Ukrainan konflikti/sota

Karjalan palauttamisessa on syytä muistaa se että Suomalaista Karjalaa ei enää ole, on vain Venäläinen Karjala. Jos Karjala "palautettaisiin" niin, kannattaa miettiä mistä silloin puhutaan, "palautetaan" mitä? Tosiasia on se että jos Karjala "palautettaisiin" niin, se tarkoittaisi Venäläisen väestön ja maa-alueen liittämistä Suomeen. Kannattaa kahteen kertaan miettiä halutaanko sitä ihan aikuisten oikeasti.

Kyllä vain. Ymmärrän kovasti evakkoja ja näiden jälkeläisiä, jotka kaipaavat sinne 'muistojen kauniiseen Karjalaan, hienojen puutalojen ja viljavien peltojen lomaan' jne. Olen asiallisen ja hillityn kuoreni alla sen verran herkkä ihminen että eihän jotain Evakon Laulua pysty kuuntelemaan ilman että silmät alkaa vettymään. Itselläkin on tosiaan enemmän kuin vähän vastaavanlaista "irrationaaliselle tasolle" nousevaa rakkautta nykyistä Etelä-Karjalaa kohtaan (pienemmässä määrin myös monia muita Suomen alueita kohtaan vaikka pääosa suomalaisuuden arvostamisestani johtuukin yhteisistä arvoista ihmisten kanssa eikä itse alueista), enkä oikeastaan voisi kuvitella lähteväni täältä mihinkään kun kerran tänne pääsin. Tietty sillä edellytyksellä, että alue kuuluu Suomeen tai sitten voin vaikka mieluummin mennä sinne legendaariseen sinkkiarkkuun.

Mutta kylmä fakta on se, että se kaunis muistojen Karjala on mennyttä elämää. Sitä ei vain yksinkertaisesti enää ole, vaikka maapinnan saisi takaisin. Se mitä siitä oikeasti jäi, eli ihmiset, jakautui ympäri Suomen geenipoolia, ehkä ihan hyvä että kaikilla alueilla on vähän karjalaistakin verta? Nykyisiä asukkaita ei oikeasti voisi mikään eettinen valtio häätää sieltä 70 vuotta sitten tapahtuneiden vääryyksien vuoksi, emmekä varmaan halua heitä Suomen kansalaisiksikaan. Käsittääkseni Viipurilaiset ovat vihdoin viimein alkaneet hieman pitää omia paikkojaan kunnossa, eli hieman olisi tultu eteenpäin siitä juurettomuuden ja väliaikaisuuden mentaliteetista, mistä syystä Viipuri on ollut pitkään aivan hirveä sikolätti venäläisten hallinnassa.
 
Luin samaa raporttia

Onko se koko raportti jossain helposti nähtävillä? Yksi linkki minkä näin vaati jonkinlaista rekisteröitymistä, jota en ainakaan vielä jaksanut tehdä...

hieman ehkä villi näkemys kun 'suomalaiset' itäkarjalaiset ovat kuitenkin jo sotien yhteydessä tulleet evakkoon muualle maahan. En ihan tuosta vain olisi valmiskaan ottamaan sitä porukkaa mikä siellä nyt on Suomen sosiaaliturvan piiriin. Eikä vaihtoehtona taida olla Uosukaisenkin aikanaan ehdottama Karjalan palautus ilman ihmisiä, vaikka Venäjä olisi hajonnut.

Ennen kun on lukenut sitä raporttia, yks hiukan ihmetyttävä asia Venäjän hajoamisen ennustamisessa tuntuis ainakin päällisin puolen olevan Wikipedian maan etninen kartta (montako prossaa väestä missäkin on etnisiä venäläisiä):
Russians_in_Russian_regions_2010.png


Jo vanhojen tuttujen kaukasuksen ongelmapesäkkeiden lisäks ei hirveästi oo muita ainakaan kooltaan (väkimääräkin huomioiden) merkittävämpiä alueita, joissa venäläisiä ois kovin vähän. Tossa kuvan alhaalla keskellä oleva Jakutia on kooltaan suuri, mutta väkeä alle miljoona (siperian "hiukan" kylmempiä ja karumpia alueita). Sellanen joka tapauksessa tuntuis aika utopialta, että mikään sellainen osa Venäjää vois siitä irrottautua ainakaan väkivalloin, joka on venäläisten alueiden saartama. Oisko siis tosiaan niin, että venäläiset haluaa itsekin eroon toisistaan?

