Ukrainan konflikti/sota

En väitä että ryssät ei olisi osuneet tohon himarssiin, mutta vähän pistää miettiin kumminkin, kun kattelee noita 10 pikselin pätkittyjä videoita mitä yleensä on jaossa.
Wikipedia kertoo että iskander-e version tarkkuus on 20m, mutta m versiosta sanotaan vaan että on tarkempi.
Tuossa xxx:n pistämässä videossa oli kommenteissa joku videon pätkä, missä menee reilusti ohi ja silti tussahtaa joku, ota näistä nyt selvää 🤔

E.
Siis @Haravapation videossa
 
Eipä ollut ryssän viimeisimmän paatin upotus uutisoimisen arvoinen ylen (pthyi) pääuutisissa. Joku ryssän valtaama pusikonpätkä tai paskahuusi mainitaan aina ja kaikki on menetetty. Nämä suoraan voimasuhteisiin vaikuttavat menetykset eivät taas merkitse mitään.

Sivuillaan reporadio sentään myöntää että "Ukraina sanoo tuhonneensa" ja alus "saattoi upota." Ei ole toimituksella aikaa lukea ryssän kanavilta vahvistusta ja katsoa videoita.

Kuka maksaa ylelle tästä defaitismista? Ainiin, me kaikki.
 
Viimeksi muokattu:
Kun miettii koko tuota Taurus-kuviota ja nykyistä jenkkien kuvioita, niin on pakko alkaa kysymään, miksi poliitikot lännessä tekevä jatkuvasti päätöksiä mitkä hyödyttää venäjää ?

Siis tämähän on ollut tässä taustalla jo yli kaksi vuotta. Jatkuvaa tahallista hidastelua, mieletöntä eskalaation liioittelua. Sitä ja tätä. Tsekit löytää 800 000 155:sta. Muka jostain yllättäen. Siihenkään ei silti näytä löytyvän nopeaa rahoitusta. Juuri kuitenkin tehtiin 50 miljardin EU-paketti. Tämä on ihan käsittämätön sekasotku.

EU:ssa tehtiin miltei silmiä räpäyttämättä 700 miljardin koronapaketti (osia tuosta tulee Suomenkin maksettavaksi erääntyvästi lähivuosina). Ukrainaan ei silti rahaa saa aseisiin niinkuin muka mistään. Jotain ihan outoa ja hämärää tässä on koko ajan ollut menossa.

Nauratti, kun Macron teki sen ihan järkevän ehdotuksen sotilaisten lähettämisestä Ukrainaan. Joku Niinistökin kiirehti heti tuon esityksen torppaamaan, miksi ? Mikä oli niin tärkeä asia että siitäkin piti erikseen tiedottaa ? Olisi ollut vaan hiljaa. Vai oliko etukäteen sovittu että näin pitää sitten sanoa, jos joku tuollaista ehdottaa. Entä ne Niinistön atomisota-puheet. Koskaan ei selvinnyt mihin ne niin kuin liittyi. Mitä järkeä niissä oli ?

Ihmeellistä sotimista. Länsi pettää kaikki lupauksensa Ukrainalle. Ja miljardit ihmiset katsoo, että mitä vittua nyt oikein tapahtuu.
Niinistön jorinat liittyvät aika vahvasti Putinin ja Venäjän pelkoon. Putin-kuiskaaja roolikin tarkoitti sitä, että Putin kuiskaili ja Niinistö piti Suomen ulkona NATO:sta ja vastusti muutenkin kaikkea lännen kanssa tehtävää sotilasyhteistyötä sisältäen 🇸🇪🇫🇮 välisen sotilasyhteistyön (mm. Jussi Niinistö)
 
Jos geolokaatio Himarsin tuhosta 40km rintaman takana pitää paikkansa, niin veikkaanpa ettei Ukraina ole tainnut tottua vielä niin kaukana saamaan mitään (tarkkaa) niskaansa. Toivottavasti nyt samantien tajuavat määrätä myös riittävän tiheät paikanvaihdot näinkin kaukana rintamasta.
 
