Ukrainan konflikti/sota

Ehdottoman loogista on lastata sotavangit vaihtoa varten kuljetuskoneeseen ja lentää sillä Ukrainasta poispäin. Eli paskapuhetta kuten aina ennenkin. Toki on mahdollista, että venäläiset kyynisyydessään tekevät tuollaisen ansan Ukrainalle.
 
YLE:

Saksa antaa Ukrainalle ensimmäistä kertaa sotilashelikoptereita​

Saksa tehostaa Ukrainan aseapua antamalla maalle ensimmäistä kertaa monitoimihelikoptereita, Süddeutsche Zeitung uutisoi.

Puolustusministeri Boris Pistoriuksen mukaan Ukraina saa Saksan asevoimilta kuusi Sea King Mk41 -monitoimihelikopteria lisävarusteiden ja varaosien kera.

Ukrainalaispilotit koulutetaan helikopterien käyttöön Saksassa, ja helikopterit toimitetaan Ukrainan käyttöön vuoden puolenvälin tienoilla.
 
Toki on mahdollista, että venäläiset kyynisyydessään tekevät tuollaisen ansan Ukrainalle.

No ei kai ryssäkään ole niin tyhmä, että tarkoituksella uhraa kuljetuskoneen tapattaaksen muutaman kymmentä ukrainalaisvankia. Halvempiakin tapoja päästää vangit päiviltä.

Muutenkin koko vankiteoria ontuu pahasti. Kone oli juuri tullut iranista jne. Kovalla kiireellä kreml heitti ilmoille tarinan vangeista, mutta yhtään ruumista ei ole löytynyt esiteltäväksi.
 
Tämä on totta, ruumiit voidaan kuskata paikalle myöhemmin.

-

Tässä yhden kirjoittajan yhteenveto siitä, mitä kukakin on toistaiseksi kommentoinut sekä hänen oma analyysinsä (HUOM: tämän mukaan kone olisi ammuttu alas sen laskeutuessa Belgorodiin mutta aikaisemmin tässä ketjussa oli toinen näkemys, jonka mukaan kone olisi lentänyt POISPÄIN Belgorodista):

Summary and Analysis of the Il-76 downing over Korochansky District, Belgorod

Background

Ukrainian media immediately reported the Il-76 was shot down by the AFU (Ukrainian Pravda). They later removed the headline and claims the AFU shot it down after it was learned that Ukrainian POWs were on board. Russia continues to claim that the AFU shot down the aircraft and said they have suspended all POW transfers indefinitely.

Russian Press - The head of the Russian Defense Committee Kartapolov said that The Ukrainian Armed Forces deliberately (I do not believe it was deliberate) shot down a plane with its own prisoners of war in order to blame Russia for it. The (Russian) air defense system operators knew where the plane was flying and could not confuse it with any other target, he believes.

According to him, another Il-76 with 80 prisoners was flying behind. According to him, Ukraine was informed about the exchange. The Kremlin media outlets Mash and Shot claim that the exchange of prisoners should have taken place today on the border of the Belgorod region with a one to one exchange of 192 Ukrainian POWs for 192 Russian POWs.

------------------------------------------------------

My Analysis and Opinion

Normally, the Ukrainian press, especially UkrPravda, will only report information like this after it was provided or confirmed by sources within the AFU/MoD. However, once it was learned that Ukrainian POWs may have been on board, it is not unreasonable to assume that the Ukrainian government directed them to remove the story.

At this point, based on probabilities alone and the order of events, I am leaning in the direction that the AFU may have accidentally shot down the aircraft. It is important to note that the AFU has a lot of air defense systems installed on the border near #Kharkiv which has been under intense missile and air attacks for the past few days (actually the entire war).

The aircraft in question departed from the Moscow region at around 0920 local time (0620 UTC) and would have been transmitting IFF data to Russian air defenses who would have been tracking the aircraft which was flying from friendly territory towards Ukraine and not away from it--i.e., there are no scenarios I can think of where Russian air defense crews would view these aircraft as a theat. One other important fact is that the aircraft was shot down while on final approach for landing at the airport in Belgorod which makes in even less likely Russian air defenses were responsible.

When all of this is added up, as I stated earlier, the probabilities lean towards the AFU being responsible. I am a huge supporter of Ukraine so I did not make this conclusion lightly.

