Ukrainan konflikti/sota

Avdiivka, noin kolmekymmentä hyvää ryssää yhdessä kuvassa.

Ja joidenkin mielestä Ukraina kertoo liian suuria lukuja Venäjän tappioiksi, sanon edelleen että liian pieniä, koska läheskään kaikkia ei edes pääse laskemaan tai niistä ei jää mitään jäljelle ja haavoittuneistakin hyvin suuri osuus päätyy lopulta hautaan.


Robotynen alueella saattaa olla ryssien osaavat sotilaat aika vähissä, sitten tilalle tulee kouluttamatonta tykinruokaa aivan Bahmutin tapaan.


Hyvä video miten droonit tuovat uusia mahdollisuuksia taistelukentälle, sen voi lentää suoraan muuten vaikeasti tuhottavaan asepesäkkeeseen ja siten muun muassa hyökkäyksen valmistelussa tai sen aikana mahdollistetaan omien tappioiden rajaaminen sekä joidenkin rajattujen tavoitteiden saavuttaminen hyvin halvoilla välineillä.

 
Viimeksi muokattu:
Hyvä video miten droonit tuovat uusia mahdollisuuksia taistelukentälle, sen voi lentää suoraan muuten vaikeasti tuhottavaan asepesäkkeeseen ja siten muun muassa hyökkäyksen valmistelussa tai sen aikana mahdollistetaan omien tappioiden rajaaminen sekä joidenkin rajattujen tavoitteiden saavuttaminen hyvin halvoilla välineillä.
Mie tasennoon miettinyt, kuinkahan noiden erilaisten itsemurhadroneiden yleistyminen vaikuttaa epäsuoraan tuleen? Jääkö esim. 82mm heittimet vain jotenkin makkaranpaistoporukoiden käyttöön. Kuinka paljon nimenomaan heittimistöntulta noilla voi korvata.
 
Mie tasennoon miettinyt, kuinkahan noiden erilaisten itsemurhadroneiden yleistyminen vaikuttaa epäsuoraan tuleen? Jääkö esim. 82mm heittimet vain jotenkin makkaranpaistoporukoiden käyttöön. Kuinka paljon nimenomaan heittimistöntulta noilla voi korvata.
Hyvää pohdintaa. FPV- droonit eivät ole korvaamassa heittimistöä/tykistöä. Heittimet on keskeisessä roolissa puolustamisen- ja hyökkäämisen tukemisessa. Droonien voi ajatella tehostavan ja tuovan perinteisien asejärjestelmien päälle huomattavasti lisää suorituskykyä. FPV- drooneja voi olla yksiköllä päivän käyttöön yleensä muutamasta kappaleesta maksimissaan ehkä kymmeneen (tällä hetkellä). Sotimisen osalta ei tulla siihen tilanteeseen, että esim komppanian päällikkö, tulenjohtaja, tai joukkueen johtaja sanoo, että hänellä on käytössään liikaa tulivoimaa heittimien/tykistön/droonien muodossa.
 
Mie tasennoon miettinyt, kuinkahan noiden erilaisten itsemurhadroneiden yleistyminen vaikuttaa epäsuoraan tuleen? Jääkö esim. 82mm heittimet vain jotenkin makkaranpaistoporukoiden käyttöön. Kuinka paljon nimenomaan heittimistöntulta noilla voi korvata.
Eiköhän ne täydennä hyvin toisiaan. Ymmärtääkseni 82mm heitin on osaavissa käsissä erittäin tarkka ase. Miinusta tulee lähinnä lyhyestä kantamasta, mikä on vain noin 3-4km. Tiedusteludrone etsii maalit ja ohjaa tulta. Vähän isompi pommitusdrone voi käyttää samaa ammusta, mikä painaa noin 3kg. Kantamaa saadaan lisää mutta ELSO voi haitata toimintaa. Panssaroituja maaleja vastaan tarvitaan taas jotain ihan muuta. FPV-dronet ovat osoittautuneet ajoneuvoja vastaan yllättävänkin tehokkaiksi. Ne näyttävät toimivan myös "bunkkereita" vastaan, jos sattuvat osumaan ikkunasta sisälle. Näissä dronevideoissa pitää muistaa, että ainoastaan onnistumiset julkaistaan: jokaista osumaa kohti voi olla kymmenen hutia.
 
Noiden itsetehtyjen pudotuspommien haavoittamisetäisyys on aika suuri. Lienee niiden teräshaulien vaikutus, isohko määrä ja juuri sopivan kokoisia suhteessa räjähdysainemäärään. Muutaman haulin läpäisy tietänee hidasta kuolemaa kun ei ryssät tuolta oikein ketään evakuoi. Hyvässä tapauksessa saa jotain sidettä tukkeeksi, mutta se vain siirtää väistämätöntä muutaman tunnin.

 
Jos tuo tapahtuisi, mutta Ukraina ja eurooppa sanois, ettemme tee mitään diiliä ryssän kanssa.....

Juuri tuotahan Putler halusi loppuvuodesta 2021. Puhua suoraan Ukrainan pään yli USA:n kanssa ja vaatia diiliä kahdenkeskisesti. Ja tähän ryssä koplasi mukaan sen vaatimuksen ettei Nato saa enää laajentua. Ja olen itse aika varma siitä, että juuri tätä Kremlissä kädet syyhyten nyt taas halutaan. Trump halutaan takaisin vallankahvaan, että päästään tämän kanssa taas hieromaan diilejä.
 