Niin, tossa tosiaan valitettavasti Karjalakin on kovin venäläinen nykyään. Kyllä mullekin kelpais saada raja takas sinne Laatokan puoliväliin. Suomi ei taida oikein olla mikään etnisiä puhdistuksia harrastava maa, joten taitaa jäädä haaveilun asteelle...
 
Kyllä vain. Ymmärrän kovasti evakkoja ja näiden jälkeläisiä, jotka kaipaavat sinne 'muistojen kauniiseen Karjalaan, hienojen puutalojen ja viljavien peltojen lomaan' jne. Olen asiallisen ja hillityn kuoreni alla sen verran herkkä ihminen että eihän jotain Evakon Laulua pysty kuuntelemaan ilman että silmät alkaa vettymään. Itselläkin on tosiaan enemmän kuin vähän vastaavanlaista "irrationaaliselle tasolle" nousevaa rakkautta nykyistä Etelä-Karjalaa kohtaan (pienemmässä määrin myös monia muita Suomen alueita kohtaan vaikka pääosa suomalaisuuden arvostamisestani johtuukin yhteisistä arvoista ihmisten kanssa eikä itse alueista), enkä oikeastaan voisi kuvitella lähteväni täältä mihinkään kun kerran tänne pääsin. Tietty sillä edellytyksellä, että alue kuuluu Suomeen tai sitten voin vaikka mieluummin mennä sinne legendaariseen sinkkiarkkuun.

Mutta kylmä fakta on se, että se kaunis muistojen Karjala on mennyttä elämää. Sitä ei vain yksinkertaisesti enää ole, vaikka maapinnan saisi takaisin. Se mitä siitä oikeasti jäi, eli ihmiset, jakautui ympäri Suomen geenipoolia, ehkä ihan hyvä että kaikilla alueilla on vähän karjalaistakin verta? Nykyisiä asukkaita ei oikeasti voisi mikään eettinen valtio häätää sieltä 70 vuotta sitten tapahtuneiden vääryyksien vuoksi, emmekä varmaan halua heitä Suomen kansalaisiksikaan. Käsittääkseni Viipurilaiset ovat vihdoin viimein alkaneet hieman pitää omia paikkojaan kunnossa, eli hieman olisi tultu eteenpäin siitä juurettomuuden ja väliaikaisuuden mentaliteetista, mistä syystä Viipuri on ollut pitkään aivan hirveä sikolätti venäläisten hallinnassa.

Juuri näin. Karjala on rajavyöhykettä jonka ominaisuus on rajan siirtyileminen vuosisatojen aikana edestakaisin. Varmaan joku päivä alue taas kuuluu Suomeen jonkin tapahtumaketjun seurauksena tai siitä muodostuu jonkilainen vapaakauppa-alue jolloin ei ole mitään väliä kuka sen "omistaa" koska alue olisi kaikilta osin iloinen Suomalais-Venäläinen sekamelska (tämä on oma toiveeni ko. alueen suhteen). Suomalainen Karjala oli sekä maa-aluetta että ennen kaikkea kulttuuria. Se Suomalais-Karjalainen kulttuuri on kadonnut. Jos saisimme Karjalan takaisin niin, saisimme Venäläisen Karjalan kokonaisuudessaan, (surkea) talous, kulttuuri, väestö jne.
 