One thing that will be a huge tell in this is that the Russians appear to be planning to ask Germany and/or the United States to get involved in the investigation of the crash and even send inspectors there to analyze the site. This would not be the case, and there are many past examples, if Russia was responsible for the shootdown.



Lainasin aikaisemmassa viestissä OSINT-mies Uri Kikaskin kirjoituksen. Se herätti twitterissä huomiota, joten hän päätti puolustaa aikaisempaa spekulaatiotaan (lihavointi alkuperäisen kirjoittajan):

Russia does, has not and would never fly its Il-76's within range of AFU air defenses. People trying to make sense of this claiming they did are really not familiar with Russian logistics and especially how they move personnel and materiel the closer they get to the front lines.

At some point, we have to come to grips with the fact that this is the only Il-76 ever shot down during this war and it was done less that 30-miles from the Ukrainian border. That plane was not there unless the Russians thought it was safe.

I am responsible for accusing the Russians of being idiots as much as anyone. That is part of the information war we are involved in. But there is a fine line between exaggerating or taking advantage of mistakes the Russians make and believing they are truly idiots.

I repeat:
"Those planes would have NEVER been there unless Russia thought they were safe."


-

Kieltämättä tässä on logiikkansa: kyseessä olisi ensimmäinen Il-76 rahtikoneen menetys ja hyökkäyksen alkamisesta on tasan 23 kuukautta. Se kertoo omaa kieltään siitä, miten varovaisesti näitä koneita on käytetty ja käytetään.

Tarkoittaako tämä sitä että koneen rahtina oli ukrainalaisia sotavankeja ja tästä syystä ryssä lensi koneen Belgorodiin ja pois sieltä "kuvitellen sen olevan turvassa"?

Ei tuollaista voi päätellä 100% varmuudella.

A-50U AWACS-koneen pudotuksesta ei ole ehdotonta varmuutta, oliko asialla Ukraina vai ryssän oma ilmatorjunta mutta se tiedetään että Ukraina on ampunut sodan aikana alas useita ryssän hävittäjiä, mukaanlukien kaikkein moderneimmat Su-35S ja Su-34 / Su-34M. Samaa logiikkaa soveltaen voisi väittää että ryssä ei ole niin typerä että lentäisi nämä koneet Ukrainan ilmatorjunnan ulottumiin ja tästä syystä Ukraina ei voi olla näiden alasampuja (jolloin jokainen pudotus johtuisi joko koneeseen tulleesta viasta tai omasta ilmatorjunnasta).

Toisaalta en ole tällöin täysin rehellinen Kikaskin kirjoitukselle, koska hävittäjät ovat pohjimmiltaan aselavetteja ja asejärjestelmästä riippuen niillä on pakko ottaa riskejä alasammutuksi tulemisesta, muuten aselastia ei voida toimittaa kohteeseen. Lisäksi hävittäjillä on erilaisia omasuojalaitteita ja ne ovat liikehtimiskykyisiä eli voivat ainakin yrittää väistää ohjusta. Hitaasti liikehtivä ja suurikokoinen pommikone / rahtikone ei pysty (tosin siinäkin voi olla erilaisia EW-omasuojalaitteita). Täten rahtikoneita sopisi olettaa käytettävän varovaisemmin ja konservatiivisemmin.

Enpä tiedä, paras odottaa lisätietoa - sikäli kun mitään varmaa saadaan koskaan.
 
No ei kai ryssäkään ole niin tyhmä, että tarkoituksella uhraa kuljetuskoneen tapattaaksen muutaman kymmentä ukrainalaisvankia. Halvempiakin tapoja päästää vangit päiviltä.

Muutenkin koko vankiteoria ontuu pahasti. Kone oli juuri tullut iranista jne. Kovalla kiireellä kreml heitti ilmoille tarinan vangeista, mutta yhtään ruumista ei ole löytynyt esiteltäväksi.
Jep, nuo lentotietiedot paljastavat totuuden selkeästi.
 
Toisaalta olisi loogista että arvio sisältäisi maasta ilmaan ja maasta maahan käytöt tai ainakin Ukrainan arvion siitä, koska käytettävä ohjus on molemmissa sama.