Juuri tuotahan Putler halusi loppuvuodesta 2021. Puhua suoraan Ukrainan pään yli USA:n kanssa ja vaatia diiliä kahdenkeskisesti. Ja tähän ryssä koplasi mukaan sen vaatimuksen ettei Nato saa enää laajentua. Ja olen itse aika varma siitä, että juuri tätä Kremlissä kädet syyhyten nyt taas halutaan. Trump halutaan takaisin vallankahvaan, että päästään tämän kanssa taas hieromaan diilejä.
Kylläkyllä, mutta tuskin Ukraina lopettaa sotaa siihen, varsinkaan, kun alkaa olla niskan päällä, että oranssisekopää lopettaa apunsa Ukrainalle.
 
Mikä prkl se vaivaa meitä eurooppalaisia? Miksi sitä ammustuotantoa ei voi kasvattaa.... Prkl jos ryssä pärjää Ukrainassa niin se menee niin pitkälle kun pystyy ei se siihen lopeta... Luuleeko nuo Eu idiootit että setä Vladimir lähtee neuvottelu pöytään eu herrojen kanssa ja taas ollaa parhaita kavereita. Munattomat pellet. Keskittyvät vaan puun halaamiseen ja rauhan uskontoa tukevien sisään ottamiseen. Kylläpä kiuhuu
 
Nämä "rauhanvaatijat", joihin lukeutuu myös esimerkiksi Viktor Orban, Slovakian uusi pääministeri Robert Fico, Donald Trump ja muut, voisivat jonninjoutavan, ympäripyöreän ulisemisen sijaan ehdottaa jotain KONKREETTISIA suuntaviivoja rauhalle, jos kerran luulevat olevansa fiksuja, ja esitellä näitä ehdotuksiaan ensin vaikka ihan suoraan Zelenskylle ja Putinille! Tai vielä parempi, vaatisivat Putinia vetäytymään Ukrainasta!

Ai niin, mutta kun ei ole mitään hyviä ideoita rauhalle, tosiasiassa on vaan tarve myötäillä Kremliä.
Eikö Trump esittänyt ihan konkreettisen ehdotuksen: Ukraina saisi pitää suurimman osan nyt hallitsemastaan alueesta.

Arvaan että Venäjä todellakin suostuisi heti...
 
Sergei-setä itkee ilkeän lännen toimintaa ja kuinka se on tehnyt Ukrainasta "agression instrumentin" Venäjää vastaan. Länsi myös Lavrovin mukaan pyrkii kajoamaan kaikkeen Venäläiseen ja sitä pidetään jopa enemmän syyllisenä toiseen maailmansotaan kuin Natsi-Saksaa.

Lavrov: the West’s selfishness has led to Russia’s patience running out​

The West’s selfish line in ensuring European security has led to the fact that Russia’s patience has run out, Russian Foreign Minister Sergei Lavrov said in an interview with the BelTA agency , commenting on the situation in Ukraine.

“We endured for many years, we proposed twice - in 2010 and 2021 - to conclude legally binding agreements that no one would expand military blocs, but that security would be ensured in other ways. Including in relation to Ukraine. [Western countries ] categorically refused to even talk to us seriously,” the minister noted. “And this selfish line, it, of course, could not help but ultimately lead to the fact that our patience ran out,” he pointed out.

Lavrov explained that the West was promoting its selfish interests in relation to Ukraine, “turning it into an instrument of aggression against Russia in violation of all obligations relating to the non-expansion of NATO, relating already within the OSCE to ensuring equal and indivisible security, so that no one strengthens his security at the expense of others ".

“They encroached on everything Russian, on our history. We are already accused of being almost more guilty than Hitler in starting the Second World War,” continued the head of the Russian Foreign Ministry. “[They encroached] on our language, our education , our media, culture. They are destroying monuments to those who created and developed Odessa and other cities in Novorossiya."

At the same time, Lavrov expressed confidence that such actions, “initiated against Russia through the extermination of everything Russian in Ukraine,” are in themselves “doomed to failure.”
https://tass.ru/politika/19141701

Venäläiset kertovat tiputtaneensa Su-25:n ja Mig-29:n sekä tuhonnensa lennonjohtotornin.
At the Kanatovo airfield in the Kirovograd region, the command and control tower of the Ukrainian Air Force was hit.

During the day, air defense systems shot down Su-25 and MiG-29 aircraft of the Ukrainian Air Force in the areas of the settlements of Daryevka, Kherson region, and Ternovka, Dnepropetrovsk region.

Four ATACMS operational-tactical missiles, two JDAM guided bombs, three HARM anti-radar missiles and eight US-made HIMARS multiple launch rocket systems were intercepted.
https://function.mil.ru/news_page/country/more.htm?id=12483198@egNews
 
Ööö.... D-30, 60-luvulta? Ihan aikuisten oikeasti?

Kun ottaa huomioon ryssän miehistöpulan sekä Ukrainan vastatykistökyvyn, niin mitä ihmettä ihmiset kuvittelee, että tästä tulee? Tästähän tulee ihan täysi teurastus. Tulemmekohan näkemään sadan tuhotun tykin päiviä? Ei varmaan edes toisessa maailmansodassa nähty sellaisia päiviä, mitä ryssän tykistö tulee kokemaan...
 
Back
Top