Ukrainan konflikti/sota

Tuosta videosta muuten huomaa tuon copecage:n huonotpuolet: tankin liikkuva siluetti kasvaa visuaalisesti melkein kaksinkertaiseksi. Tuollaisessa lehdettömässä, harvapuisessa ympäristössä melkoinen lisävaaran tuoja, tankki saattaisi piiloutua metsäkaistaleen kumpareiden taakse eikä olisi kauempaa tähysteisesti havaittavissa. Videon tilanne on voinut olla hyvinkin se että etulinjan tähystäjä huomaa tuon kattovirityksen liikkuvan ja tilaa dronetähystyksen alueelle. Loppu onkin sitten palavaa ryssänromua pellolla. Mitään hyötyä tuosta kattovirityksestä ei ollut, tankki lähti iloisesti fpv-dronella.
 
Ukraina myönsi eilen, että sen joukot ovat vetäytyneet kokonaan Marjinkan kaupungin keskustasta maan itäosassa.

Marjinka on kuukausien pommitusten jälkeen suurelta osin raunioina, mutta kaupungilla on strategista arvoa. Se on ollut Ukrainan keskeinen linnoitus itärintamalla.

The New York Times kirjoittaa, että Ukrainalla on ollut aikaa rakentaa vara-asemia kaupungin kaatumisen varalta. Lehden mukaan Marjinkan valtaaminen oli osa Venäjän laajamittaista hyökkäystä itärintamalla, ja kaupungin valtaamisella Venäjä pyrkii vaikuttamaan Ukrainan taistelutahtoon.

Marjinkan merkitys on ollut suuri vuodesta 2014 lähtien, sillä se sijaitsee vain noin 30 kilometrin päässä Donetskin kaupungista.

BBC puolestaan kirjoittaa, että Venäjä saa Marjinkassa tilaa seuraaville liikkeilleen.

Venäjä voi saada tilaisuuden hyökätä Marinkasta toiseen Ukrainan asevoimien linnakkeeseen, etelässä sijaitsevaan Novomikhailovkaan. Siinä onnistuessaan Venäjä voisi käynnistää hyökkäyksen sivustoja pitkin kohti Ukrainan sillanpääasemaa Vuhledarin alueella.

BBC:n mukaan on todennäköistä, että Venäjä on jo käynnistänyt tällaisen suunnitelman, koska taistelut Novomikhailovkasta ovat jo alkaneet.

Ukrainan asevoimille Vuhledarin sillanpää on erittäin tärkeä operatiivisesti.

BBC:n mukaan toinen todennäköinen suunta venäläisjoukkojen etenemiselle voisi olla H15-moottoritie, joka johtaa länteen Kurakhovon kaupunkiin.

------------------------------------------

Euroopan unioni valmistelee jopa 20 miljardin euron tukisuunnitelmaa Ukrainalle, kertoi Financial Times tiistaina.

Velkarahoitteinen suunnitelma ohittaisi Unkarin pääministerin Viktor Orbanin vastalauseet sodan runteleman maan rahoittamisesta.

Orban kertoi aiemmin joulukuussa estäneensä päätöksen 50 miljardin euron pitkäaikaisesta tuesta Ukrainalle.

Järjestely on samankaltainen kuin vuonna 2020, jolloin Euroopan komissio myönsi jopa 100 miljardia euroa halpaa rahoitusta EU-maille lyhytaikaisiin työtukijärjestelmiin koronapandemian aikana.

IS
 
Ryssä otti ritolat.

Kaksi venäläistä alusta on lähtenyt Krimin Feodosijasta sen jälkeen, kun Ukraina iski tiistain vastaisena yönä kaupungin satamaan ja tuhosi venäläisen Novotšerkassk-maihinnousualuksen.

Asiasta kertoo the Kyiv Independet, joka perustaa tietonsa Radio Free Europe/Radio Liberty -median raportointiin.

Venäjä on myöntänyt, että Novotšerkassk kärsi vaurioita Ukrainan ohjusiskussa. Sosiaaliseen mediaan ladattujen kuvien perusteella näyttää kuitenkin siltä, että alus tuhoutui.

