Ukrainan konflikti/sota

ryssäpila. putlerin naama kerrostalon hissiin.
vaikka videoon on toki haravoitu parhaat palat, niin kyllähän tämä jotain kertoo ryssän pinnan alla olevista fiiliksistä 😏

Video on toki tehty ennen täysimittaisen hyökkäyksen alkua. Ei auta kuin toivoa, että pinnan alla muhisi nyt vielä enemmän. Vaan vaikeaa se uskominen on.

EDIT: Tässä ainakin yksi kanava, joka tämän on julkaissut:
 
Drone on maaaalissa! Drone on maalissa! Drone on maalissa kolmannen kerran peräkkäin! Ja ryssän puolustajiin lyödään hirveää painetta tällä hetkellä! Sinne lyödään sellaista painetta, että kavereiden kädet tärisevät kuin ensimmäisillä treffeillä sillä nuorella miehellä, joka kyseli että "Joko saa pitää kädestä, joko saa pitää kädestä!" :ROFLMAO:
"Pukkaa stressihikeä kuin pornoa tuijottavalla nunnalla...." .... sanotaan
 
Venäjän Karjalassa ollaan passiivisia ja vaitonaisia sodan suhteen. Joko ei uskalleta vastustaa, tai vähät välitetään koko aiheesta. Se kismittää kun Suomeen ei enää pääse matkustamaan.


Igorin tapasin Kostamojärvellä. Hän oli kalassa. Hän asuu Kostamojärven naapurikylässä, jonka nimi on Välimäki. Kesäisin hän työskentelee traktorillaan, ja talvisin hän kuluttaa sen, minkä on kesällä traktorillaan ansainnut.

Igorille on herännyt epäilyksiä suomalaisista. Kun vedentulo koteihin jokin aika sitten pysähtyi, kylissä puhuttiin, että syy on Suomen.

”Meille kerrottiin, että kodeissamme ei ole vettä, koska suomalaiset sulkivat Soskuanjoen padolla”, hän kertoi.

Ilmenee, että Välimäen kylässä meni vesijohto keväällä rikki, eivätkä paikalliset saaneet viikkoon vettä. Liikkui huhu, jonka sanottiin olevan peräisin viranomaisilta: että syyllisiä ovat suomalaiset. Tuon väitteen joku oli julkaissut jossakin VKontakten postauksessakin, mutta ei sitä enää löydy.

Joka tapauksessa Igorillekin selvisi myöhemmin, että Karjalan tasavallan Lahdenpohjan piirissä virtaava 40 kilometrin mittainen Soskuanjoki ei ulotu Suomeen.
 
Tapasin tänään reilun parikymppisen Ukrainalais tytön, voi luoja että oli sitten kaunis olento ja kroppakin täys kymppi. Jos en ois varattu niin homma ois pitäny viedä loppuun asti,nyt piti heittää leikki kesken. Huh että voi olla sitte joku hyvännäköinen ihminen. Näitä sodan hyviä puolia mitä meillä näkyy sitten arkielämässä! Vihas kuulemma ryssiä🤔
Olis Suomen ja Ukrainan heimot yhtyneet khii, uusia taistelijoita asiamme hyväksi.
 
Päivän luvut:
382856974_660947882884960_3741325892438758540_n.jpg
 
Valtoselta asiaa
"Venäjän koneisto" on valmistautunut Ukrainassa käymäänsä sotaan hyvin pitkän aikaan, katsoo Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) yhdysvaltalaismedia Washington Postin haastattelussa.
– Uskoakseni monet eivät ole ymmärtäneet, että tämä ei ole vain presidentti Vladimir Putinin sota, Valtonen sanoo.
– Venäjä on sotinut aktiivisesti siitä lähtien, kun se hyökkäsi vuonna 2008 Georgiaan ja 2014 Ukrainaan miehittämällä laittomasti Krimin niemimaan.
Putin on ulkoministeri Valtosen mukaan rakentanut infrastruktuurin sotiaan varten.
Kahden vuosikymmenen ajan joku Venäjällä olisi voinut sanoa hänelle, että tämä ei ole ok.
 
Valtoselta asiaa
"Venäjän koneisto" on valmistautunut Ukrainassa käymäänsä sotaan hyvin pitkän aikaan, katsoo Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) yhdysvaltalaismedia Washington Postin haastattelussa.
– Uskoakseni monet eivät ole ymmärtäneet, että tämä ei ole vain presidentti Vladimir Putinin sota, Valtonen sanoo.
– Venäjä on sotinut aktiivisesti siitä lähtien, kun se hyökkäsi vuonna 2008 Georgiaan ja 2014 Ukrainaan miehittämällä laittomasti Krimin niemimaan.
Putin on ulkoministeri Valtosen mukaan rakentanut infrastruktuurin sotiaan varten.
Kahden vuosikymmenen ajan joku Venäjällä olisi voinut sanoa hänelle, että tämä ei ole ok.
Jep, kummasti johtajilta unohtuu milloin nuo konfliktit itse asiassa alkoi. Hyvä, että Elina nostaa asian puheeksi.
Halutaan vain lännessäkin pestä omia käsiä toteamalla että hyökkäys alkoi vasta 2022. ihan pötypuhetta.
 
ISWn katsauksen mukaan Ukrainalla olisi jotain puuhastelua Verbovessa. Tukeutuu VDV raportteihin mutta toisaalta toinen puoli ryssistä kiistää kaiken.

A Russian Airborne Forces (VDV) -affiliated source reported that Ukrainian forces entered Verbove for the first time on September 22 and continued pushing east.

The VDV source later reported that Ukrainian forces occupy half of Verbove as of September 24.


The VDV source accused the Russian Ministry of Defense (MoD) of trying to conceal Ukraine’s tactical progress in Verbove, rhetorically stating, “For how long can Shoigu’s MoD hide the breakthrough in Verbove?"

Several Russian sources reported on September 24 that Ukrainian forces continue deploying vehicles against Verbove, including Bradley infantry fighting vehicles.

Geolocated combat footage posted on September 24 shows a Ukrainian BMP operating within Verbove’s westernmost village limits and getting struck by Russian forces while leaving Verbove.

Many Russian sources are vehemently denying any Ukrainian breakthrough in Verbove as of September 24.

Ketjussa lisää. Ilmeisesti tuota pohjoispuolen pullistumaa ja siellä olevaa mäkeä hivutetaan myös.
 
Tällä kertaa tuhotun NATO-tukikohdan roolia esittää kauan suljettuna ollu hotelli
Russians destroyed a hotel in Odesa. It’s been closed for a long time and has served as a historical landmark. People also wrote that there was no electricity or water supply there.

Russians celebrate and write that they destroyed a base of NATO mercenaries. It’s just a diagnosis 🤦🏼‍♀️
 
Back
Top