Ukrainan konflikti/sota

Taitaa olla niin, että osalla foorumilaisista sympatia on sokaissut silmät.

Vai on The Sunday Times kremlin äänitorvi???

Tuskin tarvitsee olla kovin kummoinen "sota asiaian tuntija", että näkee ja huomaa, että Ukrainan asevoimat ei vaan saa hommaa toimimaan oikein millään tasolla.

Venäjä etenee ja Ukraina perääntyy. Jos ukrainalaiset jatkevat koheltamistaan niin sama meno jatkuu vastaisuudessakin.

Haluaisin uskoa, että palstalla on muitakin kaltaisiani Ukrainan sympatiseraajia, jotka halutessaan kykenevät ruotimaan hyvinkin tiukalla tavalla Ukrainan asevoimien toimia kriisin ja sodan aikana.

Täällä en ole vielä (toistaiseksi) kovin tiukkaan sävyyn UA:n toimia kritisoinut - sitä olen harjoittanut aiemmin toisaalla, mutta toki tunnustanut täälläkin muutamia hyvin selkeitä ja jopa alkeellisia virheitä joihin sodan aikana on syyllistytty, jopa toistuvasti - tiettyä yhteneväisyyttä löytyy Ilovaiskin, Donetskin kv. lentoaseman ja Debaltsevon väliltä, eivätkä nämä suinkaan ole ainoita tapauksia joissa on menty metsään.

Samoin voidaan miettiä sitä, että lähdettiinkö Ukrainassa keväällä 2014 väärällä taktiikalla liikkeelle - olisiko pitänyt puhua sodasta välittömästi sen sijaan, että suoritettiin (hyvinkin pitkään) terrorisminvastaista operaatiota paikoin hyvinkin paikallisella tasolla, jolloin laajamittaisia operaatioita ei nähty tai yritetty suorittaa.

Toisaalta olen halunnut välttää kovan kritiikin esittämistä osaltaan siitä syystä johtuen, koska en tiedä mitä kaikkea kulisseissa on sovittu tai onko Ukraina pakotettu ulkovaltojen taholta noudattamaan tiettyä taktiikkaa, ja jos on, niin millä tavalla tämä on vaikeuttanut sodankäyntiä. Mutta vaikka ulkovaltojen taholta olisi suoritettu painostustoimenpiteitä olisi tästä huolimatta Ukrainan asevoimissa pitänyt ryhtyä tiettyihin "puhdistuksiin" jo viimeistään syksyllä - mieluiten huomattavasti aikaisemmin.

Rintamalla on nähty, että maassa on hyviä ja kyvykkäitä sotilaita, mutta ikävä kyllä kyvykkäistä ja hyvistä sotilaista ei saada parasta mahdollista irti, koska esikunta ja sodanjohto on paikoin hyvinkin kyvytöntä ja syyllistyy karkeisiin virheisiin. Ja mikä pahinta, syyllistyy siihen toistuvasti - mikä herättää minussakin hiukan epäilyjä. Miksi epäkelpoja upseereita ei heitetä syrjään? Mikä sen estäisi?

vlad.
 
Englannissakin on huomattu että Ukrainan armeijalla kaikki tökkii.

Half Ukrainian fighters killed by poor kit and friendly fire

http://www.thesundaytimes.co.uk/sto/news/world_news/Ukraine/article1522268.ece
Ihanko totta???

Näyttäpä minulle paikka missä Venäjällä ei tökki ja mihin venäläinen öljy/kaasu rahaa ei tunkenut omaa propaganda lännessä. Tässä mainittiin Ukrainan kansanedustaja Pashinsky mielipidettä ihan viimeisnä ja ainoana instansiona, hänen mielestä tökki pahasti armejan johdossa, armejassa ja ties missä, entä sitten? Voin näyttää kyllä vaikka mitä mitä siellä tökki ja mitä ei ihan pahasti. Ketä se hyödyttää enää? Kaikki tietävät että Ukrainan tilanne on mitä on, yritetään parasta ja saa sen mihin voimat riittävät. Voin puhua sivutolkulla miten minua ja mistä tökki joka paikassa, mutta aina palaan siihen, miten Ukraina asetettu yksin selviämään venäläisten hyökkäyksestä, sen jäljeen kun maata imetty putipuhtaaksi rahasta, kremlin ja paikallisten roistojen avustuksella ja lännen(kin) hiljaisella hyväksynnällä. Kyllä rahaa kelpasi kaikille! Mutta ainahan laskun maksavat tavalliset työläiset ja köyhät siellä jossain, hengelläkin maksavat, mutta sekään jollekin ei riittää. Siinä aikana kun jokin (mahollisesti) gazpromille huoraileva tai muuten voita leivän päälle tienava Thesandaytimesin jornalisti kirjoittaa ison äänen mitä siellä Ukrainan armejassa tökki. Armejassa, jota käytönnössä tuhottu ensin olemattomiin, koska Putlerin suunnitelmän kuului liittää koko maan Venäjään, koska ajatus naapurimaasta jota just sopivasti riisuttu ydinaseistakin ja kaikki vallanpitäjät on hänen "obshakin" (=mafian/varaskoplan) jäseniä, tuntui hänestä niin houkuttelevalta. Koko Mistameri itselle ja uusi uljas isis ortodotsilaisen maustein imperiumi pystyyn. Tiedetään, tiedetään senkin. Eikä edes kovasti yleistetä.