Ranskassa kaikki ulkopolitiikan linjaukset täytyy laittaa siihen valoon, mikä on niiden työllisyysvaikutus maassa. Esimerkiksi WTC:n iskujen aikaan perspektiiviä pitää hakea siitä, mitä suuria projekteja samaan aikaan oli meneillään Saudeissa, Kuwaitissa ja muissa lähi-idän maissa. Erotuksena vielä Suomen talouteen, Ranskan talous ei nojaa niinkään kilpaillun markkinan tuotemyyntiin (tietoliikenneverkot, kännykät, huonekalut,sellu, paperi, puu,...) vaan suuriin miljardiluokan kertaluontoisiin projekteihin, jotka päätetään enemmän tai vähemmän poliittisesti. Ranskassa autoteollisuus on melkeinpä poikkeus kuin sääntö
Ranska lainaili Venäjälle paljon rahaa, kentis enemmään kun kuka muu EU:n valtiosta, jotta venäläiset pankiirit voivat keinotella eteenpäin kansalle paljon suuremmalla korolla, näin saattiin velalliset orjiksi, sitten he voi tehdä mitä vain. Total on myös mukana Jamalin tulevassa kaasuprojektissa aika voimakkasti.
 
Esim näin:

Hurja amerikkalaisennuste: Venäjä hajoaa 10 vuodessa, Karjala palautetaan Suomelle

Raportti ennustaa Venäjän hajoavan kymmenessä vuodessa.
Julkaistu: 27.2.2015 10:39


Yhdysvaltalaisen tiedusteluyhtiön tuore ennuste maalaa synkkää kuvaa Venäjän tulevaisuudesta.

Yksityinen yhdysvaltalainen tiedusteluyhtiö Stratfor on julkaissut ennusteen maailman tulevaisuudesta viiden vuoden välein vuodesta 1996. Tuorein, tällä viikolla julkaistu ennuste povaa loppuvuosikymmeneksi vaikeita aikoja niin Venäjälle kuin Euroopalle.

Stratforin mukaan Ukrainan sota pysyy maailmanpolitiikan keskiössä vielä vuosia.

Raportti pitää epätodennäköisenä, että Venäjän federaatio selviää nykyisessä muodossaan vuosikymmenen loppuun asti. Ennusteen mukaan Venäjän kohtaloksi koituu sen energiaviennistä ja maailmanmarkkinoiden heilahteluista riippuvainen talous.

Raportin mukaan, kun Moskovaan johtava tulovirta tyrehtyy, keskushallinto ei pysty enää tukemaan paikallishallintoja samalla tavalla kuin aiemmin, mikä johtaa samankaltaiseen tilanteeseen kuin Neuvostoliiton hajotessa 1990-luvun alussa. Kun Moskovan ja syrjäseutujen väliset taloudelliset siteet murenevat, laita-alueet alkavat muodostaa epävirallisia ja virallisia autonomisia kokonaisuuksia. Turvallisuuspoliisi FSB on niin heikentynyt, ettei se enää pysty estämään Venäjän hajoamista, tiedusteluyhtiö uskoo.

Venäjän pirstaloituminen johtaa kriisiin 2020-luvulla
Ennusteen mukaan Puola, Unkari ja Romania yrittävät saada takaisin Venäjälle menettämiään alueita. Myös Karjala yrittää liittyä takaisin Suomeen. Muualla Venäjällä ei synny kansannousua keskushallintoa vastaan, mutta Moskova ei enää kykene tukemaan ja kontrolloimaan koko Venäjän federaatiota, jolloin maan kaukaisempiin kolkkiin syntyy valtatyhjiöitä.

Venäjän pirstaloituminen tulee synnyttämään seuraavan vuosikymmenen suurimman kriisin, tiedusteluyhtiö ennustaa. Maan massiivinen ydinasevoima on levittäytynyt ympäri takamaita. Moskovan vallan mureneminen jättää kysymyksen siitä, kuka kontrolloi ydinohjuksia, ja kuinka niiden käyttämättä jättäminen voidaan taata.

EU:n yhtenäisyys murenee
Raportilla ei ole myöskään hyviä uutisia Euroopan unionille: maiden täysin toisistaan poikkeavien tarpeiden vuoksi yhteinen vapaakauppa-alue murenee ja euroskeptiset puolueet saavat yhä enemmän jalansijaa kansallisvaltioiden sisällä. Lopulta Eurooppa jakautuu neljään osaan: Britanniaan ja Skandinaviaan, Venäjän uhkaa pelkäävään Itä-Eurooppaan, Välimeren maihin ja Keski-Eurooppaan.

Tiedusteluyhtiö uskoo, että unioni voi jossain muodossa selvitä, mutta koko Euroopan laajuiset taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset siteet eivät tule olemaan kovin sitovia.