Radio Free Europe/Radio Liberty on Yhdysvaltain kongressin rahoittama media.
Noista aluksen vaurioiden laadusta on turha vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska alus on puoliksi veden alla, eikä vaurioita siten pysty kunnolla tarkastella. 🤡
 
Noista aluksen vaurioiden laadusta on turha vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska alus on puoliksi veden alla, eikä vaurioita siten pysty kunnolla tarkastella. 🤡
Jep. Myös eri puolilta kaupunkia löydetyt rungon/kansirakenteiden kappaleet voivat olla helpostikin paikalleen palautettavissa. Ei tuo välttämättä ole paljonkaan huonommassa hapessa kuin USS Arizona.
 
What airdefence doing 😆
Aika huimaa, että 20v vanhat hitaat ohjukset lensi läpi kaiken modernin sotatilassa olevan ilmatorjunnan mitä ryssiltä löytyy. Montako S-400 patteriakin ohitettiin? Ainakin neljä? Kyllä se on nyt viimeistään selvä, ettei ryssillä ole mitään jakoa jos vaan annetaan lännen kaukovaikutuskykyä tarpeeksi. Irakiin paiskottiin tuhat risteilyohjusta kuukaudessa viimeisimmässä kahinassa. Saman verran jos laitellaan ryssää kohti, niin sotakoneesta ei jää jäljelle kuin BMP:t ja jalkaväki.

Alan jo kallistua salaliittoteorioiden kannalle, että nyt isot pojat pelaa isoa peliä ja ryssää nuijitaan vähän kerrallaan. Tai sitten se eskalaatiopelko on edelleen liian vahva.
 
Tukea tulee, tarvittaessa ilman Orbania.

EU suunnittelee noin 20 miljardin euron rahoituspakettia Ukrainalle sen jälkeen, kun Unkari esti Ukrainalle kaavaillun 50 miljardin tukipaketin joulukuussa. Asiasta kertoo Financial Times.

Kyseisessä rahoituspaketissa käytetään velkarakennetta, joka ei edellytä kaikkien 27 jäsenvaltion yksimielistä tukea. Järjestely muistuttaa systeemiä, jota käytettiin lyhytaikaisten työtukijärjestelmien rahoittamiseen Covid-pandemian ollessa pahimmillaan. Unkari ei näin ollen pystyisi estämään kyseistä tukipakettia.

Joidenkin maiden, kuten Saksan ja Alankomaiden, pitäisi kuitenkin hyväksyttää uusi rahoitusjärjestely parlamentissa.

EU on luvannut Ukrainalle rahoituksen viimeistään maaliskuussa.
 
Aika huimaa, että 20v vanhat hitaat ohjukset lensi läpi kaiken modernin sotatilassa olevan ilmatorjunnan mitä ryssiltä löytyy. Montako S-400 patteriakin ohitettiin? Ainakin neljä? Kyllä se on nyt viimeistään selvä, ettei ryssillä ole mitään jakoa jos vaan annetaan lännen kaukovaikutuskykyä tarpeeksi. Irakiin paiskottiin tuhat risteilyohjusta kuukaudessa viimeisimmässä kahinassa. Saman verran jos laitellaan ryssää kohti, niin sotakoneesta ei jää jäljelle kuin BMP:t ja jalkaväki.

Alan jo kallistua salaliittoteorioiden kannalle, että nyt isot pojat pelaa isoa peliä ja ryssää nuijitaan vähän kerrallaan. Tai sitten se eskalaatiopelko on edelleen liian vahva.
Isot pojat on kyllä tässä vain ja ainoastaan jenkit. Euroopan mailla ei ole mitään isoja varastoja risteilyohjuksia, jo nyt merkittävä osuus Scalp/StromShadow ohjuksista on Ukrainalle toimitettuna. Määristä on täällä puhutto jo aiemmin ja ne on todella pieniä, eli puhutaan sadoista.

Jos haluat 2000 risteilevän iskun niin se on jenkit, muilla ei tuollaisia ole. Eikä jenkeilläkään kuin yhteen tai kahteen yritykseen.

Lännen tuhovoima perustuu ilmaherruuteen ja koneista tiputettavaan pommiin. Täsmäasetta ja risteilevään on vähän. Tykistö melkein jo unohdettiin. Se on tämä fakta varsinkin Euroopan osalta joka näkyy verisenä tasapelinä Ukrainassa.
 
Tietynlainen evoluutio on tapahtunut näissä kranaatteja pudottelevissa drooneissakin siihen suuntaan, että tankkeja vastaan mennään kalustolla jossa on useita kranaatteja per lentolaite. Selkeästi kohteena on tuo takakansi eli saadaan pienehköllä räjähteellä moottoriin vaurioita ja vaunu taistelukyvyttömäksi tai hyvin osuessaan dieseltankit repeämään ja parilla seuraavalla kranaatilla ympäristöön ja moottorin kuumille pinnoille levinnyt diesel syttymään.