Koko maailmassa tökki pahasti, kaikilla ryssien laskun huorailevilla trolleilla, tökki päässä ensisijaisesti. Yleistäminen ei vaati paljon aivotyötä. Venäjällä on jo kehitettyy propagandalla kokonainen kansa oligofreneja, jotka tulevat kertomaan tiedotusvälineille koko maailman sellaisia, että jopa minulla, tarpeeksi nähneenä tässä elämässäni, tukka liikkuu päässäni. Kun en moiseen oligofreniuteen koskaan törmännyt missään vielä kun sen kansan keskuudessa! Kansa, joka 21 vuosisadalla iloitse naapurimaan kansan marhaamisesta silmät kiiluen, ja kerro satuja, joita tuskin missään päin maailmaa suljetulla osastolla pahimmassa psykoosiissa kerrota.

Esim. Antimaidanilla Moskovassa ryssäämmät jakaneet toimittaijille "suuret" näkemykset maailman menosta, esim. miten "Saksassahan ei ole riittävästi naisia, siksi miehet raiskavat siellä koiria, sitten kuuluu vain ulvontaa" Mihin kuluu, ei tälläinen tulee mieleen kysyä tolkulliselle ihmiselle, koska silloin täytyy jo ihan vakavasti puhua kuumiehistäkin ja niin ne puhuukin. Missään maassa en ole nähnyt niin paljon idiotteja kun Venäjällä.
http://censor.net.ua/video_news/325...e_i_vezde_slyshen_ih_voyi_storonniki_russkogo

Ja siinä on vain pienen pieni esimerkki koko sitä valtavasta älyllisestä jälkeenjääneisyydestä ja järjenvastaisuudesta venäläisten keskuudesta.

Mikä on Venäjän ongelma? "Duraki ja dorogi" "Typerykset ja tiet" Näillä kahdella sanoilla klassiko kuvasi Venäjän toista sata vuotta sitten, mitä muuttui tänä päivänä? No, ei tasan tarkka mitään!
 
"Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi maanantaina Venäjän valtiollisen television haastattelussa, ettei hän usko Venäjän ja Ukrainan ajautuvan sotaan keskenään.

”Mielestäni tuollainen maailmanlopun näkymä on epätodennäköinen ja toivon, ettei niin tule koskaan käymään”, Putin vastasi toimittajan kysymykseen."

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1424665929292
 
On kyllä sekavaa kukkua tuo koko uusi doktriini, samanlaista sähellystä ja epäjohdonmukaisuutta kuin Mein Kampf. tuollainen ihme kansalliseepos on hyvä keino pitää maaorjat kiireisenä kun ryöstää omaa maataan. Asia vituttaisi vähemmän jos vihaisin venäläisiä mutta en vihaa. Heidän johtonsa sen sijaan vihaa kansalaisiaan de facto...

No just tuli sama kirja mieleeni vaikken tietty noita doktriineja olekaan kokonaan läpi lukenut. Mein Kampf löytyy faijalta hyllystä. Siinä on niitä jaksoja kun asia vaan pyörii saman liturgian ympärillä, mutta sitä vaan ei jaksa edes lukea kun on niin potaskaa. Todella sääliksi käy tavis-venäläistä tuolainen aivopesu ja heidän elämänsä tilanne mafian keskellä. Hetken tuntuu siltä että naapurin kolossi saattaisi jopa kaatuakin, niinhän noille on viimeistään käynyt kautta historian. Kattellaan....
 