Tiedusteluyhtiö myöntää, ettei ole aina onnistunut ennusteissaan: se ei pystynyt ennustamaan syyskuun 11. päivän terrori-iskuja. Samalla jäi ennustamatta Yhdysvaltojen terroria vastaan julistama ja aloittama sota. Stratfor kertoo kuitenkin pystyneensä näkemään ennalta muun muassa Venäjän näyttäytymisen entistä aggressiivisempana ja vaarallisempana, mikä tulee herättämään huolta Neuvostoliiton entisissä satelliittivaltioissa. (IS)
 
Ukrainassa pari pankkia kaatui, tilanne heikkenee siis nopeasti:
"The insolvent banks BG BANK PJSC and LEGBANK PJSC put under liquidation
Having considered the proposal of the Deposit Guarantee Fund, on February 26, 2015, the National Bank of Ukraine adopted a decision to revoke banking licenses and wind up the two insolvent banks – BG BANK PJSC and LEGBANK PJSC.
As far back as in summer 2014, in order to protect the interests of creditors and depositors of BG BANK PJSC and LEGBANK PJSC, the National Bank of Ukraine put these banks under special supervision by appointing NBU overseers to these financial institutions in connection with the deteriorationof the banks' financials and the lodgment of complaints by the banks' clients with the National Bank of Ukraine about the banks' failure to meet their obligations to their clients.
With a view to putting BG BANK PJSC and LEGBANK PJSC back on track and eliminating violations and the causes that had led to the deterioration in their financial standing, the regulator held talks with the shareholders and managers of BG BANK PJSC and LEGBANK PJSC to address the problems facing these banks and pull them out of crisis, imposed corresponding requirements, and provided recommendations on efficient measures to improve their financial health.
However, both banks have repeatedly submitted the resolution plans to the National Bank of Ukraine that fell short of efficient measures to improve their financial standing, and failed to eliminate all the breaches of the NBU regulations.
In addition, the shareholders and management of BG BANK PJSC and LEGBANK PJSC have failed to take timely measures to keep the banks afloat and avert their insolvency, in particular, measures to address liquidity deficit and ensure timely settlement of their obligations to depositors and creditors.
In view of the above, and given further deterioration of BG BANK PJSC and LEGBANK PJSC's financials, the Board of the National Bank of Ukraine adopted a decision to declare these banks insolvent (Resolutions No 744 andNo 745 dated November 27, 2014 respectively)
In compliance with Article 34 of Section VII of the Law of Ukraine On Household Deposit Guarantee Scheme, the Managing Board of the Deposit Guarantee Fund appointed the provisional administrations to both banks, effective from November 28, 2014 until February 27, 2015."
http://www.bank.gov.ua/control/en/publish/article?art_id=14990388&cat_id=76291
 
Tuo ei välttämättä koske vain vasemmistoa, vaan yleensäkin puolueita, joilla on ikääntynyt äänestäjäkunta. Väyrysen ikätoverit kepussa ovat vielä vasemmistoliittoakin tappiohenkisempi tässä asiassa. Tässä kohtaa vuosikymmenien aivopesu ja suomettuminen, jossa on haluttu ylläpitää kuvaa voittamattomista venäläisistä, jotka armosta säästivät Suomen 1944, elää edelleenkin vanhemman väestön selkärangassa. Ikävä kyllä he myös äänestävät aktiivisesti, ja siten eduskuntaan pääsee Väyrysiä, jotka myyvät suomen edun heti ja halvalla, jos se vain auttaa heitä pääsemään valtaan.