Sinnikkyyttä ja useita drooneja vaati saada tuo Terminaattori tuleen, mutta kova työ lopulta palkittiin.

Viimeksi muokattu:
Jumalan selän takana asuvat rysyt kertovat miksi kannattavat Putleria.

Katsoin saman aamulla.. nuo vastaukset ovat kuin huonoa komediaa.. eihän noita voi uskoa ennen kuin tajuaa että noiden ryssien ohimolohkot ovat samalla tasolla kuin pöö-koreassa.

Joskus (sodan alussa) ajattelin että rysssillä sen verran järki pelaa että kun sodassa kaatuu miehiä tarpeeksi nousee sisäinen vastarinta tarpeeksi suureksi.

Nyt huomaa että ihan sama vaikka maasta tapettaisiin kaikki 18-60 vuotiaat.. maaorjat palvovat johtajaansa loppuun asti.
 
Alan jo kallistua salaliittoteorioiden kannalle, että nyt isot pojat pelaa isoa peliä ja ryssää nuijitaan vähän kerrallaan. Tai sitten se eskalaatiopelko on edelleen liian vahva.
Toistan itseäni: mielestäni on uskottavaa tai ainakin mahdollisuuksien piirissä, että venäjän asevoimat on päätetty kiduttaa hengiltä. Tämä tietenkin näyttäytyy inhottavana vetkutteluna Ukrainan kannalta, mutta se pitkä peli.

Hirveän voimannäytön ja "ryssää lekalla päähän"-tempun jälkeen kävisi varmaan niin, että ryssä vetäytyisi, lupaisi ettei koskaan enää keppostele, poliitikot palauttelisivat suhteet ennalleen ja venäjä saisi haukata happea ja olisi kenties oppineena valmis uuteen koitokseen nopeastikin.

Nyt siltä uudelleenyritykseltä viedään pohja täysin: ei oo taloutta, kassa on tyhjä, ei oo kavereita, sota- ja työikäinen väestö on tapettu tai karannut ja etupiirilandiat on karkaamassa käsistä, Kiina kärkkyy luonnonvaroja ja virittelee jotain omaa ansaansa, mitä näitä ongelmia nyt venäjällä onkaan tämän pidemmän kaavan harjoituksen jälkeen.

Sitä ryssän jääräpäisyyttä ja yhdenlaista sitkeyttä voi siis käyttää heitä vastaan. Hakatkoon päätä seinään, pidetään se seinä sen verran elastisena, että jaksaa hakata pitkäänkin.
 
Katsoin tuon ohjelman suorana IIR-TVstä. Oli kyllä hyvä ohjelma.
Rauhallisesti ja asiallisesti keskustellaan miten asiat joskus menivät.

Parhaita kohtia oli se että lentokentän lähellä oleva aluepuolustusprikaati oli ryssien hyökkäyksen hetkellä sattumoisin muualla harjoottelemassa.
Joten kentällä oli vain huolto- ja varusmiehiä jotka oli täysin kokemattomia sodankäyntiin. Näillä joukoin sitten pistivät hantiin ryssien parhaille VDV joukoille.

rysyt oli kuitenkin saaneet vangituksi paikallisia varusmiehiä jotka joutui tietysti kuulusteltavaksi. Kaikille oli ensimäiseksi esitetty kysymys monta kertaa, miksi te meitä ammuitte ?

Summana rysyjen piti mennä juhlasaattuessa suoraan Kiovaan. Tämä tais olla se 3 päivän erikoisoperaatio joka nyt on hieman viivästynyt tai vois sanoa että mennyt täysin munilleen.

Ei voi kuin hattua nostaa noille kentän huolto- ja varusmiehille jotka viivytti ryssien hyökkäystä sen aikaa että Ukraina alkoi oikeasti pistämään ryssille hantiin.

Läheltä todellakin piti että tästä olis tullut täysin toisenlainen tilanne.
 
Tämä on oikeasti se asia mitä ilmeisesti ei kovin moni Suomessa tunnu käsittävän, että oli oikeasti ihan hiuskarvan varassa että meillä Suomessa olisi ollut ihan toisenlaisia ongelmia Jouluna 2023. Että Aki Mannisen myöhästynyt paluulento Meksikosta jouluksi kotiin ei olisi ylittänyt uutiskynnystä..
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top