla asemissa silloin, kun vedetään pari sarjaa sirpalekranaattia sisään. Myös droneille nuo ovat helppoja maaleja.
 
Mielenkiintoiset kaksi videota, aikaisemmin ollut puhetta että mitä järkeä ampua helikoptereilla raketteja ballistisella kaarella. Jos tätä arviota on uskominen, hajonta suunnilleen samaa luokkaa kuin Gradin raketeilla, tosin nämä kopterin raketit ovat selvästi pienempiä kuin Gradin (70mm tai 80mm vs 122mm). Etuna tietysti se että kopteri voi hyökätä arvaamattomasta suunnasta tai seudulla sekä arvaamattomaan aikaan (esim. kesken vihollisen hyökkäyksen).

 
Viimeksi muokattu:
Back
Top