Väyrynen ja muut humut eivät välttämättä ajattele Neuvostoliiton aikoja pahalla. Itä-Euroopan reissut olivat varmasti ihan mukavia viina virtas ,selkään taputeltiin ja muuta kivaa. Todellisuus ei välttämättä tullut vastaan eikä koskettanut. Eiköhän Väyrynen löytäisi itselleen paikan Putinin järjestelmässä ja perustelisikin sen Suomalaisten eduksi.
 
osalainaus:
Venäjän pirstaloituminen johtaa kriisiin 2020-luvulla
Ennusteen mukaan Puola, Unkari ja Romania yrittävät saada takaisin Venäjälle menettämiään alueita.
(IS)
Miten tuosta listasta on unohdettu Ruotsi? Ehkä Ruotsi onkin viekas ja esittää myös ehkä omat vaatimuksensa, tänään onkin sopivasti tuon Stolbovan rauhan vuosipäivä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Stolbovan_rauha
:)
Ukrainakin oli tuolloin kovasti erinäköinen kuin tänään:
http://historymedren.about.com/library/atlas/natmapbalt1617.htm
Itse tästä päivästä. Ukrainan talouden kehittymistä kannattanee myös seurata tämän konfliktin osa-alueena. Se saattaa osoittautua suuremmaksi ongelmaksi kuin liikekannallepanon onnistuminen.
Esim. Teollisuustuotanto on pudonnut vuodessa yli 20%.
Ohesta löytyy lisää indikaattoreita (xls-listaus):
http://www.bank.gov.ua/control/en/publish/category?cat_id=47389
Edit:
"Ukrainan kriisissä edettiin tällä viikolla uuteen vaiheeseen, kun Britannia päätti tiistaina lähettää Ukrainaan 75 sotilasneuvonantajaa. Britannian askel on suuri: jos yksikin sotilasneuvonantajista menehtyy työtehtävissä, länsimaat ovat entistä tiukemmin konfliktin osapuolia."
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ukrainan-sodan-keskeiset-pelot-putin-ja-ydinaseet/wyTJ2VqD
 
Viimeksi muokattu:
Hurja amerikkalaisennuste: Venäjä hajoaa 10 vuodessa, Karjala palautetaan Suomelle

Vaikka palautettaisiin, niin ei otettaisi vastaan! Mauno Koivisto oli oikeassa kun ei suostunut Neuvostoliiton kaatuessa keskustelemaan lainkaan Karjalan palauttamisesta. Me saimme jo kaiken tarpeellisen sieltä kotiin eli ne 400000 suomalaista joita evakoiksi kutsutaan.

http://erkkihavansi.puheenvuoro.uus...an-evakoista-1939-1944-oli-90-supisuomalaisia
 
Onko se koko raportti jossain helposti nähtävillä? Yksi linkki minkä näin vaati jonkinlaista rekisteröitymistä, jota en ainakaan vielä jaksanut tehdä...


Ennen kun on lukenut sitä raporttia, yks hiukan ihmetyttävä asia Venäjän hajoamisen ennustamisessa tuntuis ainakin päällisin puolen olevan Wikipedian maan etninen kartta (montako prossaa väestä missäkin on etnisiä venäläisiä):


Jo vanhojen tuttujen kaukasuksen ongelmapesäkkeiden lisäks ei hirveästi oo muita ainakaan kooltaan (väkimääräkin huomioiden) merkittävämpiä alueita, joissa venäläisiä ois kovin vähän. Tossa kuvan alhaalla keskellä oleva Jakutia on kooltaan suuri, mutta väkeä alle miljoona (siperian "hiukan" kylmempiä ja karumpia alueita). Sellanen joka tapauksessa tuntuis aika utopialta, että mikään sellainen osa Venäjää vois siitä irrottautua ainakaan väkivalloin, joka on venäläisten alueiden saartama. Oisko siis tosiaan niin, että venäläiset haluaa itsekin eroon toisistaan?

Niin, tossa tosiaan valitettavasti Karjalakin on kovin venäläinen nykyään. Kyllä mullekin kelpais saada raja takas sinne Laatokan puoliväliin. Suomi ei taida oikein olla mikään etnisiä puhdistuksia harrastava maa, joten taitaa jäädä haaveilun asteelle...

Etnisyyden perusteella venäläisvähemmistöisiä alueita ei Venäjällä todellakaan montaa ole, joten tätä kautta uhka hajoamiselle ei ole suurin. Lähinnä selkeästi venäläisvähemmistöisiä alueita löytyy Kaukasiasta ja Volgan mutkasta itään (Tatarstan, Bashkortostan tms. joissa on myös voimakas muslimiväestö - enemmistönä?) ja sitten Siperian suunnalta löytyy Sakha eli Jakutia ja Chukotkan alue on niukasti venäläisenemmistöinen alue.

