Ukrainan konflikti/sota

Mikähän tuo plan B voisi olla? Vai viittaakohan vain plan B neuvottelutaktiikoissa eikä niinkään Ukraina-tuessa.
Hyvä kysymys. Välillä tuo jenkkien systeemi on hankala ymmärtää noiden eri rahoitusjärjestelyjen suhteen. Rebublikaanithan sanovat, että Bidenilla olisi nytkin mahdollisuus antaa paljon enemmän rahoitusta mutta onko sitten vain poliittista jargonia.
 
Ukrainan omaa rynkkytuotantoa tältä vuodelta.


Joku pohti että mihin niitä kymmeniä tuhansia drooneja tarvitaan? Niiden kappalehintahan on jo niin alhainen, että se on aivan käypäinen peli ajaa ryssiä yksi kerrallaan kumoon jos vaunua tai ajoneuvoa ei satu olemaan lähettyvillä.

Jatkossa noita varmasti käytetään epäsuoran tulen ohella hyökkäysalueen pehmittämiseen ja erityisesti vihollisen liikkeen estämiseen kun jollain alueella murtoa haetaan, mutta se myös vaatii toimivat vastakeinot kun noita on molemmilla. Eli tässä se vastatoimien kehityksen kaari ratkaisee paljon sen suhteen miten suurta hyötyä noista on ja millä alueella. En näe tuota tykistön korvaajana vaan täydentävänä asiana.

 
Viimeksi muokattu:
Pietarissa järjestettiin keskiviikkona juhlallinen seremonia, jossa 11:lle ulkomaalaiselle myönnettiin Venäjän kansalaisuus. Sisäministeriön tiloissa järjestetyssä seremoniassa uudet Venäjän kansalaiset vannoivat valan, jossa he lupasivat noudattaa Venäjän federaation perustuslakia ja muuta lainsäädäntöä sekä toimia valtion ja yhteiskunnan eduksi muun muassa puolustamalla sen vapautta ja itsenäisyyttä.

Seremoniasta tiedottivat julkisuuteen Venäjän sisäministeriö ja Pietarin poliisi Asiasta on uutisoitu myös Venäjän mediassa, jonka mukaan viranomaiset olivat päättäneet yhdistää kansalaisuusseremoniaan sotilaallisen rekisteröinnin.

Pietarin poliisin mukaan seremoniassa läsnä olleet armeijan rekisteröinti- ja värväystoimistojen edustajat ojensivat uusille Venäjän kansalaisille oitis kutsun sotilaskomissariaattiin rekisteröitymistä varten.

Sanomalehti Vedomostin mukaan Venäjän federaation lainsäädäntö edellyttää, että uusien kansalaisten on rekisteröidyttävä armeijaan 14 päivän kuluessa kansalaisuuden saamisesta.

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt Pietarin poliisin tilaisuudesta julkaisema video.
 
Pyydän palstan lukijoilta etukäteen anteeksi, menee joulu piloille, vatsan toiminnan takia...

Pelkästään nimi ”Leningradin sotilaspiiri” aiheuttaa kouristuksia suomalaisten vatsassa ja saa heidät oksentamaan kauhusta.


kokeilkaapa katsoa mokomaa, hirnumatta (vessanpöntöllä)
ja anteeksi, jos meni Joulu piloille, ei pääse enään herkkuja ahtamaan.... :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:
 
Hyvä kysymys. Välillä tuo jenkkien systeemi on hankala ymmärtää noiden eri rahoitusjärjestelyjen suhteen. Rebublikaanithan sanovat, että Bidenilla olisi nytkin mahdollisuus antaa paljon enemmän rahoitusta mutta onko sitten vain poliittista jargonia.

Näyttää että jenkit nyt tahallaan jättää antamatta tarvittavaa tukea. Jos tuo david D. :n twiittaus pitää paikkaansa niin mieluummin stenaavat kelpo kunnostettavaa kuin antavat Ukrainalle.

Samaa viestiähän on tullut myös U.S. kentsujen (ret.) suusta jo pidemmän aikaa.
 
Näyttää että jenkit nyt tahallaan jättää antamatta tarvittavaa tukea. Jos tuo david D. :n twiittaus pitää paikkaansa niin mieluummin stenaavat kelpo kunnostettavaa kuin antavat Ukrainalle.

Samaa viestiähän on tullut myös U.S. kentsujen (ret.) suusta jo pidemmän aikaa.
Joo, tuo david D.noita on avannut, onko mies sitten täysin legit, sitä en osaa sanoa. Ainakin 105200 seuraajaa, paljon pro-ukraina tilejä.
 
Viimeksi muokattu:
Rekkasumppu puolalaisten rekkamiesten toimesta jatkuu.
4k kuormaa on jonossa Puolan rajalla. Lisäksi Slovakian, Unkarin ja Romanian rajoilla 2k. Näissä on varmasti Ukrainalle välttämätöntä. Plus uusien toimitussuunnittelun ongelma.

Ihme ja kumma, ettei tähän ole kuukausien aikana saatu ratkaisua. Vaikka sitten voimalla, edes Romanian rajalla, jos poliittinen ratkaisu Puolassa on 'mahdoton'. Ja miksi EU ei ole toiminut asiassa ripeän proaktiivisesti. EU:n heinäkuisen päätöksen seurausta tilanne on. EU:n juhlapuheita Ukrainan auttamiseksi, mutta edes perusasiaa: toimitusten perillemenoa, ei pystytä järjestämään :facepalm:

1703158560483.png
About 4,000 trucks are queuing at the border with Poland to enter Ukraine.​
"According to Polish border guards, as of this morning, 3,900 trucks are waiting in lines:​
Shehyni - 900, Rava-Ruska - 630, Krakivets - 590, Yahodyn - 1,760," the spokesman said.​
On the border with Slovakia, 370 trucks were waiting to cross into Ukraine at the Uzhhorod checkpoint as of the morning.​

Hungary: as of the morning, 550 trucks were waiting to cross into Ukraine at the Tysa checkpoint.​
Romania: as of this morning, 900 trucks were waiting to cross into Ukraine at the Porubne checkpoint.​
As reported, on November 6, Polish carriers began a blockade of truck traffic near the three largest checkpoints on the border with Ukraine: Korczowa-Krakivets, Hrebenne-Rava-Ruska, and Dorohusk-Yahodyn.​
Among the main requirements is the return of the practice of permits for Ukrainian carriers, which was abolished by the agreement with the European Union until June 30, 2024.​
 
Back
Top