Miksi noin reagoit Ukrainan omaan uutiseen ?
Vai oletko unohtanut ottaa lääkkeesi ?
Tämä lihavoitu on eniten käytetty loukkaus venäjän röllien keskuudessa kaikille, jotka eivän halua nuolla pulterin anusta, toisiajattelijoille ja kaikille ylipäänsä ajattelemiseen kykyneville. Ihan puhki kuulunut skeida, kgb:n ajoiltaan. Venäjällä ei ole maksullista trollia, jonka ohjekirjassa ei tätä fraasia ollut. Klassikko!
 
Viimeksi muokattu:
No Urho nyt niitä UA rikoksia sieltä tiskiin eläkä vikise siellä. En tiedä Ukrainan asemyynneistä Syyriaan ja vahvasti epäilen että tuskin tiedät sinäkään jos et neuvottelu pöydässä ole mukana ollut.

Savopr vai saisiko sanoa Azovpr on ollut talviunilla koko kofliktin ajan. Ei ole koskaan kuullut juttuakaan mm YKn tai Human Rightin antamista raporteista joissa annetaan kiitoksia "hyvästä" sotilaallisesta toiminnasta molemmille osapuolille. Ongelmana tuossa nukkuvien puolueen anarkisti politiikassa on se että se asettaa jopa suomalaiset poliitikot ja hallituksen kyseenalaiseksi. Miksi EU ei anna aseellista avustusta Ukrainalle? Ehka se ei voi koska sen riveissä sotii ääri-oikeistolaisia jopa sotarikollisia aivan kuten separatistienkin puolella. Venäjää tuo seikka ei tunnu haittaavan mutta Venäjähän ei olekaan demokratia.
 
Pravyj Sektor oli se elemetti joka tuon vallankumouksen mahdollisti, ilman sitä kapina olisi kuivunut kasaan jo ennen vuodenvaihdetta (2013). Pravyj Sektor oli mellakoiden selkäranka. Se koulutti ihmisiä, organisoi toimintaa ja toimi alueellisena poliisina. Se piti kurissa venäläismieliset provokaattorit, mutta esti myös omien ylilyönnit.

Pravyj Sektor siirtyi Kiovan ja Krimin jälkeen mellakoista sotaan ja se on ollut myös tässä sodassa täysin korvaamaton tekijä. Ilman Pravyj Sektoria Ukrainan armeija olisi antautunut jo aikoja sitten ja vieläpä hyvin mielellään

Pravyj Sektorin ansiot ovat tässä suhteessa kiistattomat, mutta kaikki muu on jo huomattavasti kiistanalaisempaa. Oligarkkien johtama Ukraina ei ole terveellinen ilmiö, mutta tuskin sitä olisi myöskään Pravyj Sektorin johtama Ukraina.

Poliittisessa mielessä Pravyj Sektor on piikki Kiovan lihassa ja vielä isompi piikki se on EU:n lihassa. EU kykenee kyllä nielemään oligarkit, kuten on aina niellyt, mutta Pravyj Sektoria se ei niele ja kaikkein vähiten sitä suostuu tekemään Saksa.

USA:sta Pravyj Sektor voisi ainakin teoriassa saada liittolaisen, sillä nuo pojat olisivat USA:lle ihan luontaisia liittolaisia. Siinä on kuitenkin se este että EU:n tapaan myös USA tekee mieluummin yhteistyötä Porošenkon ja oligarkkien kanssa.

Toki on myös niin että kansallissankarin asemasta huolimatta Pravyj Sektorin pojilla ei edelleenkään ole riittävästi poliittista nostetta edes kansan parissa. Tämä asia voi kuitenkin muuttua hyvinkin nopeasti jos Porošenko ja oligarkit sössivät omat hommansa.

Tuossa asetelmassa on omat riskinsä, mutta siitä voi olla myös omat hyötynsä Ukrainalle ja ukrainalaisille, jos Kiova pyrkii jo ihan tästä johtuen muuttamaan asioita parempaan suuntaan.

Edit.lisätty yksi video.

Minulle(kaan) ei tee tiukkaa tunnustaa sitä, että EuroMajdan olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä kukistettu jos opiskelijajärjestöt ja kansalaiset olisivat joutuneet taistelemaan Janukovitshin hallintoa vastaan ilman äärioikeistolaisten ryhmien tukea ja yhteenliittymää eli käytännössä Pravyj Sektor kantoi suurimman taakan harteillaan mutta joukossa oli myös joitain itsenäisiä toimijoita (äärioikeistosta) ja UNSO liittyi oikeastaan organisaatioon Majdanin aikana ja liikkeen poliittinen siipi liittyi Pravyj Sektoriin sitten toukokuussa 2014.