Mutta etnisyyden sijaan suurempi ongelma voikin olla se, että taloudellisissa kysymyksissä Moskovan valta alueisiin muuttuu ja tämä nostattaa alueilla itsenäisyyspyrkimyksiä, asenne voi olla jopa se, että halutaan pitää rikkaudet itsellä eikä hyödyttää Moskovan oligarkkeja (joskin ongelma on usein se, että paikallistason johto on tiukasti sidoksissa Moskovaan - mutta jos Moskovan ote höltyy, ihan mitä tahansa voi tapahtua). Tätä skenaariota monet pitävät hyvin todennäköisenä syynä Venäjän hajoamiseen, saadaan tarpeeksi voimakkaasta Moskova-johtoisuudesta. Seuraus on tietty se, että voi syntyä useita valtioita joissa on venäläisenemmistö, mikä saattaa sitten tulevaisuudessa aiheuttaa pyrkimyksen muodostaa uudelleen yksi ja yhtenäinen Venäjä, jos tarpeeksi voimakas kansallistunne saadaan aikaan.

Edellisten lisäksi etenkin Siperian aluetta koskettaa myös "kiinalaiskysymys". Alueella työskentelee miljoonia (rekisteröimättömiä) kiinalaisia ja etenkin Venäjän Kauko-Idässä Kiina on se läheisin yhteistyökohde Moskovan sijaan ja tämä voi aiheuttaa ongelmia alueilla kun mukaan lasketaan kiinalaisväestö työvoiman muodossa ja mahdolliset Pekingin mielihalut - jotka myös kohdistuvat keskisen Siperian suuntaan (mineraalit ja öljy) ja jolla alueella on myös runsaasti kiinalaistyövoimaa. Lisäksi kyseisellä alueella yritysten omistussuhteissa kiinalaisten osuus on kasvanut voimakkaasti, mikä voi lisätä tulevaisuudessa Kiinan halua vaikuttaa alueen päätöksiin. Tämä tietty vaatii sitä, että todellakin siirrytään politikoinnissa siihen, että Peking käskee ja Moskova kuuntelee - taloudellisesti tilanne realistisesti olisi jo tämä mutta sotilaallinen ja osin poliittinen asetelma kääntää vaa'an Moskovalle edulliseksi.

vlad.
 
Hurja amerikkalaisennuste: Venäjä hajoaa 10 vuodessa, Karjala palautetaan Suomelle

Vaikka palautettaisiin, niin ei otettaisi vastaan! Mauno Koivisto oli oikeassa kun ei suostunut Neuvostoliiton kaatuessa keskustelemaan lainkaan Karjalan palauttamisesta. Me saimme jo kaiken tarpeellisen sieltä kotiin eli ne 400000 suomalaista joita evakoiksi kutsutaan.

http://erkkihavansi.puheenvuoro.uus...an-evakoista-1939-1944-oli-90-supisuomalaisia
Joo, olisi se Karjala aikamoinen rahareikä köyhine venäläisineen ja surkeine infrastruktuureineen. Petsamo kyllä kelpaisi.
 
Viimeksi muokattu:
Esim näin:
Ennusteen mukaan Puola, Unkari ja Romania yrittävät saada takaisin Venäjälle menettämiään alueita. Myös Karjala yrittää liittyä takaisin Suomeen.

Noista ainoastaan Karjalan palautus liittyy Venäjään. Puola, Unkari ja Romania eivät kyllä voi Venäjältä saada mitään maita takaisin, kun niihin joskus aiemmin kuuluvat alueet kuuluvat ihan muille maille (Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Moldova). Noiden aluevaatimusten paikka olisi ollut NL:n hajoamisen aikoihin. Nyt on vähän paha mennä jonkun Puolan vaatimaan Ukrainalta menettämiään alueita takaisin sillä perusteella, että Venäjä hajoaa liitoksistaan.
 