MUOKKAUS: leikitäänpä numeroilla:

Ukrainan entinen puolustusministeri Oleksii Reznikov kertoi 3.1.2023 että ryssällä on (Ukrainan arvion mukaan) useita tuhansia S-300 / S-400 järjestelmien torjuntaohjuksia, tarkka numero oli 6 672 kpl. Saman arvion mukaan näitä olisi ollut noin 8 000 kpl ennen Ukrainan kimppuun hyökkäämistä eli ryssä olisi käyttänyt aikavälillä 24.2.2022 - 3.1.2023 noin 1 328 kpl. LÄHDE

JOS lasketaan karkeasti että aikaväli 24.2.2022 - 3.1.2023 olisi tasan kymmenen kuukautta ja oletetaan keskiarvoiseksi ohjusten käytöksi noin 130 kpl per kuukausi JA oletetaan että käyttö olisi jatkunut saman suuruisena tähän päivään asti, niin montako S-300 / S-400 järjestelmän ohjusta olisivat käyttäneet tähän mennessä? Tänään on 24.1.2024 eli sotaa on käyty 23 kuukautta, joten voidaan laskea:

130 x 23 = 2 990

Reznikovin arvion mukaan ryssällä oli noin 8 000 kpl näitä ohjuksia varastoissa ennen hyökkäyksen alkamista. Täten niitä pitäisi olla jäljellä noin 5 000 kpl.

Jos käyttö jatkuisi samanlaisena eikä tapahdu uustuotantoa niin milloin nämä kaikki olisi käytetty?

5 000 / (130 x 12) = 3,2051 vuoden kuluttua eli noin 3 vuotta 2,5 kuukautta, tästä päivästä eteenpäin laskien

Tämä tarkoittaisi siis huhtikuun alkua 2027.

Reznikovin numerot eivät kertoneet arviota S-300 / S-400 torjuntaohjusten uustuotannosta, mutta arvatenkin sitä tapahtuu jossakin määrin. Täten laskelma on pielessä tältä osin. Samoin jos olisivat käyttäneet pienemmän tai suuremman määrän ohjuksia vuonna 2023.

Se mitä hain tällä: tämänkin resurssin määrän ja käytön osalta nähdään että sitä pitäisi riittää useamman vuoden ajaksi. Ei ole perusteltua olettaa että pohja tulisi vastaan selvästi aikaisemmin.
Onkohan noissa lukemissa huomioitu varastojen ja lavettien mukana räjähtäneitä ohjuksia? Jokaisen laukaisimen mukana häviää jopa neljä ampumatonta ohjusta ja Ukraina on iskenyt moneen otteeseen myös IT-ohjuksia varastoineisiin logistiikkasolmuihin. Tälläkin tavalla on helposti voinut kadota vähintään useampi sata ohjusta.
Aavistuksen pidempi versio samasta videosta, tässä arvioidaan että ohjuksen jättämä vana olisi kenties nähtävissä:

A longer and non-watermarked footage of the Russian Il-76 crashing in Belgorod. A likely missile trace is visible in the sky on the 21st second of the video.

Ukrainians sources claim that the AFU shot down the plane
.


-

Kieltämättä videon ajanhetkellä 0:20-0:21 taivaalla näkyy musta pilvi (voisiko tuo silti johtua myös moottorivauriosta?):

Katso liite: 92167
Videon kohdassa 1,3 sek näkyy koneesta tulevan liekkejä moottorin kohdalta. Rekka ajaa kuvan eteen joten vaikea sanoa tarkemmin.


Katso liite: 92169
Kone on selvästi syöksyssä vasemmalle kallistuneena jo videon alussa. Se syöksyy koko näkyvän matkan samassa asennossa suunnan muuttumatta, joten arvelen sen olleen täysin ohjailukyvytön tuossa kohdassa. Suunta on sellainen, että syöksy olisi voinut alkaa 21s kohdalla näkyvän pilven luota. Olisi myös loogista, että kuvaaja olisi havahtunut ohjuksen räjähdykseen ja video alkaisi muutaman sekunnin myöhemmin, kun tämä on saanut kamerasovelluksen auki ja videokuvauksen käyntiin.
"Venäläinen sotilaskuljetuskone pudonnut maahan Belgorodissa – yli 60:n pelätään kuolleen"


Mitä vittua YLE. Yli 60:n TOIVOTAAN kuolleen. Noin olisi parempi.
Mutta jotain hyvääkin, kerrankin yle kirjoittaa venäjän väittävän eikä "kertovan" jotakin! Sotavankeihin kyytiläisinä en usko, kun kuvia ruumiista ei tullut välittömästi levitykseen.
Oivallinen tapa "häivyttää" kuoliaaksi kidutetut sotavangit, valehdellaan niiden kuolleen omiensa alasampumina. 😡
Voiko rahdista tehdä johtopäätöksiä räjähdyksen perusteella?