Mutta näillä äärioikeistolaisilla ryhmillä oli takanaan paljonkin kokemusta eri kriiseistä, niiden jäseniä oli ollut sotimassa useissa kriiseissä ja sodissa - viime kesänä Kiovassa jutustelin erään Afganistanin veteraanin kanssa, joka Majdanin aikaan ja sen jälkeen on seisonut Pravyj Sektorin riveissä. Ja kun nämä ryhmittymät olivat jo erillisinä harjoitelleet ennen Majdania sodankäyntiä ja harjoitelleet taistelemista mellakkapoliisia ja turvallisuuskoneistoa vastaan, niin voidaan päätellä, ett he olivat valmistautuneita ja he olivat myös valmiit uhraamaan itsensä - se näkyi sitten Majdanilla rajuinakin yhteenottoina berkuttien ja näiden tukijoiden kanssa - sekä laajalla alalla Ukrainaa taistelussa titushkia ja Black Wolvesia vastaan, jotka vastaavasti pyrkivät terrorisoimaan väestöä ja pelottelemaan tavallisen kansan pois kaduilta - onnistumatta siinä.

Toisaalta on myös huomioitava se, että ilman kansan tukea Pravyj Sektor ei välttämättä olisi onnistunut tehtävässään - jos Majdanilla olisi ollut muutama tuhat äärioikeistolaista mellakoijaa Janukovitsh olisi saanut olettaen aivan toisenluokan tukea toimilleen myös lännen suunnalta ja tuolloin hän olisi voinut markkinoida operaatiota taisteluna "fasisteja" vastaan. Mutta ne sadat tuhannet ukrainalaiset jotka kautta maan osallistuivat EuroMajdanin tukemiseen saivat aikaan osaltaan sen, että EuroMajdan onnistui - kärjistäen ilmaistuna, tuhat klanipäätä voidaan hakata henkihieveriin eikä länsi siitä pahemmin käy itkemään - sormea heristää, mutta satoja tuhansia kansalaisia ei voi samalla tapaa pätkiä turpiin. Kansan voimaa ei siis pidä myöskään aliarvioida ja väheksyä.

Ja lännelle varmasti oli eduksi se, että ensinnä liikkeelle lähtivät opiskelijajärjestöt ja vasta näitä seurasivat äärioikeistolaiset ryhmittymät - näin Majdan näyttäytyi myös lännelle aivan toisessa valossa ja sen arvoja voitiin markkinoida länsimaisina. Niitä Pravyj Sektorin arvot eivät ole ja se on tavallaan ongelmakin tässä asiassa - jokainen kuitenkin tietää mikä merkitys näillä äärioikeiston (tai nationalististen) ryhmittymien taistelijoilla oli niiden ratkaisevien taisteluiden aikana jolloin veri virtasi Majdanilla - ilman heidän panosta asetelma olisi suurella todennäköisyydellä kääntynyt päinvastaiseksi ja berkutit olisivat mahdollisesti onnistuneet tehtävässään. Mutta etenkään lännessä ei voida julkisesti (ainakaan helpolla) tunnustaa Pravyj Sektorin ja sen hengenheimolaisten ansiota - ennemminkin pyritään työntämään se paitsioon ja Ukrainan hallinnon kääntämään selkänsä näille ryhmille ja Banderalle. (Tässä tilanteessa helpommin sanottu kuin tehty mutta aika hyvin Pravyj Sektorin ansiot on onnistuttu raamittamaan omaan lokeroonsa - siis länsimaiden kannalta aika hyvin, en väitä, että näin on ukrainalaisten kannalta).

Tietyssä mielessä on hyvä, että nämä äärinationalistiset ryhmittymät eivät kuitenkaan ole nousseet valtaan (Yarosh sai 0,70 % äänisaaliin pressanvaaleissa - jos oikein muistan), koska näin Moskova ei ole saanut entistä suurempaa valttikorttia käsiinsä. Nyt sen puheille "fasisteista" Ukrainan johdossa naureskellaan lännessä, mutta entäpä jos Yarosh olisi presidentti? Siinä tapauksessa Ukrainan tukemista olisi entistä vaikeampi markkinoida lännelle. Ja Yarosh presidenttinä saattaisi todellakin saada aikaan sen, että separatismi saisi idässä aivan toisen tuen kansan keskuudessa - ei puhuttaisi parista kolmesta tai neljästä tuhannesta Donbassin alueelta tulleesta taistelijasta vaan kansantasavaltojen riveihin olisi voinut hyvinkin liittyä kymmeniä tuhansia venäläismielisiä - heitä jotka nyt ovat hiljaa valitsematta puolta. Kenties suklaakeisari presidenttinä on turvallisempi vaihtoehto. Mutta olisiko äärinationalistinen Yarosh saanut puhallettua asevoimiin ja kansaan toisenlaisen taistelutahdon mihin oligarkit ja poliitikot ovat pystyneet? Vaikea sanoa... todella vaikea. Vai olisiko Ukraina senkin jälkeen hajonnut vääjäämättä kahtia...

vlad.
 