Maximum height above sea level = reitillä oleva ylin vedenpinnan korkeus, ei suinkaan alikulkukorkeus, air draft.
Jostain yk:n alajärjestön netistä löytämästäni 2012 päivätystä kartasta muistelen että tuolla reitillä olisi 11m vapaa korkeus alimmillaan. Mulla ei vaan ole sitä linkkiä tässä kännykällä. Laitan sen huomenna läppäriltä jos muistan.
 
At least 309 attacks were carried out by Ukrainian drones on the territory of Russia in February.

Analyysiä helmikuun droneiskuista venäjälle, keskimäärin 10 päivässä. Näistä valtaosa rajan pinnassa ja kohteita mitkä jäivät vähelle huomiolle mediassa, toisin kuin iskut jalostamoihin, pietariin tai moskovaan.

 
Viimeksi muokattu:
Huolestuttavin selitys olisi se, että ryssä on muuttanut maaliprioriteettejaan siviili-infrasta korkean arvon sotilaskohteisiin kuten tähän ketjuun postatut Iskandereilla tuhotut Himars ja S-300. Joita siis ammutaan silloin kun ne pystytään luotettavasti maalittamaan.

Tämä olisi tietysti hyvä uutinen ukrainalaisille ostoskeskuksille ja asuintaloille, mutta huono uutinen sodankäynnille.
Eiköhän vitsi ollut siinä että ryssän drone sai tähystellä aluetta ihan rauhassa, ptäkitystä videosta näkee että kuvakulma vaihtuu melkoisesti osumapätkässä eli himarssi oli parkissa pitkään. Ja jos jotain parkkeeraat niin että kokoajan on silmä taivaalla niin ihan sama mihin pusikkoon ajat kun se kohde oli jo seurannassa ennen pusikkoa. Luotettiin liikaa että ne dronet havaitaan ja tuhotaan. Kyllä tuollaiselle maalille se joku vaikutuskeino löytyy kun kohde jää tarjottimelle.
 
Don-Volgalla maksimikorkeus 44m. Eli ei ongelmaa ainakaan tuolla osuudella. Korvetteja voi siis siirtää jokia pitkin.

Maximum boat length141 m (463 ft)[2]
Maximum boat beam16.8 m (55 ft)[2]
Maximum boat draft3.6 m (12 ft)[2]
Locks13[3]
Maximum height above sea level144 ft (44 m)

Ihan vaan huomiona: "Maximum height above sea level" = maksimikorkeus meren pinnasta, vähän eri asia kuin laivan maksimikorkeus...
 
Tarkoitin pidemmän aikavälin eli talven 2023/2024 aikana nähtyä trendiä, en sitä että tänään on nähty yksi tuhottu HIMARS ja yksi S-300 järjestelmä.

Oletan että JOS tätä olisi tapahtunut koko talven ajan, ryssä olisi jakanut siitä videoita ja kuvia.

Muistan myös että aikaisemminkin on nähty Iskander-iskuja tiettyjä kohteita vastaan, yleensä tutkat tai ilmatorjuntaohjusvaunut eli siinä ei ole mitään poikkeavaa tämän sodan osalta.

Se on helppo uskoa että tietty määrä ohjusaseita on kokoajan valmiudessa, mikäli löydetään maali jota vastaan kokeillaan iskeä - eli tämä on yksi rajoittava tekijä ohjusten käytölle. Arvatenkin tällaiset "odottavat aseet" ovat joko S-300 / S-400 tai Iskander koska ne kykenevät laukaisemaan ohjuksen nopeammin ja lähempää kuin Kalibreita laukaiset sotalaivat ja sukellusveneet tai muita ohjuksia laukaisevat pommikoneet.
Totta, mutta kuten kirjoitit niin jotain on muutettu sitten edeltävän talven. Ehkä siviilikohteiden pommittamista ei vaan enää pidetty järkevänä, koska mitään ratkaisevaa sillä ei saatu aikaan vaikka siihen käytettiin huomattava määrä parhaita kaukovaikutteisia aseita.
 
Back
Top