1) Putoamisvideolla näkyy arviolta useamman kymmenen metrin hitaasti leviävä tulipallo.
2) Videolla kuuluu lyhyt ja napakka räjähdysääni, jota kuvaaja säikähtää ja paineaalto saa auton varashälyttimet laukeamaan.

Tulipallo viittaa polttoaineen palamiseen/räjähtämiseen. Polttoaine on suurelta osin varmastikin koneen omaa, mutta ei sulje pois rakettipolttoaineita. Napakka ja lyhyt räjähdysääni saapuu noin 10 sekunnin kuluttua oletetusta törmäyshetkestä (hetkeä ennen kuin tulipallo alkaa näkyä rakennusten takaa), eli matkaa kuvauspaikalta putoamispaikalle on noin 3000-3500m. Räjähdyksen täytyy olla aika tymäkkä jos se saa varashälyttimen laukeamaan yli 3 km päässä. Tämä voisi ehkä puoltaa ohjusteoriaa?

Youtubesta katsoin useampia lentokoneen putoamisvideoita (ml. 9/11 törmäykset) ja niissä ei vastaavaa räjähdysääntä oikein ole kuultavissa. Toki nuo videot voivat olla editoitujakin tai ainakin leikattu päättymään kenties ennen äänen saapumista.
Jos kone oli todellakin tullut kuormassa suoraan iranista asti, niin polttoainetta ei ole voinut kovin paljon olla jäljellä. Silloin tuon tulipallon olisi pakko olla isolta osin lastin palamisen tulosta. En keksi oikein mitään sopivaa rakettipolttoaineiden lisäksi. Eli lasti ohjuksia sopii kuvioon, mielestäni.
 
tuosta koneen pudotuksesta sen verran että ei kovasti välttämättä kannata keulitella vielä että kyydissä oli ukrainalaisia sotavankeja, eikös ne ihan bussi kyydillä ole tähän asti palauteltu ellen nyt taas päissäni väärin muistele + olisi melkosen erikoista että tuollasella rahtikoneella olisi niitä tarpeen lennätellä.
Eipä tässä ole kuin ryssät, ryssämieliset ja länsimedia tuolla hehkutellu. Tällä palstalla ei ole tainnut kukaan.
 
Hattu, päästä :salut:

Pelkästään se, että Ukraina pysäytti ryssän, on historiaan jäävä temppu. Historiaa muuttava temppu on se, että he näyttivät sille puolelle voitavan myös iskeä ihan vapaasti. Uskomattomat jutut tulee yksittäisen ihmisen teoista. Totta tai ei, parempi kertoa eteenpäin kuinka tämä kaveri ryhmineen meni 600 km jalkapatikalla tuhoamaan 3x Tu-22


Edit. Maksilta vielä pari lisäkuvaa


Tässä suomeksi:

 
Onkohan noissa lukemissa huomioitu varastojen ja lavettien mukana räjähtäneitä ohjuksia? Jokaisen laukaisimen mukana häviää jopa neljä ampumatonta ohjusta ja Ukraina on iskenyt moneen otteeseen myös IT-ohjuksia varastoineisiin logistiikkasolmuihin. Tälläkin tavalla on helposti voinut kadota vähintään useampi sata ohjusta.

Ei ole tiedossa, Reznikovin taulukko kirjoittaa yleisesti "used" eli käytetty.

JOS arvio olisi konservatiivinen, silloin voisi olettaa että se sisältää ainoastaan todennetut maasta maahan ja maasta ilmaan laukaisut - tosin jos dronen videolla näkyy selvästi miten ohjuslavetti räjähtää, niin kenties silloin nämä olisivat mukana?

-

Tämän mukaan ainakin yksi henkilö ollut aikaisemmalla vankien vaihdon listalla, sen oli määrä tapahtua 3.1.2024 (toki on mahdollista että listalla on virhe tai että kyseistä vankia ei vaihdettu aikaisemmin jne jne.):

Коноваленко Максим Анатольевич / Konovalenko Maxim Anatolyevich is on the exchange list 03/01/24, some nonsense from Margosha with the list comes out

https://docs.google.com/spreadsheet...ouid=101889630948520588117&rtpof=true&sd=true


-

MUOKKAUS: tämän mukaan Kovalenko olisi vapautettu aikaisemmin:

Item no. 22 Kowalenko Maksim - died, but is alive because he was replaced in December

 
Oivallinen tapa "häivyttää" kuoliaaksi kidutetut sotavangit, valehdellaan niiden kuolleen omiensa alasampumina. 😡
Ikävämpi vaihtoehto on se, että nuo kaverit on elossa jossakin. Nyt ryssä voi tehdä mitä haluaa, kun kaverit virallisesti kuolleet. Ei se tietysti ole ennenkään estänyt sikailua, mut joku vipuvarsi saattaa olla johonkin tarkoitukseen? Viety jonnekin muiden sotavankien luota ja nyt häivytetty elävien kirjoista.
 