Savopr vai saisiko sanoa Azovpr on ollut talviunilla koko kofliktin ajan. Ei ole koskaan kuullut juttuakaan mm YKn tai Human Rightin antamista raporteista joissa annetaan kiitoksia "hyvästä" sotilaallisesta toiminnasta molemmille osapuolille. Ongelmana tuossa nukkuvien puolueen anarkisti politiikassa on se että se asettaa jopa suomalaiset poliitikot ja hallituksen kyseenalaiseksi. Miksi EU ei anna aseellista avustusta Ukrainalle? Ehka se ei voi koska sen riveissä sotii ääri-oikeistolaisia jopa sotarikollisia aivan kuten separatistienkin puolella. Venäjää tuo seikka ei tunnu haittaavan mutta Venäjähän ei olekaan demokratia.

Eli et pysty antamaan esimerkkejä väittämistäsi UA:n sotarikoksista? Kommenttisi on täysin röllikkäpakasta vedetty klassikko, jossa koetetaan kyykyttää Ukrainaa jonkin "tasapuolisuuden" merkeissä. Ja annetaan kuvaa ukrainalaisista sotarikollisina ja äärioikeistolaisina, vaikka se leima kyllä sopii aivan toiselle puolelle.

Jäit kiinni.
 
"Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi maanantaina Venäjän valtiollisen television haastattelussa, ettei hän usko Venäjän ja Ukrainan ajautuvan sotaan keskenään.

”Mielestäni tuollainen maailmanlopun näkymä on epätodennäköinen ja toivon, ettei niin tule koskaan käymään”, Putin vastasi toimittajan kysymykseen."

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1424665929292
Patologisen diplomi valehteljan ja provokaatorin sanoihin uskoo vain oligofreeni.

Muille on päivän selvä asia: Jos Putinia ei pysäytetä Ukrainassa, tulee 3-s Maailman Sotaa.
 
Eli et pysty antamaan esimerkkejä väittämistäsi UA:n sotarikoksista? Kommenttisi on täysin röllikkäpakasta vedetty klassikko, jossa koetetaan kyykyttää Ukrainaa jonkin "tasapuolisuuden" merkeissä. Ja annetaan kuvaa ukrainalaisista sotarikollisina ja äärioikeistolaisina, vaikka se leima kyllä sopii aivan toiselle puolelle.

Jäit kiinni.

Onhan noista klassikoista kotimaisissakin uutisissa mainttu kunhan vain olisi jaksanut lukea.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288712972829.html

http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/6...koksista+ja+Venajan+osallisuudesta+Ukrainassa

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan ekä Ukrainan hallitusta tukevat miliisit että Venäjän-mieliset separatistit ovat syyllistyneet sotarikoksiin.
Amnesty syyttää Venäjää separatistien yllyttämisestä rikoksiin. Amnestyn julkaisemista satelliittikuvista näkyy, että Venäjän tykistö vahvistaa asemiaan Itä-Ukrainassa.
– Tämän konfliktin kaikki osapuolet ovat osoittaneet piittaamattomuutta siviilien hengestä ja rikkoneet räikeästi kansainvälisiä velvoitteitaan, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.
 
Iltapulu ja Amnesty...hienoa.

Toinen nyt sentään aina tuomitsee kaikki osapuolet varmuuden vuoksi.
 
Rintamalla on nähty, että maassa on hyviä ja kyvykkäitä sotilaita, mutta ikävä kyllä kyvykkäistä ja hyvistä sotilaista ei saada parasta mahdollista irti, koska esikunta ja sodanjohto on paikoin hyvinkin kyvytöntä ja syyllistyy karkeisiin virheisiin. Ja mikä pahinta, syyllistyy siihen toistuvasti - mikä herättää minussakin hiukan epäilyjä. Miksi epäkelpoja upseereita ei heitetä syrjään? Mikä sen estäisi?
vlad.