Jännä, että täällä ylipäätään keskustellaan koko aiheesta. Toisten maiden aluiden palauttamisista historiallisista syistä en näe missään määrin järkeväksi toiminnaksi enää nykypäivänä, vaikka joku alue oikeutetusti jollekkin toiselle valtiolle kuuluukin (esim. Karjala). Tällainen keskustelu on vain Venäjän toiminnan aiheuttamaa hämmennystä, jolla yritetään antaa legimititeetti Krimin valtaukselle tai ainakin hämärtää toiminnan rikollista luonnetta.

Minkähänlainen maailma olisi, jos kaikki kansat pyrkisivät palauttaamaan entisiä alueutaan omaan hallintaansa? Kansat ovat liikkuvaista sakkia.
 
Onko se koko raportti jossain helposti nähtävillä? Yksi linkki minkä näin vaati jonkinlaista rekisteröitymistä, jota en ainakaan vielä jaksanut tehdä...

Oheisen linkin takaa löytyy ainakin tekstiä: Decade Forecast: 2015-2025.

(vaatinee näköjään e-mail-osoitteen kirjoittamisen yhteen boksiin ja sen jälkeen artikkeli lähetetään sähköpostiin, ei kauhea vaiva jos aihe kiinnostaa).

vlad.
 
Väyrynen Ukrainasta:
"Paavo Väyrynen kirjoittaa seuraavasti:
"Suomalaisten on ollut vaikea saada oikeaa kokonaiskuvaa Ukrainan kriisin taustoista ja tapahtumista, sillä meidän tiedostusvälineissämme on laajalti vallalla yksipuolinen asenne. Ukrainaa koskevassa uutisoinnissa on turvauduttu lähes yksinomaan Kiovan hallituksen, Naton ja Yhdysvaltain antamaan informaatioon, jota on välitetty ilman lähde- tai mediakritiikkiä.
Johtavissa länsimaissakin tiedottaminen on monipuolisempaa.
BBC julkaisi äskettäin uutisjutun, jossa todistettiin, että ainakin osa Maidanin aukion sala-ampujien luodeista lähti mielenosoittajia tukeneiden aseista. Jo vuosi sitten julkisuuteen tuli video, jossa Viron ulkoministeri Urmas Paet kertoi saaneensa todisteita, että sala-ampujat olivat ”uuden koalition” puolelta. Maidanin vuosipäivänä Suomessa julkaistiin ilman kriittisiä kommentteja presidentti Petro Poroshenkon väite, että Venäjä oli ollut syyllinen ampumisiin.
Edellä mainittuun videoon sisältyvässä nauhoitteessa Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Victoria Nuland antoi maansa Kiovan suurlähettiläälle ohjeita uuden hallituksen muodostamisesta. Itse presidentti Barack Obama myönsi äskettäin CNN-kanavan haastattelussa Yhdysvaltain tukeneen vahvasti vallanvaihdosta Kiovassa.
Mutta tällaisia tosiasioita Suomen tiedostusvälineissä ei kerrota. Median itsekritiikki olisi Suomessa nyt paikallaan."
"
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/vayrynen_ukraina_uutisointi_salaliitto-32675
 
No nyt riitti!!! Menen kyllä sanomaan heille niin suorat sanat että lopettaisivat tuon diskoilu musan soittamista vakavien asioiden kuvaamisessa. Että olen vihainen :mad: Vuoden peräänkulutin että alkaisivat käyttää tekstitystä kuten Suomessa ja lopettasivat pälättää päälle, ihmiset muutenkin osavat kielia niin heikkosti siellä, se onneksi alkoi pikku hiljaa meni perille. Mutta samalla koko vuoden taistelin että lopettaisivat tehdä VIIHDEN kuolemillä ja kärsimyksellä! Ne ovat liian vakavia asioita. Musa pois. Poikki :mad:Miltä tuntuisi tämän sotilaan vanhemmiltä? Miltä tuntui sotilalta itseltään? Kun hauskan rennon hausin ja rapin rytmissä hänen haavoittamista ja sitten luiden murskaaksi menemisestä tehtyy musiikkiviihde? Miten huonoa makua!

Pelleilylle on olemassa baarit ja klubit. Tämä ei ole sellainen asiaa. Mistä, Potero, olet tämän videon kaivanut, kerro.
 
Back
Top