Venäjän puolustusministeriön mukaan Il-76:n tiputtaminen oli ukrainalaisten terroristiteko. Terrorismiksi sotilaskoneen pudottamista sodassa ei saa mitenkään, pudotus on tuomittavissa vain jos koneessa oikeasti oli sotavankeja ja Venäjä oli etukäteen ilmoittanut Ukrainalle koneen reitin ja aikataulun.

The Russian Ministry of Defense stated that Kyiv committed a terrorist attack by shooting down an Il-76 in the Belgorod region​

MOSCOW, January 24. /TASS/. The Kiev regime committed a terrorist attack by shooting down a Russian Il-76 plane in the Belgorod region, which was transporting Ukrainian prisoners of war for exchange, the Russian Ministry of Defense said.

“Today at 11:15 a.m., the Kyiv regime committed a terrorist attack, as a result of which a Russian Military Transport Aviation aircraft was shot down, flying on the route Chkalovsky airfield - Belgorod to transport Ukrainian military personnel for exchange,” the department said.

According to the Ministry of Armor of the Russian Federation, the Ukrainian Armed Forces hit an Il-76 with Ukrainian prisoners using an anti-aircraft missile system from the Kharkov region. Radar systems of the Russian Aerospace Forces detected the launch of two Ukrainian missiles.

The department said the crew of the plane died, as did everyone else on board. “There were six crew members on board the plane, 65 Ukrainian servicemen for exchange and three Russian servicemen accompanying them. The crew and all passengers of the plane died,” the Ministry of Defense said.
https://tass.ru/armiya-i-opk/19805855
 
Oma tulkinta on se, että tämä on tietyllä lailla lopun alku. Eli, ryssällä alkaa olemaan tykit (ja varsinkin se parempi kalusto ) sekä miehistö vähissä. Ja tätä nyt kompensoidaan tuomalla rintamalle vanhempaa kalustoa, kokemattomalla miehistöllä. Tämä taas aiheuttaa sen, että tykit eivät liiku tarpeeksi, eivätkä pysty suoriutumaan annetuista tehtävistä. Tätä taas kompensoidaan tuomalla vielä lisää kalustoa pienelle alueelle. Ja tämä taas aiheuttaa sen, että Ukrainen on helppo etsiä ja tuhota venäjän kalustoa. Ja tämä taas vastaavasti pakottaa venäjä syöttämää lopunkin tykistökaluston samaan lihamyllyyn, että edes jotain saadaan aikaiseksi.

Ja miten tämä tulee päättymään? Luultavasti tullaan näkemään juuri tämän kaltainen tuhoamispiikki, jonka jälkeen päivittäiset luvut tippuvat sinne alle kymmenen pintaan. Se, onko tämä nyt se piikki, en tiedä, mutta jos tässä lähiviikkoina nähdään iso romahdus näissä määrissä ja se kestää vähintään sen viikon, niin sitten ollaan lähellä venäjän tykistön "kuolemaa".
Lisäksi monta asiaa kumuloituu samaan aikaan: nämä @Lahtinen mainitsemat venäläisten ongelmat, Ukrainan jatkuvasti nousevat drone-kyvykkyydet ja pohjoiskorealaisen huonolaatuisen "kimunition"-ammusten käyttö, joiden aiheuttamia tykistötuhoja voi hyvin näkyä ukrainalaisten raporteissa.
 
Tämä on puhtaasti spekulointia mutu-pohjalta, mutta minusta räjähdyspilvi on "perustasoa", sellainen, jonka voisi kuvitella syntyvän ison lentokoneen räjähtäessä. Sen sijaan videot, joissa on rajähtänyt ohjuslasti tai muu räjähdekuorma, ovat olleet minusta selkeästi suurempia. => oma veikkaus on, että koneessa ei ollut lastina ohjuksia.
 
Back
Top