Ukrainalla on niin pitkä yhteinen historia Venäjän kanssa ettei se voi olla vaikuttamatta itse valtion kuin myös asevoimien hallintoon. Varsinkin armeijan vanhempi kaarti lienee jopa Neuvostoliiton aikaisia upseereja. Toisekseen aiemmalla (Janukovich + muut) venäjämielisellä hallinnolla on ollut aikaa muokata armeijan sisälle hyvin moniportainen ja piilossa toimiva venäläinen solutus..Mukana on varmasti sekä aatteellisesti että rahasta toimivia myyriä ja tiedonantajia..Eihän tämä sota alkanut ihan extempore. Sitä on valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa jo ainakin kymmenen vuotta.

Sekin on hieman ikävää että demokraattisesti toimiva hallinto on heikko toteuttamaan nopeita muutoksia..ainakin juuri tähän tarpeeseen.

Diktatuurissa puolestaan voidaan tehdä ripeitä ja erittäin tehokkaita hallinnonuudistuksia. Esimerkkinä vaikka aikoinaan Stalinin toteuttama organisaatiouudistus puha-armeijan kenraalien ja muiden ylimpien upseerien osalta 1930-luvun lopulla. "Puna-armeijassa järjestettiin myös puhdistus, jossa teloitettiin muun muassa viidestä Neuvostoliiton marsalkasta kolme, 15 armeijankomentajasta 13, yhdeksästä amiraalista kahdeksan, 57 rintamankomentajasta 50, 186 divisioonankomentajasta 154, kaikki armeijankomissaarit ja 28 rintamankomissaarista 25." em. lainaus Wikipediasta, josta lähdetieto puuttuu/poistettu (mutta antanee silti hyvän esimerkin muutoksen suuruudesta).
 
Iltapulu ja Amnesty...hienoa.

Toinen nyt sentään aina tuomitsee kaikki osapuolet varmuuden vuoksi.

Sitä minä sanoinkin, että vaarana nukkuvien puolueen anarkia politiikassa on että se asettaa jopa kotimaiset lähteet kyseenalaiseksi. Seuraavaksi asetetaan YK ja ETYJ kyseenalaiseksi ja sitten Suomenhallitus. Seuraava askel lienee vallankumous? Kuten Ukrainassa?
 

Nälkälakko oli surkea idea, ei Putinia voisi vähempää kiinnostaa kuoleeko hän vai ei.
Nälkälakko ei ole surkea idea. Totta on, Putleria ei kiinnosta, häntä ei kiinnostaisi vaikka nälkään menehtyisi puolet hänet kansasta. Vain psykopaatti ottaa omalta kansalta ruoan ja lääkkeet, juuri näin teki tämä botksilla pumpattu ääliö venäläisille.
 
... Mutta olisiko äärinationalistinen Yarosh saanut puhallettua asevoimiin ja kansaan toisenlaisen taistelutahdon mihin oligarkit ja poliitikot ovat pystyneet? Vaikea sanoa... todella vaikea. Vai olisiko Ukraina senkin jälkeen hajonnut vääjäämättä kahtia...

vlad.

Olisi. Mutta ensin olisi tarvittu aika rankka Putsch koko yhteiskunnan yläkerrassa ja silloin Moskovan fasistihuuteluille olisi ollut jopa jonkinlaista näennäistä pohjaa. Nyt voidaan osoittaa syyttävällä sormella vain Moskovaan, Putinin klikin propaganda puree vain musikoihin ja Janus Putkoseen kavereineen. Katsotaan...
 
Колонны войск РФ идут в сторону Крыма/ Columns of Russian troops going towards Crimea


Krimin suuntaan menossa melkoinen letka "lomalaisia". 100 kohdalla sekosin laskuista.
 
Toisaalta on myös huomioitava se, että ilman kansan tukea Pravyj Sektor ei välttämättä olisi onnistunut tehtävässään - jos Majdanilla olisi ollut muutama tuhat äärioikeistolaista mellakoijaa...Kansan voimaa ei siis pidä myöskään aliarvioida ja väheksyä.

Kansan voimaa ja sen merkitystä lopputulokseen ei todellakaan pidä aliarvioida ja väheksyä. Jos Maidanilla olisi ollut vain ääriryhmiä (siellä oli mainittujen lisäksi myös äärivasemmistoa ja anarkisteja), niin nehän olisi teurastettu viimeiseen mieheen ja homma olisi ollut siinä.

thumb_w800.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top